Avainsana-arkisto: Kyre & Duunarit

Suomipunkin kärkinimet kokoontuvat Torvessa

Lukukausi päätetään jälleen Graduation Day Rumble -bileiden merkeissä Torvessa ja Tirrassa jo kolmatta kertaa perjantaina 30.5.2014. Paikalla on tällä kertaa oikea suomipunkin kerma, kiintotähtenään Teemu Bergmanin klassikkobändi The Heartburns sekä takuuviihdyttävä Anal Thunder.

Kahteen kerrokseen levittäytyvien bileiden esiintyjinä nähdään myös Kyre & Duunarit, Otto Grundströmin kipparoima punkrock-yhtye God Given Ass, Ramopunkin kärkinimi Häiriköt sekä alunperin Lahdesta ponnistanut skeittipunkbändi The Prostidudes.

Graduation Day Rumble III
Pe 30.5. Torvi & Tirra, Lahti
The Heartburns, Häiriköt, The Prostidudes
Anal Thunder, Kyre & Duunarit, God Given Ass
Ovet kello 21, liput 10 eur (vain ovelta)

www.facebook.com/events/627262474017368

[youtube url=HaoDFqLVqHs]

[youtube url=eRorRd1vWgI]

www.facebook.com/pages/The-Heartburns/137150539654411
www.facebook.com/analthunderband
www.facebook.com/TheProstidudes
www.facebook.com/GodGivenAss

J. Kiesi – S/t

Maailmalla rehoittava punk-artistien sooloilutrendi on rantautunut viimein myös Suomeen. Pari vuotta soolokeikoilla pyörinyt, Rejectedistä ja Kyren duunareista tuttu J. Kiesi ottaa tämän seiskan myötä ensiaskeleitaan levytysrintamalla. Amerikanveljiään enemmän trubaduuri-hengessä soitettavan kiekon materiaali ei ole ehkä yhtä syvällistä, mutta vähintään yhtä viihdyttävää.

Keikoilta tuttuja piisejä on ainakin Väistä ku mie ryyppään ja Seilaan. Kautta linjan Kiesin musiikin kantavana voimana ovat mustaa huumoria pursuavien sanoitusten ja jokseenkin duuri-voittoisten sävellysten aiheuttama ristiriita. Joskus huumori menee niin synkäksi, ettei se enää edes naurata, kuten mies itsekin Koditon-biisissä toteaa; ”Ei täällä maailman laidalla / Kylmää elämää naureta.” Suosikkikohta löytyy kuitenkin Suomalaiset on -kertsissä, jossa meidän todetaan olevan ”arkoja narkkaamaan”.

Artistin tähänastinen ura kuitenkin kulminoituu parhaiten Väistä ku mie ryyppää -biisin Irwinmäiseen renttusankariin. Biisin kertsi on sitä ominaisinta suomalaista juomalauluperinnettä, sävelestä saa helposti kiinni ja yhteislauluun on helppo yhtyä. Kuinka pitkälle juomalauluilla sitten pääsee, ja onko sillä edes väliä? Kysykää Ruotsinlaivojen kansanviihdyttäjiltä.

Ilosaarirock 2010, Töminä

Tästä lähtee liikkeelle melko pitkä raportti ensimmäisestä reissustani Ilosaarirockiin. Ilosaarirock alkoi tänäkin vuonna kahdella tavalla: joko Sulo- tai Töminä-klubilla, ja Lammaksen edustajana minua tietenkin kiinnosti näistä kahdesta Töminä enemmän, joka oli viime vuodesta poiketen muuttanut jäähallista Sue-lavalle. Tarinamme saa jännitysnäytelmän piirteitä jo heti Hämeenlinnan rautatieasemalla, kun lippuautomaatti tarjoaa Lahti-Joensuu –yhteydelle eioota. Saankin selville, että kyseinen yhteys olisi täyteen varattu, sattuneesta syystä. Saan kuitenkin lipun, vaikka varaudun jo henkisesti siihen että saan vaihtaa istuinpaikkaa muutamaan otteeseen. Loppujen lopuksi minun ei tarvinnut vaihtaa paikkaa kertaakaan, mutta huono onni sen kuin jatkui. Olin jo täysin varma siitä, että Civil Abuse jäisi väliin, mutta jalona aatteenani oli ehtiä paikalle katsomaan Death With a Daggeria. VR kuitenkin mokaili sen verran lahjakkaasti, että sain heittää hyvästit DWADin koko keikan katselemiselle.  Juna lipui Joensuun rautatieasemalle peräti 45 minuuttia myöhässä, jonka takia näinkin sitten viimeiset kaksi biisiä. Voi p*rkeleen p*rkele!

Death With a Daggerin anti jäi luonnollisesti laihaksi, mutta Aortaortan ehdin sentään tsekata kokonaan, vaikka bändi teki melko erikoisen vedon ja aloitti omasta toivomuksestaan etuajassa. Muita illan bändejä huomattavasti oudompi Aortaorta keskittyi  uusimman ”Chaos Rhymes” -albuminsa materiaaliin. Sinällään ihan perusteltu ratkaisu, mutta itse olisin kaivannut enemmän ”Movement Is All” –kymppituumaisen biisejä mukaan, vaikka missään nimessä huonosta setistä ei ollut kysymys. Bändi todisti, että uuden albumin biisit toimivat myös livenä erinomaisesti, mutta Kyren & Duunareiden railakas ja viinankatkuinen räkäpunk tuli tässä vaiheessa tarpeeseen. Tässä vaiheessa iltaa yleisöön se ainakin upposi paremmin kuin Aortaortan outoilut, tosin itselleni Kyre & Duunareiden setti ei uponnut ihan odotetulla tavalla. Mutta setin päättäminen Kossuu ja sveppesiin -hittiin teki ainakin minut janoiseksi, mutta kummalla sammuttaa jano; kossulla vai Russchian Schweppesillä?

Kuten ennakkoon jo tiedettiinkin, oli Kieltolaki joutunut perumaan keikkansa. Bändin nimi oli silti screenillä, vaikka lavalle marssi Selfish. Itse olisin mieluusti katsonut Kieltolain, mutta olin kyllä mielissäni myös Selfishin näkemisestä. Bändi oli skarpannut sitten viime kerran kun näin Selfishin Porissa kuluvan vuoden helmikuussa. Soitanta oli jokaisen musikantin kohdalla tiukkaa ja näytti bändillä olevan lavalla ihan hauskaakin. Mutta ylläni taitaa olla kirous, kun tämä oli jo toinen kerta kun Kieltolaki peruuttaa silloin kun minun pitäisi bändin meno tsekata? Turkulainen, ”The Heartburns ilman Teemua” –pohjalta liikkeelle lähtenyt The Dwyers ei kyllä lainkaan jäänyt jälkeen. Itse asiassa jos minulta kysytään, niin The Dwyers soitti koko Töminän parhaimman keikan. The Dwyersia soittaa mielellään kotioloissakin, mutta tämä on niitä bändejä, jotka näyttävät nimenomaan livenä todelliset kykynsä. Lievässä (turkulaisuuden aiheuttamassa) melankolisuudessa keitetty poppoo on hyvää vauhtia kehittymässä loistavaksi, tarkaksi ja viihdyttäväksi kokoonpanoksi. Vaikka The Dwyersilta ei olekaan pihalla kuin vasta yksi albumi ja seiskatuumainen, on sillä jo settilista täynnä Betty Suen, Until the Endin ja About to Crackin kaltaisia hittejä. Suosittelen jokaista perinteisen punkin ystävää tutustumaan!

Lighthouse Project oli sitten raastavampaa niin sanoituksellisesti kuin musiikillisestikin. ”Melkein heviä”, kuulin yleisöstä kommentoitavan ja olihan näiden majakanvartijoiden rytke päivän raskainta antia. Tämä siitä huolimatta, että toinen kitaristeista oli estynyt tulemasta paikalle systeemin hampaisiin – eli töihin – jouduttuaan. Raskasta tunnelmaa korostivat vielä kelmeät valot, joita eivät muut bändit juuri tätä bändiä ennen osanneet hyödyntää yhtä hyvin. Bändin jätkien sisuskaluja taisi kalvaa jokin asia aika pahasti, kun esiintymisen raivokkuudesta päätellen yksi jos toinenkin sisäinen mörkö olisi päässyt kaikki patoumansa ulos. Ruotsinvieras Kvoteringen ei kovin kevyempää ollut, vaikka bändien välillä fokus oli siirtynyt modernista murhaamisesta 80-luvun alun roiskimiseen. Nämä herrasmiehet ovat räiskineet hardcorea jo vuosikausia, ja sitä kautta saadun soittovarmuuden pystyi selkeästi aistimaan. Kvoteringen oli minulle lähes tuntematon yhtye, mutta silti bändi kuulostaa tutulta ja ei-ihan-niin-turvalliselta, tosin kyllähän sieltä tuli pari kovin tutunkuuluista esitystäkin… Olin tunnistavinani G.B.H:n Generalsin, mutta ilmeisesti biisin sanat oli rustattu uuteen uskoon kun ei sitä enää alkuperäiseksi tunnistanut. Bändin käyttämät kikat on nähty jo moneen kertaan, mutta kyllähän tämä toimii pieninä annoksina aina silloin tällöin nautittuna.

Tämän vuoden Töminän päätti Wasted, täysin oikeutetusti. Töminä on aina ollut Joensuun punk-ylpeydelle hedelmällistä maaperää, josta kasvavia juuria sen on hyvä aina välillä vaalia. Nykyään kun I Walk the Line on ollut jo vuosia nousukiidossa, on Wastedin keikkatahti luonnollisesti laantunut. Siksipä jokainen Wasted-keikka on tätä nykyä The Tapaus, jota ei ole syytä missata. Tästä alkoi Rönkön veljesten rupeama Ilosaaressa, seuraavana päivänä kun olisi I Walk the Linen vuoro, mutta nyt oli aika soittaa rehellistä punk rockia. Tuoreimmat biisit olivat vuoden 2004 paikkeilta, mutta mitäs biisejä sieltä sitten tulikaan? No hittejä tietysti!

Kun Wastedin hittiputki oli ohitse, niin oli hyvä suunnistaa kohti festareille epätyypillistä luksusta ja armotonta kermaperseilyä: vain reilun kilometrin päässä asuvan kaverin kämpille, jossa minua odotti ihka oikea PATJA. Sen päällä oli hyvä kerätä voimia varsinaista Ilosaarirockia varten. Annetaan erityismaininta vielä seksikkäälle (!) ja sympaattiselle juontajalle, jonka lempeässä spiikkailussa ei ollut lainkaan noloa kukkoilua. Ja kun tämä vartaloa myötäilevään, vaaleanpunaiseen kankaaseen itsensä verhonnut karvainen mies muistuttaa nestetasapainon tärkeydestä, niin mitäs sitä vastaan pokkuroimaan?

Uudet biisit 07/2010

Kesäiseltä pleilistiltä löytyy kamaa black metallista elektro poppiin. End Begins on saanut uuden levyn nauhoitukset valmiiksi, ja tarjoilee levyltä ensimmäisen maistiaisen Angel Heart -biisin muodossa. Uusia levyjä on julkaisemassa myös mm. Novembersoundsbetter, Last Laugh ja Full Scale Conflict, joilta löytyy myös pari uutta maistiaista kummaltakin. Tuoreita tuttavuuksia ovat Haistelijat ja Mördär, sekä viime kuun demorääkissä menestyneet The Stockers! ja Bloodred Hourglass.

Avaa MySpace-player

Onko bändiltäsi ilmestynyt juuri uutta materiaalia? Ilmianna biisi, ja lisäämme uutuuskappaleen seuraavaan listaan!

Kyre & Duunarit – S/t

Lappeenrantalainen ”working class” -bändi Kyre & Duunarit eivät käsittääkseeni kovinkaan kauaa veivanneet ja jo hetken päästä levyä pukkaa pihalle seiskatuumaisena. Mikäs siinä, suomenkielistä, räkäistäkin punk-rockia, pilkesilmäkulmassa(ko?). Koko roska on kasassa pelkistetyissä kansissa (hauskan kliseinen kansikuva) tai tarkemmin se on (leivin)paperiin kääritty. Uuniin levyä ei tosin kannata viskata, sillä Kyre & Duunarit paiskoo soittimiaan rankalla kädellä ja roisoisilla saundeilla. Ajoittain en pääse samalla ”taajuudelle” levyn kanssa, mutta sellaiset biisit kuten 40 tuntia viikossa ja Työkkäri ovat napakoita, kaikessa lyhyisyydessäänkin toimivia kokonaisuuksia.
Sanoituksetkin yksinkertaisia ja hauskoja sanotuksia, jotka ymmärtää tälläinen turvenuijakin. Duunia vitusti, viinaa vitusti ja tappeluita vitusti. Siinäpä se kiteytettynä. Kannattaa tutustua, sillä onhan tama kuitenkin parasta suomenkielistä mitä itse olen pitkään aikaan tullut kuultua. Ei myöskään olisi hullumpaa joskus livenä vilkaista, sillä uskon että ”elävänä” bändi pystyy antaamaan enemmän. ”Not sold to wankers”, mutta sainpas omani, hahaha!