Avainsana-arkisto: Lapinpolthajat

Puntalarock 2013

Puntala on ollut itselleni jo vuosia sellainen juhla, jonne pääsemisen pyrkii varmistamaan mahdollisimman aikaisin esimerkiksi varmistamalla, etteivät sukulaiset suunnittele häitä tai hautajaisia heinäkuun viimeiselle viikonlopulle. Taas allekirjoittaneella kävi hyvä munkki, kun kukaan ei kuollut ja naimisiinkin mentiin muina viikonloppuina. Eli taas Lempäälään, vaikka Tampereelle muuttamiseni on aiheuttanut ainakin sen ettei kovinkaan monen Puntalassa soittaneen bändin keikkaa pitänyt mitenkään erityisen uniikkina kokemuksena, vaikka toki miellyttävänä juttuna silti.

Perjantai

Paikalle saavuin jo hyvissä ajoin ennen porttien aukeamista. Porukkaa toki riitti kuin pipoa, koska järjestävän tahon peliliike rajoittaa lippujen määrää oli mobilisoinut porukkaa enemmän liikkeelle, ja tokihan moni vieras halusi telttapaikkansa mahdollisimman hyvästä paikasta. Kun portit sitten viimein aukaistiin, keskittyi allekirjoittanut lähinnä tsekkailemaan paikkoja ihan kuin Puntalassa kävisi vasta ensimmäistä kertaa. Viharikos ja Melusaaste (jonka keikka taisi jäädä yhtyeen uran viimeiseksi) jäivät äkkinäisiksi vilkaisuiksi, mutta Death By Snoo Snoota pystyi kunnolla jopa katsomaankin. Death By Snoo Snoohon kun on päässyt kunnolla sisälle, on bändi sellainen jonka keikat katseleekin sitten mielellään kun ne kohdalle osuvat. Nimi ei häiritse enää ollenkaan. Samaan ”paska nimi, en varmasti katso” -kastiin oululaisten kanssa lokeroin aluksi myös EU-Vostoliiton, mutta kävin sitten kuitenkin bändin väijymässä. Bändillä vaikutti olevan vanhan suomihardcoren perusteet hyvin hallussa ja varsinkin kitaristilla ja vokalistilla tuntui olevan homma hyvin hallussa. Kas kummaa, siinä oli tämän vuoden Puntalan ensimmäinen itselleni uusi bändi, jonka tekemisiä pitää seurata vastaisuudessa tarkemmin.

Puntalan ensimmäisen ulkomaankiinnityksen, eli kolumbialaisen Infeston jätin tsekkaamatta, kun se ei pahemmin vakuuttanut ennakkoklubilla. Bändi ei vaan lähtenyt ja tehnyt lähellekään samaa vaikutusta kuin pari vuotta sitten esiintynyt Polikarpa Y Sus Viciosas, jossa oli sama vokalisti kuin Infestossakin. Perjantain latinobändeistä espanjalainen Peligro! sen sijaan vaikutti roisimmalta ja tuoreemmalta, ja nimensä mukaisesti myös vaaralliselta, kun bändin vokalisti hoiti oman suorituksensa lavan ulkopuolelta (jonka allekirjoittanut tajusi vasta keikan jälkeen). Yhtyehän ei ole kovinkaan vanha, onhan se vasta vuonna 2010 perustettu. Näiden latinoihmeiden välissä nähdyt suomibändit Aortaorta ja Kuudes Silmä olivat toki nekin katsottavien bändien listalla, samaten myöhemmin hurmannut Bad Jesus Experience. Näiden bändien näkeminen ei tosin ole kovinkaan vaivallosta Tampereella asuvalle, joten keskityin itselleni tuntemattomampien bändien keikkoihin, jollainen oli myös helsinkiläisen Darfürin keikka. Kyllähän se vakuuttavalta kuulosti ja bändin tulevaa seiskaa odotellaan. Eivät menneet tuttujen kehut hukkaan.

Deviated Instinct oli vanhana crustilegendana oli toki tsekattavien bändien listassa, vaikka bändi on omissa kuuntelutottumuksissani jäänytkin monen muun crustin peruspilarin varjoon niinkin hyvin ettei kotonani löydy yhtäkään äänitettä jolla Deviated Instinct pauhaisi. Eipä yhtyeen livekunnossa ole valittamista, kun se oli hyvinkin korkealla tasolla. Ja oli hyvin, hyvin metallista. Jopa metallisempaa kuin seuraavan päivän Foreseen, muttei muilta osin kuitenkaan yhtä tyhjentävää kuin esimerkiksi parin vuoden takainen Antisect. Suicidas sen sijaan yllätti positiivisesti. Tai ei oikeastaan edes yllättänyt, koska edellisenä iltana nähty warmup-keikka lupaili jo hyvää. Deviated Instinctin metallisen jyrän vastapainoksi kuultu melodinen punk rock tuli tarpeeseen. Suicidas ei ehkä soittanut perjantain pääesiintyjää muuten suohon, mutta oli silti suurempi positiivinen yllätys. Suomibändejä ei ole Puntalassa nähty pääesiintyjäsloteilla pitkiin aikoihin ja kyllähän Nollanollanolla sinne sopikin, mutta sitä kuitenkin odotti jotain päräyttävämpää ulkomaanvahvistusta. Sitä paitsi Nollanollanolla on soitellut keikkoja jo pitkin kevättä. Harvakseltaan, mutta kuitenkin sen verran paljon ettei tämä kiinnitys ollut mikään jymypaukku. Ei sillä että bändissä olisi jotain vikaa, sillä onhan Nollanollanolla kuitenkin yllättävänkin hyvässä tikissä ja bändissä vaikuttaa ihan järkevä vokalisti. Biisithän ovat toki legendaarisia ja Laman Epen vierailu lavalla piristi ja toi väriä esitykseen, vaikka tuo featurointi jäikin lyhyeksi. Keikka periaatteessa miellytti.

Yleisesti ottaen fiilis koko päivän aikana oli mainio, mutta bändien osalta perjantai jäi hieman vaisuksi. Vika ei tosin ollut niinkään bändeissä, vaan siinä että näitä bändejä näkee hyvin usein keikalla muuallakin, jolloin niihin ei tule tällaisessa vanhoja ja uusia tuttuja vilisevässä ympäristössä kiinnitettyä niin paljoa huomiota. Toista se oli allekirjoittaneenkin kohdalla vielä muutama vuosi sitten, kun Hämeenlinnassa ja Porissa olivat järkevät punkkikeikat harvinaisia. Nyt oli kuitenkin optio päästä nössösti omaan sänkyyn nukkumaan, ja käytinkin tuon oljenkorren perjantain päätteeksi.

Lauantai

Lauantaina oli päivä uusi ja lämpötila samoissa lukemissa kuin perjantainakin. Saavuin paikalle Kaupungin Valojen keikan puolivälin paikkeilla, enkä ehtinyt saada siitä lopusta sitten paljoakaan irti. No, näkeehän nämä, joten nuorten jätkien Eyewitness katsomaan. Olen nähnyt bändiltä kyllä parempiakin keikkoja, mutta odottelen kyllä jatkoa viime kesänä julkaistulle ”Päättäjät on kännissä” -seiskalle, jonka nimikkobiisi toimi hittinä täällä Puntalassakin. Muuten en jaksanut taukoa edeltäneisiin lauantain bändeihin sen pahemmin keskittyä, mitä nyt Kipinä olisi pitänyt katsoa ja G.A.U. jäi mieleen siitä että se oli aika käppänen ilmestys ennakkoklubilla eikä se ollut oikeastaan yhtään sen parempi Puntalassakaan. Yhtyeen murjova yleissoundi kyllä miellyttää korvaa, mutta yletön efektien käyttö laulussa tökki ja pahasti, eikä biiseissäkään ollut oikeastaan juuri mitään innostavaa. Lisäksi bändin suosimat Kiss/black metal/juggalo-maskit toivat ikävästi hassutteluvibaa punttiin, mikä ei ihan noin primitiiviseen d-beatiin millään istu. Mutta mitä hassutteluun tulee, niin Valse Triste on joka kerta ollut vähintään hämmentävä (usealla eri tavalla), mutta enpä muista nähneeni bändiltä kovinkaan montaa keikkaa jota en jälkeenpäin muistaisi. Tämän muisti taatusti, kun kolmekymppisiään juhlistanut Valse Triste pisti puvut päälle ja veti hommat kunnolla överiksi. Myös rytmiryhmä Mäki-Turja/Liimakka bongattiin lavalta, mutta itseltäni jäi suurin osa keikasta näkemättä sellaisten juttujen takia, joita voidaan lukea jälkeenpäin kohulehdistä.

Valse Tristen jälkeen olikin sitten tauko, jonka jälkeen hurja Foreseen mylläsi pikkulavalla. Metallisempaa hardcorea ei ole Puntalassa pahemmin nähty, joten tässä kohtaa nostan hattua järjestäjille ohjelman monipuolistamisesta. En panisi lainkaan pahakseni jos Puntalassa nähtäisiin tämänkin tyylilajin bändejä myös tulevaisuudessa, sillä kyllä alan diggareita Puntalan kävijäjoukoista löytyy. Foreseenin jälkeen piti käväistä autolla, jonka takia FUK jäi katsomatta. Olin mielessäni lokeroinut FUK:n jälleen yhdeksi Puntalan kiintiöbrittipunkkibändiksi, mutta olisin ehkä jäänyt katsomaan keikan jos olisin tiennyt kokoonpanossa vaikuttavan entistiä Chaos UK -jäseniä. 

Civil Olydnadin sen sijaan kävin tsekkaamassa, vaikka en odottanut yrmyä peruscrustia enempää kun olin bändin seiskatuumaisen mitäänsanomattomat kansitaiteetkin nähnyt. Tokihan yhtyeen soundi sitten pohjasikin hardcoreen/crustiin, mutta siinä oli hämmentävän paljon myös trallpunk-vaikutetta. Kuulostaa ehkä hämmentävältä, mutta ainakin keikkaoloissa tuo sekoitus toimi. Tämä oli niinkin innostava keikka että allekirjoittanut kävi distroteltassa ostamassa mainitun seiskatuumaisen ja Asta Kaskin tuoreen ”Handet på hjärtän” -albumin siinä samalla. Harmi, että keikalta tuli kiire poistua sen hieman venyessä paljon kovempaa soittaneen Diskelmän päälle, jota menin sitten mäkeä alas väijymään. Hyväksi sekin tuli toki havaittua. Ahneus jäi tuossa raossa ikävästi väliinputoajan asemaan, kun straight edgen nimeen vannova Coke Bust oli sitten suurimpia yllättäjiä Puntalassa, jolta odottikin jotain kun sitä olivat tutut ja kylänmiehet kehuneet. Yhtye soitti yhden koko Puntalan intensiivisimmistä ja väkivaltaisimmista keikoista, ja sinetöi vaivaantumiseni sunnuntain päätösklubille, vaikken tiedä miten bändiä jaksaisi kotioloissa kuunnella. Keikoilla yhtye oli kuitenkin kalana vedessä, mutta toisaalta tämänkin keikan ajan mietin toistuvasti toimisiko Coke Bust paremmin pienellä klubilla. Seuraavana iltana totesin, että toimihan se.

Coke Bustin raivoisan voimaväkivallan jälkeen Lapinpolthajien punkimpi meno tuli sopivasti tasapainottamaan. Sitäkään ei tosin jatkunut mahdottoman kauaa, kun parikymppinen Agrotóxico jatkoi brasilialaisen hardcoren perinteitä valtaamalla päälavan, ja taisi setin loppuun tulla Olho Secoakin. Itseltäni tämä legenda on jäänyt tyystin tsekkaamatta ja pidin kyllä kovasti kuulemastani jopa levynoston verran, vaikkakin loppua kohden keikka alkoi puuduttamaan. ”Japanin Popedan” eli Clownin keikkaa seurasi myös ihan mielellään, ja kyllähän keikka oli varsin oli hyvä ja viihdyttävä, mutten omalla kohdallani laske tätä vetoa yhdeksi Puntalan kohokohdista. Jokin siinä vain töksähti, eikä se edes ollut yhtyeen teatraalinen imago. Kieltolakia en jaksanut sen pahemmin tässä kohtaa katsoa vaikka pimeys oli tehnyt tuttujen ihmisten bongailusta vähintäänkin haasteellista. Tosin liki kaikki lauantai-illan loppuvaiheen bändit tuntuivat yllättävän merkityksettömiltä, kun illan kruunasi se bändi jota olin tullut katsomaankin.

The Mobia kohtaan oli luonnollisesti järjettömät odotukset, varsinkin joidenkin Youtubessa katsottujen livepätkien perusteella, mutta ei The Mob sitten vastannut niihin odotuksiin… se ylitti ne. Ei mitään parempaa olisi The Mobilta voinut toivoakaan, kun soundit olivat kohdillaan, bändin keikkakunto oli kohdillaan ja varsinkin tunnelma oli kohdillaan. Ehkä ainoa rutinan aihe liittyy siihen, ettei The Mobilla ole kovinkaan kattavaa diskografiaa josta olisi vaivatta rakentanut edes alle tunnin kestävän setin. Biisit loppuivatkin kesken, jolloin pari ohjelmanumeroa soitettiin härskisti kahteen kertaan (setin päätteeksi Another Day, Another Death ja encorena Witch Hunt), mutta en tässä tilanteessa kyllä valittanut. Kokonaisuudessaan tämä keikka oli varmasti parhaimpia mitä olen Puntalassa koskaan todistanut. Ensi vuonna voitaisiin katsella sitten Zoundsia tai Rudimentary Peniä?

Yleisesti ottaen Puntalassa tuntui olevan edellisvuotta rauhallisempaa. Ihmiset tuntuivat muutenkin elävän nyt enemmän ihmisiksi, kun Mikon ei juuri tarvinnut simota lavalla väärin pysäköidyistä automobiileista tai niihin jätetyistä koirista. Ambulansseja tuntui ajavan alueella vähemmän kuin viime vuonna, tappeluja ei osunut omien silmien eteen eikä tölkkejä lentänyt lavalle samalla tahdilla kuin viime vuonna. Muistan nähneeni vain yhden tölkin lentäneen päälavalle Visions of Warin aikana. Tämä ei toki tarkoita sitä etteikö niitä olisi lentänyt myöhemminkin ja etteikö väkivallan uhkaakin olisi esiintynyt, mutta yleisfiilis oli leppoisampi. Vilpittömät kiitokset menevät taas järjestäjille, jotka käyvät läpi kauhean ruljanssin vain sen takia että me muut matoset voimme valittaa ties mistä. Ohjelmasta en valita, vaan nostan jopa hattua viime vuotta monipuolisemmasta artistikattauksesta, vaikka toki joidenkin mielestä crustia on aina liikaa. Säänkin jumalat olivat suosiollisia ja jättivät vesisateet ja ukkoset vähemmälle, mitä nyt varsinkin lauantaina alkoi lämpötila olla jo liki tuskaisilla tasoilla. Tällehän järjestäjäporras ei toki voi mitään, mutta nestetankkauksesta olisi voitu muistutella hieman useammin, kun Puntalassa eivät aikuiset ihmiset pidä itsestään huolta, vaikka se ehkä hieman tätimäiseksi menisikin. No, joka tapauksessa joka vuosi Puntala tuntuu omalla kohdalla edellistä vuotta paremmilta kemuilta. Niin myös nytkin. Mahdollisesti paras Puntala tähän asti.

Tragedyn Eurokiertueen Tampereen etappi

Superviikonloppu: Tragedy, Euroviisut, jääkiekon MM, joillekin onnekkaille myös Lama. Lamaa en voinut jäädä Tampereelle katsomaan enkä jaksa olla viisuistakaan tohkeissani, vaikka Suomi pääsikin ihan finaaliin asti. Lätkästä en ole koskaan juuri perustanut, mutta tulevasta mestaruudesta saatiin tänä iltana viitteitä Suomen lyötyä Venäjän 3-0. MM11-huumaa tuskin kukaan osasi odottaa. Sen sijaan itse ainakin odotin yhdysvaltalaiselta Tragedylta kovaa keikkaa. Piti siis lähteä suhaamaan Tampereelle.

Tampereelle saapumisen ja Klubille menemisen väliin kuului epämääräistä haahuilua Tullintorin ympäristössä, jonkin opiskelijaporukan tai vastaavan jengin viuhahduksen todistaminen ja pikainen visiitti Sorsapuistossa. Hyvissä ajoin ennen kello yhdeksää piti kuitenkin mennä Klubille ylipäätään tarkistamaan, millainen mesta oli kyseessä. Klubi tuntui vähän oudolta keikkapaikalta siinä mielessä, että peilipallothan ne siellä katossa kimmelsivät. Kokonsa puolesta Klubi oli kyllä nappi valinta, sillä Vastavirta olisi ratkennut liitoksistaan. Tälle keikalle saapui kuitenkin sitäkin porukkaa, joka ei mahtunut loppuunmyydyille Helsingin ja Turun keikoille.

Yhdeksän jälkeen alkoi ensimmäisen bändin soitanta. Sokeasta Pisteestä ei ollut kovinkaan moni kuullut vielä viime vuoden puolella, mutta nyt keväällä bändi on rynninyt alkuvuoden kenties puhutuimmaksi uudeksi nimeksi. Jotain bändi on tehnyt kaiketi oikein, kun se oli jo Tragedyakin lämppäämässä nuoresta iästään huolimatta.

Sokean Pisteen mielenhäiriöitä ja perversioita pursuileva möyriminen ei tosin potkinut täysillä vielä tällä toisellakaan kerralla, kun bändiä olen katsomassa. Monessakin biisissä on itua ja Sokea Piste kuulosti paikoin tolkuttoman hyvältä, mutta kokonaisuutena jokin jäi vielä uupumaan. Tai sitten en vain ollut sopivalla aaltopituudella Sokean Pisteen kanssa tällä(kään) kertaa. Ehkä tarvitsen tätä bändiä ihan fyysisenä levynä räplättäväksi. Erityismaininta pitää antaa rumpalista, joka on yksi ilmeetön kumimies, jonka kädet heiluivat kannuja paukutellessa kuin piriä vetäneen orangin räpylät. Ilmekin on järkähtämätön, aivan kuin mies haluaisi rumpunsa hengiltä. Mutta soittoa ei voi epätarkaksi kuvailla, päinvastoin. Osaava kaveri.

Lapinpolthajat tulikin nähtyä hetikohta ensimmäisen seiskansa julkaisun jälkeen Puntalassa pari vuotta takaperin. Viime vuonna ilmestyi LP:kin (joka ei ole mielestäni ihan vuoden kovimpia levyjä) ja tokihan bändi oli tarkoitus katsastaa sen biisejä veivaamassa. Kyseisellä plätyllä onkin joitakin helvetin hyviä ralleja, kuten vaikkapa Tervetuloa Suomeen, joka on henk. koht. suosikkipunkbiisini viime vuodelta. Kokoomus ja Aaltis. Hyviä biisejä molemmat. Homman nimi oli kasikakkonen ammattimaisesti mutta rennosti soitettuna, ja kyllähän se kuulosti minun korviini helkutin hyvältä. Lapinpolthajat alkoivat tosin kuulostaa valjulta, kun äärimmäisen timmissä kunnossa oleva Tragedy asteli lavalle.

Tragedy oli soittanut keikkoja Euroopassa huhtikuun lopulta lähtien ilman välipäiviä, joten luulisi tyyppien jossain välissä hieman väsyneen, jolloin uupumus olisi kuulunut myössoitossa. Vielä mitä. Pari omaa feivörittiä jäi soittamatta (No Words, Life?, Conflicting Ideas), mutta missään tapauksessa en pettynyt keikkaan. Esimerkiksi Beginning of the Endin ja Eyes of Madnessin aikana meinasi pää räjähtää onnesta. En ala väittämään etteikö Tragedy olisi kova ollut, kun se sitä kerta oli. Kotiin jääminen olisi ollut vikatikki. Todistajanlausuntojen mukaan ne pari muutakaan Suomen keikkaa eivät olleet katastrofeja. Ainakin keikan alkupuolta vaivasivat vaan hieman mutaiset soundit, jolloin Tragedian sävelet eivät kaikuneet niin kirkkaina kuin mitä on levyiltä kuunneltuna totuttu. Herrat (varsinkin Burdette ja Davis) ottivat lavan haltuun, eivätkä esimerkiksi säätämiset mikkitelineiden kanssa verottaneet kokemusta.

Pieni pettymys oli tosin matkassa; Feral Wardin distroa ei mitä ilmeisimmin tuotu mukaan, vaan Kämästen Levyjen kioskin vieressä jenkeillä oli vain paitakoju, jossa kaupiteltiin vain kolmea studiolevyä ja paitoja. Hyvin näytti kuitenkin kauppa käyvän, ostinhan itsekin Tragedyn sangen edullisen hupparin. Sen lämmössä on hyvä fiilistellä ”Vengeancea” ja odotella sitä neljättä studioalbumia, jonka olisi määrä ilmestyä vielä tämän vuoden aikana. Ainakin yksi biisi soitettiinkin siltä.

Kokonaisuutena tämä ilta oli tolkuttoman kova. Tuttuja naamoja tuli nähtyä, murheet unohdettua ja bändit olivat tietysti hyviä. Jokainen illan aikana soittanut bändi suoriutui tehtävistään, mitä nyt setit tuntuivat jokaisen bändin kohdalla liian lyhyiltä. Varsinkin Tragedy tuntui soittaneen liian vähän aikaa.

Kuvagalleria.