Avainsana-arkisto: Kiljuvelka-70

Kiljuvelka-70 – Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa

Kiljuvelka-70:n nimestä on ehditty vääntää peistä jo riittävän kauan. Helsinkiläisnelikko ei jaksanut soraäänistä välittää, vaan ahkerina simpansseina meni studioon tekemään toisenkin plätyn. Toisella epelillään ”Näen ja kuulen… mutta puhe sammaltaa” Kiljuvelka-70 jatkaa Discharge-tributointia ja kiljun syvimmän olemuksen pohtimista.

Täytyy myöntää, että olin aluksi itsekin aika skeptinen bändiä kohtaan, mutta onhan se jotain ihan muuta kuin ”punkkia hevareille” -tyylin pelleilyä. Vanhan koulun suomi- ja ruotsiklassikot on kuunneltu huolella, mutta sehän taisi olla näiden jannujen kohdalla jo itsestäänselvyys. Lievät musiikilliset assosiaatiot Rytmihäiriöön selittyvätkin ilmeisten kytkösten kautta. Varmasti Kiljuvelka-70 kerääkin puoleensa Rytmihäiriön hevarifaneja kuin homehtunut sitruuna kärpäsiä, saattaa vaan Kiljuvelan armoton mättö tulla lievänä yllätyksenä.

Biiseissä on saavutettu rupisen ja kuppaisen hardcoren henkeä, aina yksinkertaisia sanoituksia ja potkivia riffejä myöten. Levyn taustalla seisovilla ukkeleilla on kyllä kosolti soittokokemusta ja taitoa, mutta homma on ymmärretty pitää tarpeeksi maanläheisenä. Varsinkin vokalisti Pate örisee tavalla, jota soisi kuultavan useamminkin. Edes kiekon kohtuullisen hyvä tuotanto ei latista kuuntelufiiliksiä lainkaan tai siloittele liikaa Kiljuvelka-70:n kuppaista rupisuutta. Mutta ehkäpä biiseistä olisi pari voinut tiputtaa pois, ihan vain kokonaisuuden parantamisen tähden. Pari Kansanruumista ja Räsästä lisää, niin johan kohoaa nuppiin! Onhan tämä nyt selkeästi parempaa kuin Koljosen Tiekiista, mutta voisi toki olla parempaakin, kun läheskään kaikki biisit eivät painaudu muistiin. Dischargen mahtavuudesta ollaan vielä kaukana.

Kiljuvelka-70 – Ihmis-saastaa ja Pohjasakkaa

Kiljuvelka-70? Jaahas, jotenkin tästä vaan tulee sellainemielleyhtymä, että nyt pyritään samaan markkinarakoon kuin Rytmihäiriö. No, näin ei kuitenkaan ole vaikka jotain yhteistä yhtyeillä toki on. Tarkempi tarkastelu nimittäin paljastaa että Kiljuveloissa vaikuttaa sekä entisiä että nykyisiä Rytmihäiriö-jäseniä. Musiikillisesti Kiljuvelka-70 on kuitenkin selkeästi enemmän hardcore kuin muodikkaita renksuhousuhevareita kosiskeleva nyky-Rytmis. Tosin voipi olla, että puritaanisimmat HC-diggarit niputtavat myös Kiljuvelat osastoon hevarit soittaa hooceeta ja ei vois vähempää kiinnostaa (bassossa mm. ex-Amorphis Oppu Laine).

Mitä itse musiikkiin tulee, niin kyllähän ne pakolliset Discharget yms. on selkeästi tullut kuunneltua. Paikoin ”Ihmis-saastaa ja Pohjasakkaa” esitteleekin varsin mallikasta riffittelyä. Esimerkiksi sellaiset tsipaleet kuin Kauris (Jumalten Juoma) ja Jäsenkirje potkivat nivuksille todella tehokkaasti. Soitannollisesti Kiljuvelka-70 on pirun tiukkaa tavaraa, mutta tuotanto saisi mielestäni olla ehkä vieläkin räkäisempi; ei nyt välttämättä käppäisempi, mutta jollain tapaa hyökkäävämpi ja enemmän in-your-face.

Kokonaisuutena ”Ihmis-saastaa ja Pohjasakkaa” on ihan jees julkaisu, mutta voisi tosiaan olla paljon kovempikin. Lyhyestä kestostaan huolimatta levy tuntuu hitusen pidemmältä kuin mitä oikeasti on, mikä ei tietenkään ole kauhean hyvä merkki. Livenä meininki on varmasti ihan eri luokkaa ja elävänä Kiljuvelat pitäisikin päästä näkemään.