Avainsana-arkisto: Merauder

Metalliaurinko 2010, lauantai

Armottomien bileiden lunnaat maksettiin tälläkin kertaa seuraavana aamuna, joten eipä yleisökato ketään päässyt yllättämään, tuskinpa edes päivän ensimmäisiä bändejä. Alley Godsin aloittaessa alue lähes ammotti tyhjyyttään, joten vokalisti Oskari joutui huutelemaan väkeä lähemmäs kuin torikauppias, joka yrittää myydä lanttuja karkinnälkäisillä lapsille. Sen verran virkeää porukka tuntui olevan, että yleisössä potkiskeltiin myös futista. Isolla lavalla ensimmäinen lauantaina soittanut yhtye oli Presley Bastards. Bändi kuulosti korviini ihan hyvältä, mutta suurin osa yleisöstä oli vielä joko nukkumassa krapulaansa pois tai laittamassa hommaa uuteen nousuun. Tästä syystä PB näytti hieman orvolta näyltä isolla lavalla, mutta oli paikalla silti enemmän jengiä kuin taannoisella Tampereen keikalla. Paskiaiset olivat koko päivän melodisinta musiikkia esittänyt kokoonpano, ellei sitten kaljateltassa myöhemmin esiintynyttä Jukka Kiesiä lasketa.

Third Man Down alkoi mekkaloimaan pikkulavalla, mutta itselleni bändin tuotanto ei ollut millään tavalla entuudestaan tuttua, joten keikan musiikillinen anti jäi itselleni hieman laihaksi. Metallista hardcoreahan sieltä tuli, ei sen enempää tai vähempää. Kaikki muut kyllä nauttivat keikasta. Mukavaa lisämaustetta keikka tosin sai saamarin kämäsestä, mutta helvetin hauskasta kyklooppivitsistä. ”Without or with Vaselin?” Riistetyt jäi minulta paskanjauhannan sun muiden aktiviteettien takia suurimmaksi osaksi näkemättä, mutta rutiinikeikalta tuo vähän haiskahti. Olen nähnyt viimeisen puolen vuoden aikana bändin jo kaksi kertaa aiemminkin, ja settilista oli niihin verrattuna lähes identtinen, mitä nyt pari biisiä saattoi tulla eri kohdissa. Eli pääpaino oli siis uudessa materiaalissa, muutamaa klassikkoa unohtamatta. Yleisö ei Riistetyillä juurikaan lämmennyt. (JP)

Kiesi

Oma festivaalikokemus alkoi Riistettyjen aloitellessa settiään, joten uuteen ympäristöön totutellessa meni bändin ja osa No One Is Safenkin keikasta ohi. NO1S:sta voisi kuitenkin sen verran sanoa, että mitä bändiä on viime aikoina todistanut, on ainakin omissa kirjoissa jonkinlaisena projektina alkanut bändi muodostua ihan omaksi kokonaisuudekseen, joka sisältää kaikki WTP:n ja Field Of Haten parhaat palat. Gute scheisse siis, täyspitkää odotellaan innolla. Seuraavaksi (lähes) paikallista osaamista päälavalla Breamgodin muodossa, ja täytyy sanoa, että vaikkei porilaset muiden illan aktien ohella mitään uutta tai ennenkuulumatonta (Cutdownia ja Merauderia lukuunottamatta) esittänyt, oli pitkästä aikaa kiva kuulla kunnon musiikkia.
Salkkaricore-pataljoona Fury Of Livez teki, mikäli spiikeistä oikein ymmärsin, viimeisen esiintymisensä. Bändin ideanahan on ihan hauska ja pätevät muusikot tekevät dödö-vaikuuteisesta paahdosta oikein toimivaa, mutta ehkä tämä juttu on tosiaan jo nähty (ja kuultu)? Joko ennen tai jälkeen Fury Of Livezin kaljateltassa esiintyi J. Kiesi, joka olikin vestareiden parhaimmistoa. Olisi voinnut soittaa pidempäänkin, tai vaikka useammalla roudaustauolla… Janos Velmusen Bussipysäkillä kuultiin ja muutenki oli tosi kivasti.
Cutdown palautti meiningin päiväjärjestykseen, esitellen samalla uuden basistinsa, paremmin mm. Ratfacen bassotaiteilijana tunnetun J:n (vai oliko sittenkin vain tuuraamassa, ihan ei välispiikit menneet jakeluun?). Uutta oli myös Esan ennenkuulumattoman runsaat välispiikit, oli tainnut bäkkäribaarin antimet tehdä tepposensa myös siellä suunnalla. Pientä hapuilua kenties uuden basistin kanssa, mutta tuskin ketää haittasi/kiinnosti. Huomattavaa oli myös aurinkoisen mutta kylmän sään kangistamien jäsenten veryttely pitissä, joka alkoi tässä vaiheessa päästä hyvään vauhtiin.

Lällärs

Last Laugh oli, no Last Laugh. Pornolehtiä luettiin ja muutenkin menttiin maukkaan ja mauttoman rajalla. Jossain määrin tällaista vanhemman koulun meininkiä on alkanut diggailemaan, ja sillä osastolla viime aikoina himan uudistunut (jos on bändiä vähän harvemmin todistanut esim. livenä) bändi kyllä osaa hommansa. Sopivasti vielä punkkiasennetta mukana.
St.Hood sai toimia vähintäänkin erinomaisena lämmittelijänä illan kauan odotetulle pääaktille. Bändi on kyllä huimassa vireessä, eipä ole turhia puheita runsaiden live-esiintymisien vaikutus bändien toimivuuteen. Pikkuhiljaa myös uuden levyn biisit alkavat elää omaa elämäänsä debyytin hittien tavoin.

Me-rau-der!1

Merauder on nimi, joka ei ehkä nykynuorison huulilla kauhesti pyöri, mutta vanhemmalle kaartille bändi on tarjoillut 90-luvun puolivälistä asti paljon ikimuistoisia hetkiä. ”Masterkiller” ja ”Five Deadly Venoms” ovat metalcore-genren ehdottomia peruskiviä, unohtamatta tietenkään uutta ”God Is I” -albumia, joka todisti bändin olevan kulta-aikojensa vireessä. Ja niin todista myös esiintyminen Harjavallassa. Jämäkästi Downfall Christilla alkanut setti tosin vaikutti hivenen tyngältä, sillä varsin pian oli kaikki reenatut biisit soitettu, encorena jouduttiin vetämään uusintana sekä Life Is Pain ja Masterkiller, mikä ei tosin tuntunut meininkiä paljoa latistavan. Päinvastoin, fiilishän olis vähän sama, kuin olisi nähnyt Merauderin KAKSI kertaa saman illan aikana! Itselle näitä klassikoitakin enemmän kolahti kuitenkin tuleva klassikko Gangsta, joka on viime vuosien – jos ei vuosikymmenen – parhaimpia metalcore-biisejä. Ikävä kyllä tätä ei enää uusintana kuultu, enpä käy siltikään valittamaan, melkoinen keikka joka tapauksessa.

Merauderin jälkeen oli olo onnellinen ja väsynyt, ja pikaisen rantasaunan jälkeen oli hyvä suunnata kotia kohti, joskaan näin onnistuneen illan jälkeen Marilynin jatkotkaan ei huutava vääryys olisi ollut. Vähän kyllä ihmetyttää, ettei porukkaa tänäkään vuonna sen enempää paikalle vaivautunut, sillä alue vaikutti pääesiintyjänkin aikana suhteellisen väljältä. Toivotaan että pirskeet jatkuu kuitenkin myös tulevina vuosina, sillä ei tämän parempaa kesänavausta voi olla. (JT)

Merauder – God Is I

Ensi vuonna 20 vuotta täyttävä Merauder on kiistatta yksi tärkeimmistä yhtyeistä, mitä tulee nykyisin metalcorena tunnetun genren syntymiseen. Vuosina 1996 ja 1999 julkaistut ”Masterkiller” ja ”Five Deadly Venoms” näyttivät suuntaa uudelle vuosituhannelle. Reilussa vuosikymmenessä on kuitenkin menty sen verran metsään, että hiljakseen elellyt bändi päätti julkaista neljännen täyspitkänsä näyttääksen, mitä ”brutaali” oikeasti tarkoittaa.

”God Is I” on vasta yhtyeen neljäs täyspitkä, mutta pitäytyessään erossa perinteisestä parin vuoden julkaisusyklistä, tuntuu bändillä vielä olevan paljonkin annettavaa, mitä ei välttämättä jokaisesta yhtä pitkäikäisestä kokoonpanosta voi sanoa. Menoa on varmasti hillinnyt myös alkuperäisen kitaristin Javier Carpion menehtyminen muutama vuosi sitten, mutta varsinaisesti bändi soundiin se ei näytä vaikuttaneen. Hiljaa kypsyneenä yhtyeen musiikkiin eivät ole myöskään kulloinkin vallitsevat trendit päässeet liikaa vaikuttamaan, mistä kertoo myös se, että yhtyeen debyytti on edelleen erittäin tuoreen kuuloinen, siinä missä tämä uutukainenkin.

Vahvasta kappalemateriaalista pitää nostaa esiin näppärillä kitarriffeillä ja iskevillä kertseillä varustetut Gangsta ja God Is I, sekä Jorge Rosadon (laulu) Rag Men -aikoja muistuttava Perdona Me. Toivomisen varaa bändi jättää oikeastaan vain soundipuolelle, joka kitaroiden osalta on ehkä aavistuksen tukkoinen. Myös pari täytebiisin oloista siivua on kolmevarttisen sekaan mahtunut.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen on selvää, että Merauder on onnistunut yhdistämään tasapainoisesti ja lähes täydellisesti hardcore- ja metallielementit. Jykeviä riffejä ja mehukkaita kitaraleadeja, sekä breakdowneja, joiden jäljiltä kovempikin luu on mustelmilla. Pitkään aikaan en ole ollut mistään albumista näin innoissani.

Merauder – Bluetality

Kyllä menee nykymaailmassa kokolailla päin helvettiä, mikäli Merauderiin on uskomista.

Merauder tekee pitkään odotetun paluun kolmannella pitkäsoitollaan, joka
kantaa nimeä ”Bluetality”. Musiikillisesti albumi on aika pitkälti samaa selkeää linjaa, mitä olemme bändiltä tottuneet odottamaan, eli moshpart, beatdown, breakdown…no mercy!!

Joitakin eroavaisuuksia tosin on. Musiikissa voi kuulla vaikutteita aina Biohazardin ja Skarheadin kautta Sepulturaan ja Rollins Bandiin, mikä on levyn kohdalla sen vahvin ja myös… heikoin lenkki! Näinä metalcoren kulta-aikoina Bluetality ei tuo mitään sellaista esiin, mitä
ei olisi jo muualla kuultu, mutta pakko myöntää, että kyllä Merauder uskottavuudessa pesee 6-0 lähestulkoon kaikki nuoremmat alan yrittäjät. Lyriikat käsittelevät aika raskaita, mutta samalla aika kaukaisia asioita, jos on tällainen perus scenejeesus peräpohjolasta. Aiheet liikkuvat esim. poliisivakivallassa (Bluetality), katolisen kirkon kritisoinnissa (Messiah Or The Great White Pope) ja KKK:ssa (41 Shots). Tosin tästä viimeisestä tulkinnasta en ole ihan varma, kun en ole paikkakuntalaisia.

Albumin sykähdyttävin ralli on sen päättävä Underground Girl, mikä sai kylmät väreet hiipimään pitkin selkäpiitä. Kipale tuo esiin Merauderin, joka on positiivinen ja jopa pirteä, mikä on täysin uusi puoli näissä pahanilman linnuissa. Sanoissa kerrotaan miten ihania scenetytot on, ja kuinka heissä on asennetta, YES SIR, i love my underground girl!

Kokoonpanosta vielä sen verran, että Five Deadly Venoms -levyltä jäljellä on Jorge, SOB ja Anthony. Mike on paikattu bassossa Rick Lopezilla ja Pokeyn paikalla soittaa kannuja Nu-metal hirvitys Ill Niñosta tuttu Dave Chavarri (eikös Jorge vokalisoinut Ill Niñossa sen alkuaikoina??? ”näin taisi tehdä” meisseli.huom.).

Joka tapauksessa Bluetality on perustoimiva levy jonka hankinta ei ole
missään nimessä vikatikki. Muistakaa vaan, ettette osta sitä mistään hevonperse kaupasta, tai joudutte maksamaan siitä idioottikuluttajahinnan niinkuin minä, eli £15,99!! Merauder on sitä mitä pitääkin, eli BLUTAALIA BLUNTTAUSTA!!