Avainsana-arkisto: Morbid Angel

Kreator ja Morbid Angel tähdittävät joulukuun metallikimaraa

Juuri tuoreen ”Phantom Antichrist” -albumin julkaissut Saksan thrash-veteraani Kreator, ja amerikkalainen death metal -legenda Morbid Angel saapuvat Suomeen kahden keikan kiepille joulukuussa. Tasokkaan metallikimaran täydentävät amerikkalaiset, egypti-teemaista deathia jyräävä Nile sekä kalifornialainen rässipartio Fueled By Fire. Kiertue starttaa Helsingin Nostruilta 7. joulukuuta päättyy seuraavana päivänä Oulun Teatriaan.

[youtube url=YL7SnADwAF0]

Kreator (ger), Morbid Angel (usa), Nile (usa), Fueled By Fire (usa)
Pe 7.12.2012 Nosturi, Helsinki. Liput 35 eur, ovelta 38 eur.
La 8.12.2012 Teatria, Oulu. Liput 34 euroa, ovelta 38 eur.

Lipunmyynti alkaa maanantaina 9.7. Ennakkolipunhintoiihin lisätään mahdollinen lippukaupan toimitusmaksu.

kreator-terrorzone.de
www.morbidangel.com
www.nile-catacombs.net
www.facebook.com/FueledByFireOfficial
www.fme.fi

Party.San Metal Open Air 2011

Trust me, karttatietonsa lentomatkan aikana kadottanut navigaattori ja matkan määränpäänä pikkuruisten lennokkien lentokenttä jossain keskellä entisen Itä-Saksan metsiä ei ole se kaikista mieltäylentävin aloitus pitkälle viikonlopulle. Pienenpieni epäusko maalin löytymiseen meinasi hiipiä mieleen aina hetkittäin, mutta onneksi matkaan oli viime hetkillä sattunut mukaan kaksi asiansa osaavaa kartturia ja perillehän oli päästävä, prkle. Sillä kuka nyt haluaisi missata festareita joiden line-up extreme metalli-diggarin mielestä oli vuoden hienoin; Taake, Triptykon, Darkened Nocturn Slaughtercult, Urgehal, Watain, Belphegor, 1349, ihan vain muutamia mainitakseni.

Määränpäänä siis oli Party.San Metal Open Air, sananmukaisesti keskellä ei-mitään järjestettävä, laadukkailla esiintyjillään mainetta kerännyt saksalaisfestari. Armon vuonna 2011 Party.San järjestettiin 16. kerran, ensimmäistä kertaa paikkanaan Obermehlerin lentokenttä. Aikaisempi sijoitus lähistöllä Bad Berkassa kärsi jatkuvana sateena ilmenevästä mikroilmastosta, joka yhdistettynä savipeltoon ei luonnollisesti ole se optimaalisin festivaalinpitopaikka. Monta vuotta järjestäjät sinnittelivät Bad Berkassa kunnes viimevuotinen mutabakkanaali oli viimeinen naula arkkuun, ja festivaali siirrettiin enimmäkseen asfalttipäällysteiselle pikkuruiselle lentokentälle Obermehleriin. Lähimpään yksien liikennevalojen pikkukylään Schlotheimiin on matkaa muutama kilometri, ja Schlotheimiin verrattuna jo megalopoliksen statusarvoa nauttivaan Mühlhauseniin (huimat 40 000 asukasta) 18km. Eli koordinaatit olivat todella metsäiset, tai siis tarkemmin peltoiset.

Torstai 11.08.

Torstai valkeni suhteellisen selkeänä mutta tuulisena. Pelipaikalle hyvissä ajoin saavuttuani siellä odotti täysin kuollut päälava jonka kattopressu repsotti hieman, koko lavanedusta miksauskopista lähtien oli suljettu aidoilla ja lavan eteen ajettu paloauto. Hmm. Joku nopeammilla aivosynapseilla varustettu olisi saattanut olla huolissaan, mutta koskapa minkäänlaisia virallisia tiedotuksia ei kuulunut mistään päin, huoli pois ja illan ensimmäistä esiintyjää Byfrostia odottelemaan samalla hieman tiluksia mittaillen. Iltapäivä eteni iltaan ja edelleenkään päälavalla ei näkynyt minkäänlaista actionia, aikataulun mukainen aloitusaika 18.00 tuli ja meni ja hiljaisuus täytti maan edelleen. Kunnes ollessani toisessa päässä festivaalialuetta kaikessa rauhassa levyostoksilla kaukaisuudesta kuului etäisesti Byfrostia muistuttavaa pihinää. Ei muuta kuin kirjaimellisesti ääntä kohti, ja löytyihän se päivän eka bändi soittamasta pelkästään ekstra-aktiviteetteihin suunnitellusta pikkuteltasta.

Kovinkin maittavaa melodista black trashia soittava Byfrost meni hieman sivu suun siinä verenpaineet tapissa järjestäjien tiedotuspolitiikkaa itsekseni kirotessa, varsinkin kun bändi oli henkilökohtaisesti yksi päivän odotetuimmista. Ehkä oikeasti missasin huimat puolikkaan ekasta biisistä, mutta suomalaisen festariperinteen jo vakiintuneeseen minuutintarkkaan aikataulujen noudattamiseen ja joka muutoksesta muutamaan kertaan kuulutuksilla ilmoittamiseen tottuneena saksalaisjärjestäjien toiminta lievästi sanottuna korpesi. Pari ommmia lisää joutui meditoimaan siitä hyvästä ettei koko aikana päälavalla näkynyt minkäänlaista pienintäkään yritystä korjata pressua, ja ajatus illan pääesiintyjästä Triptykonista pienessä huviteltassa ei todellakaan mitenkään puhutellut. Verdammt! Byfrost veti kuitenkin varmasti heillekin shokkina tulleista muuttuneista olosuhteista huolimatta kovan keikan. Biisimateriaali on yllättävänkin kovaa, ja heille soisi tulevaisuudessa enemmänkin huomiota. Lievää myötähäpeää kyllä aiheutti biisin ”Horns To The Sky”-aikana yleisön innostaminen osoittamaan pirunsarvia kohti taivasta, mutta uskottelin itselleni että tässä mennään dsoukilla ja rockpoliisi minussa antoi norjalaispojille armollisesti anteeksi.

Transsilvanialainen folk/black metalliksi genretetty Negurâ Bunget kuulosti teoriassa mielenkiintoiselta. Ja käytännössäkin, laulajaherralla oli kovinkin korvaani sopiva klassinen bläkkis-ääni. Mutta kun lavalle ilmestyi romanialaisversio didgeridoosta tmv sisäinen folk metal-overdose varoituskelloni pärähti soimaan täysillä ja oli pakko poistua takavasemmalle. Voisin silti vilpittömästi suositella bändiä jollekin jonka toleranssi über-folk-aspekteihin on korkeampi kuin minun, ja tilaisuus siihen onkin kotimaan kamaralla lokakuussa. Toki bändistä löytyy se jo lievästi kulunut klisee nätti naispuolinen kosketinsoittaja huomionkerääjänä, ja aika häpeilemättä ratsastettiin myös transsilvanialaisella alkuperällä. Missä nyt sinänsä ei liene mitään pahaa, esittelihän Byfrostkin itsensä spiikillä ”We are Byfrost from Norway. NORWAY.”

Saksalainen, tr00 black metal-imagostaan kynsin hampain kiinni pitävä Darkened Nocturn Slaughtercult oli melkein tunnin myöhässä kulkeneen aikataulun seuraava. Myönnetään, tämän minä halusinkin nähdä mieluummin jossain intiimimmässä ympäristössä kuin isolla päälavalla. Hammer Open Airissa nähty kesäinen keikka lupaili paljon, enkä tälläkään kertaa joutunut pettymään. Ehkä olen helppo miellyttää mutta corpsepaintit, tekoveren sylkeminen ja toisen aallon alkuajoille uskolliset rujot bläkkis-soundit jaksavat lämmittävää vanhaa sydäntäni. Keulakuva Onielar on kylmän äänensä kanssa niin khuul että jopa minä voin antaa anteeksi niinkin epäortodoksisen asian kuin nainen black metal-bändissä! Hieno keikka, nämä taas Suomeen kiitos?

 

Kun oikein yritti ottaa asioista selvää, kuuli huhuja että päälava korjattaisiin 22.00 mennessä eli Triptykonin ei tarvitsisi soittaa party-teltassa. Mitään virallista ei kuulunut edelleenkään missään vaiheessa, ja kun edelleenkään kukaan ei ollut nostanut trussia ristiin pressua korjatakseen toivo alkoi illan pimetessä hiipua. Party-teltan äänentoisto kun alunperin oli suunniteltu dj-hommia varten, ei äärimmäistä rankkuutta tavoittelevalle Triptykonille. Sitä en saanut selville oliko jotain tuunauksia systeemeihin tehty illan mittaan, muutamia alkeellisia kämmejä tyyliin volyymit katoaa kokonaan kyllä jopa minun amatöörinkorvani illan kuluessa huomasivat. Eli ei suuri ihme jos yli tunnin aikataulusta myöhässä aloittamaan päässyt Thomas Gabriel Fischer olisi ollut hieman nyreissään… Verrattuna FME 2011 Triptykon-keikkaan tässä ei mielestäni päästy lähellekään samoihin sfääreihin, toki myönnettäköön että olosuhteet olivat kaukana ihanteellisista. Teltan keskivälillä seisten ei keskivertoa pidempi nainen nähnyt edes ylintä valotrussia, bändistä puhumattakaan eli nautinto jäi pelkästään audion asteelle. Ja kun koko yleisömäärä on ahtautunut pieneen telttaan pääesiintyjää katsomaan sanaa nautinto nyt on aika turha käyttää muutenkaan. Aika paska maku jäi siis suuhun perjantaista, ja pieni selitys järjestäjien taholta olisi sitä edes hieman pessyt pois mutta ei, mitään ei kuulunut. Schweinhünde!

Lisää torstain kuvia täällä

Perjantai 12.08.

Perjantai on päivä uus, ja minulla se alkoi saatanallisella black metallilla á la Urgehal. Kovin vaikea on olla pitkävihainen järjestäjille jotka tuovat näytille norjalaisveteraanien kaltaisen laatuaktin, eli ei kun hinta-laatusuhteeltaan mainio thai-mättö ja vielä paremmalla hinta-laatusuhteella siunattu huiman €2,50 hintainen olut aamiaiseksi ja nauttimaan huippubläkkiksestä. Ruokien ja juomien hinnat eivät tosiaan festarialueella päätä huimanneet, ja vielä kun itse kolmen päivän lippu maksoi postikuluineen naurettavat €56 retken kokonaishinta lentoineenkin taitaa mennä tasoihin vaikkapa esimerkiksi kotikylillä olevan Tuskan kanssa. Siksipä ihmetyttää miksei suomalaisia näkynyt ainottakaan, kovin kapoista seuruettamme lukuunottamatta? Esiintyjäkaartin heikkoudesta ei varmasti voi olla kysymys. Ja nyt kun lavakin oli saatu kuntoon niin kovin helppoa oli olla happy camper, vaikkei Urgehal nyt ehkä ihan päivänvaloon mielestäni kuulukaan.

Minulle uusi tuttavuus black/trash-jenkit Skeletonwitch yllätti positiivisesti energisyydellään, mutta lienikö syynä sitten hieman liikaa läpipaistanut bändin yhdysvaltalaisuus vai mikä, jokin jäi mielestäni puuttumaan. Tuskin siis ikinä vaivaudun paremmin heihin perehtymään mutta mukavana päivällisenä taustamusiikkina bändi toimi kyllä. Seuraavana esiintyneet skandinaavitoverit Desultory upposi sen sijaan meikäläiseen huomattavasti paremmin livenä, vaikkei henkilökohtaisilla lempparilistoillani ikinä olekaan genrensä kuuluisampia maanmiehiään hätyytellyt.

Lienikö sitten Absu vähemmän ”amerikkalainen” kuin Skeletonwitch vai mistä johtui, mutta tästä todellakin pidin. Tämänkesäinen Hammerin keikka Absulta kun henkilökohtaisesti jäi aikaisemmin soittaneen Inquisitionin varjoon, olin niin ekstaasissa ehkä kesän hienoimmasta näkemästäni keikasta ettei sen jälkeen enää mikään tuntunut missään. Olisi vaan kannattanut silloinkin hieman keskittyä, jos heittivät yhtään niin hyvän keikan kuin tämä.

Seuraavaa aktia Primordialia kohtaan tunnen sen verran vahvoja antipatioita, Hammer Open Air-keikan takia myöskin, että keskityin suosiolla sosialisointiin ja halpojen virvokkeiden nauttimiseen. Pelkkä puhdas laulu ja corpsepaintit kun eivät mielestäni sovi millään yhteen, ja vaikka bändi kuulostikin ihan kivalta instrumentaaliosuuksissa (ja silloin kun ei kärsitty kelttiläis-yliannostuksesta) kaveri kiteytti Primordialin syvimmän olemuksen kuolemattomasti; ”Tää kuulostaa kuin joku laulaisi Stratovariusta karaokessa”. Juurikin näin.

Voimia piti myös kerätä illan kovia bändejä varten, Melechesh kuulosti sen verran kivalta taustalla että olisi varmaan kannattanut katsoa ajatuksella mutta keskityin jo tulevaan kovaan putkeen Belphegor1349. Belphegorille lisäpisteitä lavarekvisiitasta, teurasjätteet toimivat aina (silloin kun niitä ei tarvitse lavalta lentävinä väistellä…)! Ja todella kova keikka oli, molemmilta. Ehkäpä vielä aavistuksen parempi Itävallan pojilta, vaikka oletusarvoisesti levysoiton perusteella olisin diggaillut norjalaisaktista enemmän.

Ja sitten se Thüringenin osavaltion kuuluisa ilmasto osoittikin oikean luonteensa. Aivan hel-ve-tillinen sade, sopivasti ennen sitä festarin ainoata suomalaisesiintyjää Ensiferumia. Toki olisin halunnut olla eturivissä heiluttelemassa mielessäni Suomen lippua mutta sori, ei vaan pystynyt. Sen sijaan keskustelin sateensuojassa Ensiferumista alkuperäisväestön edustajan kanssa, joka kivenkovaa väitti että Ensiferum on Saksan suosituimpia bändejä jonka kaikki tuntevat. Ikinä en ole bändin levynmyyntilukuihin Saksassa perehtynyt mutta eiköhän soittoaikakin todella kovien nimien jälkeen illan toiseksi viimeisenä, vain Morbid Angel perässään todista keskustelukumppanini olleen oikeassa. Hyvä Suomi, hyvä Ensiferum!

Siinä meni Morbid Angel samaan sateeseen, harmi sinänsä koska pidin Tuskassa näkemästäni paljonkin eikä ne uudetkaan biisit nyt niin huonoja ole. Minun mielestäni. Kolme ekaa biisiä kävin katsomassa, mutta kun kertakäyttösadetakkikaan ei siinä kaatosateessa tuntunut riittävän oli pakko siirtyä takaisin sateensuojaan. Sen verran kova oli perjantain esiintyjäsaldo kuitenkin, että nielin Morbid Angelin tilastotappiona ja olin kovinkin tyytyväinen päivän aikana näkemääni, sääilmiöitä lukuunottamatta.

Lisää perjantain kuvia täällä

Lauantai 13.08.

Lauantai-aamu taas lupaili parempia kelejä. Ei kun yrittämään Mühlhausenin hotellistani jotenkin sopuhintaan taittamaan 18km väliä festarialueelle. Vaikka Mühlhausen on ainoa kylä lähimaastossa mistä löytyy enemmän majoituspisteitä telttaikänsä ohittaneille, ja hotellit olivatkin täyteen buukattuja niin järjestäjien panos kuljetusten järjestämiseen oli aika ala-arvoinen. Viimeinen dösä esimerkiksi torstaina festarialueelta takasin isolle kirkolle lähti 20.00. WTF? Triptykonin ohjelman mukainen soittoaika loppui 01.00! Vielä huonommin meni muina päivinä, perjantaina ja lauantaina kulki kaikki 3 dösää sinne ja takaisin. Viimeisin lähti Party.Sanin porteilta 16.00 kumpanakin päivänä eli kiva kiitos, olisin nähnyt Urgehalin ja se siitä. Eli olit täysin mittarien varassa. Hyvä puoli oli se että niin olivat kaikki muutkin hotelleissa asuneet kermaperseet, ja vain kerran jouduin maksamaan taksini yksin. Tarinaanhan luonnollisesti kuuluu vielä ettei lähimmässä Schlotheimissa edes ole takseja vaan joudut tilaamaan ne Mühlhausenista asti. Onni onnettomuudessa oli kyllä saksalaisten taksien sopuhintaisuus verrattuna esimerkiksi omiimme… Mutta kuljetuksissa on toinen rankutuksen aiheeni, olemattoman tiedotussysteemin lisäksi. Toivottavasti asialle tehdään jotain ensi vuonna. Donnerwetter.

Paikallisen rässibändin Witchburnerin lopun ehdin näkemään, enkä sen perusteella koe missanneeni kovinkaan paljon. Tanskalainen döödis Panzerchristin tahtiin oli jees, hollantilainen Heidevolk ihan liian folk metalia minun makuuni vaikka mukavan jykevältä sellaiselta kuulostikin, eli alkupään esiintyjät menivät minun tapauksessani hieman kuuroille korville Taakea odotellessa. Minkä olisin varmaan missannut kokonaan, jollen olisi sattunut kuulemaan pöytäkeskustelua ohjelman mukaan ennen Taakea soittavan Exhumedin eksymisestä matkalla ja soittojärjestyksen muuttamisesta heidän kohdallaan. Taas kovalla kädellä pyyhkeitä järjestäjille, verdammt! Toki joo tilanne tuli äkkiä, muttei niin äkkiä että pelkkä kuulutus juuri ennen Taakea tyyliin ”hei, tässä soittaakin nyt Taake eikä Exhumed” olisi kuitenkaan mielestäni riittävä. Tätä kritisoitiin kyllä muidenkin kuin ylikriittisen suomalaisturistin puolelta!

Ja Taaken keikkaa ei todellakaan olisi kannattanut missata. Pääjehu Hoest on energinen ja hienoisessa ylimielisyydessään genrelleen uskollinen esiintyjä, biisit bläkkistä parhaimmillaan imho ja taustabändi todella kova. Settilista oli joka fänin unelma vanhoine klassikoineen yhdistettynä uudempaan materiaaliin ja yllärivetona vielä GG Allinin Die When You Die. Hoest on aikaisemminkin osoittanut olevansa ihan ässä coverien valinnassa, tulkittu on aikaisemmin hyvällä menestyksellä jopa Burzumia ja nyt on otettu käsittelyyn tämä vanha punk-klassikko. Kovin harvalla riittäisi mielestäni kredibiliteettiä GG Allinin tulkitsemiseen mutta Taake kyllä veti sen tyylillä. Huippu keikka, 45 minuuttia ei vaan ollut ollenkaan tarpeeksi!

 

 

 

Exhumedista kuulin heidän nolon julkisen tunnustuksensa eksymisestään, olivat raukat ajaneet sinne Bad Berkaan missä Party.San aikaisemmin järjestettiin. Varmaan olisi ollut näkemisen arvoiset ilmeet pojilla kun hillittömän väkimäärän sijasta paikalla näkyikin pelkkää maissipeltoa silmänkantamattomiin! Seuraavaa Nachtmystiumia kohtaan odotukseni olivat kai hieman liian suuret, tai ainakaan niitä ei ihan täytetty mutta pieni pettymys bändi oli. Tai sitten heillä oli vaan haastava slotti liian pian Taaken jälkeen etten oikein jaksanut innostua? Seuraava hollantilainen döödiskomeetta Hail Of Bullets sen sijaan on tullut missattua sen verran monta kertaa lähimenneisyydessä että pakkohan se oli katsoa alusta loppuun. Mutta tämän näkisin mielelläni jollain klubikeikalla (lue: kylven itsesyytöksissä kun en jaksanut lähteä heidän taannoiselle Nosturin keikalleen. Tyhmä, tyhmä minä.).

Mutta sitten Ruotsin helmi Watain! Ja vielä oletettavasti turvallisessa ympäristössä, jossa voi suhteellisen turvallisin mielin luottaa siihen että herroilta on viikkotolkulla mädätetyn veren heittely kielletty. Tämä kun sattuu olemaan se harvinaislaatuinen bändi siinä mielessä että klubikeikalle en ihan välttämättä menisi, tai sitten pysyttelisin visusti takarivissä kannettavan happipullon kanssa. Hajuaistimusten puute korvattiin tällä keikalla todella hienolla lavashowlla, näyttävällä rekvisiitalla (vaikka niitä teurasjätteitä nyt en bongannutkaan) ja uskomattoman kovalla soitolla. Vielä kun Watainin biisimateriaali hivelee tärykalvoja niin on helppo julistaa heidät päivän kovimman esiintyjän jaetulle ykkössijalle Taaken kanssa. Todella hieno keikka!

Saksalainen death metal-veteraanibändi Morgoth jäi taas paitsioon Watainin jälkihehkutuksissa, koska en halunnut kuitenkaan missata Morgothia seurannutta Enslavedia. Soittamisen ilo näkyi norjalaiskonkareissa ihan sinne miksauskopille asti, Ivar Bjørnson kavereineen selvästi nauttivat lavalla olostaan enemmän kuin taannoisella Tuskan keikalla. Ehkäpä ne kotimaan traagiset tapahtumat sitten painoivat Tuskassa metallimiestenkin mieltä, vaikka ammattitaitoisesti vetivätkin hyvän keikan Helsingissä? Enslavedin levyjä en edelleenkään jaksa ostella, mutta livenä toimivat näemmä aina. Huippu keikka. Viimeisenä esiintynyt At The Gatesin uhrasin suosiolla festariväsymyksen alttarille. Bileet toki jatkuivat aamuun mutta masu oli jo täynnä huippubändejä, yhtään enempää ei huvittanut edes enää nähdä.

Eli vaikka järjestäjillä onkin vielä paljon petrattavaa, ainakin tällaisen liian hyvin järkättyihin festareihin tottuneen mielestä, niin esiintyjälistan keräämisessä kannattaisi muiden kyllä ottaa oppia saksalaisveijareista. Minä ainakin annan (halpojen hintojen myötämielisellä avustuksella) kaiken paskan tiedottamisen ja vaikean kulkemisen anteeksi jos ensi vuonnakin on tarjolla vastaavanlainen kattaus ear candyä!

Lisää lauantain kuvia täällä

Tuska Open Air 2011

Perjantai 22.7.2011

Pauliina Heikkilä (PH): Tuska Open Air Metal Festival oli täksi vuodeksi uusiutunut muutamallakin tapaa, ja vanhojen puritaanien mielissä kumpikin iso muutos oli kauhulla odotettu. Omien alkoholijuomien tuonti alueelle vielä Kaisaniemen aikoihin nyt oli liian hyvää ollakseen totta, ja sen odotettiinkin loppuvan hetkenä minä hyvänsä, eli siitä nyt järjelliseen ajatteluun kykenevä ihminen pystyy pääsemään yli. Paikan muutos Kaisaniemestä Suvilahteen sen sijaan tuntui vielä ennen festarin alkua olevan kovempi pala purtavaksi.

Aivan turhaan, sillä Suvilahti osoittautui alueena erittäinkin toimivaksi. Sunnuntainen pikagallup aiheesta oli yksimielinen, eikä kukaan haikaillut enää paluuta vanhaan. Jonoja ei tainnut koko aikana muodostua kuin Alepan myyntitraileriin ja EMP:n nimmarikojulle. Anniskelualueet olivat huomattavasti väljempiä kuin Kaisaniemessä aikoinaan, vaikka tunkua luulisi olleen eksponentiaalisesti enemmän. Vessoihinkin pääsi jonottamatta, eikä alueella liikkuessa tullut minkäänlaisia pullonkauloja vastaan neljältä eri lavalta toiselle siirryttäessä. Aika harva tuntui kaipaavan myöskään Kaisaniemessä aina ilonamme ollutta hiekkakentän pölyä…

Jouni Parkku (JP): Komppaan. Suvilahdessa oli todella nopeaa siirtyä pisteestä A pisteeseen B pisteiden C ja D kautta. Urbaani miljöö sopii paremmin metallifestareille kuin pölyinen hiekkakenttä. Missään ei tosin päässyt pakoon auringolta, mutta toisaalta Kaisaniemi oli pakattu jo vuosikausien ajan liian täyteen. Tutusta ja turvallisesta luopuminen on aiheuttanut kuitenkin ihan ymmärrettävästi närää, mutta purnattiinko samalla tavalla kun Tuska siirtyi VR:n makasiineilta Kaisaniemeen?

Omalta osaltani Tuska alkoi jo aikaisin Black Breathilla. En tosin ehtinyt nähdä setistä kuin vain kolme viimeistä biisiä, mutta harkitsin levyn ostamista sen perusteella. Cause For Effect taas oli hauska, kuten aina. Alunperin ajattelin katsoa Forbiddenin koko keikan, mutta basso/rumpu/duo-ryhmä vei viime hetkellä pitemmän korren. Kannatti, sillä Forbidden kuulosti todella löysältä. Laulajakin kuulosti donitsiin tukehtuvalta juopolta isoäidiltä, ja siinä sitten tulkittiin Black Sabbathin Children of the Seata. Ei näin!

Sen sijaan ennakkoon löysänä pitämäni Hell oli yllättävänkin tiukka, ja varsinkin laulajalla oli hyvä meno päällä. En tosin jäänyt katsomaan sitä sen pitemmäksi aikaa, kun Inferno-lavalta piti ravata viereiselle Klubilavalle (se uusi, neljäs lava mikäli joku ei vielä hiffannut) vilkaisemaan Tinneriä, joka oli pari vuotta aiemmin perunut Puntalan vetonsa viime hetkellä. Bassoton, ilmiselvistä Blind Guardian-diggareista koostunut kokoonpano ei ollut ihan ainoa punk-bändi näillä kekkereillä, mutta suurimpia yllättäjiä se kyllä oli. Huh!

PH: Henkilökohtaisesti tämänvuotinen Tuskani alkoi Arch Enemystä. Tiukka keikka, vaikka ilman naispuolinen laulaja -kuriositeettia bändi tuskin nauttisi nykyisen kaltaista suosiota aika keskivertotuotannollaan. Angela Gossow todellakin osaa ottaa yleisönsä, ja hehkeän naisen esiintyessä miesvaltaiselle yleisölle siihen nyt ei korkeampaa ydinfysiikka tarvitakaan. Vielä yömyöhään, tuntitolkulla keikan jälkeen kuultiin Helsingin yössä useammankin raavaan hevimiehen huokailevan Angelan ihanuudelle. Herttaista!

JP: Mielestäni Jex Thothin Jessica on ihanampi, vaikka tällä saattavatkin kainalokarvat hieman rehottaa, kuten Salonen asiasta huomautti. Arch Enemy ei ole koskaan ollut mieleeni, joten hiippailin takaisin pimeälle (mutta sitäkin hikisemmälle) klubilavalle katsomaan Goresoerdia, ihan vain sen takia että Lampaassa oli bändistä juttua. Jos olisin oikeasti lukenut ko. haastattelun ja tiennyt bändin soittavan moista säksätystä, olisin ehkä sittenkin jättänyt bändin katsastamatta.

PH: Kaukana mainstreamista oli myös seuraava esiintyjä, ruotsalainen klassista vanhan liiton death metalia soittava Grave. Kerrassaan huippu esitys, mutta pääjehu Ola Lindgrenillä on ollutkin muutama vuosikymmen aikaa treenata miten death metallia parhaimmillaan vedetään. Keikan puolessavälissä piti tehdä suuret valinnat, katsoako loppuun vaiko siirtyä osittain Graven kanssa päällekäin soittanutta Electric Wizardia katsomaan. Electric Wizardia kun oltiin etukäteen hehkutettu maasta taivaaseen, tuli sitten tehtyä virhevalinta ja vaihdettua loistava döödis aika lameen doomiin. Mikään doomiin vivahtavakaan kun harvemmin toimii valoisassa ulkolavalla, imho, mutta minä näytin olevan mielipiteineni paitsiossa.

JP: Mieluummin Electric Wizardin olisi nähnyt siellä teltassa. Eihän tuo pörinä auringonpaisteeseen tosiaan sopinut. Toisaalta näin jälkikäteen olisin mennyt ehkä sittenkin katsomaan enemmän Gravea, mutta nyt kävi näin. Lighthouse Project on toki nähty aiemminkin, mutta en olisi heti arvannut bändin soittavan Tuskassa. Hyvin paljon siellä klubilavalla vaan olikin punk/hardcore-jengiä, mutta hevarit pysyivät poissa. Harmi, sillä bändin musiikki voisi tosiaan heillekin maistua, varsinkin kun uusi materiaali vaikutti jatkavan hyvin paljon ”Atonementin” linjoilla. At The Gates oli sen sijaan yllättävänkin tylsä, vaikka hittejä toki tulikin täyslaidallinen. Kuuntelin sitä mieluummin kevätkäärylettä syöden kuin itseni henkihieveriin mossaamalla.

PH: Minä hakeuduin vuorostani samoihin aikoihin varjoon ja Klubilavan infernaaliseen kuumuuteen, vienona toiveena että kotimaisen black metalin kylmyys á la Cavus viilentäisi ympäristön. Aivan täysin traditionaalista bläkkistä bändi ei ole, ainakaan enemmän vanhan liiton Norja-skeneä arvostavan silmissä, mutta tiukat genretykset sikseen. Cavus oli ehdottomasti mustinta mitä perjantai tarjosi. Keikka oli mielestäni päivän parhaimmistoa, ja aivan varmasti aion nähdä herrat vielä uudestaan. Street kredibiliteettiä toki lisäisi, jos yleisöön heitettävä kuollut rotta olisi a) lavalla tapettu tai b) suloisen kirjavan kesyrotan sijaan villi lajitoverinsa.

Jaz Coleman / Killing Joke

JP: Sillä välin kun Cavus jääti Klubilavalla, olin taas paistattelemassa päivää EMP-lavan edustalla. Tällä kertaa siellä soitti Killing Joke, joka ei sopinut sinne yhtään paremmin kuin sähkövelhokaan. Killing Joke tosin oli parempi tappamaan auringon, mutta liian lyhyt soittoaika jätti toivomaan lisää, nyt kun olen vihdoinkin päässyt Killing Jokeen sisälle. Itselleni bändi oli perjantain ehdoton kohokohta.

PH: Perjantain pääesiintyjä Morbid Angel on jakanut rajusti mielipiteitä viimeisellä ”Illud Divinum Insanus” -levyllään. Harva die-hard-vanha fani on varauksetta kehunut levyä, kun taas tällaiset allekirjoittaneen tapaiset yhtyettä aina arvostaneet muttei raivoisasti diggailleet tuntuvat pitävän levystä paljonkin. Vanhat sedät joka tapauksessa vetivät aivan uskomattoman kovan keikan, jonka jälkeen mutinat uuden levyn paskuudesta loppuivat ainakin hetkeksi. Suhteellisen lähellä lavaa soundit kuulostivat juuri siltä kuin raaka metalli parhaimmillaan voi ulkoilmaolosuhteissa kuulostaakaan, keli oli iltamyöhällä vielä mukavan lämpöinen ja jengi diggasi. Todella oiva lopetus helteiselle päivälle Helsingin Suvilahdessa!

JP: Olihan se nyt hyvä, vaikka keikka tuntuikin olevan turhan samanlainen kuin vuonna 2008 Kaisaniemessä heitetty. Setti painottui lähes kokonaan kolmen ensimmäisen levyn materiaaliin ja uusia biisejä soitettiin vain kolme kappaletta, nekin ikään kuin äkkiä ”alta pois”. Eikö bändillä ole luottoa uuteen matskuunsa ja alkaako tässä maistumaan jo nostalgia?

[flickrfeed photoset=72157627213533099]

Lauantai 23.7.2011

PH: Lauantai oli esiintyjälistaltaan vähiten puhutteleva, joten mestoille houkutteli vasta 15.00 aloittanut kotimainen Medeia. Herrat ja rouvan jokusen kerran viime vuosina nähneenä tiesi odottaa laadukasta death metal -painotteista viihdettä, ja sitä todellakin Medeia taas tarjoili. Soundit Klubilavan betonibunkkerissa nyt eivät ehkä sitä optimaalisinta akustiikkaa tarjonneet, mutta hyväksyttäköön tuollaisen raivokkaan energisen esiintyjän ollessa kyseessä. Opethia en kyllä samassa paikassa haluaisi nähdä… Klubilavan suurena plussana on ihan oikeat vessat, luksusta ainakin näin naispuoleiselle festarikävijälle. Niin hieno asia, että trooppisia lämpötiloja huitelevat sisälämmötkin voi antaa anteeksi, varsinkin kun pienimmälle lavalle sijoitetut bändit olivat vielä festarien mielenkiintoisinta antia.

JP: En ymmärrä Medeian päälle, joten kollegani ratkaisu tuntuu hieman ihmeelliseltä. Tosin eipä hän mitään ihmeellistä menettänyt, kun Epica kiinnosti hetken vain kauniin laulajansa takia ja Mononen se vasta nöyrä olikin. Bändihän pukeutui kauluspaitoihin ja yhdenkin kappaleen nimi oli Horonkäristys. Eipä siitä mitään käteen jäänyt, kuten ei myöskään Witcherystä, vaikka bändi on muinoin pari kovaa levyä tehnytkin. Fleshpress sen sijaan oli jotain täydellistä, ja en malta odottaa sitä hetkeä kun pääsen kuulemaan bändin synkkää runttausta toistamiseen.

PH: Klubilavan seuraava vetonaula oli turkulainen Axegressor. Rässi genrenä on pääsääntöisesti jäänyt menneisyyteen omissa suosikeissani, mutta jokin aika sitten Axegressorin keikan PRKL Clubilla nähneenä en olisi suostunut missaamaan tätä mistään hinnasta. Tällä kertaa bändi veti vielä kovemman esityksen, ja saa minut vakavasti harkitsemaan vanhan farkkuliivin kaivamista naftaliinista ja palaamaan takaisin lapsuuden thrash metal -diggailuun. Turustakin siis voi tulla Suomen kartalle jotain todella hyvää!

JP: Siinä Fleshpressin ja Axegressorin välissä soittanut Feastem oli kuulemma kova, mutten nähnyt. Katatonia soitti silloin päälavalla, ja olin toki vanhana diggarina sitä katsomassa. Sitä ennen olin tosin vilkaisemassa Tarotia ja olen entistä vakuuttuneempi että bändin aika alkaa olla ohitse. Nyt soundeista sai jopa selvääkin, mutta muuten meno oli samanlaista kuin Saunassakin.

Devin Townsend

PH: Devin Townsend on kokenut silmissäni pienen inflaation juostessaan Suomessa alvariinsa eli päivän pääesiintyjä minulle oli norjalainen Enslaved. Norjan viime päivien tapahtumien takia bändillä oli surunauhat käsissään, mutta välispiikeissä asiaan ei otettu kantaa. Ehkä ihan hyvä niin. Esiintymisestä ei muutenkaan huomannut minkäänlaista himmailua, ja miksi olisikaan, sen verran pro kavereista parin vuosikymmenen kokemuksella on kuitenkin kyse. Enslavedin levyillä hetkittäin hieman liiankin prominentit folk-vaikutteet loistivat poissaolollaan livenä, ja kokonaisuus oli todella maittava. Kaipaamaan jäin vain viime aikoina settilistassa ollutta Led Zeppelinin ”Immigrant Song” -coveria, mutta sekin kaipuu unohtui vanhan helmen Allfadr Odinnin päättäessä setin. Loisto keikka!

JP: Samaa voi sanoa niin Church Of Miserystä kuin myös kotoisesta Rotten Soundistakin, jotka soittivat hyvät keikat. Japanilaisten kohdalla ei voi muuta todeta kuin että eipä ole stoneri kuulostanut pitkään aikaan yhtä hyvältä. Ja vaaralliselta, kun miehistö laittoi itsensä likoon. Itse pidän teutonipowerin pioneeribändi Blind Guardianin alkuaikojen speed metal-levytyksistä, nykyiset LotR-henkiset oopperalevyt kun eivät enää jaksa säväyttää. Olin huvittunut siitä miten kiipparisti näytti Bilbo Reppulilta, mutta eniten minua ihmetytti (tai paremminkin säälitti) miten vakituinen sessiobasisti Oliver Holzwarth sysätään aina taka-alalle. Näin miehen ehkä kaksi kertaa, kun mies oli kahlittu rumpukorokkeen viereen. Ei tukkansa leikannut Hansi kuitenkaan bassoon enää tartu, joten antaisivat miehelle hänen ansaitsema arvonsa, jumaliste!

Enslavedin kanssa päällekkäin vetänyt Ghost kuulosti huomattavasti paremmalta kuin levyllä. Zombipaavi-imagoon luottava vanhan liiton hevibändi oli väkevää katsottavaa myös visuaalisesti ja monelle bändi tuntui olevankin odotetuimpien Tuska-esiintyjien listalla. Kvelertak-paitojen ohella Ghost-rytkyjä näkyi liikenteessä eniten. En jäänyt katsomaan Deviniä, vaikka Anneke onkin ihana. Mieluummin olisin ollut viime vuonna katsomassa Ziltoid-spektaakkelia.

[flickrfeed photoset=72157627213536093]

Sunnuntai 24.7.2011

PH: Sunnuntaina paikalle oli pienestä festariväsymyksestä huolimatta raahauduttava kukonlaulun aikaan näkemään Suomen omaa legendaarista Impaled Nazarenea. Näemmä moni muukin oli laittanut herätyskellon soimaan ehtiäkseen paikalle, ja osittainen päällekkäisyys norjalaisen, paljon hypetetyn Kvelertakin kanssa ei näyttänyt vähentävän Impaled Nazarene -diggarien määrää Inferno-teltassa. Myönnettäköön, kohdeyleisökään nyt ei ole ihan yksi yhteen mutta joka tapauksessa oli mukava nähdä teltta lähes täynnä. Impaled Nazarene vaikutti myös paitojen perusteella olevan eniten ulkomaalaisia fänejä paikalle houkuttanut suomalaisbändi, eikä mikään ihme, sen verran isoa kulttisuosiota se nauttii ainakin rankemmasta metallista pitävässä Kreikassa. Ja tuskin metallituristit keikkaan pettyivät, ainakaan minä en!

JP: Muistuttipa tuo keikka jälleen siitä, miten hyviä biisejä Impaled Nazarene on tehnyt. Ehkä uusikin levy pitäisi jossain vaiheessa tsekata.

PH: Impaled Nazarenen jälkeen ehti kiiruhtamalla näkemään vielä vajaa puoli tuntia EMP-lavalla soittanutta Kvelertakia. Satuin näkemään bändin talvisen Finnish Metal Expo -keikan, jonka perusteella rankkasin Kvelertakin ”black ’n rollin” (genretys josta bändi itse haluaisi irti, enkä minäkään täysin ymmärrä perusteita määritelmälle, ainakaan sen black-aspektin osalta) kategoriaan ”ihan jees”. Tuskan keikan jos olisin sattunut näkemään ensin, nauttisi bändi silmissäni ainakin jonkin verran isompaa arvostusta, sen verran kovalta se sunnuntaisessa Suvilahdessa kuulosti! Päällekkäisyyksiltähän ei soittoaikojen puolesta voi välttyä, jos kerran halutaan käyttää neljää lavaa ja tuoda esille ziljoona bändiä, mutta mieluummin kärsin valinnan vaikeudesta kuin aikataulusta missä ehkä on se yksi ainoa kiinnostava akti/päivä.

JP: Minä en ehtinyt nähdä sekuntiakaan! Tarkoituksenani oli katsoa, kun Ilosaaressakin jouduin poistumaan Kvelertakin keikalta. Mutta mieluummin kävin vilkaisemassa Totalselfhatredia, mutta toisaalta se ei ollut ihan yhtä hyvä kuin olin etukäteen olettanut.

PH: Sunnuntain ruotsalaisjuhlan aloitti Shining Club Stagella. Bändin johtomies Niklas Kvarforth kun on huumeongelmineen ja vihanhallintakyvyttömyydessään sen verran erikoinen persoona, ettei esiintymistään kannata missata, vaikka bändin aikaisempi tuotanto enemmän sydäntä lämmittäisikin kuin viimeisin, pehmeähkö ”VII: Född Förlorare”. Tällä kertaa Kvarforth käyttäytyi liiankin mallikkaasti aka tylsästi, jollei yleisöstä jotain herran vanhasta harrastuksesta itsensä viiltelystä huudelleen totaalista verbaalista dissausta oteta huomioon. Ja sekin laitettakoon itsepuolustuksen piikkiin. Kun visuaalista puolta bändissä edustaa vielä uusi basisti Christian Larsson, jonka raatimme yksimielisesti valitsi Mister Tuska 2011:ksi, keikkaan piti olla kovinkin tyytyväinen. Parempi kuin taannoinen Nosturin esiintyminen!

JP: Minä en siis kuulu tuohon raatiin! Jos aion tehdä nimityksiä, niin nimeän Witcheryn laulajan Tuskan tukevimpaan kuntoon päässeeksi musikantiksi. Ja oli Kvarforthillakin kaljamaha, mutta sen takia en ollut varovainen kuvaamiseni kanssa. Mies ei tosin tehnyt kolmen ensimmäisen biisin aikana muuta kuin juonut viskiä ja polttanut salaa tupangia. Shiningin jälkeen olikin omalta osaltani se Tuskan v*ttumaisin päällekkäisyys, kun piti valita Jex Thothin ja Agnostic Frontin väliltä. Ratkaisin asian kuvaamalla Jex Thothia kolme ensimmäistä biisijä ja sitten menin pälyilemään Agnostic Frontia, joka ei rehellisesti sanottuna soittanut järin ihmeellistä keikkaa. Joku toinen aika ja paikka?

PH: Kvarforthillahan saattoi olla pientä Suomen retken jet lagia, miestä kun näkyi torstaista asti Helsingin baareissa massuaan lisää kasvattamassa! Jex Thoth ei oikein semi-ulkotiloissa jaksanut innostaa yhtä hyvin kuin Hammer Open Airin jatkoklubilla, eli siinä ei oikein missannut mitään jos valitsikin toisin. Huippuhyviä biisejähän bändillä kyllä on, ja Jessica on kainalokarvoineenkin kovin karismaattinen pimu.

Iltapäivästä päälavalla Amorphis tarjoili sitä samaa mitä Amorphis on Joutsen-vuodet järjestään ollutkin, show jossa jo melkein alkaa toivomaan että kämmäisivät nyt edes jotain. Todella ahkera keikkailu on hionut esiintymiset jo kohta liiankin särmättömiksi. Samaa mieltä kanssani oli screenilläkin näytetty ”Ei taas Amorphista”/tmv-lappua kantanut aatteen toveri! Siis älkää nyt käsittäkö väärin, Amorphis on ja tulee varmasti aina olemaan Suomen aatelia sarallaan, mutta hieman liian lälly viimeisin levy ja liian monta keikkaa nähtynä liian lyhyessä ajassa ovat aiheuttaneet lievän leipääntymisen. Toisaalta, jos vanha klassikko The Smoke aiheutti kylmät väreet siinä helteessäkin, keikka ei voinut olla sittenkään kovin huono!

JP: Olen nähnyt Amorphisin vuodesta 2006 lähtien joka kesä vähintään kerran, vaikken ole tietoisesti edes pyrkinyt tuohon toimintaan. Amorphis on vaan sattunut samoille festeille kuin minäkin. Hyvä bändi ja hyviä biisejä, mutta liika on liikaa. Uusinta levyä en ole edes kuullut enkä jaksanut tätäkään keikkaa katsoa puoliväliä pitemmälle.

Black Crucifixion

PH: Tuoreen ”Hope Of Retaliationin” myötä rovaniemeläinen Black Crucifixion nousi sunnuntain kiinnostavimpien artistien kastiin. Harmi vaan, että suuri yleisö ei ollut ihan samaa mieltä kanssani, ja Klubilavalle oli vaivautunut vaan muutama kourallinen ihmisiä. Pitkä, vaikkakin rikkonainen historia näkyi soiton tiukkuudessa, ja ne viisaat jotka olivat paikalle saapuneet varmasti poistuivat tyytyväisinä. Kaikkien niiden death metal -bändien lisäksi kun festivaalin line-uppiin olisi toivonut enemmänkin mustuutta, mutta jos yleisökato on tuollainen niin ymmärrettäväähän se on ettei bläkkisbändejä buukata keikoille. Ihan tyhmää.

JP: Black Crucifixion oli kyllä hyvä ja ”Hope of Retaliation” todella mukava yllätys. Itsekin kiinnitin huomiota yleisön vähyyteen, vaikka bändi oli todella kovassa iskussa. Mutta enpä allekirjoita tuota yleisökatoväitettä, kun Shiningin aikana tupa oli täynnä. Vai johtuiko se niistä ulkomusiikillisista seikoista?

PH: Sunnuntain ja Tuskan 2011 päätti ruotsalaiset Amon Amarthin viikingit. Totta, Amorphiksen tapaan heiltäkään ei kukaan naismuistiin ole nähnyt huonoja keikkoja, mutta energisyysaste on pysynyt kohdillaan vaikka jokainen esiintyminen onkin tasaisen hyvä. Laulaja Johan Heggin välispiikit nyt ovat hieman läpinäkyvän kansaa nuoleskelevia suomalaisine kirosanoineen, mutta muuten miehestä huokuva lavakarisma on aivan omaa luokkaansa. Siihen taustalle taidokkaat muusikot jotka myös ilmiselvästi nauttivat lavalla olemisesta, mainio biisimateriaali ja hyvät soundit (ainakin lavan edessä) niin ainakaan minä en olisi halunnut päättää tämänvuotista Tuska Open Airia millään muulla tavalla!

JP: Hyvät levyt, hyvät biisit, pitkäjänteisyys ja kohdalleen loksahtanut kokoonpano. Eiköhän siinä ole Amon Amarthin suosion salaisuudet, vaikka itse en ole mieltänytkään bändiä pääesiintyjäainekseksi. Hyvää soittoa, mutta jota en itse voinut katsoa loppuun asti suuren junaseikkailun takia. Itselleni vuoden 2011 Tuska Open Air oli kyllä ehdottomasti kovimpia Tuskia miesmuistiin, ja on vähintään itselleni yhtä hyvä kuin vuoden 2008 Tuskakin. Ellei jopa parempi.

PH: Esiintyjälistallisesti tämä ei mene Tuska-lempparieni joukkoon, mutta muuten kokonaisuus on ehdottoman positiivinen. Järjestäjät Finnish Metal Events on kyllä jälleen kerran tehnyt loistavaa työtä, kaikki toimi niin hyvin kuin toivoa saattaa. Kelitkin olivat kohdallaan, lauantaista pientä sadetta lukuunottamatta. Ja oli kiva myöntää olleensa totaalisen väärässä kammotessaan Suvilahteen muuttoa!

[flickrfeed photoset=72157627337836966]