Avainsana-arkisto: Morning After

Morning After palaa – yhden illan ajaksi?

Lahden rakastetuin ja Suomen vihatuin hardcore-orkesteri Morning After tekee paluun lavoille ja levylautasille reilun viiden vuoden tauon jälkeen. Yhtye esiintyy ensi tammikuussa Killing The Legacy festeillä Turussa, ja samoihin aikoihin on luvassa myös seiskatuumainen, yhtyeen ensimmäinen. Soittamisen riemu on jälleen löytynyt, mutta täysmittaista paluuta on yleisön kuitenkaan turha pelätä. Oma arvaus kuitenkin on, että kyllä tämä Business Cityn hardcore-luuranko tonnilla liikahtaa pitserian nurkkaan siinä missä kesäfestarien päälavallekin. Kunhan hotelliaamiaiset on kunnossa.

Eli ihan ensin, mistä syntyi ajatus paluusta?

AV: Ajatuskin tuntui aluksi aika mahottomalta, koska oli semmonen fiilis että aika oli ajanu koko homman ohi. Nuoremmathan osaa nykyään jo soittaakin, pelkkä into ei enää riitä. Mutta sitten KTL-Markus alkoi puoltoista vuotta sitten piinaamaan, että joku keikka pitäs vielä tehä. Ja kun markus vielä jaksoi tehä bändihistoriikin blogiinsa missä oli lähes kaikki bändin julkasema musiikkikin, niin ajatus alkoi vaikuttaa taas ihan hyvältä. Ja sitten kun Heikki vielä halusi nauhottaa noi levyn ulkopuoliset biisit uusiks, niin todettiin että ”mikä ettei”, kokeillaan oisko se vielä/taas kivaa. Ja olihan se.

Tarkotus on kuitenkin tehä vaan toi yks keikka? Olisko kutina että comebackista vois tulla vähän pidempikin?

AV: No ideahan on, että tehään nyt toi yks. Jatkoa ei ole suunniteltu sen pitemmälle, mutta jos nyt joku hullu festarikeikkoja/jotain huimia lämppärivetoja idoleiden kanssa tarjoaa, niin sitten voidaan harkita. Jokainen tarjous kerrallaan, mutta pohjimmiltaanhan on myös kyse siitä, että tämä tehdään sen takia koska me ite haluttiin se tehä ja Afterin soitossa on taas se hauskuus mukana. Ja jatkoa ajatellen on pakko myöntää, että meillä kaikilla on niin paljon henk.koht. elämissä tekemistä että Afterin liittäminen siihen pysyvästi tarvitsisi jo pienen ihmeen. Parempi pitää se tämmösenä fiilisjuttuna. Tonni keikasta enkä roudaa.

Haha, jotain tommosta ajattelinkin! Mainitsit jotain uusista biiseistä, kävitte jotain nauhoittelemassa? Seiskatuumainen kai tulossa?

AV: Juu, nauhoteltiin viime viikonloppuna neljän biisin seiskatuumanen mikä ilmestyy Full Housella tammikuun 13. päivä. Levyn nimeksi tuli ”Skeletor Is Dying” ja siinä on uudelleennauhotetut Commercialized Warfare ja Thorn In My Side, uusi biisi nimeltänsä Cherish the Memory ja vanha klassikko White Is the Colour of Hate, jossa soittaa kaikki kolme Afterin kitaristia eli Heikki, Jukka ja Jyri. Oli muutenkin tosi lämminhenkinen ja mahtava sessio ja tosi upeeta nähä kaikkia ukkoja pitkästä aikaa vanhan rakkaan harrastuksen puitteissa.

Keneen/mihin tämä ”skeletor” viittaa? Ainakin vuonna 1997 oli varsin laihoja ukkoja bändissä, mikä lienee tilanne tänäpäivänä?

AV: Skeletor is Dying on Arton ja Jukan ekan bändin Kepexin peruja, ja siis oldskool style. Paras nimi ikinä!! Ja skeletorhan on kaiken maailman He-Manien pahin vihollinen!!

Ookoo, odottelin vähän syvällisempää tulkintaa asiasta, mutta unohin mikä bändi on kyseessä…

AV: NII!!!

Heräsikö ajatus materiaalin nauhoittamisesta ennen vai jälkeen paluukeikan varmistumisen?

AV: Vähän niinku samaan aikaan. Heikki ehotti että jos kerta reenataan niin nauhotetaan samalla noi pari biisiä pois. Paluukeikkahan siis varmistu joskus viime keväänä, tässä ollaa vaan oltu turpa kiinni aiheesta jonnii aikaa.

Annoit jo vastaukset kaikkiin mun tulevinkiin kysymyksiin, eli en enää tiiä mitä kysyisin.. ööö… Nyt kun Morning After heräilee koomasta, koska järjestetään seuraava Break Down The Walls?

AV: Juu ei! BDTW oli ja meni. Kasilla olis kiva järkätä keikkaa että alaikäsetkin pääsis, mutta nuorisotoimi tekee siitä niin hankalaa ja kallista että yksinkertaisesti ei kannata. Ja siitä ei voi olla kun todella pahoillaan. Paperilla halutaan nuorisolle tapahtumia, mutta sitten kun joku haluis jotn järjestää, niin kukkahattutädit pilaa sen samantien. Juuri tähän hommaan aikoinaan kyllästyin.

Nyt kun ollaan kuitenkin siinä iässä, että on mukava alkaa muistelemaan vanhoja, niin mikä olis ihanne line-uppi BDTW:iin? Jos pidetään lähtökohtana tapahtumassa tai muilla keikoilla siihen aikaan esiintyneitä bändejä…

AV: Mmmmm… No varmaan Afteri, 50×50, Endstand, Shed, Defend, Hobgoblin, Carpe Diem, Equity, Yesmeansyes ja ulkomaalaisista Jaded ja Outlast näin äkkiseltään. Nii ja tietty No Support.

Kuulostaa ihan siltä, että tollanen tähtikimara ois joskus ollukin esiintymässä… Jatketaan vielä hetki samalla linjalla. Morning Afterin ikimuistoisista kommelluksista sais varmaan runokirjan paksusen opuksen aikaiseksi, mutta mietitään hetki semmosia asioista, joita ET haluais bändin historiasta muistaa. Mitä tulee ensimmäiseksi mieleen?

AV: No ne lopunajan keikat oli omalta osalta aika säälittäviä tapauksia, johtuen nimenomaan liiallisesta päihteiden käytöstä. Siihen aikaan keikat oli vaan tekosyy olla sekasin päästään koko viikonlopun ja se kyllä näky esiintymisessäkin. Näin jälkeenpäin mietittynä se oli semmosta yleisön aliarvioimista ja halveksuntaa, josta ei voi olla ylpeä. Muuten Afterin kanssa on kyllä ollu oikeestaan vaan hyviä muistoja, paitti että Imatralla ei esiinnytä enää koskaan.

Haastattlu riistäyty vähän käsistä, tarkotus oli kysellä vaan tulevaan comebackiin liittyviä lyhyesti ja ytimekkäästi. Tärkeimmät tulikin yllä selvitetyksi, mutta onko herra levylaulajalla vielä jotain informaatiota jaettavaksi kyseisen asian tiimoilta?

AV: Ei kai tässä muuta ihmeempää, levy lähtee kohtapuoliin painoon ja sitä ootellaan ja keikkaa reenataan. Minusta olisi kiva nähä mahollisimman paljon vanhoja kavereita Killing The Legacy festillä, soitetaan keikka ensin alta pois ja sitten vietetään yhessä hauska viikonloppu päiväkaraoken ja hardcoren merkeissä.

Kuulostaa mukavalta!

AV: Niin minustakin! Hotelli on jo varattu, muitten nurkissa en suostu nukkumaan!! Hotelliaamiaiset on se juttu miks sinne mennään. Rakkaan avovaimoni kanssa valitsemme hotellit aamupalan mukaan!

Eli sen verran on viidessä vuodessa aikuistuttu!

Damngod

Lahtelainen Damngod koostuu paikallisista pitkän linjan muusikoista. Yhtye nähdään helmikuun alussa Lahden Frostbite-metallifestareilla, lisäksi orkesterilta pukkaa pian pihalle splittiseiskaa turkulaisen Avoimen haudan löyhkä -kokoonpanon kanssa. Mitkäpä sen parempia tekosyitä kysellä vokalisti AV:lta tarkemmin pumpun taustoista.

Lyhyt historiikki (ketkä, mistä, milloin ja miksi?)

Perustettu 2007 The Collisionin raunioihin. Mukana ennen Before The Dawnissa soittaneet Toni Broman, Mika Ojala ja Dani Miettinen, erinäisissä kokoonpanoissa soittanut Marko Lehto ja Morning Afterissa ja 7th Legionissa laulanut AV. Soppa oli täydellinen kun Miettinen poistui takaisin sinne mistä oli tullutkin, eli Before The Dawniin, ja tilalle värvättiin nuori mutta nykyisin jo sopivan tukeva Jaska Lignell.

Kuvailkaa bändinne ulosantia.

Perinteistä, ei kovinkaan omaperäistä,vihaista ja agressiivistä kuoleman metallia.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

Vaikutteet otetaan siitä mikä kuulostaa hyvältä ja mikä on saanut meidät vaihtamaan musiikissamme raskaamman vaihteen päälle, eli kyllä sinne yhekskytluvun Ruotsiin päin on pakko kumartaa. Massasta ei tarvi erottua ellei kyseessä ole massamurha. Jos kuulostaa hyvältä niin se riittää ja jos maailmassa on tuhat bändiä jotka kuulostaa kanssa hyvältä, niin sehän on vaan hienoa.

Minkälainen on kappaleidenne syntyprosessi?

Soittajat tekee yleensä biisien rungot valmiiksi ja sitten meikäläinen niputtaa kipaleen vokaaleilla ja lopullinen sovitus saa muotonsa. Tosin biisit yleensä testataan keikoilla ennen nauhoittamista niin saadaan tuntua siihen miten rahvas ja fanit niihin reagoi. Ihailijakerholta ei voi kysyä koska nehän diggaa kaikesta mitä me tehdään, mikä on joskus vähän ärsyttävääkin. Tyttöjen pitäisi olla edes bändin musan suhteen objektiivisia.

Onko yhtyeellä jokin sanoma?

Haluaisimme uskonnoista vapaan maailman, jossa toimii luonnollinen valinta.

Mistä lyriikat kertovat?

Sanoituksellisesti olemme tietoisesti evoluution häntäpäässä, koska haluan että sanat tulee selväksi lukemattakin, ajatus on tärkein ja koska pidän kuuntelijaa ensisijaisesti idioottina, en halua että kaikenmaailman uistinnaamat ja kukkahattutädit alkaa tulkitsemaan sanomisiani. Ja tottahan se on että jos ihminen perustaa maailmankatsomuksensa jonkun bändin sanomisiin niin siinä ollaan vähintään yhtä ulkona kuvioista kun näissä jeesusmeiningeissä.

Millaisena näette orkesterinne tulevaisuuden?

Synkkänä. Jos pojat sais nuo duurisoinnut musiikista pois niin alkais homma toimimaan. Pitkäsoitto menee nauhoitukseen kesällä 2009, ja siitä sitten edetään niin kuin vain voidaan. Lähitulevaisuudessa on ohjelmassa split seiska turkulaisen deathjyrä Avoimen haudan löyhkän kanssa ja kesäksi sitten parit festarit.

Päämääriä/tavoitteita?

Muutama kiva kiertue, klassikkolevy, pitkä ura mahollisimman vähällä vaivalla ja tummemmat munankarvat.

Jos saisitte valita yhden albumin ja kreditoida sen omiin nimiinne, niin mikä tuo albumi olisi ja miksi?

Ensimmäiseksi tulee mieleen Bing Crosbyn White Christmas, koska sillon ei tarttis pahemmin röitä tehdä. Mutta pakko kai se on kallistua johonkin klassikkoon omalta alalta tai ees sinnepäin.
Vaihtoehtoja on kolme: Napalm Death: Scum, Terrorizer: World Downfall ja Carnage: Dark Recollections.

Minkä levy-yhtiön rosteriin bändinne sopisi parhaiten?

Varmaan Sony. Tai oikeestaan aikakoneella kahekskytäluvun loppuun ja Earache, sillon kun Digby ei ollu vielä niin ahne. Kotimaisista Poko Rekords tai Love.

Miksi juuri te ansaitsisitte levytyssopimuksen?

Ei me sitä ansaittaskaan,sen pitää tulla niin kun Manulle illallinen.

Kiteyttäkää yhtyeenne yhteen lauseeseen.

Kaikenlaista harmia.

Sana on vapaa: mainostusta, vittuilua…

– Ostakaa lapset levyjä älkää ladatko netistä ees luvallisesti.
– Vinyyli on parempi kun cd.
– Käykää keikoilla.
– Kaikki hevi ei oo hyvää vaan suurin osa on itseasiassa aikamoista paskaa
– Punk ei ole ollut vaarallista vuosikymmeniin
– Emo tekee pojista tyttöjä eli emopojat on tyttöjä eli niitten kanssa ei voi homoilla eli mikä ettei
– Kaikkien kanssa ei tarvi olla kaveri eikä tarvihe ees tulla toimeen
– Kaikenmaailman huumeen käyttäjät voisivat kasvattaa selkärangan ja alkaa alkoholisteiksi
– Elintasohipit pitäis lopettaa
– Suomessa oli vain yksi kuningas… Olavi Virta

Eri esittäjiä – Hometown Pride

You Gotta Start Somewhere -kokoelmalla levyjulkaisutoimintansa aloittanut Pekka Productions on palannut, vihdoinkin. Edellisen maamme punkrock orkestereihin keskittyneen kokoelman jälkeen oli tulossa Pekan kotikaupunkiin, eli Lahteen keskittyvä kokoelma kaupungin laadukkaimmista punk- ja hardcore-orkesterista.

Hometown Pride -kokoelman piti ilmestyä jo ajat sitten, mutta niinhän ne sanovat, että hyvää kannattaa odottaa ja eipä sanonta tälläkään kertaa väärässä ole. Kaupungin legendaarisimpiin kuuluvan Morning Afterin viimeiset tuotokset löytyvät tältä kokoelmalta, kuten myöskin tukku nuoria nousevia tähtiä ja tietysti muita vanhoja osaajia. Homman nimi on kaksi kappaletta per orkesteri, poikkeuksen tekevät St. Hood, joka osallistuu kokoelmaan Sanctified –albumiltaan repäistyltä ”Stonesoul” –biisillä, ja Flippin’ Beans, jolta löytyy yksi uusi kappale.

Morning After aloittaa kokoelman ja samalla sanoo jäähyväiset kieltämättä takuuvarmalla materiaalilla. Tuoreempiin tapauksiin Lahti hardcoren saralla keskityttäessä pitää mainita orkesterit End Begins ja Camorra, joiden molempien uusi materiaali on todella tervetullutta ja vakuuttavaa. End Beginsin biisit ”Anger Management” ja ”Bullet” edustavat hieman monipuolisempaa linjaa bändin repertuaarissa. Joka tapauksessa kovalta kuulostaa myös uusi Eggbeggers. Punkimpaan osastoon päästäänkin sitten itse Pekan tähdittämän Pekka & The Other Losersin ja Viceroyn viedessä. Tuore tuttavuus minulle oli Viceroy, joka pistää menemään hiton vakuuttavasti melodista ja nopeaa skatepunkkia biisillään ”Sinking Ship”.

Pekan ja Viceroyn jälkeen muistia vetreyttämässä voimme tavata 7th Legionin, joka myöskin edustaa hieman pidemmän linjan tahkoajia. ”Golden Road of Compromise” ja ”Spirit Will be Broken” antavat tiukan kuvan uudesta seiskalegioonasta, jota mielellään kyllä kuuntelisi vaikka lisääkin, kenties koko levyllisen? Legioonan jälkeen esiin marssii toinen levyn raskaampaa antia edustavista bändeistä, eli Pitfiend. End Beginsin kanssa jäseniä jakava Pitfiendhän haudattiin tässä vähän aikaa sitten ja nämä jäivät bändin viimeisiksi nauhoituksiksi. ”In This Life” esittelee bändin kuitenkin tyylikkäästi ja nämä raidat saattavat kehäraakin kenties kaipaamaansa lepoon arvokkaasti.

Business City Murdercore esittäytyy levyn kolmanneksi viimeisenä Camorran muodossa, ja lähes varastaa koko shown. ”Not Another Chance” biisistä lupaillaan löytyvän myös video kokoelman lopulliselta painokselta, joten tsekatkaa se, itse biisi taas on jylhää beatdownin juhlaa, joka toimii aina ja armottomasti. Toinen biisi ”Blood Red Sun” on myöskin laadukasta paskaa, ja tältäkin bändiltä kuulisi mieluusti vieläkin enemmän materiaalia.

Levyn päättävät yksi maamme kovimpiin lukeutuvista hardcore kokoonpanoista, eli tuttu St. Hood ja kokoelman nimikkobiisillä ”Hometown Pride” viimeisenä edustava Flippin’ Beans.

Kokonaisuudessaan Hometown Pride on varsin kattava ja laadukas kokoelma Lahden punk- ja hardcore-musiikista, jonka hankkimista voisi suositella jokaiselle, jota kiinnostaa mitä Suomessa ja erityisesti Lahdessa tällä hetkellä tapahtuu.

Nuorten itsenäisyysilta

Vanhojen teollisuuslaitosten uusiokäyttötrendi oli saavuttanut Lahdenkin suuremmassa mittakaavassa, kun Vesijärven rannassa oleva entinen teollisuusalue vapautui kaupunkilaisten käyttöön. Vanhan puusepäntehtaan luuranko ja savupiippu on enää muistuttamassa meitä teollisuudesta, joka loi pohjaa Lahden kehittymiselle, lähes kaiken muun hävittyä mm. asuintalojen, parkkitalon ja oppilasasuntolan tieltä.

Kovaakin vastustusta aikanaan herättänyt, nyttemmin hyväksytty puinen, lasilla verhoiltu Sibeliustalo Vesijärven satamassa oli nuorten kutsuvierastyyppinen itsenäisyyspäiväjuhlien pitopaikka. Tarkemmin ottaen tilaisuus järjestettiin Metsähallissa, puisen konsertti/kongressitalon ja punatiilisen puusepäntehtaan välissä aulatyyppisessä tilassa. Paikalle oli pystytetty screeni sekä esiintymislava ja kaikki vaikuttikin hyvin järjestetyltä, vaikka kutsut olivatkin järjestetty nuorille. Itselleni suurimpana houkuttimena olivat esiintyvät bändit Morning After ja Bonegrinder. Vierailu Sibbe-talossa oli varsinaisesti ensimmäinen kerta allekirjoittaneelle, joten oli aika tutustua paikkoihin. En tutustunut, vaan päätimme kollegani Jaskan kanssa piipahtaa ravintolan puolelle oluelle (hän joi kahvia), koska mehutarjoilu ei tuntunut olevan avain kohti sosiaalisempaa käytöstä. Olipa muuten outoa katsella monikymmenpäistä nuorisojoukkoa, joka käyttäytyi korrektisti, molemmat jalat tukevasti maassa. En muistakaan koska olin viimeksi näin suuren ihmismassan keskellä, jonka keski-ikä oli 18-19-vuoden tienoilla, eikä mistään kuulunut huutoja tai kiljahduksia: ”Ihq, halataaaan!”, ”MiX zÄ et rAkaSTa mUa”, ”Vitun homo!” jne. Osa näytti jopa tyytyväiseltä illan tarjontaan, vaikkakin väkeä poistui ilmeisen pettyneenä paikalta viinatarjoilun puuttuessa.

Morning Afterin oli tarkoitus aloittaa joskus kahdeksan aikaa, joten se vähäinen odotusaika kuluikin olutpullon äärellä. Pippalot olivat jo alkaneet kuudelta, joten ajoitus ilmestyä paikalle juuri ennen MA:ta osui sikäli ihan kohdilleen. Lieneekö uutuuden viehätys kera ohraisen virvoitusjuoman, sillä vatsa meni sen verran kuralle, että oli käytävä kokeilemassa Sibeliustalon paskankuljetusverkoston toimivuutta ennen bändejä. Hyvin näytti toimivan, vaikka itse jäinkin vielä taloon. Lahti-hardcoren veteraanikvartettiakin näytti myös hieman jännittävän, olihan tilanne jokseekin uusi. MA työsti lavalla uutta ja vanhaa. Erityisesti mieleen jäi uusi, sotateollisuutta kriittisesti (yllättäen) käsittelevä biisi. Huipentumana oli takuuvarma hitti Back Ta Basics, jonka lopussa paikallisen hiphop-kollektiivi 5th Elementin Brad Spitt räppäsi mallikkaasti oman tarinansa biisin loppuun. Yllättävä veto onnistuneesti toteutettu, joten ei oikeastaan hullumpi.

Afterin jälkeen oli käytävä hoitamassa Chambers-asioita (mutta en enää paskalla), joten Bonegrinderin setistä jäi alku näkemättä. Tai en tiedä jäikö vain alku, voihan näet olla että missasin osan keskikohdastakin. En tiennyt kellosta, koska olin ottanut mukaan vahingossa kompassin. Se näytti vain lounasta, vaikka olin jo syönyt. Joka tapauksessa osa Bonareitten räimeestä jäi näkemättä ja kuulematta. Ehkäpä töröttelin keikan ajan sen verran sivustalla, että rujo rynkytys ei välittynyt itselleni kovinkaan eufonisena kokemuksena. Laulaja Kunkun ääni kyllä miellytti, korkean ja matalan sopiva suhta on onnistuessaan hyvää kuultavaa. Lasit ainakin pysy ehjinä ym. ym. väkinäistä läppää kun en osaa kirjottaa musiikista mitään… No, parempaakin Bonegrinderiä olen kuullut ja ainakin Torvessa homma on toiminut mielestäni paremmin tunnelman puolesta.

Näiden kahden bändin lisäksi Sibeliustalon itsenäisyyspäivän ohjelmassa oli siis 5th Elementin veto, Multi-Cultin rumpujen päristystä sekä yleistä sekoilua lieskojen kanssa. Kaiken kukkuraksi Jimi Tenori jakoi Nuori Elävä Lahti -tunnustuspalkinnot, joista suurimman sai Lahden Skate ja Seinäkiipeily tuki ry oikeutetusti skeittihallin eteen tekemästä työstään. Näistä edellämainittuja osatapahtumia en nähnyt, mutta ohjelmaa siis piisasi. Itselleni pari tuntia lasikopissa riitti, sillä oli jo suunnattava korvat Torveen rokettirolli-keikalle, mutta se onkin toinen tarina. Chamberssin Pekka ja Jaska kiittää kutsusta.

Hardcorepojat kaapissa 1/2

Viimeksi kesällä sitä tuli vierailtua Länsi-Rannikon Lahdessa ja nyt odottelun jälkeen Porissa oli tarjolla kaksipäiväiset hardcoresutinat, rankemman hardcoren merkeissä. Valitettavasti omalta osaltani tapahtuma jäi torsoksi, sillä lauantaina oli jo kiiruhdettava Helsinkiin katsastamaan R’n’P -festareiden tarjontaa. Kyllä sitä Porissa viihtyisi pitempäänkin. Tämän kertaiset jamit (<- kuuluu ärsyttävien sanojen listaan) järjestettiin ”normaalisti” Porin tavasta poiketen baarissa, tarkemmin sanottuna Baarikaapissa.

Illan musiikkitarjoilun aloitti Carpe Diem, jolta hiljattain syksyllä ilmestyi 12″ ep. Odotuksiin nähden se oli ehkä hienoinen pettymys, kun miettii bändin live-esiintymisiä. En ole tosin uskaltanut sanoa tätä päin naamaa, joten lopetan nyt keikoilla käymisen ja ette nää mua enää ikinä! Hahahaha! Bändi myöskin esitteli uuden kitaristin, joka vaikutti aiemmin Dark Fortnessissa. Hyvin homma oli hoidossa. Muutenki Carpe Diem oli taas tikissä.

Kakkosbändinä olikin kotikaupunkini retkut eli Morning After. Mitäs vittua niistä nyt vois kirjottaa? Perus-Afteria eli hyvää meininkiä turhia jännittämättä. Vanhoja ja uusia hittejä, singalongiakin saatiin aikaiseksi sekä myllyä tanssilattialle, joka johti lopulta verilöylyyn. Viimeistä biisiä odottelen mielenkiinnolla. Kaikkien bändikämpältä löytämiemme vihjeiden perusteella me muutamat paikalla olleet lahtelaiset luulimme viimeisen vedon olevan Bad Religionin ”American jesus”! Kuinkas kävikään. Tutulla riffillä alkanut ralli vaihtui vähemmän tuttuun Klamydian ”Perseeseen” biisiin. Toisaalta koveri valinta oli huumorimielessä ihan veikeä, mutta kuitenkin tunsin itseni petetyksi. Tosin en uskaltanut sanoa sitä keikan jälkeen, mutta ei sen väliä kun kirjoitin sen nyt ja koska oon muuttamassa Poriin, ette nää mua enää ikinä! Hahahaha!

Viimeisenä kiukaalle hyppäsi tamperelainen Scorched Earth Tactics, jota en ollut kuullutkaan, ainakaan yhtä biisiä enempää. Joku sekava mielikuva bändistä oli jokatapauksessa piirtynyt. Soitto sujui kun rasvattu ja bändillä on selvästi kunnianhimoa, mutta tuntui että monelle paikalla olleelle bändin musiikki oli liian kokeellista ja teknistä. Itsekin pidän suoraviivaisemmasta ryminästä, joten SET jäi minulle kovin etäiseksi.

Kokonaisuudessa perjantai-ilta Baarikaapissa oli onnistunut ja vaikka kaikki oli kaapissa, tunnelma oli silti vapautunut ja leppoisa.

Full House Hardcore Club

Olipa kerran keskiviikko… Jonkin aikaa oli jo vierähtänyt edellisestä Full Housen hardcoreclub-keikasta, joten odottavin mielin lähdimme kohti Sysmää. Mökille päästyämme, huomasin kirjoittavani täysin väärää juttua. Suuntasimme siis kohti Helsinkiä. Itseäni huolestutti oma kuntoni tulevissa illanriennoissa. Olin lupautunut kuskiksi ja koko ilta pitäisi viettää vailla humaltumisaikeita. Kädet hikosivat. Musiikillisesti keikka olisi melkein kuin toisinta viime perjantain Jyväskylästä. Kuten perjantaina, illan viihteestä vastaisi Morning After, Security Threat ja Bolt. Viimeksi mainitun bändin soitosta en juurikaan muista mitään, koska olosuhteiden pakosta en ollut kovinkaan hyvissä ruumiin ja sielun voimissani heidän soittonsa aikana. Heidän lisäkseen meitä Semifinaalissa viihdyttäisi Selfish ja Barse Britanniasta, joka oli Suomessa Hell’s Tone Recordsin toimesta.

Iltamat aloitti nelihenkinen Selfish, jota en olekaan tainnut nähdä koskaan livenä, vaikka bändi on pistänyt levyä pihalle jo vuodesta 1993. Ja täytyy myötää että musiikki kolahti kovasti. Tiukkaa hardcorepunkkia, väkeville kitarariffeillä ja hyvän kuuloisella laululla/huudolla. Hyvä ja raikas setti, joten bändin uusin levykin kilahti heti hyllylleni. Sen verran bändillä piti kiirettä, että sen piti ehtiä viellä samana iltana soittamaan Factoryyn.

Selfishin jälkeen olikin jo pika-pikaa lavalle kivunnut Lahen oman hardcorelegendan (elävä, mutta aivokuollut) Morning Afterin vuoro. Soitto oli rentoa, mikä lupailee hyvää tulevaa Euroopan kiertuetta varten. Irtonainen ja onnistunut esitys Afterilta. Mutta eipä jengi jaksanut/kehdannut lähteä pyörittämään, vaikka monta hyvää tanssihittiä MA soittikin. Itse tosin kävin potkimassa judoa ja heittelemässä kendoa, kuten kaikki paikalla olleet huomasivat. No… päät sentään nyökkäilivät tuimana musiikin tahdissa.

Boltia tyydyin katselemaan hieman syrjästä, koska vallitseva oluen tuoksu ajoi minut syvälle nurkkaan. Tässä kohtaa olen itsekriittinen, vaikka olen huono kestämään sitä: Eikös keikoille ole tarkoitus nauttimaan musiikista ja kaikki muu on toisarvoista? Mutta hyvältä ne Boltin biisit kuulosti syrjemmällekin ja pitissä taisi jotain tönimistäkin olla.

Sitten olikin vuorossa jo Security Threat, Suomi-hardcoren uusin lippulaiva. (Laivasta tuli mieleen: nainen kadotti matkalla rintaliivinsä, mutta hänellä oli toiset mukana. Ne olivat hänen pelastusliivit). Kyseessä oli jonkinasteinen levynjulkistamiskeikka, koska bändin väkivahva ensilevy, lyhyempänä versiona eli mcd:nä, ilmestyi samana päivänä. Uskon ja toivon, että muuallakin Euroopassa levy saa ansaitsemaansa huomiota. Itse esitys oli tutun raivokas ja intesiivinen. Huomaa että bändin energia ei ole mennyt viinanläträämiseen (Tämän voi ottaa myös kehuina).

Viimeisenä sitten olikin Brittien vuoro, eli Barsen ensimmäinen Suomen keikka. Muihin illan bändeihin verrattuna Barsen linja oli varsin hillittty. Musiikillisesti siis. Ulkoisesti jätkät näytti juuri sellaisilta kun ’77 punkretkujen kuulukin. Keesi ja hassut housut eivät jääneet huomaamatta. Monia tuttuja biisejä soittivat molemmilta levyiltä ja hyvin homma toimi! Tosin Barse soitti aika pitkän setin, eikä kaikki malttaneet bändiä katsoa loppuun asti. Jengi näytti aika väsyneeltä, tosin muutama naamalta kuvailemattomia henkilöitä heilui lavan edustalla varsin holtittomasti. Kuten arvelinkin Barsen uusimman levyn arviossa, bändin musiikki toimi paljon paremmin livenä kuin himassa töröttäessä. Vain se kaljatuoppi puuttui kädestäni.

Arkipäiväksi viisi bändiä alkaa olemaan maksimi, vaikka kaikki bändit olivat suuresti mieleeni. Jälleen onnistunut ilta Semissä.

Morning After – True Drama

Pistettiimpä tässä keltanokka toimittaja pahaan väliin kun tipahti eteisen lattialle Morning Afterin uusin uloste arvioitavaksi. Mutta tässä tulee mun sanani, ja yritetään saada jotain fiksua(?) aikaan. Tästä se alkaa.

Lahden kummisedät heitäytyvät uusimalla lätyllään hieman enemmän perusasioiden pariin ja mielestäni levyä voisi kuvailla ehkä pikkuriikkisen punkimmaksi verrattuna edelliseen pankin räjäyttäneeseen ”Through The Eyes Of The Enemyyn”.Tosin jos tätä lukee joku nk. EI alan mies/nainen, niin tiedoksi että mistään kiljupunkista kuset ja paskat housuissa ei nyt ole kyse, vaan kuset ja paskat housuun päräyttävästä hardcoresta! Jos tätä plattaa nyt kuvailisi yhdellä lausella niin se olisi jotkuinkin tällainen: Puolisen tuntia virheetöntä perus NYHC meinikiä vitun hyvillä saundeilla ja lyriikoilla.Tämä ei varmasti tuota pettymystä kenellekkää joka tuntee edes pientäkään vetoa hardcore musiikin aina niin ihanaan maailmaan.

Levy rusahtaa käyntiin reilun puolentoista minuutin turpajuhlalla ”In The Vein Of Death”, jota on todella vaikea jättää tanssimatta, eikä välillä kerkeä edes nenäänsä pyyhkimään kun sama tahti jatkuu seuraavat n. 25 minuuttia.

Olen henkilökohtaisesti pitänyt poikien nykyiseksi vakiintuneesta linjasta aina mitä suuremissa määrin enkä pettynyt pätkän vertaa laittaessani tämän pöhisemään ensimmäistä kertaa ja seuraava kerta oli vielä miellyttävämpi ja niin edelleen. Ehkä hieman aikaista sanoa mutta tällä levyllä toteutuu varmasti samanlainen viini-efekti kuin edelliselläkin, se vain paranee vanhetessaan.Toki voi olla väärin verrata Morning Afteria viiniin, sillä viini on poikkeuksetta paskaa, toisin kuin tämä! Mutta sehän on vain sanonta.

Puhutaampas vähän siitä ihtestäänkin. Riffitely on kaikessa vaatimattomuudessaan silkkaa niskalenkkiä ja biitit pelkkää selätystä. Ei voi muuta todeta. Olisin mielelläni kyllä kuullut pari sooloa enemmän, koska se puoli tuntuu oleman kiitettävästi näpissä ja vielä ehkä vähän tuplabasareita ryydittämään päähänlyöntikilpailun omaisia junttauksia. Silti, jos biisien sävellys ja toteutus on tätä luokkaa niin eipä voi vittuakaan valittaa! Mielestäni tosin vokaalit kuulostaa välillä pliisummalta kuin on totuttu kuulemaan, mutta näistä häviävän pienistä hetkistä huolimatta ovat ne taattua pienen miehen vitutuksen ulosmarssia ja asiallista tekstiä johon allekirjoittanut samaistuu hetkittäin ehkä pelottavankin hyvin. Poikien yhteensoitto on niin tanakkaa notta perkele! Niin elävänä kuin tallennettunakin huokuu näistä biiseistä läpi sellainen varmuus ja vuosien kompromissiton työ, että ei voi muuta kuin antaa ison ylistyksen.

Kyseinen lätty sisältää kaikki mahdolliset elementit aukinaisten nenien, haljenneiden huulien ja paskaksi menneiden jänteiden saavuttamiseksi ja kuvaamiseksi.
Tuotantoon puututaan sen verran että Astialla on taas väänetty namikka oikeaan suuntaan. Suurena plussana mainittakoon se että saundit eivät ole pelkkää edellisen toistoa joka on tänäpäivänä tuiki yleistä. Mennään studioon jonkun levyn kanssa ja sanotaan että presiis tällaiset saundit. Mitä vittua, missä kaikki mielikuvitus? Anteeksi, äskeinen ei liittynyt kyseiseen levyyn lainkaan. Tästä piti vielä sanoa että saundit ovat todella minun mieleeni. Omat, eikä mistään suoraan kopioidut. Tummat, mutta ei tunkkaiset ja silti esittäjilleen ja tyylille uskolliset.
Kansia en paljon ruodi, sanon vain että perkeleen hienot.

Yhteenvetona todettakoon että teksti lähti käsistä mutta yksinkertaisesti ja vilpittömästi sanottuna tämä on helvetin hieno levy joka tullaan muistamaan varmasti vielä vuosienkin kulutta Suomi-coren yhtenä peruskivenä.Eikä tässä nyt puhuta paskaa vaan näin se on!
Ja muista vielä että lämpimänä kesäpäivänä autoilessasi varmat vaaratilanteet on taattu jos tätä lähdet corollassasi luukuttamaan!

Eri esittäjiä – From the Bottom of the Barrel

From The Bottom of The Barrel -kokoelma on aika tyypillinen jokaiselle jotakin julkaisu. Peräti 29 bändiä takaavat laajan katsauksen old schoolista new schooliin, emosta punkrockiin. Tosin 29 kappaletta intensiivisen kuuntelemisen kannalta on turhankin pitkä setti, mutta taustamusiikkina toimii ja kun ne omat suosikit löytyvät, kuuntelu helpottuu mukavasti.

Tälläinen kokoelma on myös oiva lahjaidea. Mutta muistakaa, kaikki eivät pidä hardcorepunkista, joten tarkkaavaisuutta siinä suhteessa kenelle olette hankkimassa kyseistä levyä. Vanhemmat ihmiset voivat jopa loukkaantua tälläisestä räminästä! Jos teillä on norjalaisystäviä, he pitävät enemmän kalasta.

Kokoelman laajuuden ansiosta se sisältää myös suomalaisnäkövinkkelisti tuttaja ralleja: 7th Legionin ”Don’t Look Back”, Morning Afterin ”Back Ta Basics” ja Past Gloriesin ”Setbacks”. Muita mainitsemisen arvoisia rykäisyjä on Settle The Scoren ”Live, Love, Loyalty”, Subzeron ”Swineherd”, Bust The Chainin ”King of Foolz” ja Frontkickin ”Midnight Tunes”.

Ihan tasokasta settiä, eikä sen suurempia heikkouksia joukossa ilmene, noin soiton laadullisessa mielessä. Tietenkään kaikki kappaleet eivät jaksa kiinnostaa, mutta kuitenkin kokonaisuudessaan ihan hyvätasoinen kimara.

United All Schools Festival, torstai

Olo eiku pahenee… Nelosen viikonlopunryyppyputki jatkui torstaina hyvissä tunnelmissa. Olihan edellisen päivän koistinen voitettu. Rohkein mielin lähdin Semiin vilkasee josko se prossessi tänäänkin nousis.

Alkutahdit nousuun löi Krunan pojat Angry Old Man And The Fuck You Youth. Vanha herra heilui entiseen malliin mm. daivaten molemmille puolille yleisöä. Ei voi kun ihailla avohakkuun omaavan laulajan asennetta. Biisit oli punkkia alusta loppuun eikä coverina kuultu Ramonesin Blizkrieg Pop jättänyt ketään kylmäksi.

Seuraavaksi lauteilla nähtiin Morning After. Moukkarit soittivat viime viikolla äänitetyn levyn alusta loppuun. Jäävään kuitenkin itseni enkä kerro keikasata sen enempää. (paitsi että basistilla on kuulemma it-vatsa ja matoja perseessä??).

Ensimmäistä kertaa kuulin Down My Throatia kera kahden kitaristin. Jukka oli saannut ylennyksen kitaraan ja basson varteen oli pestattu Cutdownista tuttu Kalle BMC. DMT mättikin hirvittävän keikan ja yleisökin viimein heräsi. Soitto kulkee niin hyvin, että bändistä ei voi olla diggailematta. Äärimmäisen rankkaa ja hyväsoundista hardcorea kuultiin aimo annos ja joukossa oli myös jokunen vanhempikin kipale. Vierailevia tähtiäkin nähtiin laulamassa. Huhujen mukaan Antinpäivä keikalla Lahdessa saattaisi myös Iron Maidenia kuulla coverina, sinne siis!

Festavaalin viimeinen esintyjä oli Evilsons, jota on hehkuteltu eri medioissa viime aikoina. Itse en muista bändiä aikaisemmin nähneeni joten mielenkiinnolla odotin illan keikkaa. Jumalauta! että Evilsons olikin hyvä. Tälläistä musaa kun pääsis diggailee vaikkapa Provinssissa 2 promillen humalassa niin vot! Suosittelen lämpimästi (kahden promillen humalaa vai Evilsonsia? toim. huom.).

Yhteenvetona festareista sanoisin, että harvoin näkee näin paljon hyviä bändejä parin päivän aikana. Kaikki festivaalin bändit hoitivat homman erinomaisesti ja itse asiassa kaikki bändit olivat aivan saatanan hyviä. Vielä kun tietää, että Suomesta löytyisi saman tason bändejä vaikka viikon festareille niin ei voi kun todeta, että eteenpäin ollaan menty.

Catharsis Torvessa

Oli synkkä ja myrskyinen sunnuntainen syysyö. Lahden Torveen oli kerääntynyt sekalainen, enimmäkseen krapulainen, joukko erilaisia hippejä kuuntelemaan ja katselemaan ulkomaalaisia. Coca-Colan (perustaja John Cocacola) kotikaupungista Atlantasta oli itäblokin kautta Suomeen saapunut Catharsis, jota lämmittelivät siinä kuitenkaan onnistumatta (ei tullut pisteitä, edes kauniilta naiskitaristilta…) Endstand ja Morning After.

Itse missasin illan ensimmäisen orkesterin, eli Morning Afterin. Kyseltyäni ihmisten mielipiteitä ko. spektaakkelista, osa kehui illan parhaaksi. Tiedä häntä, mutta enpä ihan paskaksikaan jaksa uskoa. Endstand soitteli sitten omia biisejän. Oli kiva kokemus pitkästä aikaa kuulla näitä Suomi-hardcoren ikoneita. En tiedä pettivätkö vaikkuiset korvani, vai olisikohan rokkivaikutteet hitusen vähentyneet. Nykypäivänä harvemmin kuullut välispiikit, joissa puitiin mm. kasvissyöntiä ja lasten kasvatusta, antoivat viitteitä siitä mitä tuleman pitää. Hyvä setti siis.

Catharsista en ollut ikinä ennen tätä iltaa kuullut, mutta pienellä hajulla olin mistä oli kysymys. Olin kuullut muun muassa, että laulaja on koditon omasta tahdostaan. En uskaltanut toivoa älytöntä myllytystä tanssilattialla, olihan kyseessä ilmiselvä hippi! No, keikka kuitenkin alkoi. Ajoittain hyvänkin kuuloiset runttauskohdat pilattiin loppujen lopuksi mitään sanomattomilla fiilistelykohdilla tai huohotuksella. Laulaja oli myöskin pettymys, varsin heikkoa oli artikulointi. Juttua kuitenkin piisasi biisien välillä. Tuli ajoittain hitusen vaivautunut olo kun äijä tuli aivan nenän eteen puimaan, muutenkin epämiellyttävä otus sylkileikkeineen sun muine omituisuuksinenn. Ihan hyvää asiaahan siellä kuitenkin puitiin ja hyvä niin. Omaa kuppikuntaani tämä ei kuitenkaan nähtävästi miellyttänyt, mutta poliittisesti aktiivisemmat skidit olivat varmasti tohkeissaan.

Kokonaisuudessa vaisu tapahtuma, jossa hyvänä puolena kuitenkin lähes sata paikalle vaivautunutta kidiä, joka varmasti sai John Roosterin hieromaan karvaisia käsiään. Väsynyt ilta sai arvoisensa päätöksen, kun hiivin himaan puoli yhdentoista maissa.