Avainsana-arkisto: New Waters

Blacklisted kahdelle keikalle Suomeen

Philadelphialainen Blacklisted saapuu Suomeen kuuden vuoden tauon jälkeen osana tulevaa Euroopan kiertuettaan. Bändi tekee todella valikoidun kahdeksan keikan mittaisen kiertueen, josta kaksi keikkaa Suomessa. Modernia hardcorea rokahtavalla otteella soittava yhdysvaltalaisryhmä nähdään maanantaina 3. maaliskuuta Helsingin Bar Loosessa je seuraavana iltana Tampereen Klubilla.

Vuonna 2003 perustettu Blacklisted lukeutuu 2000-luvun merkittävimpien hardcore-bändien joukkoon mm. Modern Life Is War ja Rise And Fall -yhtyeiden ohella. Bändi on julkaissut yhteensä kolme kokopitkää albumia yhdelle maailman tunnetuimmalle punk/hardcore -levy-yhtiölle, Deathwish Inc:lle sekä useamman pienemmän julkaisun mm. Six Feet Under -levymerkille. Yhtyeen viimeisin vuonna 2009 julkaistu ”No One Deserves To Be Here More Than Me” -albumi on bändin ensimmäinen rokimpi ja perinteisiä kaavoja rikkova julkaisu, jolla huokuu selkeästi mm. 90-luvun grunge-henkinen soundimaailma. Bändi on tällä hetkellä tekemässä neljättä studioalbumiaan.

Molemmilla keikoilla esiintyy lisäksi helsinkiläinen Lighthouse Project sekä jyväskyläläinen New Waters. Jo kohta kymmenen vuoden uran kulkenut LHP on siirtynyt kirjoittamaan uutta materiaalia suomenkielellä. Maamme metalli- ja hardcorekentän kiinnostavin tulokas, New Waters, julkaisee debyyttikokopitkänsä alkuvuodesta ja sitä ennen mm. musiikkivideon sekä livemateriaalia.

Blacklisted (usa), Lighthouse Project, New Waters
Ma 3.3.2014 Bar Loose, Helsinki. Liput 12 eur + toimituskulut, ovelta 14 euroa.
Ti 4.3.2014 Klubi, Tampere. Liput 10 eur + toimituskulut, ovelta 12 euroa.

www.facebook.com/BlacklistedHardcore
www.lighthouseproject.net
www.facebook.com/newwatersfin

Lutakko Liekeissä 2012

Lutakko Liekeissä pähkinän kuoressa: isohkoja bändejä, pieniä paikallisia bändejä, mukavaa meininkiä. Vuonna 2012 tosin oli edellisvuoteen verrattuna yksi lava vähemmän, ei ensimmäistäkään ulkomaannimeä ja muutenkin hieman pienimuotoisempi meno. Hellekään ei hellinyt juhlakansaa ja vieressä olevan rakennustyömaan vuoksi Lutakon ympäristö vaikutti edellisvuottakin kaoottisemmalta. Samasta syystä iso ulkolavakin oli poistunut.

Allekirjoittanut on havainnut matkustavansa Tampereelle muuttamisensa jälkeen vähemmän kuin mitä aiemmin. Matkustelu oli osaltani elokuun lopussa itse asiassa minimissä, mutta Lutakko Liekeissä -festien takia oli poistuttava Tampereelta jo puolen päivän jälkeen. Siltikin ensimmäisenä kello 16 aikoihin esiintynyt Slack Bird (jota allekirjoittanut luuli punk rockiksi, mutta kyseessä olikin punkisti soitettu folk) jäi näkemättä tällä kertaa kun piti olla muita juttuja tekemässä, mutta The Escapist tuli katsottua alusta loppuun. The Escapist kärsi muiden ulkolavan bändien tavoin ohuista ja voimattomista soundeista, arvatenkin desibelirajoitusten vuoksi. Musiikillisestihan keikka oli silkkaa priimaa, ja oikeastaan nimenomaan The Escapistin takia lähtö Jyväskyläänkin tapahtui melko aikaisin. Taitaapi olla Suomen kovin anarkobändi heti 1981:n jälkeen. New Waters kärsi ohuista soundeista jopa The Escapistia enemmän. Kyllä huomaa, ettei hooceetä ole tarkoitus kuunnella liian hiljaisella. Vierustoverille pystyi juttelemaan ihan vaivatta, jos sattui olemaan vähänkin kauempana lavasta. No, hyvä meno tyypeillä näkyi lavalla kuitenkin olevan.

Callisto toimii lähes joka kerta, kunhan se vain soittaa sisätiloissa. Tässä tuli muuten havaittua, että olen nähnyt bändin soittamassa edellisen kerran kolmisen vuotta sitten. Callisto on tainnut soittaa viime vuosina vain muutaman keikan vuodessa, ja yhtyeen kotisivujen mukaan tämä oli vasta bändin toinen keikka tämän vuoden aikana. Eipä pääse siis hirveän usein tätäkään bändiä katsomaan ja koska Callisto nyt sattui soittamaan sisällä auringonpaisteisten ulkolavojen sijaan, niin keikasta sai nyt jopa jotain irtikin.

Pigeon Huntin olen ehtinyt nähdä keikalla jo muutaman kerran aiemmin, mutta se alkaa vasta nyt vakuuttamaan kunnolla. Keikka vaan taisi jäädä vähän lyhyeksi… ja soundit taas olivat hieman ohuet. Päätin ostaa bändin levyn hieman myöhemmin, mutta siinä välissä olikin hyvä lähteä viettämään ruokataukoa läheiseen pizzeriaan, joka oli kylläkin melko kallis ja kasvisvaihtoehdoiltaan olematon, mutta menetteli siinä tilanteessa. Lutakolla tarjottavat letut kun eivät ihan riittäneet viemään reissumiehen nälkää.

Sitten oli aika bongata Rattus ensimmäisen kerran uuden kokoonpanonsa kanssa. Keikan aikana sitä kiinnitti kummasti huomiota siihen, että laulaja oli joku muu tyyppi kuin Jake, ja se kieltämättä kyllä vaikutti mielipiteeseen koko keikasta. Soittivat sentään vanhoja klassikkovetoja, kuten Sotahullut ja Sodan tragediat ja Miksi haluat tapella, Voittaako pahuus -biisistä myös plussaa! Siltikin viime viikonloppuna bongattu Ahneus kuulosti paikoin enemmän Rattukselta kuin Rattus itse. Rattus ei ehkä ole nykyään rautaa, mutta ei se kyllä paskaakaan ole. Rattuksen lopetettua Ramin Kuntopolku soitti katoksella, ja oli muuten ainoa kerta näillä festeillä kun Kuntopolut bongasin.

Ramin Kuntopolkua ei voinut kuitenkaan jäädä ihmettelemään, kun sisällä aloitteli Murheenlaakso, joka toimii utuisissa sisätiloissa kyllä hämmentävän hyvin. Tämä keikka jätti jälkeensä lähinnä tyhjää oloa, kun kerrankin pääsin keskittymään Murheenlaaksoon ihan kunnolla. Vaikuttavaa. Murheenlaakso taisi käsittääkseni sitten pistääkin keikkahommat tältä kesältä pussiin, ja tämä oli sille kyllä erittäin väkevä lopetus. Murheenlaakson aikana Lutakko oli melkein täynnä, mutta täyteen se meni vasta Pertti Kurikan Nimipäivien aikana. Keikan kyllä katseli, mutta kun PKN:n keikalla on enemmän ihmisiä kuin Laman keikalla niin sitä alkaa pikkuhiljaa toivomaan että tämä PKN-hype olisi kokenut jo kulminaatiopisteensä ja hiipuisi. Lutakko Liekeissä teki tämänvuotisen yleisöennätyksensä juuri PKN:n keikan aikana, ja sen huomasi siitäkin että sisällä oli tolkuttoman vaikeaa liikkua. Sen jälkeen viihtyi ihan mielellään ulkona avarassa.

Ulkonahan soitti seuraavaksi Pää Kii, joka keräsi paikalle paljon utealiaita, tosin bändin ongelmana olivat sitten epilepsiavalot. Viime vuonna tosin Dischargen ja Disco Ensemblen aikana lavalle katsominen satutti silmiä enemmän, joten jossain ollaan tultu eteenpäinkin. Mutta mitä itse Pää Kiihin tulee, niin kyllähän se kiinnosti. Siinä kuului kummasti Bergmanin pari edellistä bändiä taustalla ja hyviä biisejähän tällä kokoonpanolla kyllä on esitettävänään jo nyt aikamoinen liuta, vaikkei bändi ole kauhean pitkään edes ollut toiminnassa. Pää Kiin jälkeen sisällä mekasti FM2000, mutta jäin ulos haukkaamaan happea. Kannatti, sillä Slack Bird veti toisen ”keikan” juuri tällöin. Onhan noita punkkareiden singer/songwriter-juttuja nyt nähty jo aiemminkin, mutta juuri tähän hetkeen osuneena Slack Bird oli suurin piirtein parasta maailmassa.

Jos WC ei aiemmin räjähtänyt, niin Räjäyttäjät räjäytti. Räjäyttäjät soitti likaisen ja meluisan rockinsa taas housut kintuissa ja hieltä haisten, vaikkakin pihalavan ja yleisön välissä ollut etäisyys vähän rokotti fiilistä. Tämä(kin) bändi on parhaimmillaan pienillä lavoilla, vaikka yleisöllä olisikin riski saada koko ajan turpaansa. Mitä ahtaampi rotanloukku, sen parempi. Tämänkertainen keikka tuntui melko lyhyeltä ja muutama tuttu biisi jäi kuulemattakin, mutta ainakin pöksyt olivat taas nilkoissa, ja se lienee pääasia?

Kun Lutakko Liekessä -organisaatio ilmoitti Laman tulevan soittamaan Lutakkoon, oli päätös lähdöstä tehty jo samantien. Täällä Laman piti soittaa ”toistaiseksi kesän ainoan keikkansa”, ja ihme kyllä se pitikin paikkansa kun ei muita keikkoja ole tätä kirjoittaessakaan ilmoitettu. Suurkaupunkien edellisvuotiset täsmäiskut jäivät itseltäni näkemättä, mutta ainakin nähtyyn Poriin keikkaan verraten Lama ei soittanut lainkaan huonommin, ellei ollut jopa tiukempi. Kyllähän Lamalla on suurin piirtein parhaimmat biisit mitä suomalaisessa punkissa on nähty, ja keikkakin oli sen mukainen; yhtä ilotulitusta.

Keikasta sai runsaasti energiaa, jonka myötä hereillä pysyttelykin oli pitkän päivän jälkeen helppoa. Lisää kahvia ja sitten taas tienpäälle kohti Tamperetta. Tälläkin kertaa Jyväskylän menoista jäi erittäin positiiviset fiilikset. Urpoiluun en törmännyt ja muutenkin nämä festit juhlittiin sangen lämminhenkisissä tunnelmissa. Me likes!

www.lutakkofestival.com

New Waters – Lions

Kerran tuli nähtyä New Waters jakamassa sama lava Lighthouse Projectin ja Viva Clarityn kanssa. Vaikka illan performansseista New Waters ei ehkä ollutkaan itselleni se etukäteen kaikkein odotetuin, tarjosi se silti jymyimmän yllätyksen. Kun kotioloissa kuuntelee yhtyeen ensijulkaisua ”Lions”, on vaikutus jokseenkin samanlainen.

New Waters soittaa siis hardcorea, metallivaikuttein. New Waters ei korosta liiaksi metallista puoltaan eikä vie musiikkiaan New Yorkin kaduillekaan, saati että olisi millään tavalla edes tekorankka vaikka melko suorasukainen onkin. Varmasti ainakin (hieman vanhempi) Lighthouse Project voidaan vaivatta namedropata yhdeksi New Watersien suureksi vaikuttajaksi. Toki melodistakin särmää löytyy, mutta jellonan kulmahampaat on jätetty hiomatta. Varsinkin neloskappale Manifest on varsin pätevä veto.

Todella vaikuttava ensikarjaisu vielä suhteellisen tuntemattomalta bändiltä. ”Tekeekö New Waters suurenkin vaikutuksen ja mullistuksen suomalaiseen hardcore-skeneen” on kysymyksenä samaa kaliiberia, kuin onko levyn kannessa tiikeri, leijona vai liikeri. Käytännön merkitystä vastauksella ei lopulta ole, riittää vain kun homma tehdään vakuuttavasti ja hyvin.

Vihreää kahvia ja majakkaprojektia – Lighthouse Project Porissa

Välillä sitä ahdistaa. Eräs helmikuinen lauantai meni meikäläisen osalta lähes kokonaan viemäristä alas. Koko päivän ajan väsytti, ajatus ei kulkenut eikä siten tekstiäkään syntynyt. Musiikkikaan ei kuulostanut juuri miltään. Päiväunienkin jälkeen fiilis oli sellainen, että mieleni teki vain jäädä kotiin murjottamaan ja nukkumaan. Mutta ei auta, kun kyseessä on juuri sellainen ilta kun Porissa keikkailee hardcorebändi. Bändi oli Lighthouse Project, joka toi mukanaan Jyväskylästä Viva Clarityn ja New Watersin. Pakkasta uhmaten lähdin uhkarohkealle matkalle pakkasiltaan, ääni jo valmiiksi käheänä alkuviikosta riivanneen flunssan jättämän yskän takia.

New Watersista yllättyin. Tai no… siinä tilanteessa ei ollut oikein muuhunkaan varaa, minä kun olin jättänyt tapojeni mukaisesti biisit MySpacesta kuuntelematta etukäteen. New Waters oli mahdollisesti vihaisinta kamaa, mitä olen Baarikaapin tiloissa hetkeen kuullut, ainakin sitten BTHC-festien. Illan muista bändeistä yhtye ei eronnut kovinkaan radikaalisti noin soitannollisesti, mutta erityisesti laulaja draivi oli käsittämätön.

Ainoa juttu mikä New Watersissa riepoi oli vokalistin rakkautta ja Jeesusta pursuavat välispiikit. Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama jos hemmot uskovat vaikka joulupukkiin… itse asiassa minua ei häiritse sekään, jos uskonnollista vakaumusta tuodaan esille sanoituksissakin, mutta biisien välissä erikseen saarnaaminen alkaa tuntumaan jo tuputtamiselta. Mikäli tuo aspekti ei häiritse, voi New Watersin keikan katsomista suositella. Sain muuten mikkijohdosta päähäni.

Viva Clarityn näin myös ensimmäistä kertaa. Tämä jyväskyläläispartio oli jo hieman tutumpi, kaveri kun oli soitattanut bändin Our Demons, Our Hell –ceedeerieskaa meikäläiselle. Bändi oli juuri ulostanut uuden seiskatuumaisen, jonka sisältämä materiaali ei ollut minulle vielä siinä vaiheessa tuttua. Polviasentohardcorea soitettiin timmimmin ja raskaammin kuin levyllä. En odottanutkaan mitään löysäilyjä, mutta Viva Clarity yllätti olemalla raskaampi kuin mitä oletin. Sain taas mikkijohdosta päähäni.

Lighthouse Projectin setissä oli lopullisuuden tuntua. Tämä keikka jäi sen kokoonpanon viimeiseksi, toisen kitaristin väistyessä sivuun. Nelimiehisenä jatkava Lighthouse Project veti kyllä hyvin, ja ”Atonement” on edelleen varsin hieno levy. Setti keskittyikin sen materiaaliin, ja nyt taisivat jäädä coveritkin pois. Tai en ainakaan huomannut, että nyt olisi Mustaa Paraatia, Pelle Miljoonaa tai mitään muutakaan hardcorebändille eriskummallista soitettu.

Tämä Porin keikka oli tasoltaan samanlainen kuin Hämeenlinnan keikka, joten on vaikeampi sanoa kumpi keikoista sitten oli parempi. Yleisö oli tosin enemmän mukana Porissa. Kirjoitin Hämeenlinnan keikasta seuraavaa: ”Jos arvon lukija pohtii, mennäkö Lighthouse Projectin keikalle omassa kaupungissaan vai murjottaako kotona yhtyeen levyä fiilistellen, niin suosittelen ensimmäistä vaihtoehtoa.” Tähän keikkaan voi soveltaa täysin samoja fraaseja. Myös tämän keikan aikana sain sivalluksen mikkijohdosta. Ehkä se saattoi johtua siitä, että olin kaivautunut kuvien ottamista varten asemiin lavan edustalle? Kuten voi tästä tekstistä päätellä, oli paikalle tuleminen kannattavaa. Olisi nimittäin vituttanut, jos olisin tiennyt mistä olisin jäänyt paitsi.

Illan kuvasatoa nähtävissä täällä.