Avainsana-arkisto: Knuckledust

Syksy pimenee, Anterok lähenee

Viidettä kertaa marraskuun lopussa järjestettävä Anterok on julkaissut jo ennen lumien sulamista ensi pikkujoulusesongin kovimpien pileiden lineupin. Helsingin PRKL Clubilla 29.-30. marraskuuta järjestettävien kaksipäiväisten kemujen suurimpia tähtiä ovat ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä, Euroopan ainoan keikkansa Helsingissä soittava connecticutilainen 100 Demons ja 10 vuoden odotuksen jälkeen Suomeen pistokeikalle palaava lontoolainen Knuckledust.

Lipunmyynti tapahtumaan käy kuumana, ennakkotiketin voi noutaa PRKL Clubilta tai lähettämällä sähköpostia anteroduktions@gmail.com. Ennakkoon myytävien kahden päivän lippujen hinta on 30 euroa, halvempia yhden päivän lippuja voi kysellä ovelta.

Anterok 5
29.-30.11.2013 PRKL Club, Helsinki

Pe 29.11. 100 Demons (usa), Providence (fra), Cutdown, No Second Thought, Bloodlands
La 30.11. Knuckledust (uk), Bolt, St.Hood, Bitter Taste Of Life (swe), Foreseen

Liput 30 eur / 2pv (PRKL Club ja anteroduktions@gmail.com), ovelta 20 eur / pe ja 18 eur / la, jos lippuja on jäljellä.

www.facebook.com/Anteroduktions
www.facebook.com/events/564664810233087/593034710729430/

Knuckledust – Promises Comfort Fools

Knuckledust on yksi Lontoon pitkäikäisimmistä ja tunnetuimmista hardcore-bändeistä, eikä todellakaan suotta. Meilläkin muutamia vuosia sitten pari keikkaa soittamassa käynyt KD julkaisi viime vuonna merkittävän levyn Rucktion Recordsin kautta, sillä bändin discografia, osuvasti nimetty ”Dustography”, ilmestyi. Tuolta levyltä löytyvät bändin kaikki julkaisut miinus silloin kaksi uusinta täyspitkää, ”Universal Struggle” ja ”Unbreakable”, joilta niiltäkin levyllä on pari bonusbiisiä molemmilta. Viime vuosi toi kuitenkin myös uutta Knuckledustia, sillä bändi teki levyä GSR Recordsille, jolle on julkaissut pari viimeisintä täyspitkäänsä. ”Promises Comfort Fools” -niminen uusi levy pitää sisällään kahdentoista kappaleen verran tiukkaa Lontoon tyyliä, jota Knuckledustilta on totuttu kuulemaan vuosien varrella.

Staying Power aloittaa levyn tiukasti ja materiaali on bändin jo tunteville varmasti tutun kuuloista, mutta samoja biisejä Knuckledust ei ole onneksi uudelleen kirjoittanut. Slash And Ignite jatkaa nopeaa, mutta samalla raskasta hardcorea, johon vokalisti Pelbun laulut sopivat saumatta. Promises Comfort Foolsilla Lontoon pojat ovat ottaneet ehkä hieman normaalia raskaamman linjan ja paikoitellen tarjotaan todella toimivia, hitaita breakdowneja. Paikoitellen muutamassa biisissä on hieman kitarasooloakin tarjolla ja KD on selkeästi ottanut tuoreempaa otetta musiikkiinsa. Against All Odds ja nimikkoraita ovat todella hyvää vääntöä jota sopikin odottaa näiltä jätkiltä. Knuckledust toimii edelleen Lontoon hardcoren lippulaivana ja osoittaa, että saarivaltiossa osataan hardcoren soittaminen.

Lontoosta ja koko Englannista löytyy todellakin hirveä määrä loistavia bändejä, joten mikäli diggailet Knuckledustia, suosittelen ehdottomasti katsastamaan muitakin Lontoo-bändejä. ”Promises Comfort Fools” on takuutavaraa Knuckledustilta, toivottavasti nämä herrat saadaan vielä uudemmankin kerran Suomeen soittamaan.

Modern Life Is War ja Shattered Realm Linköpingissä

Shattered Realmia huhuiltiin Suomeenkin viimevuoden puolella, mutta eipä bändiä sitten tänne koskaan saatu. Onneksi orkesteri oli joka tapauksessa tulossa Dead Vibrations Industryn sponsoroimana Ruotsin puolelle soittamaan pari keikkaa. Kunnon bändien nakittamisesta samalle keikalle täytyy Ruotsin poikia kiitellä, sillä samalla keikalla Shattered Realmin ja Knuckledustin kanssa Linköpingin Skyltenillä soittivat myös Modern Life Is War ja Omission. Pakkohan tätä spektaakkelia oli sitten lähteä katsomaan ja eräät urhot lähtivät myös Shatterin ekaakin keikkaa länsinaapurien puolella katsomaan. Itse saavuimme paikalle vasta keskiviikkona, jolloin Linköpingin keikka oli luvassa väsyneenä laivamatkasta ja bussissa istuskelusta.

Lukuisien kahvikuppien, kebabin ja väkisin suoritetun Burger King käynnin jälkeen kello alkoi tulla kuusi, jolloin Skyltenin ovet aukesivat. Paikallisesta edustuksesta vastasi Ruotsin Dead Reprise ja lähes kokonaisuudessaan Norjalainen Last To Remain. Illan ensimmäisenä oli kuitenkin Modern Life Is Warin kiertuekaveri Omission. Rokkaavaa hardcorepunkkia soittelevaa bändiä voisi verrata vaikkapa New Yorkista tulevaan On The Riseen. Hollannin pojat vetivät kivasti energisen keikan ja setti kävi läpi tasaisesti Refuse/Regress levyä. Bändi ei kuitenkaan jättänyt sen ihmeellisempiä fiiliksiä, sillä odotukset olivat jo valmiina illan pääesiintyjissä.

Ensimmäisen bändin lopeteltua lähdin metsästämään käsiini Modern Life Is Warin miehistöä haastattelun toivossa. Lyöttäydyin yhteen Lighthouse Projectin Tonin kanssa ja raahasimme MLIW:in laulaja Jeffreyn tenttiin Skyltenin takahuoneeseen. Tästä välikohtauksesta johtuen meni sillä aikaa soittanut Dead Reprise täysin sivusuun ja heti kun Modern Laiffista oli selvitty, tuli vastaan vanha tietäjä Jake, jonka kanssa suuntasimme Shattered Realmia jututtamaan. Erittäin kaoottinen haastattelusessio vastasi lähes Hoods/Awoken -sessiota, jota viime Deadfesteillä todistin. Jerseyn pojat (ja vähän muutkin) puhuivat suunsa puhtaaksi päivänpolttavista aiheista ja haastattelu loppui hieman ennen kuin Knuckledustin oli aika kiivetä lavalle.

Parisen vuotta sitten täällä meilläkin käynyt Knuckledust näytti jälleen kerran mitä sieltä Lontoon kaduilta oikein tulee, eli nimittäin tiukkaa hardcorea. Setti sisälsi pirusti uuden ”Unbroken”-nimisen lätyn matskua, jota en vielä niin hirveästi ollut kerennyt kuuntelemaan. Onneksi edelliseltä levyltäkin irtosi todella hyvä Sick Life ja jengikin innostui jo hieman keinumaan tanssilattialla. Ruotsalaiset eivät ilmeisesti oikein tuon violentdanssingin päälle ymmärrä, joten paikanpäällä ollut Suomiedustus ruletti tanssilattiaa kohtuu hyvin. KD veti hyvän setin ja oli toistakin kertaa erittäin viihdyttävää katseltavaa livenä. Ja tarvitseeko edes mainita kuinka kova oli Bulldoze-koveri?

Tässä vaiheessa oli jäljellä enää illan odotetuin tapaus, Shattered Realm suoraan New Jerseystä ja myöskin erittäin mielenkiinnolla odotettu Modern Life Is War. Shattered Realm iski heti introsta lähtien aivan kympillä ja ainakin suuri osa meistä suomikideistä aloitti myllytyksen heti kättelyssä. Materiaalia bändi veti tasapainoisesti ”Broken Ties… Spoken Liesilta” ja uudelta ”From The Dead End Blocks Where Life Means Nothingilta”. Biiseistä täytynee mainita ainakin timanttiset This World Is Mine, Medusa, Our Time ja New Disgrace. Meno oli koko keikan ajan katossa ja bändiltä irtosi hyviä spiikkejä myös kappaleiden välillä, Joe Hardcore kehoitti muun muassa kidejä tukemaan omaa skeneään ja omia bändejään. Ruotsalaisista vain muutama innostui tanssitouhuista, mutta silti lattialla riitti kyllä ehdottomasti toimintaa. Keikan kruunasi ehdottomasti suomalaisille omistettu Kings Cannot Fall, joka keräsi mahtavat singalongit lavan eteen. Huikean keikan jälkeen olikin sitten aika ottaa hieman iisimmin ja katsella takarivistä kun MLIW oli laittamassa itseään valmiiksi lavalla.

Vaikka SR oli uuvuttanut itse kunkin jo kuinka äärimmilleen, oli pakko silti rynnätä eturiviin kirkumaan kun Modern Life Is War aloitti The Outsiders -biisillä. Jengi oli hieman eri meiningeissä messissä heti alusta saakka, sillä lavan edessä oli älytön määrä porukkaa huutamassa mukana jokaikisen sanan. Heti toisen biisin aikana Martin Achetin lähtiessä käyntiin kuului luja pamaus ja savun noustessa oli selvää, että nyt jokin meni päin vittua. Parikymmentä minuuttia asiaa selvitettiin, mutta onneksi bändi pääsi kuitenkin jatkamaan kun ongelmat oli ratkaistu. Tästä eteenpäin MLIW alkoi painaa pääosin vanhempaa ”My Love, My Way” -lätyn matskua, mutta kyllä sieltä Witnessiltäki niitä biisejä tuli. Fiilis keikalla oli kyllä mahtava ja biisistä toiseen eturivi täyttyi huutavista kideistä. Kohokohtia keikalla olivat mm. First & Ellen, By The Sea ja D.E.A.D.R.A.M.O.N.E.S. Loppupäässä settiä pojat vetivät myös legendaarista Black Flagia kappaleen verran. Modern Life Is War veti tehokkaan ja inspiroivan setin, mutta Shattered Realmin turpajuhlasta palautuvassa olotilassa ei yltänyt samoihin sfääreihin kuin NJ:n ukkojen keikka.

Ihme kyllä tällä kertaa ei Skyltenillä hirveästi nähty mösjöötukkia, joita viime syksynä Deadfesteilla oli aivan järkyttävän paljon. Seuraava suunta oli tietysti Linköpingin yö ja The Rock, jossa nähtiin mm. Weman perse. Oli vitun siistiä, kiitos kaikille mukana olleille.

Knuckledust Semifinalissa

Tykkään rokista, nimittäin vodkarokista, jonkun verran myös barokista. Semifinaaliin oli rykästy sen verran kova line-up, että kotiin jääminen ilman hyvää syytä olisi ollut suoranainen rikos.

Vanha gubbe Uosukainen bändeineen (Angry Old Man And The Fuck You Youth) aloitti illan musiikillisen tarjonnan. Bändi toimii vanhasta iästä huolimatta edelleen loistavasti, mutta valitettavasti tuttu hevosenkenkä ilmiö vaivasi stadilaista yleisöä. Vaikka kyseessä on katupunkbändi, niin jonkinmoinen itseironian/huumorin puute häiritsi minua. Ehkä olen vain tottunut lahtelaiseen huumoriin tai sitten Pekka kumppaneineen. on vienyt katupunkilta(kin) pohjan pois.

Täysin eri sfääreissä liikkuva Cutdown lämmittää Knuckledustia jokaisella Suomen keikalla ja ilmeisen hyvin bändi oli minirundia varten treenannut, sillä soitto kulki mallikkaasti. Pientä liikehdintää nähtiin jopa pitin puolellla, vaikka hevosenkengästä kuvan sainkin. Lavaesiintyminen Cutdownilla on kiitettävää luokkaa ja laulaja Esan ääni kantaa aina Vladivostokiin asti.

Cutdownin jälkeen lavalle kampesi yllätysveto Homefront, joka olikin todella mieluisa juttu. Bändi koostuu nimensä mukaisesti kotirintaman pojista ja niinpä Helsingin herrat esitti muutaman biisin juuri julkaistulta demolta. Basistinhommissa yleensä nähty Visse aka Janne Virtanen osoitti musiikillisia sulojaan viimeisen biisin loistavalla kitarasoololla. Homorontti oli vitun hyvä!

Vielä ennen Knuckledustia saimme nauttia Boltista, joka vuodenvaihteessa oli käynnyt jenkeissä vetämässä muutaman keikan. Soundit olivat aivan uskomattomat. Ilmeisesti miksaaja tiesi mitä teki, sillä Boltti kuulosti aivan siltä kuin musiikki olisi tullut levyltä. Kyseessä ei ollut kuitenkaan playback ja soittovarmuus paistoi pulttiboisseista.

Metallinen hardcore on alkanut nostaa päätään viimein briteissä ja osoituksena tästä Suomeen asti oli saatu illan pääesiintyjä Knuckledust. Odotukset olivat kovat, sillä bändi oli edellisenä iltana esiintynyt Tampereella ja huhujen mukaan meininki oli ollut valtava. Bändi lunasti odotetusti lupaukset ja meno villiintyi Semissä viimeinkin hardcore keikan arvoiselle tasolle. Pitti pyöri vanhan mallin mukaan ja välillä huomasin jopa olevani keskellä wall of deathiä. Knuckledustin musiikki on tehty beatdown kohtia säästelemättä ja runttauksista otetaan todella kaikki irti. Sanoisin, että beatdown kohtia oli höystetty jopa liikaa. Joka tapauksessa bändi oli hyvä ja toi kovasti mieleen ranskalaisen l’Esprit Du Claniin.

Kaikkien kynnelle kykenevien kannattaa tulla tänään Lahteen, sillä illalla Torvessa on odotettavissa helvetillinen meininki. Eikä perjantaina yleensä viinaksia eikä juustosnakseja säästellä!

Knuckledust – Universal Struggle

Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvailla Knuckledustin uutta albumia, olisi se väkivaltainen. Väkivaltainen lähinnä fiilikseltään, sillä rajuudestaan huolimatta levy ei sisällä tyhjänpäiväistä uhoa, hulluja myllyjä ja raskasta niittausta sitäkin enemmän. Levyssä kiteytyy oivasti hardcoren syvin olemus, ainakin mitä se minulle merkitsee. Universal Struggle on periksiantamaton, ystävilleen lojaali sekä uhkuu vihaa ja aggressiota niin paljon, että itse herra piruilainen olisi ihmeissään.
Knuckledust teki allekirjoittaneeseen vaikutuksen jo parin vuoden takaisella ”Time Won’t Heal This” -albumillaan, mutta tällä kertaa bändi ei ole tehnyt ainoastaan hienoa levyä, vaan työstänyt huolellisesti toteutetun kokonaisuuden, johon viimeisen silauksensa on antanut Tue Madsen pikkuhiljaa jo legendaksi muodostuvalla Antfarm studiollaan. Tuloksena on puolisen tuntia vauhdikasta ja saundeiltaan tuhtia hardcorea, johon on sopivissa määrin lisätty myös rokkaavampaa henkeä, eli svengiä kyllä löytyy. Myös taustalauluja käytetään ujostelematta vahvistamaan jo ennestään jämerän ja ilmeisen vivahteikkaan vokalistin Pierren edesottamuksia, muun muassa pari kertosäettä menee koko lontoolaisköörin rallatellessa mukana.
Kliseisesti voisi todeta bändin löytäneen omanlaisen tyylinsä erinomaisesti, hardcoren ystävien onneksi se on löytynyt perustasioista, eli voimakkaista riffeistä ja iskevästä vokalistista. Tämä asia kyllä auttaa bändiä selvitymään urallaan… jopa Suomeen asti!

Knuckledust – Time Won’t Heal This

Ennakkoon kuulemani Dust To Dust -kipaleen ansiosta olin todella kiinnostunut saamaan levyn haltuuni. Totta puhuakseni odotin levyltä ensikuulemalla enemmän. Erittäin vittumaisen laulajan johdattamana odotin levyltä myös kokonaisuutena brutaalimpaa otetta. Kuten usein muillakin elämän osa-alueella, tästäkin levystä onnistuin löytämää parhaat puolensa vasta kun olin heittänyt nämä turhat ennakkoasenteet roskakoriin ja pystyin nauttimaan metallisella otteella soitetusta old schoolista täysin rinnoin. Nämä levyarviot tuntuvat polkevan paikallaan, mutta tosiasioissa pysyäksemme onhan se todettava, ettei tämä tuo mitään uutta 100 Demons/Disciple A.D. oriontuneelle metalcoregenreen, pari väkevää vääntökohtaa ja menevää yhteislaulua lukuun ottamatta, joskin on myös muistettava ettei tämä missään nimessä ole tyhjänpäiväistä musiikkia. Parhaiten tämä käy ilmi Dust To Dust ja Punished vedätyksistä. Jos jostain kumman syystä pidät englantilaisista kansakuntana, ja tahdot heidät meuhkaamaan musasoittimeesi, on tässä pätevä levy Stampin Groundin ja Freebasen rinnalle.