Avainsana-arkisto: Nailbiter

Puntala-rock 2010, lauantai

Armottomia bileitä seuraa yleensä hidas käynnistyminen. Ruususenuneni keskeytyi ainakin kolmesti: ensimmäisen kerran kyseessä oli bajamajaa tyhjentänyt loka-auto, toisella kerralla festarialuetta kohti kulkeva ambulanssi ja kolmannella sama ambulanssi paluumatkalla. Autossa vietetyn liskojen yön jäljiltä ei sitten herättykään kovin nopeasti, mutta onneksi sille ei ollut edes tarvetta. Siinä auton lähellä olleessa bajamajassa en kokenut pakottavaa tarvetta käydä, koska siellä kirjaimellisesti näki paskan valuvan seiniltä. Nämä osoittautuivat kuitenkin päivän pienimmiksi ongelmiksi. Sähköjen kanssa oli ongelmia, jonka takia ohjelma myöhästeli pahemman kerran. Molemminpuolinen Varma Tuho –ryhmän keikka päätettiin siirtää myöhemmäksi, jonka ansiosta muut bändit pääsivät aloittamaan suhtkoht ajoissa. Päivän aloitti siis päälavalla mesonnut Outsiders, jonka soittama punk rock oli kieltämättä railakasta, vaikkei järin omaperäistä ollutkaan. Trigger-Happyn ja venäläisen The Riot Rangin kohdalla oli hieman sama ongelma: muodollisesti pätevää, mutta ei jaksanut sillä hetkellä sytyttää.

Itselleni päivän ensimmäinen kohokohta olikin Delta Force 2, joka taas ja jälleen kerran todisti sopivansa myös ”isolle” lavalle pikkuklubien lisäksi. Oli siinäkin taas hevispektaakkelia kerrakseen, vaikka lavalla ei syötykään sipsejä eikä siellä näkynyt Chuck Norristakaan. Chuck Norrisiksi pukeutunut avustaja voisi olla hyvä lisä bändin jo valmiiksi raikkaaseen lavameininkiin? Tämä vale-Norris tekisi tietenkin ninjapotkuja samalla, kun juo toisella kädellä viinaa ja syö toisella sipsejä. Nykymuotissaankin Delta Force 2 on sellainen bändi livenä, jonka keikalla ei kenelläkään pitäisi olla ikävää.

Vekkulisti nimetty Neuroosiliitto kiinnosti alun perin lähinnä vain nimensä vuoksi, mutta Punk Lurexin mieleen tuovaa musiikkia en sillä hetkellä ehtinyt jäädä sen enempiä kuuntelemaan. Jouduin kuitenkin tulemaan pää kolmantena jalkana Yleislakon aloittaessa. Tämän orkesterin yksinkertaisen tehokkaat biisit toimivat jo hyvin kotisoitossakin, mutta livenä ne kolisivat myös. Pogotakin teki oikein kovasti mieli, varsinkin kun bändi sai lavalle seuraa kolmesta pogoavasta tytöstäkin. Reipasta meininkiä, vaikka välillä muistettiin suoraan haistatellakin tietyille henkilöille.

Tähän väliin pikkulavalle kiinnitetty Büfo olikin sitten jo toisesta maailmasta. Büfon grindiltä löyhkäävä kiukuttelu jäi sitten vain hetkelliseksi, sillä hyvin nopeasti Büfon hiljentymisen jälkeen kajahteli ilmoille yksinkertainen ja lallatteleva ramopunk. Luonteri Surf oli siis vuorossa, ja ainakin tätä keikkaa katselin mieluummin kuin Poikien vastaavaa. Tämä bändi taisi olla ainakin tämän Puntalan ainoa bändi, jolla oli lavalla myös urut? Eipä niitä tosin käytetty kuin vain joissakin biiseissä, mutta minun mielestäni ne jotkin urkusävytteiset biisit olivat nimenomaan niitä helmiä. Myös lopun moottorisahasekoilu nostatti hymyn huulille. Molemminpuolinen Varma Tuho sai sitten vihdoin ja viimein soittaa tässä välissä. Enpä tiedä, oliko kyseessä jokakeikkainen rituaali vai pelkkää hermostuneisuutta, mutta muistan itse keikasta jälkeenpäin vain sen, että välispiikkejä tuli paljon. Niitä tuntui tulleen aivan liikaa, varsinkin kun esitettävät biisitkin olivat melko lyhyitä purkauksia.

Sitten oli Social Chaosin vuoro. Koska olin bändin mättämiset jo kertaalleen todistanut, päätin lähteä kalppimaan. Ulkopuolella tosin ihmettelin yllättävän hiljaista äänenvoimakkuutta, jonka syy paljastui palatessani alueelle: sähköt olivat taas poikki, tällä kertaa sähkökaappi oli ilmeisesti hieman kärähtänyt. Social Chaosin jannut istuskelivat lavan reunalla ja odottivat sähköjen mahdollista palaamista, jotka olivat koko alueelta poikki noin tunnin. Tässä vaiheessa alkoi näyttämään siltä, että kaikki menee päin persettä, eivätkä peruutuksetkaan olleet poissuljettuja. Sähköt kuitenkin saatiin takaisin, tosin ensin vain pikkulavalle, jonka johdosta ohjelma viivästyi ja kaikki bändit joutuivat hieman lyhentämään settejään. Ensimmäinen tauon jälkeinen bändi oli pikkulavalla soittanut Käpykaarti. Olin etukäteen autuaan tietämätön siitä, että Käpykaartin vokaaleista vastasi Satru, tuo punkin Hiski Salomaa. Hetken aikaa olin varma, että Satru olisi hylännyt tavaramerkikseen muodostuneen saksofoninsa, mutta onneksi olin väärässä! Bändi ei ole käsittääkseni ollut kasassa vielä kovin pitkään, mutta tekijämiehiähän siellä soitti, niin keikan laadukkuus oli jo siltä osin taattu. Hetken päästä samalle lavalle kapusivat  Yhteiskunnan Ystävät?, joiden piti alun perin soittaa päälavalla. Sähköt katkesivat siltikin ainakin kahdesti bändin setin aikana, mutta ystäväthän eivät siitä lannistuneet, vaan jatkoivat soittamistaan. ”Turha edes yrittää”?

Ydinperhe oli minulle sekin uusi tuttavuus. Bändi oli tuttu lähinnä vain taannoisesta haastattelustaan Toisessa Vaihtoehdossa, ja koska MySpace-biisitkin olivat kuulematta niin odotin vähän toisenlaista räimettä. Odotin perinteistä punkkia, mutta sain hardcorea. Lähes kaikkien musikanttien lavaolemus oli hieman eleetöntä, mutta vokalisti riehui senkin edestä lavan edustalla kivien, juurien ja sammuvien crustien keskellä. Pätevää ja energistä paskaa, olisin seiskankin ostanut, ellei lompakkoni olisi kärsinyt akuutista käteispulasta. Ydinperheen jälkeen Social Chaos palasi soittamaan päälavalle (jolla saatiin vasta tässä vaiheessa sähköt taas toimimaan) keikkansa soittamatta jääneen puoliskon. Vaikka en bändin mätöstä hirveästi perustanut, on ehdottomasti nostettava näille brasseille hattua! Sur-rur taas toimi sitäkin paremmin, sellaista käppäpunkkia kuuntelee aina mielellään pimenevässä illassa!

Loppuillan ulkomaansuuruudet eivät olleet minulle ennestään tuttuja, eli pelkästään niiden takia en olisi Puntalaan tullut. Nailbiter oli muodollisesti pätevää, mutta jätti kuitenkin hieman kylmäksi. Itselleni illan pääesiintyjä olikin Tuhkaus. Tämän melko uuden bändin tuuttaus kuulosti liveoloissa paremmalta kuin kotikuuntelussa. Kovin montaa keikkaa Tuhkaus ei ollut vielä Puntalaa ennen soittanut, taisivat soittaa Hässäkkäpäivillä ensimmäisen keikkansa. Lammaksen edustajia ei ilmeisesti ollut sitä ensimmäistä keikkaa katsomassa, mutta tämä toinen keikka katsottiin mielenkiinnolla. Hyvinhän se tuntui luistavan, varsinkin vokalistinsa Veikki ”Peruna” Janhonen on oksentavaa kissaa muistuttavan äänensä kanssa vailla vertaa! Liian läskejä skeidaamaan! The Restartsin ukot olivat vihaisennäköisiä ja musiikkinsa ihan kuunneltavaa, mutta tässä vaiheessa jouduin kuitenkin lähtemään alueelta, joten jäi siis puolalaisveteraani Dezerter näkemättä. Harmin paikka, mutta toisaalta bändi ei ollut minulle kovinkaan tuttu.

Suurin kiitos menee kuitenkin järjestäjille, jotka lukuisista vastoinkäymisistä huolimatta pitivät homman kasassa. Sehän nyt tietenkin on selvää, että ilman järkkäreitä koko tapahtuma ei olisi edes mahdollinen, mutta Puntalan kohdalla pitää antaa erityisen suuret kiitokset. Vapaaehtoisena toimiminen on varmasti epäkiitollista hommaa, varsinkin Puntalassa missä sammuneisiin kompastelua sai oikeasti varoa. Vaikka soittoajat viivästyivät ja lyhenivät, ei yksikään bändi jättänyt soittamatta. Kiitti taas, ja kiitos punaisesta matosta!