Avainsana-arkisto: Moloken

Moloken – Rural

Uumaja, tuo pieni yliopistokaupunki pohjoisessa Ruotsissa, on vuosien saatossa saattanut maailmalle sellaisia musiikillisia suuruuksia, kuin Meshuggah, Naglfar, Refused ja Cult of Luna. Tuorempaa tarjontaa edustaa pariin otteeseen sivuillammekin jo esiintynyt Moloken, jonka synkän sludgahtava post metal/rock -hybridi tuo jälleen uuden katsantokannan kaupungin rikkaaseen metalliskeneen.

”Rural” on yhtyeen toinen täyspitkä, ja esittelee entistä selkeämmin omaa polkuaan käyvän viisikon. Alunperin hardcoremmasta ilmaisusta ammentanut Moloken alkaa vajota yhä syvemmälle transsinomaisiin riffittelyihin, joissa yksi ja sama kliinikitara voi jauhaa kuviota minuuttikaupalla, ambient-äänien ja raskaiden kitaroiden punoeassa omia juttujaan. Musiikkiin sisäänpääseminen vaatii ehdottomasti tietynlaisen mielentilan, jota esim. luonnonläheisyys voisi edesauttaa.

Luonnonläheisyyttä on haettu muutenkin ilmaisuun. Kappaleet ovat paitsi kokeellisia myös eläväisiä, kiitos vähemmän kiillotettujen soundien. Levy ei silti häviä iskevyydessä nykyajan teolliselta kuulostaville hifi-pläjäyksille. ”Rural” sisältää melko vähän laulettuja osuuksia, ja ne sulautuvatkin enimmäkseen osaksi muita instrumentteja. Kokonaisuus on jotenkin ”utuinen”, mutta ei sillä tavalla ärsyttävästi pilvenpolttelun- ja rastapiponkatkuisesti, mikä johtuu ainakin osin yhtyeen hardcore-taustoista.

Kaikki tämä johtaa tietenkin siihen, ettei levyllä ole tarjota helppoja ratkaisuja, vaan sen sisäistäminen vaatii oikeasti viitseliäisyyttä. Avautuessaan ”Rural” tarjoaa mielenkiintoisen maiseman, seesteisen mutta samalla voimallisen, täynnä pieniä yksityiskohtia. Aivan kuin Äiti Luontokin.

[youtube url=7YXjJPm4kOg]

Umeålaista laatutyötä – Moloken

Ruotsalainen Moloken sikiää samasta Västerbottenin maaperästä, mistä niin moni musiikkimaailmaa muuttanut bändi sitä ennen. Myös Molokenilla on edeltäjiensä tavoin missio luoda jotain uutta progressiivisen metallin ja rokin saralla.

Moloken sai alkunsa Kristofferin sooloprojektina. Miksi ja miten Molokenista tuli oikea bändi?

Kristoffer: Sooloprojekti alkoi vuonna 2001, jolloin minulla oli vähän erilaisia ja raskaampia ideoita, jotka eivät sopineet silloiselle hardcorepunk-bändilleni. Mutta vasta kesällä 2007 aloitimme Nicklaksen kanssa uuden projektin sen jälkeen, kun olimme lopettaneet edellisen bändimme. Uusi musiikillinen lähestymistapa oli samanlainen kuin alkuperäinen ideani Molokenin kanssa, joten ehdotin uuden projektin ottavan tuon nimen haltuunsa.

Voisitteko kuvailla musiikkianne muutamalla sanalla?

Synkkää, kokeellista, progressiivista, sekä melodista että epäharmoonista metallia.

Onko Umeån kylmät ja pimeät talvet vaikuttaneet bändin musiikkiin tai lyriikkoihin jollain tavalla? Entä onko tällä ollut bändin nimeen jotain vaikutusta?

Jakob: Minuun henkilökohtaisesti sää tai ilmasto ei ole vaikuttanut sen enempää musiikillisesti kuin lyriikallisestikaan.
Kristoffer: Bändin nimi on vanha ruotsalainen sana, joka tarkoittaa synkkämielistä tai surullista. Ja mitä säähän tulee, ehkä se pakottaa pysymään enemmän sisätiloissa, joten reenaamiselle jää enemmän aikaa, hehe…

Minkälaisia vaikutteita – musiikillisia ja ei musiikillisia – teillä on? Mikä inspiroi teitä musiikin, ja nimenomaan edustamanne tyyliin, pariin?

Jakob: Ehkä suurin asia, joka sai minut soittamaan, oli se, kun kuulin Emperorin splitin Enslavedin kanssa. Ennen sitä yritin tasapainotella lätkän pelaamisen, joka on muijien mielestä siistiä, ja bändissä soittamisen, joka ei ole muijista ihan niin siistiä, välillä. Onneksi minusta tuli epäkuuli kolli, ja pääsin täysin sisälle musiikkiin.
Kristoffer: Kasvoin pienessä lähiössä Umeån ulkopuolella, jossa kaikki diggasivat death metallista ja soittivat bändeissä. Luonnollisesti, se vaikutti minuun suuresti, koska oman jutun luominen vaikutti siistiltä. Ja tietysti coolina oleminen. Vaikutteisiini kuuluu kaikki musiikki, joka pyrkii eteenpäin, genrestä piittaamatta.

Alkuperäinen idea oli sekoitta bändejä kuten My Dying Bride, Opeth, alkuaikojen Katatonia, ja pehmeämpiä ja progressiivisempia bändejä kuten Marillion, King Crimson ja Rush. Se antoi bändillemme hyvän perustan, jonka pohjalta löytyy edelleen tutkittavaa.

Umeålla on pitkä historia hyvien bändien syntypaikkana, Refused, Meshuggah ja Cult Of Luna muutamia mainitakseni. Luuletteko että näin vahvan historian omaavasta scenestä on helpompi tulla ihmisten tietoisuuteen, vai onko siitä mahdollisesti jotain haittaa?

Joskus on vaikeampaa tulla noteeratuksi omana ainutlaatuisena bändinä, vain koska tulemme kaupungista, jossa on niin laaja musiikkiskene. Useammat journalistit eivät tee läksyjään, eivätkä kiinnitä huomiota siihen, mitä oikeastaan teemme. On paljon helpompaa kategorisoida meidät umpimähkään yllämainittujen kanssa, kuin kuunnella musiikkiamme avoimin mielin. Tarkoituksemme on aina ollut luoda jotian uutta ja jotain, minkä koemme puuttuvan nykyisestä musiikista. Mutta hei, voisihan meitä verrata paljon vähemmänkin mielenkiintoisiin bändeihin.

Olette julkaisseet yhden kokopitkän ja yhden EP:n Discouraged Recordsilla. Mitä voimme odottaa Molokenilta tuleviauudessa, mihin suuntaan näemme bändinne kehittyvän tulevilla julkaisuilla?

Lisää doomia, lisää black metallia ja lisää progressiivista rokkia.

Kuka seuraavista on suurin ikinä Umeåssa syntynyt henkilö, ja miksi: Stieg Larsson, Dennis Lyxzén, Gunnar Nordahl, Anja Pärson vai Eva Dahlgren?

Stieg Larsson, koska hän on mies, myytti ja legenda.

Kiteyttäkää bändinne kolmeen sanaan.

Progressive doom metal.

Terveisenne suomalaisille metallifaneille?

Toivomme näkevänne teidän kaikki pitissä (ja ostavan meille viinaksia)!

Moloken keikailee Suomessa tällä viikolla seuraavasti:
To 23.9. Oulu, Nuclear Nightclub w/ Radar
Pe 24.9. Jyväskylä, Lutakko w/ Radar
La 25.9. Turku S-Osis w/ Radar w/ Tuulia
Su 26.9. Helsinki, Kuudes Linja w/ Radar, Betrayal at Bespin

Moloken – We All Face the Dark Alone

Ei ota eeppinen post-hardcore/post-metal maailmasta loppuakseen. Tämänkertainen yrittäjämme tulee Ruotsista ja tottelee nimeä Moloken. Onnekseni Moloken –kvartetti ei ole kuitenkaan lähtenyt toteuttamaan musiikillista ristiretkeään Neurosiksen ja kumppaneiden jalanjäljissä, vaan on valinnut reittinsä toiselta äärilaidalta – sieltä missä mm. tanskalainen Psyke Project on jo aiemmin latua aurannut.

”We All Face the Dark Alone” on viisitoistaminuuttinen ep, joka koostuu yhdestä kolmeen osaan (Lost Saviour, Dual Core Friction sekä Paranoia) jaetusta raidasta. Pähkinän kuoressa homman nimi on seuraava: kimeällä huudolla tulkittua, synkähköä post-metallia, jota on maustettu aggressiivisilla hard-/mathcore –pyrähdyksillä. Ihan mielelläänhän Molokenin kera tuokion jos toisenkin viettää, mutta levyn pyörittyä loppuun orkesteri unohtuu samoin tein. Ihan kiva seiska miikka, varmasti kova keikalla, enkä vaihtaisi kanavaa.