Avainsana-arkisto: Moses Hazy

Moses Hazy – Better Beware

Muutaman vuoden hiljaiseloa viettänyt Moses Hazy kömpii taas ihmisten ilmoille siltojen ja veneiden alta. Verukkeena moiselle ylösnousemukselle käytetään kolmosalbumi ”Better Bewarea”, joka ainakin pyrkii näyttämään kaapin paikan.

Suomen parhaaksi livebändiksikin sanottu Moses Hazy roiskii melkoisella antaumuksella soul-pohjaista rokkiaan. Moses Hazy tekee selkeää pesäeroa kotikaupunkiinsa Tornioon soittamalla musiikkia, joka ei mollisoinnuilla juurikaan repostele. Jos tätä pitäisi kuunnella tietämättä bändin kotikaupunkia tai edes kotimaata, Moses Hazya olisi yllättävän helppo kuvitella amerikkalaiseksi bändiksi. Bändi soi isosti, lukuisia eri soittimia hyödyntäen, mutta silti jalkansa tiukasti maassa pitäen.

Erityisen mieleenpainuvia kappaleita on hankalaa nostaa esille kovin montaa, vaikka kuuntelukertojen lukumääräkin hipoo kirjoitushetkellä jo toistakymmentä. Kenties nämäkin kappaleet pääsevät paremmin oikeuksiinsa liveoloissa, Something You Ate ja Sun Machine etunenässä. Silloin bändin taika on tiettävästi parhaimmillaan, vaikka levyllekin on saatu puristettua melkoinen määrä energiaa ja kiimaa. Levyn suurenmoinen soundi aiheuttaa aluksi lievää ähkyä, mutta toisaalta ”Better Beware” ei ole parilla kuuntelukerralla läpimussutettu.

R’n’P Festival Turussa

Viime vuotisen tauon jälkeen R’n’P Festival järjestettiin jälleen perinteisesti tammikuun alussa Helsingissä ja Turussa. Lauantai-illan aikataulu Turun Klubilla väitti soittojen alkamiseksi klo 22, mutta paikka ammotti vielä tyhjyyttään varttia vaille kymmenen. Nautimme siis ylihinnoiteltuja virvokkeita ajankuluksi, ja kaverini kertoi loistavan suunnitelmansa kavaltaa duunipaikaltaan satatuhatta euroa ja muuttaa Peruun…

Yleisöä alkoi valua paikalle vähitellen, ja noin puoli tuntia aikataulusta jäljessä Abduktio avasi pelin. Venyttäminen oli reilu diili, koska näin bändin ei tarvinnut soittaa tyhjälle salille eivätkä lukuisat ihmiset missanneet illan kovinta esiintyjää! Setti koostui kokonaisuudessaan viime kuussa julkaistun mini-LP:n biiseistä ja jääkiekko-painotteisista välispiikeistä. Ainakin ensin mainitut toimivat loistavasti, ja yhteensoittokin oli tuttuun tapaan todella napakkaa. Uuden levyn biisit kumartavat 80-luvun jenkkihardcoren suuntaan ja Abduktio osoitti tyylikkäästi, että modernin hardcoren ohella myös vanhemman koulukunnan punk on hanskassa.

Bändit soittivat vuorotellen kahdella lavalla, joten esiintyjien väleissä ei ollut pitkiä taukoja. Alakerran pienemmällä ja tunnelmallisemmalla (lue: hikisemmällä) puolella aloitti joensuulainen Relentless, joka oli ensi kertaa Turussa keikalla. Yleisö otti bändin hyvin vastaan ja taisivatpa jotkut jopa liikkua rytmikkäästi musiikin tahdissa. Psycho/rockabilly vaikutteinen punk kulki ihan kivasti, ja Relentless lieneekin kotimaan parhaimmistoa omassa genressään. Jokin bändin setistä jäi kuitenkin puuttumaan. Hittiaineksiakin löytyi parista biisistä, mutta muutoin hieman tasapaksu biisimateriaali sai allekirjoittaneen odottamaan jo kovasti seuraavaa esiintyjää.

Turussa kun oltiin, niin piti ohjelmistossa tietysti tasa-arvon nimissä olla musaa myös toisella kotimaisella. Illan ainoa ulkomaalainen akti oli ruotsalainen Masshysteri, jota olin odottanut näkeväni uudestaan viime kesän Puntala Rockista lähtien, enkä totisesti turhaan! Bändi tykitti käsittämättömän tarttuvaa punkrock-hittiä toisen perään sellaisella intensiteetillä, että se oli suorastaan liikuttavaa. Tarttuvat melodiat ja kitaroiden melko kliini soundi yhdistettynä muutoin särmäiseen meininkiin kuulosti erinomaiselta. Jättebra rautalanka-musik! Muutkin taisivat tykätä, sillä päästyäni keikan jälkeen myyntikojulle oli LP:t tehneet kauppansa ja jäin itse ilman.

Masshysteri

Alakerrassa oli vuorossa oululainen Moses Hazy, joka tuntuu nauttivan kovan livebändin mainetta. Muutaman vuoden takainen muistikuva bändistä oli kohtalaisen miellyttävä, mutta Masshysterin jälkeen Mooseksen funkahtava rokki ei kuitenkaan saanut pidettyä mielenkiintoani yllä. Hengitysilman sakeahko koostumus teki bändiin keskittymisestä vielä vaikeampaa, joten päätin siirtyä yläkerran puolelle huilaamaan.

Illan viimeinen esiintyjä oli viime vuonna uuden rumpalin pestannut No Shame. Tupa alkoi jo tässä vaiheessa iltaa olla täynnä, joten yläkerrassakin tunnelma oli kohtalaisen tiivis. Setin biisit oli poimittu pääosin kahdelta viimeiseltä levyltä, joista tuoreempi ”Ironing Day” oli julkaistu vain pari päivää aiemmin. Bändi on pitkän uransa aikana onnistunut jakamaan mielipiteitä melko lahjakkaasti, mutta ainakin Klubin yleisön vastaanotto oli todella hyvä. Bändin vilpittömyys ja pyyteettömyys tuntuu kuitenkin välillä hieman liioitellulta ja ylikorostetulta, joka saa livetilanteessa aikaan aavistuksen vaivaantuneen fiiliksen. Pakko silti myöntää että No Shame kuulosti paremmalta kuin moneen vuoteen. Ei huono päätös festareille.

Narikkajonosta selvittiin ilman tappelua, mutta pizzerian löytäminen Turusta osoittautui haasteellisemmaksi. Pitääkö niitä Hesburgereita laittaa joka kortteliin?!

Moses Hazy – Something Like a 3rd Woman

Ensikerran kun otin käteeni Moses Hazyn sinkun Something Like A 3rd Woman ja katsastin sen kantta, tuli mieleeni jonkun taiteilijan happopäissään väsätty teos. Levyn kannet avattuani löysin kuvan itse orkesterista, joka kieltämättä näyttikin kansikuvaan sopivalta; suoraan Jamaikalta karanneita locksipäitä ja muutama muu hipahtava dude.

Näistä ulkomusiikillisista seikoista pystyi helposti päättelemään, että musiikki saattaisi olla progehtavaa psykedeliarockia tai jotain vastaavaa. Kauas ei ajatus puusta pudonnut, sillä Moses Hazy kuulostaa mielestäni Spiritual Beggarsin, Pink Floydin ja Kingston Wallin sekasotkulta. Neljän biisin sinkku Something Like 3rd Woman sisältää tujusti maustettua rock ’n rollia, josta voisi haistella myös jotain Jimi Hendrixin suuntaista. Bändiin kuuluu vakiojäseninä saksofonisti ja trumpetisti, joten äänimaailmassa löytyy reilusti variaatiota ja myöskin koskettimia kappaleista löytyy.

Vaikka tällainen musiikki ei välttämättä ole suurin intohimon kohteeni, joissain tilanteissa tämä ei kuulosta ollenkaan hassummalta. Omakustanteena julkaistu sinkku on myös soundillisesti varsin tukevaa tekoa, eikä mitään nakutettavaa itse asiassa löydy. Psykedelian ystäville tässä oiva tuttavuus, itse kuitenkin valitsen vaikkapa Magyar Possen, Plain Faden tai vastaavien tuotantoa kaivatessani vaihtelua raskaammasta musiikista.