Avainsana-arkisto: Koljosen Tiekiista

Koljosen Tiekiista – IIII K.A.A.K.K.O.

Sangen kummallisia aiheyhdistelmiä nykymusiikin toinen toistaan omituisemmista kerrostumista löytyykin! Perisuomalaisen Fakta Homma -sketsisarjan tematiikkaa ja 80-luvun suomi-HC:tä yhdistelevä, Viikate-miehistön sivuprojekti Koljosen Tiekiista on edennyt jo neljänteen pitkäsoittoonsa nimeltänsä ”K.A.A.K.K.O.”.

Kolmentoista lyhykäisen värssyn mittainen albumi ei pidä hengähdystaukoja, vaan alusta loppuun paahdetaan täysillä. Ja mikäs on paahtaessa kun rissa on näin hyvin hollilla! Tosin meno on sen verran rajua, että saattaa herkemmiltä läikkyä niin kahvit kuin viineritkin.

Kiitettävästi homma toimii ja paketti on hyvin kasassa, välillä kuullaan mausteena vähän rautalankakitaraa ja urkua ja onpa levyltä bongattavissa ihan oikea melodianpätkäkin!

Levyn sanoitukset pyörivät tosiaankin yllä mainitun tv-sarjan aiheissa, ja trio esittäytyy kansissa roolihahmojen asusteissa kuten asiaan kuuluukin. Vaikkei huumori välttämättä avaudukaan sarjaa vähemmän seuranneelle ainakaan kokonaisuudessaan, niin välillä kyllä naurattaa ihan oikeasti ääneen!

Kuinkahan pitkälle tulevaisuuteen vitsi kantaa? Ilmeisesti niin kauan kuin Hartikaisella, Lehdolla, Koljosella, Makkosella sekä Hansulla ja Pirrellä itsellään riittää hupia. Ja pelkästään musiikillisena juttuna ja genrensä edustajanakin Koljosen Tiekiista kyllä mainiosti puolustaa paikkaansa.

[youtube url=6kAViYnvp1w]

Koljosen Tiekiista – III

Koljosen Tiekiistan nimellä tulevia kiekkoja tuntuu tupsahtelevan jatkuvasti, mutta vain ”tuntuu”, sillä tämä huumorikolmikko julkaisi edellisen studiolevynsä jo kohta kaksi vuotta sitten. Albumin nimeen linkittyvä laskentatapa on hämärä, sillä albumin nimi on ”III” ja Koljosen Tiekiistan nimellä on julkaistu vasta yksi pitkäsoitto aiemmin. Viitataanko tässä sitten Kuolleet Leskiset -splittiin vai viime vuonna ilmestyneeseen livelevyyn?

Ramones-henkinen poseeraus tiiliseinän edessä, siihen sopiva värimaailma ja hassut mahat vain alleviivaavat, ettei tätä ole tarkoituskaan ottaa tosissaan. Humoristinen yleisilme ja Koljosen Tiekiistan pilke silmäkulmassa -meininki aiheuttaa suurta mielihalua antaa kehotuksia purkamaan paineet jatkossa vaikka kalsarikännien kautta, mutta albumi yllättää olemalla parempi kuin mitä etukäteen pystyy arvelemaan. Koljosen Tiekiista ei mene Ramonesiksi, eikä edes viime levyn nimilogiikan tavoin Dischargeksikaan. Lada on pysäköity tässä tapauksessa jonnekin sinne väliin. Vaihtelua tarjotaan kuitenkin runsaahkosti ja ajoittain siellä ujeltaa rautalankakitarakin. Huomaa, että tässä Viikate-jäsenistöä. Huumorisanoitukset toki arveluttavat vitsien kertakäyttöisyyden vuoksi, joten albumin mahdollinen pitkäikäisyys on sitten eri juttu. Jos ”Ei kuule mitään, ei näe mitään, ei sano mitään” olisi ollut näin hyvä, olisi tähänkin albumiin voinut tarttua varauksettomammin.

[youtube url=aFlBaPgxIvA]

Koljosen Tiekiista – No Sleep ’til Konela

Ei vuotta ilman uusia tiekiistoja? Koljosen Tiekiistan kuittaa jo jollain alitajuisella tavalla pelkäksi Viikate-miesten ylimääräisen energian purkukanavaksi, vaikka yhtyeellä alkaa olemaan meriittejä jo omasta takaa. Yhtyeen vaikutteina on ollut liuta vanhan koulukunnan hardcore-bändejä, mutta nyt yhtälöön astuu vielä Motörhead, jolle annetaan kunniaa ”No Sleep ’til Konela” -livelevyn muodossa. Viittaukset tosin jäävät vain pintapuoleisiksi, musiikillisestihan kyseinen levy ei tarjoile mitään uusia niksejä, vaan Kuolleet Leskiset -splitin ja bändin oman ”Ei näe mitään, ei kuule mitään, ei sano mitään” -albumin biisit ovat vaan saaneet livekäsittelyn.

Bändi puolustukseksi pitää sanoa että Koljosen Tiekiistakapuloina on hyviä biisejäkin, mutta ”No Sleep ’til Konelan” julkaisun motiivi jää hieman hämäräksi. Koljosen Tieskiista on varmasti ihan oivallinen livebändi, jonka keikoilla on niin sanotusti meininki kohdallaan. Itseltäni on tosin yhtyeen keikat jääneet tähän mennessä kokonaan väliin, ja itse mielelläni näkisin mieluummin Koljosen Tiekiistan edessäni soittamassa kuin kuuntelisin sen livelevyä. Nämä vitsailut ja sanailut ovat varmasti hauskaa kuunneltavaa itse keikkatilanteessa, mutta niiden kuunteleminen levyltä jälkeenpäin on sama kuin katselisi ”Fakta Hommaa” VHS-kasetilta niin pitkään että nauha käytännössä kuluu katselukelvottomaksi. Sama vitsi ei jaksa kovinkaan montaa kertaa naurattaa, ei varsinkaan kun Juu, näin o! on merkitty kappalelistaan neljästi. Voin hyvin nähdä itseni Koljosen Tiekiistan keikalla, mutta ”No Sleep ’til Konelan” kuvittelu tehosoittoon on reilusti hankalampaa, eikä Koljosen Tiekiista ole vitsinä ihan niin hyvä että sitä jaksaisi levykaupalla kuunnella.

Kassarock ’10

Eräiden itäsuomalaisten bändien edustajat halusivat pääbändien kyljessä soittaa punkkia. Tuon innostuksen hedelmistä olemme saanee naatiskella levytetyssä muodossa jo aiemminkin, mutta keikoillekin oli päästävä. Ongelmana oli vain se, että kuka ottaisi Hynyset, Hongistot ja K. Viikatteet keikoille? Ei kukaan, joten ratkaisu löytyi vanhasta kunnon DIY-etiikasta: järjestetään keikat itse.

Viima vuonna Tohmajärven Tikkalassa järjestetyt Kassarockit juhlittiin jo toista kertaa. Bändeinä oli Hynysten ja Viikatteiden hassuttelubändien lisäksi esimerkiksi Kivesveto Go-Go, Terveyskeskus ja Radiopuhelimet. Yhdeltäkään bändiltä ei ole esillä kokonaista settiä, mutta toisaalta se olisi ollutkin todella vaikeaa toteuttaa. ”Kassarock ’10” -devarilla on juurikin ne tyypillisen festari-dvd:n mokat. Se tarjoaa silppua ja vain satunnaisia väläyksiä noista kahdesta illasta Tikkalassa ja yhdestä illasta Kuopion Henry’s Pubissa. Mukana oleva, ilmeisesti kiekon tärpiksi nostettu dokumentti nyt oli melko turha ja vailla varsinaista sisältöä, vaan itse katselin mieluummin keikkavideot. Mukana on vielä audio-ceedee, jossa on samat biisit kuin kuvalevylläkin.

Tekniseltä toteutukseltaan ”Kassarock ’10” ei anna aihetta juhlintaan. Kohinaa on kuvassa aivan tolkuttomasti, tarkennus menee miten sattuu ja kamerat heiluvat. Äänenlaatukin on aika köpö, jolloin päästään lähemmäs ns. YouTube-tasoa. Devarissa on myös yksi pieni, mutta sitäkin raivostuttavampi puute: keikkoja ei voi katsoa pötkössä, vaan jokaisen osuuden jälkeen katsojan pitää itse valita valikosta seuraava.

Varmasti paikanpäällä olleille sekä tapahtuman missanneille Kotiteollisuus/Viikate-faneille tämä onkin pakko-ostos, muille se ei tarjoa oikein mitään. En epäile, etteikö paikanpäällä olleilla olisi ollut hauskaa ja riittävästi Sorbusta janoa sammuttamassa, mutta muuten tämä keikkaelämys jätti kylmäksi. Arvosanasta voi päätellä, olinko näillä kekkereillä vai en.

Koljosen tiekiista – Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään

Viime vuonna ilmestyi tyhjästä alibimaisen kannen omaava splittiseiska, jonka kansissa lukivat nimet ”Koljosen tiekiista” ja ”Kuolleet Leskiset”. Kuolleista Leskisistä ei toivottavasti kuulla enää ikinä, mutta Koljosen tiekiista on näemmä pyöräyttänyt albumillisen materiaalia. Koljosen tiekiista ottaa levyllään monta riskiä; huumoripunkkiin ei ole suhtauduttu näillä main kovinkaan suopeasti, ja jo albumin nimeäminen Dischargea mukailevasti on melkoinen riski itsessään. Viikatteesta ja Fleshdancesta tuttujen naamojen perusteella Koljosen tiekiista voidaan helposti luokitella huumoribändiksi. Saatekirjeessä Koljoset mainitsevat vaikutteikseen 80-luvun alun pääosin suomalaisen hardcoren sekä Fakta homma –televisiosarjan. ”Heh heh, punkkia!” -mentaliteetti puskee väkisinkin esille, mutta eihän Konelaa ole koristekapseleihin katsominen.

Huumorisanoitukset vielä pystyy sulattamaankin, mutta Koljosten suurimmaksi ongelmaksi muodostuvatkin munattomat biisit. Jo splitillä potkinut Nieminen joustaa potkii myös uudelleenäänitettynä, mutta pääosin levyä kuunnellessa huomaa kuuntelevansa nimenomaan hulluttelusivuprojektin levytystä. Siinä on niitä Dischargelta, Bastardsilta, Terveiltä Käsiltä ja muilta pöllittyjä riffejä, mutta levyn vitsit on kaluttu nopeasti loppuun ja tylsistyminen kasvaa eksponentiaalisesti kuuntelukertojen karttuessa.

Kuuntelukokemuksena ”Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään” on jokseenkin ristiriitainen. ”Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään” ei myöskään ole levynä kovinkaan tarpeellinen, joskin tuo Viikatteen faneille vähän erilaista ihmeteltävää.