Avainsana-arkisto: Lebakko

Hässäkkäpäivät 2014

Perjantai

Useamman tunnin ajomatka ja Oulu avautuu silmien edessä. Taitaa olla siis se kerta edessä taas, kun olen jaksanut etelästä tulla Hässäkkäpäiville. Miksei sinne jopa tulisi, kun tuttujen ja turvallisten nimien lisäksi paikalla olisi muutamia uusiakin tuttavuuksia. Ja kyllähän sitä nyt jaksoi tänne tulla nauttimaan perjantaiksi sateesta, kun ei vuonna 2013 hässäköity laisinkaan.

Vastoin kaikkia odotuksia seurueemme olikin jo paikalla ennen kuin festien ensimmäinenkään sointu oli ehtinyt kaikua. Tosin Mofetronin jätin välistä kun jo pelkästään bändin hassu nimi ei herätellyt mielenkiintoa ja pari kokemaani välähdystä itse keikasta eivät myöskään houkutelleet katsomaan sen enempää. Noituus sen sijaan oli saanut kunnian korkata päälava, ja Noituushan nyt oli Noituus! Sen sijaan isompaa yllätystä tarjosi Dead End Story, jonka levytyksistä en ole koskaan saanut kaikkea sitä irti mitä olen niiltä hakenut, mutta keikalla bändillä oli aivan loistava meininki. Yleisöä ei toki mahdottomasti ollut ja ihan ensimmäiseksi esiintyvillä bändeillä yleensä onkin epäkiitollinen asema soitella harvalukuisille massoille. Mutta ei se haitannut, kun soitto toimi! Setin päätteeksi tuli vielä Leatherface-coveri Springtime, jonka Dead End Story oli tulkinnut itselleen ominaisemmin; alkuperäistä suoremmin ja kevyemmin, mutta kuitenkin varsin väkevästi.

Lebakko oli seuraavaksi päälavalla. Se muuten oli vähän hassua, miten bändi laulaa Jäätelökesästä samalla kuin taivaalta sataa vettä kuin kenen-tahansa-rektaalista-sitä-nyt-haluatte-ripottelevankaan. Tosin ei se biisikään suoraan kertonut jäätelön syömisestä. Pidän tätä bändiä kyllä nerokkaana! Sounditkin olivat hyvät! Bändin edustajan mukaan ne olivat liiankin hyvin kun yleisössä oli mahdollista huomata soittovirheet helpommin, heh. Sitten pari ukkoa vaihtui lavalta ja 50 % samoista miehistä koostuva Kaupungin Valot pääsi soittamaan. Näinpäs bändin sitten toista kertaa viikon sisään, ja kummallakin keikalla satoi vettä. LPR-bändien välissä soitti paikallinen Arson Under the Sea, joka oli tainnut tulla kehiin paikkauksena ja jonka keikkaa odotin ihan kiinnostuneena. En sitten nähnyt bändistä sekuntiakaan ja kuulemanikin pätkät olivat pätkiä vain. Epäilen että olisin saattanut pitääkin bändistä kuvausten ja netissä kuulemani matskun perusteella, mutta ilmeisesti nyt ei ollut aika sille. Aivoni eivät kyenneet käsittelemään nyt sludgea.

Olikohan se seuraava tärppi Foreseen? Taisi olla. Olen nähnyt bändiltä sen verran monta keikkaa etten osaa oikein sanoa miten tämä eroaisi niistä muista kuin että Foreseen oli nyt ensimmäistä kertaa Oulussa soittamassa ja että tunnelma oli  varmaan jo siitä syystä Ykän pubissa kohdillaan. Soitto on tällä bändillä aina yhtä skarppia ja meno antaumuksellista muiltakin osin, ja eiköhän tässä voida aika turvallisesti huudella, että bändin LP tulee olemaan aivan saatanan hyvä ja on vain hyvä, että bändillä on tätä nykyä yleisöä laajemmallakin pohjalla kuin vain hardcore-hardcore-ympyröissä. Ajattelin, että Radiopuhelimet saa soittaa kyllä aika kovan keikan jos se mielii olla Foreseenin esitystä kovempi. Tätä kirjoittaessa en kuitenkaan tiedä, kumpi sitten olikaan se kovempi luu, kun Radiopuhelimetkin soitti todella hyvän keikan. Sen jälkeen Tryer sai kilpailla yleisön huomiosta futispelin kanssa, ja jossakin vaiheessa puolet baarista katseli keikkaa ja toiset puolet peliä. Vauhtia ja dramatiikkaa piisasi molemmilla.

Summataanpa perjantai. Tänä päivänä tuli nähtyä monia hyviä keikkoja, mutta olin kuitenkin hieman pettynyt itseeni; jätin itselleni tuntemattomat nimet kokonaan tsekkaamatta ja katselinkin keikkoja vain tutuilta ja turvallisilta bändeiltä. Ok, Dead End Storyn näin ensimmäistä kertaa keikalla mutta tiesin millaista musiikkia bändi soittaa, joten jännittävät makukarnevaalit jäivät sitten lauantaille. Makukarnevaaleista puheen ollen, jäi itse festivaalialueella syöminen tähän ainoaan päivään, kun oliiviöljyssä lilluvia spydärinaineksia ei viitsinyt popsia toista päivää putkeen.

Lauantai

Ihmisellä ei ole kai paljoakaan järkevämpää tekemistä kuin saapua pelipaikoille jo ensimmäisen bändin aikana, joka oli Visto. Hienosti yhdisteltiin hardcorea ja oululaisen mölyrokin perinteitä, joista saatiin aivan hyvin toimiva ja lupaavalta vaikutta sekoitus jolla oli ihan oma soundinsta. Ja kun aprikoin että Vistohan voisi kuulostaa äänitteeltäkin aivan kelvolliselta, tulikin lavalta ilmoitusta että kasetteja saa käydä ostamassa. Kyllä sir. Harmi vaan että aika usein nämä isommalle yleisölle tuntemattomat ja paikalliset bändit sijoitetaan ihan soittoaikataulujen kärkeen, jolloin niitä varten pitää erikseen tulla paikalle. Olisikohan tilanne toinen, jos näitä bändejä sijoitettaisiin sikin sokin aikataulua sinne sun tänne, niin ehkä bändit saavat helpommin uusia ystäviä? Vai nähtäisiinkö nämä bändit vain taukoina jolloin voi käydä kiskomassa kaljaa jossain muualla kuin lavan edessä? Ehkä, en tiedä?

Vendidan, Haapojan ja ruotsalaisen Sista Försöketin jouduin skippaamaan, mutta helsinkiläinen Cold Institution se vasta onkin jännittävä bändi. Yhtyehän on post-punk-bändi, jolla on kaksi bassoa eikä kitaraa lainkaan. Ennen kuin kukaan viisastelija menee sanomaan bändiä miksikään erikoisuudentavoitteluksi, niin mainittakoon että suomalaisen post-punkin historiassa on ollut kitaratontakin post-punkkia, vaikkakin kahden basson sellainen taitaa olla ainakin Suomen mittakaavassa uutta. Mielestäni Cold Institution on todella kiinnostava yhtye ja pidän bändin seiskatuumaisestakin kovasti, mutta ehkäpä nyt bändi oli niin väärässä paikassa synkän ja raskaan musiikkinsa kanssa. Ehkä yhtyeen sijoittaminen sisätiloihin olisi oikeasti luonut sellaisia mielikuvia että seiniä oikeasti romahtaa päälle, siinä missä auringonpaisteen takia mieli teki lähinnä jäätelöä. Jota olisi saanut viereisestä Teboilista, mutten mennyt hakemaan.

Kun seinien romahtamisesta puhutaan, niin eräänlaista romahdusmusiikkia soitti niinikään helsinkiläinen Uhrit, tosin tämän bändin muoto oli kallellaan d-beatiin ja crustiin. Uhrien seiskatuumainen on ollut itselläni aika useinkin soitossa, jonka ralleja kuultiin tälläkin keikalla ja niiden lisäksi vielä liuta muita vähintään samantasoisia esityksiä. No, kummahan se olisi jos bändin keikkasetti olisi vain neljän biisin mittainen. Olin tätä ennen nähnyt bändin kerran keikalla ja siitäkin oli kulunut vuosi. En ole ihan varma miten Uhrien keikkasetti on sen jälkeen elänyt, mutta nyt tuntui soitossa olevan enemmän varmuutta ja biisimateriaali vaikutti aiempaa kiinnostavammalta. Kuten olen tämän samaisen julkaisun sivuilla hehkuttanut sitä seiskatuumaista, niin yhtä hyvin hehkuttaisin bändin livemeininkejäkin vaikkei niissä sinänsä mitään ihmeellistä olekaan. Lisäksi tätä bändiä on sattuneesta syystä nähty keikoilla melko harvoin, mutta odotan kyllä jo seuraavaa vetoa.

Olin ottanut Hässäkkäpäivieni yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi tsekata ainakin yhden ruotsibändin Rövsvettin lisäksi. Rövsvett tietty perui ja äkkiä huomasinkin että pääsen tavoitteeseeni vain jos katson Fru Dörrin. Eipä jäänyt epäselväksi mikä bändi oli lavalla univormuista ja taustalakanasta päätellen, eikä siitäkään ollut epäselvyyttä etteikö varsin naisvoittoisella bändillä olisi ollut kivaa soittaessaan. Mutta en minä siltikään saanut siitä mitään irti. Toista oli, kun vuosikausia arvostamani The Carnival osui okulaarieni eteen vasta ensimmäistä kertaa. Miten tässä nyt näin on käynyt? No, joka tapauksessa olihan se nyt tasan yhtä hekumallista katsottavaa kuin irvokkaimmissa painajaisissanikin. Nähtiin tässä alkaneen kesän kunniaksi myös kainuulaista mieskauneuttakin. Voisin arvata ettei tämä irstailu valitettavasti ole ihan jokakeikkainen tapahtuma The Carnivalin konserteissa, mutta jo ihan musiikillisista syistä pidin keikasta kovasti. Olihan siellä vähän vanhempaakin matskua keikkasetissä.

Hyviksi bändeiksi jo aiemminkin havaitsemani Remissions ja Ills piti jättää välistä kun eihän sitä pieni ihminen vaan pysty kaikkea katsomaan, mutta samalla meni osa Terveiden Käsien keikastakin ohi. Itse asiassa minulta meni melkeinpä koko keikka ohi, kun ei tätä kirjoittaessa tunnu siltä että olisin ollut katsomassa Terveitä Käsiä – bändiä joka mullisti käsitykseni musiikista tai ylipäätään mistään muustakaan. Kumma juttu. Speedtrap ilmaantui Hässäkkäpäivien ohjelmaan paikkaukseksi, mutta oli kyllä hyvä paikkaus. Sisätiloihin sijoitettu Speedtrap täytti tuvan heiluvista nyrkeistä ja hikisistä ihmisistä. Melkoista kaahaamista ja paahtamista sata lasissa, ja aivan hyvin osaa nykyinen kokoonpano (rumpali pois, basisti tilalle, uusi mies nelikieliseen) sen mitä aiempikin. Lopputuloksena oli yksi viikonlopun hurjimmista keikoist. Mietin keikan aikana toki vähän sitäkin miten Speedtrapin kaltaisen hevibändin buukkaaminen Hässäkkäpäivien kaltaisille selvästi punk-orientoituneemmille kekkereille olisi otettu vastaan vaikkapa muutamaa vuotta aiemmin. Olisiko vastaanotto ollut yhtä innostunutta kuin mitä se nyt oli? Vastaanotto oli nyt kuitenkin vilpittömän innostunutta ja osoitti sen että tämänkaltaisia tapauksia jotka kiertävät Tuskan kaltaisten megafestien ja Hässäkkäpäivien kaltaisten DIY-kemujen välillä mahtuisi Suomen bändikartalle enemmänkin. Paikka toki oli pieni, ahdas ja siten nopeasti hikinenkin, ja tämä ahtaus olikin osa keikan viehätystä. Olisi toisaalta ollut mielenkiintoista nähdä miten tämä olisi toiminut isolla lavalla, sillä Speedtrap olisi epäilemättä synnyttänyt melkoisen härdellin sinnekin… mutta olisiko fiilis kärsinyt.

Kun hyvistä livebändeistä puhutaan, niin Maailmanlopusta olisi teille sellainen. Tämän poppoon keikoilla on lähestulkoon aina hyvin kreisi meininki. Saman tiesivät varmaan monet muutkin, joten päätin jäädä ulkopuolelle näkemään niitä tuttuja joita ei etelässä ihan niin usein näe ja onhan allekirjoittanut nähnyt Maailmanlopun jo “muutaman” kerran. Jäin kyttäämään josko Snuff aloittaisi, “Somehow” ja “Not Listening” mielessä. Snuffia odotin vesi kielellä, onhan bändin varhaistuotanto varsinkin hyvää melodista punk rockia. Tosin tuo tuotanto on sijoittunut 80- ja 90-lukujen taitteeseen, josta nyt on jo tovi kulunut, ja itselleni tulikin täytenä yllätyksenä se miten paljon tähän bändiin liittyy torvia, urkuja ja ska-hassuttelua. Tämä bändi jonka piti mielikuvissani olla lähempänä Leatherfacea kuin NOFX:ää ei siis ollut se ihan oma kuppini teetä. Sen siitä saa kun on naiivi, mutta vaikka alueen takaosa oliskin täynnä hapankorppukerhon jäseniä, niin aina tällaisten bändien keikoilla on ihmisiä joille lavalla esiintyvä bändi on jotakuinkin parasta ikinä. Ihmisillä oli hauskaa, mikä lienee tärkeintä. Kivaa oli kaiketi sisällä vielä Snuffin jälkeenkin, mutta peliväsymys vei voiton jolloin nyt jäi Sur-Rur välistä.

Mitähän näistä kemuista sitten kollektiivisesti sanoisi? Sunnuntaina oli aika totaalisen rättiväsynyt olo kun vasta kahdeksan maissa pääsi Tampereelle (osanottoni helsinkiläisille) ja sen jälkeen ei kiinnostanutkaan mikään muu kuin sipsinsyönti. Henkiseltä puolelta tulikin sitten täysinäiseksi, minkä takia ei livemusiikkia jaksannutkaan ainakaan pariin iltaan kuunnella. Tähän kun yhdistetään se, että Hässäkkäpäivät oli varsin mallikkaasti ja kivuttomasti sujunut tapahtuma, niin pitää vaan toivoa ettei toista välivuotta tule, tai ainakaan ensi vuodelle.

Lebakko

Kujaslameilta selvittyäni turvalliseen baariympäristöön odottelemaan illan jatkobileitä oli aikaa hieman jututtaa Lebakon jäseniä ja kysyä että mitä Lebakolle kuuluu nykyään? Bändin jäsenistä samaan pöytään kanssani istui sopivassa ja iloisessa kunnossa olevat nuoret miehet, Ville, Iiro ja Jomppa. Edellisestä Lammas Zinen haastattelusta olikin kulunut jo melkein kolme vuotta, joten pieni päivittäminen tämän bändin kohdalla oli jo paikallaan.

Vuosia kulunut edellisestä haastattelusta, onko bändissä tapahtunut kokoonpano muutoksia?

Jeah, basistimme on vaihtunut ja näin ollen kokoonpano on seuraava.
Iiro : Basso
Ville : Kitara
LaLe : Rummut
Jomppa : Laulu

Aikaisemmassa haastattelussa kerroitte vaikuttajiksenne esim. psychobillyn? Korjatkaa jos olen väärässä kun sanon, etten sitä löydä teidän musastanne?

*Naurua* Joo et varmaan löydäkään…nopea ja räkäinen punkki on ehkä se oikea tapa kuvailla meidän musaa. Homma lähti aikoinaan siitä, että tarkoitus oli soittaa psychobillya, mutta sit me huomattiin, ettei me helvetti osata soittaa sitä. Niissä on kuitenkin kaikenmaailman kitarasooloja ja sellaisia. Sitten ekoja biisejä vedettiin ja tajuttiin että täähän on perkele ihan punkkii, joten sillä tiellä ollaan edelleen. Biisit lähtee kitaristin kynästä ja kädestä, joten ehkä kitaristin kuuntelemasta musasta ne suurimmat vaikutteet tulee.

Sauli Hirvonen epäili edellisessä haastattelussanne teidän ”pinnalla” pysymistä koska Lappeenrannasta tuntui tulevan bändejä kuin sieniä sateella. Nyt on kuitenkin kolme vuotta kulunut siitä, joten mikä se temppu on miten ootte jaksanut ja mitä kaikkea tuohon kolmeen vuoteen on mahtunut?

Pinnallehan me ei olla edes päästy. Heh. Viime aikoina ei varmaan oo tullut muuta kuin törkeet kivekset. Kun aloiteltiin, niin tarkoitus oli pysyä vitun kaukana metallisesta hardcoresta koska niitä bändejä täällä riittää. Siinä ollaan hyvin onnistuttu, eikä meistä oikein kukaan sellaista kuuntele. Basistin vaihto antoi lisäpotkua bändille ja loppui sellainen ehkä ns. nihkee toiminta. Nyt on pidemmän aikaan toiminut hyvin kaikki ja tällainen homma sopii helvetin hyvin Lebakolle. Vuoteen mahtuu vaan muutamat treenit, koska bändin jäsenet asuu Kuopiossa, Helsingissä tai ovat puolustamassa Suomenmaata, joten hankalaa tuo treenaaminen, mutta niinku sanottiin tää sopii meille tällä hetkellä helvetin hyvin. Tietysti olisi mahtavaa jos pääsisi treenaamaan aktiivisesti, mutta hommat menee nyt näin. Keikkoja tietenkin ollaan soiteltu sen edellisen haastattelun jälkeen ympäri Suomea, esim. Tampereella, Kouvolassa, Jyväskylässä, Mikkelissä ja Helsingissä useammankin kerran. Kehitystä ihan vitusti joka asiassa.

Palataan takas tähän päivään. Mitä Lebakolle kuuluu nykyään?

Hyvää kuuluu. Porukka tosiaan on hajonneena ympäri Suomea, mutta tuntuu että tämä on sellainen välivaihe jossakin ja tää kuitenkin sopii Lebakolle nyt helvetin hyvin. Treenataan ja tehdään biisejä sillon tällöin kun on sovittu porukalla yhteinen viikonloppu jolloin se on mahdollista. Homma toimii näinkin, mutta olisihan se hienoa jos pääsis treenaa enemmän ja tekee vaikka biisejäkin vanhaan malliin. Eli Jomppa toi jotkut tyhmät sanat treenikselle ja Ville jostain varastetut kitarariffit ja sit alettiin vaan työstää biisiä.

Lebakolta tuli ensimmäinen virallinen julkaisu ulos Kanavakaupungin Levyjen kautta. Kertoisitteko hieman tästä?

Ihan ekana helvetin iso kiitos Jussille, koska Jussi hoiti kaikki käytännön järjestelyt ja myös tän levyn meille. Tosiaan eka virallinen julkaisu, parit paskat demot ennen sitä tehtiin, ja kyseltiin Kanavakaupungin levyjen Jusssilta kiinnostaisiko sitä auttaa, koska se oli jo hoitanut Rejectedin ja Strandedin splitin ulos niin me tiedettiin, että Jussilla on vähän enemmän kokemusta julkaisuhommista ja painofirmojen kanssa työskentelemisestä. Jussin kanssahan me yhdessä hoidettiin sitten levy ulos. Seiska kantaa nimeä ”Sunday Morning Coming Down” ja julkistamiskeikka oli helmikuun lopulla paikallisessa baarissa nimeltä Pub55. Meillä itellään on sellainen pieni levy-yhtiö kuin ManBoobs Records ja tää meidän seiska tuli Kanavakaupungin levyjen ja ManBoobsin kautta ulos. Me pistettiin rahaa kiinni suurin piirtein yhtä paljon mutta suuri kiitos kuuluu kuitenkin Jussille.

Miten yhteistyö Kanavakaupungin Levyjen kanssa on lähtenyt liikkeelle ja mitä se teille merkitsee?

Yhteistyö on lähtenyt toimimaan loistavasti ja toivotaan että saataisi apua keikkojen suhteen. Jotain keskusteluja onkin jo ollut Joensuun ja Kuopion suuntaan. Pieniä haaveita ja hyvin alustavia puheita on myös ollut ulkomaan keikoista.

Lebakko on nähty useamman kerran heittämässä akustisia keikkoja, mistä moinen?

Homma lähti siitä, että oli viimeiset LPR Hardcore Festit ja me ei sinne päästy soittamaan, ni ajateltiin että vedetään se keikka siinä ulkopuolella akustisesti. Linnoituksen yössä soiteltiin katubändinä pelkkiä covereita, sitten Tahitilla (joku muistomerkki kirkkopuistossa Lappeenrannassa toim. huom.) mikä keräskin helvetin paljon porukkaa, koska mainostaminen tapahtui tekstiviestein samana päivänä, hyvin puskaradio toimi. Ei me suosita noita akustisia keikkoja, mutta halu soittamaan on kova ja nyt on sitten ollut mahdollista päästä soittamaan vaikkakin akustisesti. Settilista on tietenkin erilainen, covereita paljon ja omat biisit hitaammalla temmolla mitkä akustisesti voidaan soittaa.

Mitäs muuta Lebakko haluaa vielä kertoa?

Keikoille tullaan vitun mielellään, että ottakaa yhteyttä keikkajärjestäjät. Levyä voi halukkaat tilailla meiltä sähköpostista tai sitten Kanavakaupungin Levyjen kautta. Keikoilta on myös levyä saatavilla. Kitaristi ja basisti tekee myös omaa PML-zineään, jota julkaistaan ihan paperiversiona. Zine sisältää bändi haastatteluja, keikkajuttuja, kuvia ja kaikkea mukavaa laidasta laitaan. Joten jos mielenkiinto heräsi ja halpa Zine kiinnostaa niin mailia tulemaan ja kerrotaan lisää.

www.myspace.com/thelebakko
lebakko(a)gmail.com
pikakelauksellamaailmanloppuun(a)gmail.com

Kujaslamit 09

Alley 53:n touhukkaat Matti ja Leila järjestivät järjestyksessään ensimmäiset Kujaslamit-nimellä olevan talvitapahtuman 4.4.2009 Joutsenon Myllymäen laskettelurinteessä. Ilma oli tasaisen harmaa, mutta fiilis oli todella rento ja erittäin mukava. Ihmisten ilmeistä näki että tapahtuma oli onnistunut niin rinteessä erilaisten kisojen muodossa kuin illan jatkobileissäkin Lucky Monkeysissä, jossa soittamassa oli kaksi paikallista punk-bändiä, eli Lebakko ja One Hidden Frame. Kun viikonlopun krapulasta oli selvitty, kävin hieman kyselemässä Alleyssä tapahtumasta enemmän.

Leila ja Matti, kertoisitteko hieman viikonlopun tapahtumasta, paljonko oli porukkaa ja mikä fiilis jäi tapahtumasta?

Porukkaa oli mainostamiseen nähden todella hyvin, lautailijoita olisi tietenkin mahtunut enemmänkin, mutta tahdottiin järjestää tapahtuma johon pystyi osallistumaan niin lautailemalla, suksilla kuin ilman näitä kumpaakaan. Ja tässä onnistuttiin todella hyvin. Tarjolla oli makkaraa, kahvia ja lettuja niille jotka tulivat autoilla ja myös soittamassa pari DJ:tä koko ajan levyjä, maahantuojien standeja ja porukkaa tosiaan ihan kiitettävästi kun ottaa huomioon että samana päivänä oli useampi vastaava tapahtuma, joten hieman päällekkäisyyttä kuitenkin oli. Ja mainostamiseen nähden niin tämä oli meille vielä sellaista pientä opettelua tuollaisen tapahtuman järjestämisestä. Pitkän matkalaisiakin oli kuitenkin paikalle saapunut, koska Tampereelta oli ainakin yks autollinen laskijoita.

Siellä palkittiin useammastakin sarjasta laskijoita, mitä kaikkia kisoja siellä oli?

Rakennettiin sinne streetti jossa oli reilejä ja kaikenmaailman muita härpäkkeitä. Oli kokonaiskisa tästä koko streetistä, pari eri temppuskabaa ja sitten päivän päätteeksi naurua herättänyt vesiesteskaba, mikä oli kyllä hauskan näköistä toimintaa. Palkinnot olivat kyllä loistavat jos miettii että tapahtumaan osallistujien ei tarvinnut kuin maksaa itse hissilippu. Pääpalkintoja oli lumilauta, huppari ja t-paita. Toiseksi tullut sai siteet ja paitaa sun muuta. Sitten oli pienempiä palkintopusseja muista kilpailuista, niin miesten kuin naistenkin sarjoissa. Lähinnä eri lumilautamerkkien tekstiilejä, lippistä ja muuta tavaraa laskijoiden makuun.

Onko tapahtumasta tarkoitus tulla jokavuotinen?

Haaveena olisi, että saataisi järjestettyä aina vastaava kauden päätöstapahtuma. Toivommekin, että Myllymäki oli myös tyytyväinen tapahtumaan ja hyvä yhteistyömme saisi jatkoa. Nyt pitää antaa iso kiitos Myllymäelle, kun suostuivat auttamaan streetin rakentamisessa koska rinne kuitenkin suljettiin seuraavana päivänä. Saatiin kaikki koneet käyttöön, lumet tuotiin ja muutenkin olivat todella hyvin auttamassa tapahtuman järjestelyissä. Me rakennettiin koko perjantaipäivä sitä streettiä ja lauantainakin mentiin sinne jo heti kymmeneltä vaikka tapahtuma alkoi vasta yhdeltä, siinä oli kuitenkin kaikkea järjestelemistä ja muuta hommaa.

Mitäs jatkossa, kesä tekee tuloaan ja lumilaudat vaihtuu rullalautoihin, onko suunnitelmissa mitään tapahtumaa?

Tarkoitus olis, että alkukesästä saataisi järjestettyä hieman pienemmät skeittiskabat ja sitten myöhemmin kesällä ehkä hieman suuremmat jossa olisi myös bändejä soittamassa. Mutta nämä on vielä haave asteella, että eiköhän tässä jotain kuitenkin kesälläkin tule, jäädään odottelemaan.

Itse kävin haistelemassa ilmapiiriä Myllymäessä matkassani uskollinen laskuintoa nostattava ystäväni, pullo punaviiniä. Ihmettelinkin sujuvasti punaviinipöhnässä ympärilläni olevien ihmisten eroavaa pukeutumista, eikö ne muka laskekaan farkuissa ja nahkarotsissa? Joten päätin jättää rinteeseen kiipeämättä ja siirtyä Lappeenrantaan odottelemaan illan jatkobileitä.

Iltakasin jälkeen baarissa alkoi olla porukkaa jo aika hyvin ja DJ:t virittelivät soittokamojaan. Pidin pienen pikaisen tauon juomisesta ja kävin alakerran tiloissa haastelemassa Lebakon poikien kanssa hetkisen. Tauko teki erittäin hyvää punaviinin humalluttamalle päälleni ja ilta alkoikin näyttää loistavalta. Baariin noustuamme porukkaa oli jo kiitettävästi ja kohta Lebakko aloittikin oman settinsä. Akustinen setti mikä sisälsi myös paljon covereita, toimi todella hyvin ja baarissa järjestäjien haluama läheinen fiilis oli käsin kosketeltavissa. Illan toisena bändinä esiintyi One Hidden Frame, mikä oli allekirjoittaneelle todella suuri ja yltiöpositiivinen kokemus. Aikaisemmin en ollut kyseistä bändiä akustisena nähnyt enkä kuullut, mutta nyt joutui panostamaan tuohon kuuntelemiseen oikein ajatuksella. Laulajan ääni toi hieman mieleen jopa Tiger Armyn ja Igniten, mutta jos noin hyvät bändit tulevat mieleen, niin ei se ihan paskaakaan voi olla. Eikä todellakaan ollut! Ainoastaan laulut ja kitarat ja maailma voi muuttua kauniin puna(viini)sävyiseksi ja rauhalliseksi. Mielestäni ehdottomasti yksi parhaimpia Alleyn bileissä soittaneita bändejä, eikä todellakaan haitannut sähkön ja särön puuttuminen tältä keikalta. Paljon mukavaa porukkaa, kavereita, kylmää kaljaa ja muita päätä sekoittavia alkoholijuomia ja taustalla ei liian kovaa, mutta ei myöskään yhtään liian hiljaa soittava aivan mahtava bändi. Todella onnistunut keikka One Hidden Framelta ja odotankin innolla heidän seuraavaa akustista vetoa.

Ilta oli painunut jo pitkälti yön puolelle ja vaikka humalani oli kova, niin sen verran järkeä oli päässä että kieltäydyin tarjotusta mustasta tuopista, mikä sisälsi kylmää kaljaa ja värinä oli salmiakkikossusnapsi, hyi helvetti!