Avainsana-arkisto: Mirel Wagner

Swans kevätvierailulle

Post-punkin ja no waven pioneeriyhtye Swans palaa ensi keväänä Suomeen. Huumaavilla äänenvoimakkuuksilla soitetuista keikoistaan tunnettu yhdysvaltalaisbändi esiintyy Tavastialla tiistaina 12. maaliskuuta. Illan avaa laulaja-lauluntekijä Mirel Wagner, jonka viime vuonna ilmestynyt nimetön debyyttialbumi on sittemmin julkaistu myös muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa.

New Yorkissa vuonna 1982 perustettu Swans tunnetaan täysin omalaatuisesta soundistaan, jossa yhdistyvät äänekäs post-punk, kokeellinen no wave sekä vaihtoehtoinen metal-musiikki. Pitkän ja ansiokkaan uran tehnyt kokoonpano siirtyi telakalle 90-luvun loppupuoliskolla, mutta teki näyttävän paluun talvella 2010 ”My Father Will Guide Me Up a Rope to the Sky” -comeback-levyn myötä. Sittemmin bändin ura on jatkunut valikoitujen kiertueiden sekä elokuussa ilmestyneen ”The Seer” -pitkäsoiton merkeissä.

Aikaisemmin Swans on vieraillut Suomessa kahden kevään 2011 klubikeikan ohella viime kesän Flow-festivaaleilla. Lisäksi bändin nokkamies Michael Gira soitti huhtikuussa soolokeikan Korjaamolla.

[youtube url=4R31AWhv02Y]

Swans (usa), Mirel Wagner
Ti 12.3.2013 Tavastia, Helsinki
Liput 28 eur + toimituskulut, ovelta 30 eur.

www.younggodrecords.com
mirelwagner.com
www.fullsteam.fi

Näitä artisteja ei (ainakaan) kannata missata Flow’ssa

Tulevana viikonloppuna järjestettävillä Flow Festivaaleilla esiintyy yhteensä 11:llä (!) areenalla yhteensä 128 (!!) artistia. Joka paikkaan ei millään ehdi, ja pelaamalla varman päälle – töröttämällä koko viikonlopun päälavan tuntumassa – tulee varmasti todistaneeksi koko joukon huippuartisteja. Vähän kiertelemällä voi kuitenkin törmätä niin mielenkiintoisiin lavoihin (Takapiha, Voimala) kuin artisteihinkin. Tässä muutama esiintyjä, joita Lampaan edustaja ei ainakaan aio festareilla missata.

Warpaint – pe 12.8. Nokia Blue Tent, klo 21.00

Tällä hetkellä naisvoimin operoiva losangelilaisbändi tarjoilee iloineen ja suruineen erittäin tarttuvaa ja persoonallista pop-musiikkia. Jotenkin tulee mieleen Clint Eastwoodin elokuvat?

[youtube url=yOFxb0F2F2A]

MF Doom – pe 12.8. Päälava, klo 21.15

Kuulun varmaan siihen vähemmistöön festarikansasta, jonka papereissa Doomin kiinnittäminen peruneen Q-Tipin tilalle kohensi jo ennestään mielenkiintoista artistikattausta. Viime syksynä täpötäydelle Nosturille esiintynyt hämäräperäinen naamiomies tarjoaa varmasti lippurahoille vastinetta siinä missä A Tribe Called Quest -konkarikin, vaikkei Grammyja kai pahemmin ole voittanutkaan.

[youtube url=rpaonSDPw7Y]

Mirel Wagner – la 13.8. Voimala, klo 15.30

Suomen oma Nick Cave, surevan lesken kaapuun pukeutuneena. Kovin usein ei tule nimi festarien tai keikkapaikkojen tarjontaa selaillessa vastaan, joten tästä oivat tunnelmat alkavan syksyn synkkiin iltoihin.

[youtube url=G_lrr0qzvDE]

Stockers! – la 13.8. Open Source Stage, klo 18.45

Todellinen yllätysnimi Open Source Stagella on pariin kertaan demopalstalla nähty indie-bändi Stockers! Miksipä ei tämäkin festivaalin rockimmalle yleisölle maistu, itse ainakin odotan mielenkiinnolla bändin ensinäkemistä.

[youtube url=eP4R7Yy9uxc]

Girl Unit – la 13.8. Nokia Lounge, klo 20.00 ja 23.30

(Post) dubstep on ryyninyt Flow’n ohjelmistoon tänä vuonna oikein urakalla. Löytyy James Blakea päälavalta ja Voimala-klubilla Joy Orbisonia ja 2562:ta. Parhaiten (oletettavasti) tällainen musiikki toimii kuitenkin klubiolosuhteissa, joita lähimmäs festareilla päässee Nokia Loungessa, jossa Girl Unit esiintyy lauantaina kahteen otteeseen. ”Wut” lienee vuoden kovimpia dubstep-raitoja.

[youtube url=wc6ZqhJWRhE]

The Human League – la 13.8. Nokia Blue Tent, klo 00.30

Legendaarinen new wave -bändi on ”must see” jo pelkästään kasarihittinsä ”Don’t You Want Me” ansiosta. Kappale kuuluu varmasti kaikkien 80-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneiden äänimaisemaan.

[youtube url=D4TzB82_Nt4]

MC Taakibörsta PA 2011 reunion – la 13.8. Open Source Stage, klo 20.30

MoonTV-sukupolvi ei varmaan ikinä unohda Kehäkettua ja kumppaneita, ja nyt Taakibörsta tekee toivotun paluun Heineken O.S.S. -skaban ylivoimaisena voittajana.

[youtube url=8_RFpB13bP8]

Rubik – su 14.8. Nokia Blue Tent, klo 17.45

Vissiin koko vuoden ”Solar”-albumin myötä ympäri Eurooppaa kiertänyt Rubik ei ole varsinaisesti mikään outolintu festareilla, mutta omalle kohdalle ei ole vielä ikinä osunut. Nyt olisi korkea aika tarkistaa tämä Suomen tuorein maailman valloittaja, livekunnon luulisi olevan kohdallaan.

[youtube url=eieMkYHmNzA]

Jamie Woon – su 14.8. Black Tent, klo 20.00

Klassisesta singer-songwriter -ideologiasta nykyaikaista poppia muovaava brittimuusikko on yksi tulevaisuuden suunnannäyttäjistä. Futuristinen mutta klassisen simppeli musiikki sopii mainiosti sunnuntai-illan raukeaan tunnelmaan.

[youtube url=OZfDbEQAfOY]