Avainsana-arkisto: Nicole

Nicole – Tuomittujen joukkoon

Mielenkiintoisen, mielikuvituksellisen ja uudenlaisen modernin metallilevyn teko näinä päivinä on erittäin vaikeaa, sillä tarjontaa tällä saralla on reilusti enemmän kuin kysyntää. Omaperäisen ja jotain uutta tuovan materiaalin tekeminen on suuri haaste ja tähän haasteeseen yrittää tällä kertaa vastata Pohjanmaan ylpeys Nicole.

Junttariffejä ja koukkuisia rytmejä viljelevä Nicole yllätti minut erittäin positiivisesti edellisellä albumillaan ”Sivu syyttömistä” ja odotukset seuraavalle levylle olivat melko korkeat. Ja nyt kun tämä uusi ”Tuomittujen joukkoon” on pari kertaa pyörähtänyt levysoittimessa, en oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Se on varmaa, että edellistä levyä ei tällä albumilla kyllä voiteta. Kun viimeksi mentiin selkeästi rankempaan suuntaan, on nyt menty hitusen enemmän ja vielä synkemmäksi kuin aiemmin. Puhtaat laulut on unohdettu täysin, mikä on Nicolen kohdalla ehkä positiivinen asia, sillä ne eivät ole allekirjoittaneeseen iskeneet juuri missään bändin biiseissä. Mutta toisaalta jotain tuon kaltaista piristystä tämä kaipaisi, sillä nyt tämä levy on aivan liian puuduttavaa kuunneltavaa. Jos ei puhtaita niin mitä sitten? Se bändin täytyisi keksiä, ja pian.

Soundillisesti tämä on kelpo tavaraa, joskin kitaroihin voisi pistää ehkä hieman enemmän muhkeutta jotta junttaukset iskisivät vieläkin tiukemmin tajuntaan. Laulaja Ilkka Laitelan karjuminen on erittäin vihaista ja toimii kyllä, mutta se on myös yksi levyn negatiivisista puolista. Kun laulu koko levyllä on pelkkää monotonista karjuntaa, ei se kuulostaa enää puolessa välissä levyä niin hyvältä kuin aluksi luulisi. Samaa monotonisuutta on havaittavissa myös levyn musiikkipuolella ja tästä pitäisi päästä irti. Nicolen sanoituksia en ole koskaan ymmärtänyt tai juuri pitänyt niistä, eikä Tuomittujen joukkoon tee poikkeusta.

Ei tosiaankaan nappisuoritus Nicolelta, mutta jos edellä mainittuihin seikkoihin kiinnitetään huomiota ja yritetään korjata ne, voi seuraava levy olla aivan toiselta planeetalta.

Nicole – Sivu syyttömistä

Nicole täyttää kunnioitettavat 10 vuotta ja on julkaissut uuden kiekon joka on raskasta, sujuvaa ja tietenkin suomenkielistä jytinää.

Kuten aikaisemminkin, ”Sivu syyttömistä” -levyn linja on kauttaaltaan raskas ja silkasta metallista on kyse. Nicolen musiikiksi tämä levy on ahdettu todella täyteen jyräriffejä ja kaikelle muulle on jätetty hyvin vähän tilaa. Ja kuten arvata saattaa, bändi ei biiseissään kiirehdi mihinkään vaan mättää ”Chimairamaista” ryminää matalalta ja kaikessa rauhassa. Kyseessä on siis Nicolen raskain albumi koskaan. Tämä toki kuulostaa oikein hyvältä Nicolen toimittamana ja on bändin tunnistettavaa tyyliä, mutta ei kai se tarkoita että tätä samaa tulisi koko ajan toistaa biisistä toiseen? Verijäljet-biisin lopussa vilautetaan pieni välähdys siitä, kuinka järkyttävän kovalta Nicole voisi kuulostaa lisätessään vauhtinappulaa. Voin vain kuvitella millainen peto Nicolesta syntyisi jos näin tapahtuisi.

Poissaolollaan loistavat tällä kierroksella puhtaat lauluosuudet, joita ei yksinkertaisesti enää ole paria pientä poikkeusta lukuunottamatta sisällytetty biiseihin. Aiemmalla ”Suljetut ajatukset” levyllä minua aikoinaan syljetti kun siinä oli puhdasta laulua enkä pitänyt niistä. Nyt kun niitä ei enää ole, minä suorastaan kaipaan niitä tähän takaisin. Ei sillä että puhtaat laulut olivat Nicolen loistavimpia puolia, mutta ilman niitä tämä kuulostaa kyllä pidemmän päälle yksitoikkoiselta. Tuntuu jopa hieman vaikealta tehtävältä kuunnella tämä kunnialla alusta loppuun. Mahdoton tehtävä sen sijaan on kuunnella tämä läpi ajatusten harhailematta joka paikkaan. Tai jos kysyt minulta mikä biisi, riffi tai kertosäe minulla jäi tästä päähäni, on pakko sanoa ettei yksikään. Mutta yksi asia tästä jää väkisinkin päähän – Nicole kuulostaa erittäin raskaalta metallikoneistolta joka tietää kuinka jyrätätään.

”Suljettujen ajatuksien” puhtaista lauluista huolimatta minun täytyy tunnustaa, tuota levyä eräänlaisena mittatikkuna pitäessäni, että se oli kokonaisuutena ehkä hieman miellyttävämpi paketti. En silti halua uudelta levyltä ottaa pinnoja pois, sillä tämä tosiaan on bändin raskain kiekko koskaan ja aivan Nicolen itsensä kuuloista. Olin minä tästä sitten mitä mieltä hyvänsä, olen valmis tunnustamaan Nicolen yhdeksi kotimaisen metallin kovista nimistä, joskin niitä on toki monia.

Nicole – Suljetut ajatukset

Kädet kasvoille, tunnetko sen? Suomen metallimusiikki-skeneen Seinäjoelta käsin vaikuttava Nicole on palannut. Edellisen Odotus-albumin jälkeen bändiltä on ilmestynyt yksi sinkku ja dvd. Nyt pojat ovat pudottaneet uuden Suljetut Ajatukset -levynsä metelikansan tietoisuuteen. Jos bändistä et vielä ole kuullut, niin luulisin, että pian tulet kuulemaan. Nimittäin kiistaa ja vääntöä yhtyeen genremäärittelyistä on tullut vastaan vähän joka paikassa.

Vaikuttajikseen muun muassa Chimairan, Deftonesin ja Killswitch Engagen mainitseva ryhmä kuulostaa esikuviltaan. Perinteisessä ruotsimelohevi-osastossa ei kuitenkaan kuljeta, vaan elementtejä on lainattu hieman joka laarista. Myönnän, että muutamissa kappaleissa tulevat vastaan mielikuvat melodisesta metalcoresta, josta esimerkiksi Killswitch Engage tunnetaan. Nicolen edellinen Odotus-platta kuulosti huomattavasti enemmän nu-metal levyltä kuin uusi Suljetut Ajatukset, joka tippuu enemmän modernin metallin puolelle. Joka tapauksessa aikaa on kulunut ja meininki muuttunut. Raskaita riffejä ja melodioita sisältävää heavy/alternative/metal-meininkiä Nicole mielestäni on.

Puhuttaessa kappaleista levyllä on matsku ehdottomasti laadukasta ja soundit kuulostavat hiton hyviltä. Henkilökohtaisesti en välitä kovinkaan paljoa suomeksi lauletusta musiikista, mutta Nicole toimii paikoitellen erittäin hyvin. Laulaja Ilkka hoitaa huuto-osaston helvetin hyvin. Pakko on kuitenkin mainita paikoitellen ärsyttävistä jau!-huudahduksista, jotka ottavat pahasti korvaan. Puhtaat laulut sitten taas kuulostavat hyvältä ja sopivat paikoilleen. Musiikissa huomaa välillä vivahteita myös Meshuggah-tyylisestä veivauksesta. Pisteitä kappaleista Valta ja nimikkobiisistä Suljetut Ajatukset.

Missään tapauksessa en menisi Nicolea paskaksi tuomitsemaan, vaikka itse en välitä tämäntyylisestä musiikista. Suljetut Ajatukset on todella hyvin tehty levy kaikilta osa-alueiltaan ja on pakko antaa propsit pojille siitä, että ovat jaksaneet vääntää omaa matskuaan jo seitsemän vuotta. Uusi levy on huomattavasti parempaan suuntaan menossa kuin eka täyspitkä Odotus, mutta silti minua on jäänyt vaivaamaan levyjä kuunnellessa kappaleiden samankaltaisuus. Kannattaa tsekata jos suomimetalli tippuu.

Provinssirock 2003, perjantai

Hyvissä ajoin torstaina, siinä joskus kahdeksan maissa saapunut retkikuntamme majoittautui Törnävän leirintäalueelle. Siinä sitten odoteltiin alkavaa Provinssirokkia grillailun jne merkeissä. Hyisen yön jälkeen sarasti perjantaiaamu leirintäalueelle, joka tuskin oli torstain lämmittelymeiningeistä hiljennyt.

Siinä seitsemäisen aikaan lähdimme sitten lähestymään itse festarialuetta ja ensimmäisenä itse painuin katsomaan Nicolea, joka päälavaa vastapäätä sijaitsevalla Rytmilavalla soitti. Kyseisen bändin yhden keikan olin aikoinaan todistanut, ja silloin ei musiikki uponnut, mutta jumalauta mikä meininki oli tällä kertaa. Musiikkityyliltään hieman uusiometallivaikutteista metallia paahtava Nicole pisti kyllä vauhtia töppösiin, sillä tanssit alkoivat heti ensimmäisen biisin alettua. Kylmä ei kerinnyt tulemaan, ja useiden biisien kertosäkeet oli helppo oppia lennosta ja huutaa sitten mukana. Viimeksi Nicole ei tehnyt vaikutusta, nyt se todellakin teki.

Seuraava bändi joka sattui silmiin oli paviljongissa soittanut Kuolleet Intiaanit, joka ei kuitenkaan sytyttänyt, ja matka jatkui. Niinpä odottelun ja loputtoman festarialueella vaeltamisen jälkeen tuli eksyttyä katsomaan Eläkeläisten 25 tunnin humppamaratoonia, joka varsin viihdyttävää katseltavaa olikin. Seuraavana kohteena oli Audioslave päälavalla. Yhtyehän siis koostuu ex-Sound Garden nokkamiehestä Chris Cornellista ja Rage Against The Machinesta (-Zack De La Rocha). Ryhmä vaihtoi nimen Audioslaveen, mutta musiikki on pysynyt lähes samantyylisenä, tosin ikävä kyllä erittäin erilaisella laululla. No eipä tyhjäntoimittajia kiinnostanut tämäkään rokkifunkki/tiesmikä.

Yhden maissa yöllä sitten oli vuorossa illan viimeisiä bändejä, ensimmäisenä No Shame, jälleen paviljongissa. Takuutavaraa jälleen lovepunkkareilta ja hyviä biisejähän jätkät väänsivät, mikäs siinä. Hieman hulinaakin koitettiin saada, mutta eipä lämmennyt porukka. Joten matka kulki pikkulavalle joka kantoi nimeä ”Zanzibar” ja Valse Tristen 20 v. keikalle. Valse Triste ilmeisesti on jokin underground-legendabändi, joka ei vissiinkään niitä keikkojakaan kovin usein soittele. Hieman ikääntyneemmän puoleiset äijät väänsivät suomenkielellä laulettua hardcorepunkkia. Ja mikä meininki olikaan, illan paras keikka ja pittimeininki yllä. Fyysinen kunto tosin otti sitten hieman vastaan ja aikaisempien keikkojen riehumisesta vammautuneena kutsui leirintäalue ja teltta.

Ensimmäisen päivän anti kokonaisuudessaan oli aika vaisu ja kirkkaina kohtina nousivat Nicole ja Valse Triste. Seuraavana päivänä odotettavissa olisikin sitten mm. In Flames ja Rotten Sound…