Avainsana-arkisto: Mana Mana

Lutakko Liekeissä 2012

Lutakko Liekeissä pähkinän kuoressa: isohkoja bändejä, pieniä paikallisia bändejä, mukavaa meininkiä. Vuonna 2012 tosin oli edellisvuoteen verrattuna yksi lava vähemmän, ei ensimmäistäkään ulkomaannimeä ja muutenkin hieman pienimuotoisempi meno. Hellekään ei hellinyt juhlakansaa ja vieressä olevan rakennustyömaan vuoksi Lutakon ympäristö vaikutti edellisvuottakin kaoottisemmalta. Samasta syystä iso ulkolavakin oli poistunut.

Allekirjoittanut on havainnut matkustavansa Tampereelle muuttamisensa jälkeen vähemmän kuin mitä aiemmin. Matkustelu oli osaltani elokuun lopussa itse asiassa minimissä, mutta Lutakko Liekeissä -festien takia oli poistuttava Tampereelta jo puolen päivän jälkeen. Siltikin ensimmäisenä kello 16 aikoihin esiintynyt Slack Bird (jota allekirjoittanut luuli punk rockiksi, mutta kyseessä olikin punkisti soitettu folk) jäi näkemättä tällä kertaa kun piti olla muita juttuja tekemässä, mutta The Escapist tuli katsottua alusta loppuun. The Escapist kärsi muiden ulkolavan bändien tavoin ohuista ja voimattomista soundeista, arvatenkin desibelirajoitusten vuoksi. Musiikillisestihan keikka oli silkkaa priimaa, ja oikeastaan nimenomaan The Escapistin takia lähtö Jyväskyläänkin tapahtui melko aikaisin. Taitaapi olla Suomen kovin anarkobändi heti 1981:n jälkeen. New Waters kärsi ohuista soundeista jopa The Escapistia enemmän. Kyllä huomaa, ettei hooceetä ole tarkoitus kuunnella liian hiljaisella. Vierustoverille pystyi juttelemaan ihan vaivatta, jos sattui olemaan vähänkin kauempana lavasta. No, hyvä meno tyypeillä näkyi lavalla kuitenkin olevan.

Callisto toimii lähes joka kerta, kunhan se vain soittaa sisätiloissa. Tässä tuli muuten havaittua, että olen nähnyt bändin soittamassa edellisen kerran kolmisen vuotta sitten. Callisto on tainnut soittaa viime vuosina vain muutaman keikan vuodessa, ja yhtyeen kotisivujen mukaan tämä oli vasta bändin toinen keikka tämän vuoden aikana. Eipä pääse siis hirveän usein tätäkään bändiä katsomaan ja koska Callisto nyt sattui soittamaan sisällä auringonpaisteisten ulkolavojen sijaan, niin keikasta sai nyt jopa jotain irtikin.

Pigeon Huntin olen ehtinyt nähdä keikalla jo muutaman kerran aiemmin, mutta se alkaa vasta nyt vakuuttamaan kunnolla. Keikka vaan taisi jäädä vähän lyhyeksi… ja soundit taas olivat hieman ohuet. Päätin ostaa bändin levyn hieman myöhemmin, mutta siinä välissä olikin hyvä lähteä viettämään ruokataukoa läheiseen pizzeriaan, joka oli kylläkin melko kallis ja kasvisvaihtoehdoiltaan olematon, mutta menetteli siinä tilanteessa. Lutakolla tarjottavat letut kun eivät ihan riittäneet viemään reissumiehen nälkää.

Sitten oli aika bongata Rattus ensimmäisen kerran uuden kokoonpanonsa kanssa. Keikan aikana sitä kiinnitti kummasti huomiota siihen, että laulaja oli joku muu tyyppi kuin Jake, ja se kieltämättä kyllä vaikutti mielipiteeseen koko keikasta. Soittivat sentään vanhoja klassikkovetoja, kuten Sotahullut ja Sodan tragediat ja Miksi haluat tapella, Voittaako pahuus -biisistä myös plussaa! Siltikin viime viikonloppuna bongattu Ahneus kuulosti paikoin enemmän Rattukselta kuin Rattus itse. Rattus ei ehkä ole nykyään rautaa, mutta ei se kyllä paskaakaan ole. Rattuksen lopetettua Ramin Kuntopolku soitti katoksella, ja oli muuten ainoa kerta näillä festeillä kun Kuntopolut bongasin.

Ramin Kuntopolkua ei voinut kuitenkaan jäädä ihmettelemään, kun sisällä aloitteli Murheenlaakso, joka toimii utuisissa sisätiloissa kyllä hämmentävän hyvin. Tämä keikka jätti jälkeensä lähinnä tyhjää oloa, kun kerrankin pääsin keskittymään Murheenlaaksoon ihan kunnolla. Vaikuttavaa. Murheenlaakso taisi käsittääkseni sitten pistääkin keikkahommat tältä kesältä pussiin, ja tämä oli sille kyllä erittäin väkevä lopetus. Murheenlaakson aikana Lutakko oli melkein täynnä, mutta täyteen se meni vasta Pertti Kurikan Nimipäivien aikana. Keikan kyllä katseli, mutta kun PKN:n keikalla on enemmän ihmisiä kuin Laman keikalla niin sitä alkaa pikkuhiljaa toivomaan että tämä PKN-hype olisi kokenut jo kulminaatiopisteensä ja hiipuisi. Lutakko Liekeissä teki tämänvuotisen yleisöennätyksensä juuri PKN:n keikan aikana, ja sen huomasi siitäkin että sisällä oli tolkuttoman vaikeaa liikkua. Sen jälkeen viihtyi ihan mielellään ulkona avarassa.

Ulkonahan soitti seuraavaksi Pää Kii, joka keräsi paikalle paljon utealiaita, tosin bändin ongelmana olivat sitten epilepsiavalot. Viime vuonna tosin Dischargen ja Disco Ensemblen aikana lavalle katsominen satutti silmiä enemmän, joten jossain ollaan tultu eteenpäinkin. Mutta mitä itse Pää Kiihin tulee, niin kyllähän se kiinnosti. Siinä kuului kummasti Bergmanin pari edellistä bändiä taustalla ja hyviä biisejähän tällä kokoonpanolla kyllä on esitettävänään jo nyt aikamoinen liuta, vaikkei bändi ole kauhean pitkään edes ollut toiminnassa. Pää Kiin jälkeen sisällä mekasti FM2000, mutta jäin ulos haukkaamaan happea. Kannatti, sillä Slack Bird veti toisen ”keikan” juuri tällöin. Onhan noita punkkareiden singer/songwriter-juttuja nyt nähty jo aiemminkin, mutta juuri tähän hetkeen osuneena Slack Bird oli suurin piirtein parasta maailmassa.

Jos WC ei aiemmin räjähtänyt, niin Räjäyttäjät räjäytti. Räjäyttäjät soitti likaisen ja meluisan rockinsa taas housut kintuissa ja hieltä haisten, vaikkakin pihalavan ja yleisön välissä ollut etäisyys vähän rokotti fiilistä. Tämä(kin) bändi on parhaimmillaan pienillä lavoilla, vaikka yleisöllä olisikin riski saada koko ajan turpaansa. Mitä ahtaampi rotanloukku, sen parempi. Tämänkertainen keikka tuntui melko lyhyeltä ja muutama tuttu biisi jäi kuulemattakin, mutta ainakin pöksyt olivat taas nilkoissa, ja se lienee pääasia?

Kun Lutakko Liekessä -organisaatio ilmoitti Laman tulevan soittamaan Lutakkoon, oli päätös lähdöstä tehty jo samantien. Täällä Laman piti soittaa ”toistaiseksi kesän ainoan keikkansa”, ja ihme kyllä se pitikin paikkansa kun ei muita keikkoja ole tätä kirjoittaessakaan ilmoitettu. Suurkaupunkien edellisvuotiset täsmäiskut jäivät itseltäni näkemättä, mutta ainakin nähtyyn Poriin keikkaan verraten Lama ei soittanut lainkaan huonommin, ellei ollut jopa tiukempi. Kyllähän Lamalla on suurin piirtein parhaimmat biisit mitä suomalaisessa punkissa on nähty, ja keikkakin oli sen mukainen; yhtä ilotulitusta.

Keikasta sai runsaasti energiaa, jonka myötä hereillä pysyttelykin oli pitkän päivän jälkeen helppoa. Lisää kahvia ja sitten taas tienpäälle kohti Tamperetta. Tälläkin kertaa Jyväskylän menoista jäi erittäin positiiviset fiilikset. Urpoiluun en törmännyt ja muutenkin nämä festit juhlittiin sangen lämminhenkisissä tunnelmissa. Me likes!

www.lutakkofestival.com

Kuolla elävänä – Jouni Mömmö lyhyesti

Jouni Heikki ”Joni” Mömmö syntyi joulukuun 15. päivä vuonna 1955. Pään sisäisten ongelmien riuduttama, musiikin kautta itselleen vapautusta etsinyt Mömmö on kiistattomasti suomalaisen rock-musiikin mystisimpiä hahmoja. Kukaan tuskin tarkalleen tiesi millaisena Mömmö maailman näki, mutta ajattomalla musiikillaan Mömmö loi huuruisia visioita omasta kiirastulestaan.

Mömmön ura muusikkona alkoi Sielun Veljistä. Mies nimittäin kuului hetken aikaa yhtyeen livekokoonpanoon kosketinsoittajana. Mömmö pääsi jopa levylle asti Sielun Veljien debyytillä, joka äänitettiin livenä ja julkaistiin vuonna 1983. Mömmön tehtävänä oli tuottaa ”outoja ääniä”.

[youtube url=3V2gZ29-A_k]

Mömmö ei viihtynyt Siekkareissa kauaa, mutta miehen ensimmäinen varteenotettava bändi olikin Silmienvaihtajat. Jos Mana Mana on kulttiyhtye, niin Silmienvaihtajat on sitten todellinen obskuuri helmi. Yhtye ei tosin jäänyt kovinkaan pitkäikäiseksi, vaan sen elo kesti vuodesta 1985 seuraavaan vuoteen, vaikka Mömmö tiettävästi erotettiin yhtyeestä ennen sen hajoamista. Silmienvaihtajat ei koskaan levyttänyt, mutta se ehti esittää moniakin Mömmön kirjoittamia kappaleita, jotka tulivat uudestaan esille Mömmön seuraavan bändin esittäminä, vaikkakin radikaalisti muotoaan muuttaneina. Svart Records on taannoin tehnyt kulttuuriteon ja tuonut ensimmäistä kertaa Silmienvaihtajien tuotantoa levylle painatettuna.

[youtube url=5GEsWtTQw0I]

Sitten alkoikin Mömmön elämässä se luku, jonka myötä mies edelleen varsinaisesti muistetaan. Mana Mana perustettiin toisen paikallisen muusikon, Arto ”Otra” Romppasen kanssa, joka oli kerännyt kannuksia muun muassa Outo Elämä -nimisestä yhtyeestä. Kaksikko kokosi ympärilleen nopeasti kokoonpanon, jolla se lähti äänittämään ensimmäistä singleä ”Maria Magdalena / Vaarallista” vuonna 1988.

[youtube url=bTvH0m_k8Bk]

Allekirjoittaneen mielestä muuten varsin onnistunut single ei ehkä vielä tehnyt täyttä oikeutta Mömmön huuruisille sanoituksille, tämän syvälle äänelle ja Otran sooloille. Sen sijaan ”Totuus palaa” -debyyttialbumi vuodelta 1990 on toista maata. Liki täydellisellä ja massiivisella tuotannolla kyllästetty albumi on kiistaton ja olennainen osa suomalaista rock-historiaa.

[youtube url=yYmYmtaEm5Q]

Mana Manan seuraava siirto oli singlen tekeminen. ”Raptori/Suikki” -single tosin jäi jokseenkin epäonnistuneeksi ja oudoksi luvuksi Mana Manan historiassa, yhtye kun pyrki irvailemaan esimerkiksi Raptorin kustannuksella. Singlen B-puolella oli Mana Manan tulkinta toisen joensuulaisbändin, Neljän Ruusun (!) kappaleesta Suikki. Mömmön suunnitelmiin tiettävästi kuului muidenkin covereiden levyttäminen, mutta ei ehtinyt viedä suunnitelmaansa loppuun.

[youtube url=D4iZqCke5bw]

Mana Mana alkoi kuitenkin kiinnostaa muitakin kuin vain joensuulaisia. Yhtyeen faniksi tunnustautui myös legendaarinen Jello Biafra, jota kiinnosti Mana Manan julkaisutoiminta. Bändi alkoikin äänittää ”Totuus palaa” -albumia uudestaan, tällä kertaa englanniksi. Työtahti tosin ilmeisesti muuttui Mömmölle liian rajuksi, kun jo vuosikausia skitsofreniasta kärsineen Mömmön terveydentila alkoi heittelehtiä rajusti, jonka vuoksi äänitykset piti keskeyttää. Narulle tarttui lopulta neljä keskeneräiseksi jäänyttä biisiä, jotka on sittemmin julkaistu ”Kokonaan… Complete” -kokoelmalla. Näissä sessiossa Mömmön ääni oli kaikkein hyytävimmillään.

Mömmö menehtyi 26. lokakuuta 1991 mielenterveysongelmien musertamana. Vain 36-vuotiaana menehtynyt Mömmö jätti jälkeensä kuitenkin paljon käyttökelpoista materiaalia, joista saatiin koostettua toinen Mana Mana -albumi. ”Murheen laaksolla” Mömmön tekstejä tulkitsevat Sami Tiilama ja Kimmo Kuosmanen, jotka tavoittavat allekirjoittaneen mielestä äärimmäisen onnistuneesti.

[youtube url=8N6qn7f0WIc]

Albumilla on myös Romppasen kirjoittama ja itse laulama kappale Tie Vie, jota Romppasen muutkin bändit (Terveyskeskus, Psychoplasma) olivat esittäneet. Psychoplasman versio kappaleesta oli alunperin nimeltään R.I.P.J.M.. Jokainen arvanneekin, mistä kappaleen nimi on lyhennetty. Kyseinen sanoma onkin myös tämän jutun keskeisin viesti. Mömmön perintö elää, oli kyseessä sitten Mana Manan reinkarnaation Murheen Laakson keikat tai PMMP:n jatko-osat Maria Magdalenalle.

[youtube url=l0kl9JAi3_o]