Avainsana-arkisto: Kuolemanlaakso

Kuolemanlaakso – Tulijoutsen

Kun mietitään millaista miehistöä Kuolemanlaaksossa vaikuttaa, ei yhtyeen liki parin vuoden takainen debyytti ”Uusi uljas maailma” päässyt pettämään ainakaan siinä mielessä, että levy olisi ollut laadullisesti heikko. Päinvastoin. Jo debyytillään vahvaa osaamista osoittanut Kuolemanlaakso ei ole astunut harhaan ”Tulijoutsenellakaan”.

Death/doom metallinsa modernilla otteella veistävä orkesteri pitänee Triptykonia edelleen kovana juttuna, mutta Kuolemanlaaksoa on viety entistä syvemmälle omiin metsiinsä, jolloin siitä voidaan (edelleen) puhua uniikkina nimenä suomalaisessa metallikentässä. Edellisen albumin vahvuuksista ollaan otettu kiinni ja niitä ollaan kehitelty vieläkin pitemmälle. Huonosti toteutuneita biisejä ei kokonaisuuteen mahdu, joka muutenkin etenee hyvin tasavahvasti eteenpäin. Sain kuitenkin eniten irti Glastonburyn lehdosta, joka on albumin keskelle sijoittuva, puhtaan laulun varassa kulkeva hämyjazzbiisi suoraan visvaisimman metsäpirtin perimmäisestä nurkasta. Tähän liittyen, viime arvostelussa mainitsin etteivät Kotamäen puhtaat laulut oikein kolise itselleni, mutta ”Tulijoutsenella” ollaan kokonaisuuden kanssa muutenkin sen verran vahvoilla että bändin jokainen osanen sopii kokonaisuuteen osuvasti.

Kokonaisuudessaan ”Tulijoutsen” on ammattitaidolla ja rakkaudella tehty, aivan kuten hyvä (musta) kahvi. Edeltäjäänsä korkeatasoisempi tyylinäyte.

Kuolemanlaakso – Uusi uljas maailma

Chaosweaverin kitaristi Markus Laakson sooloprojektina syntynyt Kuolemanlaakso tekee murjovan tuomiopäivänmetallinsa hieman erikoisemmalla twistillä. Nimittäin jo saatekirjeissä tuodaan esille, miten Triptykonin ”Epistera Daimones” on ollut suurena inspiraationa Kuolemanlaakson albumille ”Uusi uljas maailma”. Jos kuulija odottaa saavansa saman albumin suomenkielisenä, voi pettymys olla valtava. Kun tuosta järkytyksestä pääsee yli, huomaa, ettei Kuolemanlaakson tavoitteena suinkaan ollut sokeasti kopioida tuota näppärää Celtic Frostin jatketta. Ehkä Kuolemanlaaksosta tulee päällimmäisenä mieleen vähemmän nyyhky ja alati keskitempoinen Swallow the Sun suomenkielisillä lyriikoilla, joissa lainaillaan Eino Leinoa, mikä ei ole täysin uusi mutta joskaan ei kovinkaan tavanomainen ratkaisu tämänpäivän suomimetallissa.

Näkemystähän Kuolemanlaaksolla piisaa, ja kyllähän suomenkielinen laulu sopii tähän suomimetallimpaan ja deathimpaan varianttiin doomista. Äänenkäyttäjänä on muuan Kotamäki, joka on vokalistina kieltämättä monipuolinen, mitä nyt miehen puhtaista lauluista en ole pitänyt aiemmissakaan bändeissään, eikä Kuolemanlaakso tee siinä suhteessa poikkeusta. Kyynisimillä hetkillään arvostelija tosin epäilee ”Uuden uljaan maailman” olevan lähinnä uusi pykälä tekijöidensä meriittilistalle, vaikka kyllähän orkesteri on tekemässä myös jotain ennenkuulumatonta. Kuolemanlaaksolla on hyvät edellytykset olla jotain ainutlaatuista, mutta ei tämä albumi nyt kyllä ihan samalla tavalla lähtenyt kuin mitä odotettavissa oli. Sillä on kyllä huippunsa eikä heikkojakaan hetkiä juuri ole, mutta…

[youtube url=CHM36yDcvpw]