Avainsana-arkisto: Klubi (Turku)

R’n’P Festival Turussa

Viime vuotisen tauon jälkeen R’n’P Festival järjestettiin jälleen perinteisesti tammikuun alussa Helsingissä ja Turussa. Lauantai-illan aikataulu Turun Klubilla väitti soittojen alkamiseksi klo 22, mutta paikka ammotti vielä tyhjyyttään varttia vaille kymmenen. Nautimme siis ylihinnoiteltuja virvokkeita ajankuluksi, ja kaverini kertoi loistavan suunnitelmansa kavaltaa duunipaikaltaan satatuhatta euroa ja muuttaa Peruun…

Yleisöä alkoi valua paikalle vähitellen, ja noin puoli tuntia aikataulusta jäljessä Abduktio avasi pelin. Venyttäminen oli reilu diili, koska näin bändin ei tarvinnut soittaa tyhjälle salille eivätkä lukuisat ihmiset missanneet illan kovinta esiintyjää! Setti koostui kokonaisuudessaan viime kuussa julkaistun mini-LP:n biiseistä ja jääkiekko-painotteisista välispiikeistä. Ainakin ensin mainitut toimivat loistavasti, ja yhteensoittokin oli tuttuun tapaan todella napakkaa. Uuden levyn biisit kumartavat 80-luvun jenkkihardcoren suuntaan ja Abduktio osoitti tyylikkäästi, että modernin hardcoren ohella myös vanhemman koulukunnan punk on hanskassa.

Bändit soittivat vuorotellen kahdella lavalla, joten esiintyjien väleissä ei ollut pitkiä taukoja. Alakerran pienemmällä ja tunnelmallisemmalla (lue: hikisemmällä) puolella aloitti joensuulainen Relentless, joka oli ensi kertaa Turussa keikalla. Yleisö otti bändin hyvin vastaan ja taisivatpa jotkut jopa liikkua rytmikkäästi musiikin tahdissa. Psycho/rockabilly vaikutteinen punk kulki ihan kivasti, ja Relentless lieneekin kotimaan parhaimmistoa omassa genressään. Jokin bändin setistä jäi kuitenkin puuttumaan. Hittiaineksiakin löytyi parista biisistä, mutta muutoin hieman tasapaksu biisimateriaali sai allekirjoittaneen odottamaan jo kovasti seuraavaa esiintyjää.

Turussa kun oltiin, niin piti ohjelmistossa tietysti tasa-arvon nimissä olla musaa myös toisella kotimaisella. Illan ainoa ulkomaalainen akti oli ruotsalainen Masshysteri, jota olin odottanut näkeväni uudestaan viime kesän Puntala Rockista lähtien, enkä totisesti turhaan! Bändi tykitti käsittämättömän tarttuvaa punkrock-hittiä toisen perään sellaisella intensiteetillä, että se oli suorastaan liikuttavaa. Tarttuvat melodiat ja kitaroiden melko kliini soundi yhdistettynä muutoin särmäiseen meininkiin kuulosti erinomaiselta. Jättebra rautalanka-musik! Muutkin taisivat tykätä, sillä päästyäni keikan jälkeen myyntikojulle oli LP:t tehneet kauppansa ja jäin itse ilman.

Masshysteri

Alakerrassa oli vuorossa oululainen Moses Hazy, joka tuntuu nauttivan kovan livebändin mainetta. Muutaman vuoden takainen muistikuva bändistä oli kohtalaisen miellyttävä, mutta Masshysterin jälkeen Mooseksen funkahtava rokki ei kuitenkaan saanut pidettyä mielenkiintoani yllä. Hengitysilman sakeahko koostumus teki bändiin keskittymisestä vielä vaikeampaa, joten päätin siirtyä yläkerran puolelle huilaamaan.

Illan viimeinen esiintyjä oli viime vuonna uuden rumpalin pestannut No Shame. Tupa alkoi jo tässä vaiheessa iltaa olla täynnä, joten yläkerrassakin tunnelma oli kohtalaisen tiivis. Setin biisit oli poimittu pääosin kahdelta viimeiseltä levyltä, joista tuoreempi ”Ironing Day” oli julkaistu vain pari päivää aiemmin. Bändi on pitkän uransa aikana onnistunut jakamaan mielipiteitä melko lahjakkaasti, mutta ainakin Klubin yleisön vastaanotto oli todella hyvä. Bändin vilpittömyys ja pyyteettömyys tuntuu kuitenkin välillä hieman liioitellulta ja ylikorostetulta, joka saa livetilanteessa aikaan aavistuksen vaivaantuneen fiiliksen. Pakko silti myöntää että No Shame kuulosti paremmalta kuin moneen vuoteen. Ei huono päätös festareille.

Narikkajonosta selvittiin ilman tappelua, mutta pizzerian löytäminen Turusta osoittautui haasteellisemmaksi. Pitääkö niitä Hesburgereita laittaa joka kortteliin?!

Scott Kelly Turun Klubilla

Vielä oli yksi vuorokausi odotettavana Neurosisin Ruisrockin keikkaa. Fullsteam levitti kuitenkin musiikillisen tiikerisalvansa kaikkien Neurot-entusiastien into pinkeäessä jännittäville odotuslihaksille tuomalla Scott Kellyn, tuon karvaisemman Neurosis-kitaristi-laulajan, Turun Klubin lavalle.

Showtime oli merkitty lippusiin ja lappusiin kello yhdeksitoista, ja siitä pidettiin kiinni kynsin ja hampain, sillä herra Kelly nousi Liven lauteille kellon tarkasti. Heti alusta alkaen oli selvää, että mies vetäisi kappaleet läpi vieläkin riisutummin kuin kahdella pitkäsoitollaan (”Spirit Bound Flesh”, 2001, ”The Wake”, 2008). Lähtökohtana oli siis mies, akustinen kitara (hetkittäin säröisenä) sekä todella synkkä folk, ja sillä mentiinkin seuraavan kolmevarttisen ajan.

Scott Kellyltä on aina puuttunut Steve von Tillin läsnäolo tuotoksiltaan. Ei sillä, etteikö herran soolotuotanto minulle maistuisi – oikeinkin hyvin – mutta jotenkin miehen ”dark folk” on aina jäänyt yhtyetoverin vastaavan varjoon. Elävänä Kelly sai kuitenkin puhallettua aivan uutta tuulta purjeisiinsa. Mies murisi settinsä läpi sellaisella intensiteetillä, että ainakin allekirjoittaneella oli kyynel herkässä.

Keikan pääpaino oli viimevuotisella ”The Wake” -levyllä, mutta onneksi myös debyytin kappaleita kuultiin. Keikan kliimaksina – ja viimeisenä kappaleena – kuultiin pelkkään lauluun nojaava Sacred Heart, joka stereoista kuultuna kuulostaa hieman luotaantyöntävältä ja jopa vaivaannuttavalta, mutta joka livenä heräsi uuteen aamuun gospel-henkisenä messuna; seurakunta vaikeni kun pastori Kelly saarnasi.

Kellyn (jälki)lämmittelijän pestin oli saanut hoitaakseen turkulainen indie-yhtye 5 Bars, joka olikin melkomoinen yllätys – positiivisessa mielessä. Hyvin vahvasti Magenta Skycoden mieleen tuova retkue oli kovassa tikissä, ja jos en paremmin tietäisi, niin ryhmän postpunkdreampop-synkistely voisi aivan hyvin olla peräisin jo mainitun Magenta Skycoden tulevalta albumilta.

Hauskaa 5 Barssissa oli myös se, että laulaja näytti – ja kuulosti – aivan Jori Sjöroosilta, haitariaan myöten. Myöskään Magenta-covereilta ei vältytty, ja loppukeikka menikin pitkälti niissä tunnelmissa. Omista biiseistä mieleen jäävin oli setin loppupuolella kuultu paisuttelu, josta ei voinut olla vetämättä viivoja Musen suuntaan – kaunista kerta kaikkiaan.

Pinkin ja turkoosin keskellä kylpeneen yhtyeen tulevaisuus näyttää kirkkaalta, sillä harvoin näin valmiita tulokkaita tulee vastaan. Olkoonkin, että orkesteri kuulosti ehkä liikaa esikuviltaan, mutta… no okei, 5 Barshan oli Magenta Skycode salakeikalla.

Raskasta joulua!

Kylmänä joulupäivänä oli luvassa Klubilla kunnon fiilistelyä, raskaasta tulkinnastaan tunnettu, hienoa musiikkia tekevä Cult Of Luna Ruotsista. Lämppäreinä länsinaapurin pojilla oli pari kotimaista deathmetal pumppua, Scorngrain ja Deathbound. Kumpaakaan edellämainituista en kuitenkaan nähnyt, eikä se jäänyt harmittamaan, sillä Ruotsin synkistelijöitä tänne oli tultu katsomaan.

Klubilla oli yllättävän paljon ihmisiä ottaen huomioon, että oli keskiviikkoilta. Pian paikallesaapumisen jälkeen Cult Of Luna alkoi säätämään välineistöään ja perkussioita hoitava miekkonen joutui julman läpän kohteeksi. Bändi kuitenkin viimein kiipesi lavalle ja valot himmenivät. Hiljaiset äänimaailmat alkoivat nousta ja orkesteri alkoi hiljaa soittaa uuden ”Salvation”-levyn ensimmäistä kappaletta Echoes. Uskomattomia tunnelmia ”Salvationilla” luonut CoL antoi palaa raskaaseen jyräykseen kun biisi nousi huippukohtaansa. Uskomattoman voimakkaalla tavalla, joka on verrattavissa Isiksen ja Neurosiksen kaltaisiin orkestereihin, musiikkinsa tekevä seitsenhenkinen miehistö sykähdytti varmasti koko Turun Klubia. Lähes kymmenminuttisen ensimmäisen biisin jälkeen bändi jatkoi suoraan uuden platan kakkosbiisiin, Vague Illusionsiin.

Lähes koko ajan pimeässä ollut, sinisten himmeiden valojen ympäröimä yhtye vaikutti minuun jopa tehokkaammin kuin viimeksi, ollessaan Koman ja Calliston kanssa TVO:lla noin vuosi sitten. Äärimmäisen raskauden ja äänimailmojen rauhallisuuden yhdistänyt ”Salvation” on bändin ehdottomasti upein tuotos ja enteilee tulevaisuudesta vain parempaa.

Keikkaan vielä palatakseni, soittivat pojat myös vanhempaa materiaalia, josta ”The Beyond” -levyn Genesis takoi turpaan kuin leka vasten kasvoja. Äärimmäistä rankkuutta, upeaa fiilistelyä ja repiviä äänivalleja tarjosi Cult Of Luna jälleen kerran. Upea keikka, muuta en voi sanoa.

Pahuuden perjantai

Seuraavana päivänä Endstandin ja Solid Rockin meiningeistä Klubilla, oli luvassa hieman erityylin tarjontaa Turun TVO:lla. Kehiin oli luvassa Huittinen/Helsinki/Forssa-akselilla vaikuttava Satura Lanx, Turun poikia edustivat Endrive ja Rites Of The Youth.

Rites Of The Youth soitti ensimmäisenä TVO:n suht hyvälukuiselle yleisölle huutoemoaan. Mieleeni tulivat mm. orkesterit From Autumn To Ashes, Atreyu ja ehkä paikoitellen emomman meiningin Thursday. Kyseisen musiikin tarjonta Suomessa tuntuu kokoajan kasvavan, sillä bändejä putkahtelee esiin kokoajan, ROTY kuitenkaan ei meikäläistä niinkään vakuuttanut. Ihan hyvää, mutta ei mitään mikä jäisi hirveästi mieleen. Biisimateriaali oli täysin tuntematonta yhtä mp3:sta lukuun ottamatta, yhdessä kappaleessa vieraili myös naisvokalisti.

Sen kummempia kiksejä saamatta ekasta bändistä, alkoi Endrive suhteellisen pian soittamaan yleisölle. Bändiin oli saatu uusi basisti ja orkesterissa oli nyt kaksi kitaraa, laulajan veivatessa toista.
Vanhemmissa biiseissä jotka Spring Anniversary demolta muistin tuntui edelleen Will Haven/Breach -menon vaikutteet, livenä soitto kuitenkin jotenkin välillä takkuili, rumpufillit menivät hieman yli ainakin välillä. Uusi biisimatsku tuntui kuulostavan kovasti Turun toisilta metalcorehidastelijoilta Callistolta, jota bändin jätkät varmasti olivat paljon kuunnelleet. Pääosin hyvin Endrive kuitenkin veti, mutta jokin siitä vielä puuttui. Coveri lohkaisuna jätkät vetivät Will Havenia, Jaworski -kappaleen muodossa.

Satura Lanx aloitti keikan uudella biisillä ja setin aikana kuultiin yhteensä kaksi uutta veisua ja Blank Paper Empire -sinkulta biisit Song For William ja Avarice. Myös nettiin julkaistut promobiisit Hooray For Madness ja These Days… pojat vetivät. Valitettavasti jotain häikkää oli myös Lanxin vetäessä, sillä laulaja Hannun mikki tai ääni, mikä lie, teki ihmeellisiä särinä-ääniä jotka hieman häiritsivät. Soitto sujui pojilta mallikkaasti ja biisit rullasivat hyvin.
Tanssiäktiöniakin saatiin hieman ja sen basic tönimisen lisäksi nähtiin hieman liikkeitäkin pitissä. Satura Lanx vei illan kuninkuuden ja vetivätpä pojat vielä yhden encore-biisinkin. Bändin tulevaisuuden suunnitelmista toivottavasti kuullaan pian lisää, sillä sen verran napakka setti metalcorea kuultiin.

Endstand Turun Klubilla

Syksyisenä, kylmänä torstai-iltana oli suunnaksi valittu ravintola Klubi, kun Endstandin uuden ”Burning Bridges” -levyn julkkarikiertueen etapeista oli vuorossa Turku. Mukana reissussa keikoilla on maanmainio On A Solid Rock, ja Turussa lisäksi lämppäämässä paikallinen Ace In The Hole.
Turun pojat ekana lauteilla ja ihan mukavaa tuntui meno olevan, ainakin paikoitellen. Hardcoren, punkin ja nu-metallin välimaastossa seilaava orkesteri ei vain tuntunut tietävän aivan täysin mitä näistä kyseisistä tyyleistä haluaisi vetää. Soitto oli hyvää, mutta bändin laulajan hevanderimaiset kiljunnat eivät oikein välillä tippuneet meikäläiselle. Aineksia olisi varmasti parempaankin, en nyt kuitenkaan missään tapauksessa paskaksi sanoisi.

Seuraavana oli allekirjoittaneen suurin odotus, sillä taas hiukan aikaa oli kulunut kun On A Solid Rockin pojat oli viimeksi nähnyt lavalla. Aina energinen ja varmasti veivaava orkesteri veti biisi toisensa jälkeen Steal It Back -minin kipaleita. Kahdella kitaralla höystetty Solid Rock livesoitanto iski niin maan perkeleesti! Keikan kruunasi todellinen yllärikoveri toisen kitaristin Miikan ottaessa mikin haltuun ja siirtyessä laulaja Tumen seuraksi, alkoi muu bändi vetää Project-X:n legendaarista Straight Edge Revenge -kappaletta. Tanssijalkakin alkoi muutamalla paikallisella vipattaa ja pääsihän siitä kerran pari pyörähtämään. Hyvä meno ja hyvä keikka Solid Rockeilta jälleen kerran.

Illan päätähtenä olikin sitten tietysti Endstand, jonka viimeksi taisin nähdä SOIA:a ja MPB:ia lämmittelemässä. Jätkät aloittivat keikan varmasti, kuten aina ja muutaman Never Fall Into Silence -levyn veisun jälkeen alettiinkin tutkailemaan uutta materiaalia. Burning Bridges levyltä kuultiin mm kappaleet Never Good Enough, Remind Me ja Run Like Hell. Biiseissä kuului todella paljon kehitystä suuntaan ja toiseen, rauhallisempien fiilispohjaisten kohtien käyttöä kappaleissa ja toisaalta taas meno oli mitä raskaampi. Muutamat biisi sisälsivät oikein kunnon hevi-riffejäkin. Aina energinen Endstand veti keikan varmasti ja tiukasti, Jannen laulukin tuntuu jotenkin tiukemmalta.
Hyvä keikka, kolme bändiä illassa tuntui olevan oikein sopiva määrä sillä sen verran alkoi jo väsyttää, joka tapauksessa hyvä meininki ja hyvät bändit.

Burst Turussa

Allekirjoittaneelle lähes tuntematon, ruotsalainen Burst oli juuri pienellä visiitillä ja käväisi myös Turun Klubilla vetämässä setin. Kuvioissa oli mukana myös turkusen omat pojat, Callisto, ylöjärjen hardcore-partio Abduktio ja synkkä heviryhmä Swallow The Sun. Kolme bändiä olisi siis kehillä ennen illan pääesiintyjää. Metalcorea ja melodisiakin partteja yhdistelevä Burst tuntui olevan varsin mielenkiintoinen kombo, mutta ensimmäisenä kuitenkin lavalle asteli Abduktio.

Jätkät ovat saaneet juuri ulos mini-cd:nsä ”Perustuu Tositapahtumiin”, jota keikalta sai itselleen hankkia, ja tuon kyseisen platan sisältöä käytiin läpi vahvasti. Netissä jaellulla ”Soitellen Sotaan” -kappaleella aloitettettiin tehokkaasti noin puolituntinen setti. Biisi toisensa jälkeen Ylöjärven pojat antoivat kaikkensa, ja vetivät varsin intensiivisen keikan.

Helvetin kovan Abduktion jälkeen oli hieman synkemmän meiningin vuoro, kun Turun oma osasto, Callisto otti lavan haltuunsa. Raskaan, synkän ja teknisen metallin veivaajat ottivat heti alusta saakka tiukan ja tinkimättömän asenteen, soitti luisti virheettömästi. Jopa hypnoottisen fiiliksen luova ilmapiiri syntyi kappaleista joita bändi veivasi. Materiaalia kuultiin sekä ”Ordeal Of The Century” miniltä, että uudelta, pian ilmestyvältä ”True Nature Unfolds” cd:ltä, joka Fullsteamin kautta tulee ulos. Opeth ja muut progressiiviset orkesterit ovat selvästi olleet poikien kuuntelussa. Hidasta, raskasta ja hypnoottista kuten totesin, muuta on Callistosta vaikea sanoa. Paitsi tietenkin että orkesteri veti hiton kovan setin.

Synkistelyn jälkeen saatiin annos lisää synkistelyä, tosin paljon huonommassa mielessä. Swallow The Sun on ilmeisesti hevi-piireissä kovakin sana sillä bändi on kiinnitetty provinssirokkiinkin soittamaan. No sepä ei minun mieltäni muuttanut vaikutelmasta, joka bändistä tuli keikan mukana. Swallow The Sunin sanoma oli liian hidasta heavy-metallia, örinä laululla höystettynä. Biisi toisensa jälkeen S.T.S sai klubin penkeissä istumisen väsyttävämmäksi ja turhautuneemmaksi touhuksi. Biisien pituus tuntui olevan jossain 5-8 minuutin välillä, ja arvioni mukaan keikka kesti about 45 minuuttia ja biisejä bändi soitti noin 6 kappaletta. Allekirjoittaneelle riitti jo puolet siitä ensimmäisestä biisistä, mutta eipä voinut muuta kuin kärsiä. Loputtomalta tuntuneen keikan viimeisenä biisinä tuli kappale joka junnasi paikallaan samoilla riffeillä varmaan viisi minuuttia.

Onneks paskakin loppuu joskus ja oltiinkin pisteessä jolloin lavalle astuisi headliner, Burst. Kello taisi lähennellä yhtä kun ruotsin metalcorepatrolli hyökkäsi lavalle ja tykitti biisi toisensa jälkeen tauotta. Uusi ”Prey On Life” cd oli tehokkaasti käsittelyssä ja parhaita vetoja olikin levyltä myös seiskatuumaiselle Burnt By The Sun -splitille irrotettu ”Sculpt The Lives”, joka tykitti todella mukavasti. Tanssilattiallekkin saatiin liikettä ensimmäistä kertaa koko iltana, kun ruotsin poijjat mekastivat lavalla. Raivoisasti vedetyn keikan jälkeen klubi hiljeni ja ihmiset alkoivat valumaan ulos. Hyvät keikat kaikilta muilta bändeiltä paitsi Swallow The Sunilta, joka meni ”ei enää koskaan listan” kärkipäähän. Kaikkinensa hyvä ilta muuten.

Nine Turun Klubilla

Suomen Nine & Endstand rundia tulikin odoteltua jonkin aikaa ja 10 päivä joulukuuta oli vuorossa Turun Klubi. Soittojärjestyksenä oli Endstand, Disco Ensemble ja viimeisenä luonnollisesti Nine. Jengiä paikalla oli juuri sopivasti, ei ollut paikka piukkaan pakattu, eikä ollut liian vähääkään. Entinen Säätämö kuulosti samalta kuin ennenkin, eli hyvältä. Soudit kusivat jotenkin hieman, mutta pääosin hyvältä ja selvältä kuulosti.

Endstand veti perussetin ja hyvä oli meno ja hyvät oli biisit. Parhaimpina irtosivat uudelta mcd/10″:lta ”Cross To Bear” ja ”Fall”, sekä viimeisimmän kokopitkän helmet ”Fuel” ja ”I Promise Not To Stay Quiet”. Vakiona tuli tietysti myös melkein joka keikalla kuultu ”Dead Flies Off Window Sill”. Vanhempaa matskua edusti arvokkaasti ”Fragile”. Jätkien lavameno oli, kuten aina, vauhdikasta, mutta silti jotain väsyneisyyttä tuntui kuitenkin olevan. Tiedä sitten mistä johtuen. No Endstand oli mielestäni kuitenkin loistava taas kerran.

Seuraavana oli vuorossa Disco Ensemble, joka oli hommannut suosiotaan juhlistaman ison punaisen taustakankaan DE tekstillä ja esikoislevy Viper Ethicsin kyykäärmeen päällä varustettuna. Paikalle oli myös tässä vaiheessa valutut jengiä lisää, ilmeisesti juuri settiänsä aloittelevan bändin huumassa. Pojat aloittivat energisesti ”Dynamite Days” –biisillä, suoraan Viper Ethics platan ykkösbiisillä. Vanhemmasta matskusta keikalla kuultiin ainoastaan Transatlantic ep:n nimikkobiisi. Muita viperssiltä irronneita biisejä olivat mm sinkkubiisi ”Mantra” ja kovat vedot ”Videotapes” ja ”In Neon”, jälkimmäisen edustaessa sitä bändin menneisyyttä, jota tuolla esikoislätylläkin olisi lisää kaivattu. Disco Ensemblekin soitti ja näytti hyvältä, mutta vielä oli sokerina pohjalla ruotsin Nine.

Rockhardcoremetal -sekamelska Nine aloitteli synkällä introlla, josta lähdettiin sitten suoraan mäiskeeseen. Vakuuttavalla otteella Nine rokkasi Turun totisesti, ja oikeuksiinsa pääsivät muiden muassa uuden levyn biisit ”Inferno” ja ”Euthanasia”. Normaalin kokoonpanon lisänä bändillä oli myös toinen kitaristi, joka antoi kyllä meininkiin potkua. Myös vanhempaa matskua tuli, joista varsinkin 2001 ulostetun Lights Out -levyn biisit olivat aivan helvetin mahtavia. ”Time Has Come” ja ”Anaemic” olivat ehdottomasti parhaita biisejä setissä. Asenteella ja todella tiukalla ja osaavalla soitolla Nine tykitti illan täydelliseksi. Seuraavana päivän lähdettiinkin sitten bändin perässä Tampereen suuntaan, paikallisen Klubin tiloihin.