Avainsana-arkisto: Katujen äänet

Katujen Äänet – Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää

”Terveisiä lähiöön” -seiska on jäänyt allekirjoittaneelta välistä, mutta Katujen Äänet näemmä jaksaa porskuttaa lähes tauotta eteenpäin. Viime vuoden puolella ilmestynyt ”Katujen äänet” -EP oli mielestäni vuoden positiivisimpia yllätyksiä, joten totta kai bändin seuraavienkin tuotosten pitää olla vähintään erinomaisia. Niinkin erinomaisia, että on melkein parempi jättää ne suosiolla kuulematta pettymysten pelossa. Vai pitäisikö?

”Koko talvi sodassa, kyllä tytöt ymmärtää” on kylläkin siinä määrin kutkutteleva levy, joten edellisen kappaleen kysymys jää turhaksi. Katujen Äänet hiihtää edelleen suomirockin laduilla ollen lähempänä 70- ja 80-luvun vaihteen uutta aaltoa kuin pöhöttyneempää manse- tai porirockia. Jos uutta EP:tä – jonka hirviömäisen pitkään nimeä en aio tässä enää turhaan toistella – verrataan Katujen Äänien edelliseen EP-levyyn, on 80-luku edennyt ainakin vuoteen 1981 asti. Katujen Äänet kaikuvat komeasti, mutta hieman kevyemmin. Näpit on päätetty pitää kauempana Gain-nappulasta. Draivia ei ole kuitenkaan juurikaan kadonnut, ja vaikka Katujen Äänet ilmoittaakin saatekirjeessään EP:n sisältävän materiaalia käytännössä yhtyeen koko uralta, on kokonaisuus saatu yllättävänkin tasaiseksi. Kuuden biisin joukossa ei heittelehtimistä oikeastaan ole, mutta on hankala kuvitella tätä levytystä ”Vuoden levyt” -listalle, vaikkei se kovin kauaksikaan sinne pääsemisestä jäisi.

[youtube url=_EvXkDGx4Zk]

Katujen Äänet

Hyvä musiikki on ajatonta. Katujen Äänien soittamasta uuden aallon rockista kuuluu selvästi 70- ja 80-lukujen vaihteiden suuret suomalaisnimet, mutta Katujen Äänet eivät kuulosta nyt 2010-luvullakaan olevan väärällä vuosikymmenellä. Ainakaan allekirjoittaneen mielestä. Annetaan vantaalaisten kuitenkin itse avata sanaiset arkkunsa.

Moi! Heti alkajaisiksi voisitte esitellä bändinne lyhyesti. Keitä siinä soittaa, miten yhteen on päädytty ja minkä vuoksi?

Jaakko: Katujen Äänet tuli perustettua sattumalta loppukesästä 2010. Istuttiin Matiaksen kanssa puistossa ja kelattiin kuinka tylsää voikaan olla. Kummallakin oli ollut hiljaista bändirintamalla ja päätettiin sitten perustaa bändi. Kuunneltiin siinä Vaavia, Woudea, Sensuuria ja Ypö-Viittä, bändin tyyliksi valikoitui suomirock punk-vaikutteilla. Rumpuihin kysyttiin Joonaa joka oli heti messissä. Ekojen treenien jälkeen tajuttiin, että toinen kitaristi pitäisi hommata. Tiedettiin Dan yhteisten tuttujen kautta ja pyydettiin se treeneihin skulaamaan meidän kanssa ja se oli sitten siinä. Katujen Äänet oli syntynyt.

Osaatko tarkemmin kuvailla, miten Katujen Äänien musiikillinen tyyli lyötiin lukkoon? Oliko valinta itsestään selvä vaiko ihan tietoinen valinta?

Jaakko: Vaikeita kysyt! Ei siitä mitään sen ihmeempää tarinaa ole. Haluttiin tehdä sellaista musaa mitä muut ei tällä hetkellä tee. Suomeksi sanoittaminen tuntu luontevimmalta ja samalla haastavalta. Sen jälkeen soundi on muotoutunut nykyiseen muottiinsa.

En kysele yhtään sen helpompia: Mikä saa nuoret miehet soittamaan näinkin perinteisillä laduilla hiihtelevää musiikkia? Musiikilliset vaikuttajat tulivatkin jo jotenkin esille, mutta mitenkäs ulkomusiikilliset tekijät? Onko sellaisia, joita kannattaisi tässä yhteydessä mainita?

Jaakko: Itse olen lähes koko ikäni kuunnellut suomirockia. Badding, Eput, Pelle, Irwin, SIG, Leevi & the Leavings sun muut tulivat jo ihan skidinä tutuksi. Eka ostamani levy taisi olla Neljän Ruusun ”Uusi aalto” -levy. Eppujen ja Pellen kautta tutustuin sitten punkkiin ja se vei mennessään. Niin kuin Joona taisi jossain haastattelussa mainita, että ”tää on vähän tällästä paluu juurille -meininkiä”. Ennen Katujen Ääniä meistä varmaan jokainen on soittanut sellaisissa ”jänttä tänttä” -rock-bändeissä. Lauletaan englanniksi mitä sylki suuhun tuo ja ollaan cool. Mä ainakin halusin nyt tehdä kevyempää musaa ja sellaisia sanoituksia joissa on tarina ja joihin kuka vain voi samaistua. Osa sanoituksista on henkilökohtaisia, osa keksittyjä, toiset kuulemiani juttuja, jotkut näiden kaikkien sekoitusta.

Pelottaako leimautuminen sen perusteella, että termillä ”suomirock” ei ole tietyissä piireissä välttämättä kovinkaan hyvää kaikua? Onko kukaan koskaan jättänyt Katujen Ääniä kuuntelematta, koska suomirockiin voidaan yhdistää ns. nynnybändejä?

Matias: Mun mielestä Katujen Äänet ei ole niin perinteistä suomirockia, että meistä voisi sitä nimitystä ihan huoletta käyttää. Meillä kuitenkin kuuluu nuo punk vaikutteet aika vahvasti ja ollaan itse käytetty ”romanttinen uuden aallon punk” -nimitystä meidän musasta ja se kuvastaakin sitä paljon paremmin. Siinä käy ilmi sanoitusten katuromantiikka ja sävellysten uuden aallon suomirockin ja perinteisemmän punkin yhdistely.

Tyylikysymyksistä muihin juttuihin. Miten Katujen Äänien biisit yleensä syntyvät? Onko aina kauhea vääntö vai syntyvätkö laulut ihan luonnostaan?

Matias: Biisit kirjottavat minä ja Jaakko, Jaakolta punkimpaa ja multa sitten rokimpaa matskua. Sovitusvaiheessa treeniksellä ne sitten muovautuvat siihen lopulliseen muotoonsa. Jotkut biisit tulevat itsestään ja joitain saa vääntää kuukausitolkulla. Sanojen kanssa sama juttu, paitsi että niiden tekeminen on vielä huomattavasti vaikeampaa. Ainakin mulle.

Jaakko: Yleensä Matias tuo jonkun sävellyksen treenikselle ja soitellaan sitä bändin kanssa yhdessä. Toivotaan vaan, että se muovautuu johonkin suuntaan. Mulla on yleensä valmiita sanoituksia ja ehdotan niitä aina johonkin sävellykseen johon ajattelen niiden sopivan. Tai sitten me aletaan väsäämään valmiiden sanoitusten ympärille jotain biisiä. Joskus olen tuonut valmiin biisin treenikselle ja sanonut että ”tää menee näin” ja se on siinä. Näinkin on käynyt, mutta harvoin. Alussa meillä oli koko ajan jotain uusia biisejä työn alla, mutta nyt on alkanut tämä kirjoituskynä vähän rauhoittumaan.

Ovatko Katujen Äänet mielestänne parhaimmillaan studiossa vai livenä, elävän yleisön edessä?

Matias: Studiossa ollaan paljon puhtoisempi. Livenä sitten ihan punk-bändi. Biisien sovitukset ovat pelkistettyjä ja tempot nopeampia. Parhaimmillaan ollaan molemmissa.

Jaakko: Studiossa me haetaan aika tarkkaan jotain soundia, mutta livenä antaa mennä vaan. Tosin tulevan seiskan soundeista jengi saattaa olla montaa eri mieltä. Kai meillä on puolemme molemmissa, en osaa sanoa kummassa ollaan parempia. Tätä pitäisi kysyä joltain ihan muulta kun meiltä.

Niin, tuosta seiskasta pitikin seuraavaksi kysäistä. Kertokaapa siitä jotain?

Jaakko: Käytiin tuossa syksyllä äänittämässä muutama sellainen kappale jotka eivät tyylinsä vuoksi sopineet EP:lle. Ne on enemmän tuollaista 77-punk -tyylistä matskua. Biiseistä tuli meidän mielestä sen verta kovia, että päätettiin etsiä biiseille julkaisija.

Airiston Punk-levythän sen julkaisee. Oliko moguli helppo saada vakuutetuksi?

Jaakko: Joo Airiston Punk-levyt julkaisee tuon seiskan. Lähetettiin Mirkolle viestiä, että meillä olisi tällaista matskua ja se innostu heti. Lyötiin homma lukkoon samantien. Seiskan oli tarkoitus tulla vasta joskus keväällä, mutta valitettavasti yksi bändi jolta piti tulla matskua meni hajoamaan ja meidän julkaisua sitten aikaistettiin.

Minkäslaista palautetta on muuten tipahdellut?

Matias: Palaute on ollut lähinnä hyvää mutta ei kaikki tykkää. Joidenkin mielestä ollaan ”30 vuotta myöhässä” ja sen takia ei olla kovin varteenotettava yhtye. Mutta vitut niistä, suurin osa tykkää!

Jaakko: Jengi on ollut yllättävänkin kiinnostunutta meidän tekemisistä heti alusta asti. Kelattiin kuitenkin että tämä bändi olisi tällainen harvakseltaan keikkaileva bändi, mutta alle vuodessa heitettiin yli 20 keikkaa. Kaikkia keikkatarjouksia ei voitu edes ottaa vastaan omien kiireiden takia. Debyytti-EP myytiin parissa viikossa loppuun. Nyt vielä toi seiska tulossa ja kaikkea. Homma on suunnitelmiin nähden lähtenyt ihan lapasesta. Kaikki odotukset on kyllä ylittynyt. Ei todellakaan osattu odottaa mitään tällaista ja onhan meistä vielä povattu suomirockin pelastajia! Suuria puheita, suuria puheita.

Näillä eväillä on siis hyvä lähteä eteenpäin. Millaisia suunnitelmia olisi tulevan varalle?

Matias: Paljon keikkaa vaan. Keväällä äänittämään toista EP:tä ja toivottavasti täyspitkää parin vuoden sisään.

Jaakko: Haluisin keikalle Ahvenanmaalle!

Lopuksi saatte kertoa, miksi Katujen Ääniä pitäisi kuunnella vakavalla korvalla?

Jaakko: Meitä kannattaa kuunnella ihan rennolla korvalla suviyössä. Ei musiikin tarvitse olla aina niin vakavaa, eikä sitä tarvitse ottaa niin vakavissaan. Tämä ei ole kuitenkaan mitään ydinfysiikkaa, vaan musaa jonka on tarkoitus herättää ihmisissä hyvää fiilistä. Ihmiset voi samaistua krapula-aamuna johonkin meidän biisiin tai uuden ihastumisen myötä löytää itsensä meidän biisin pääosasta.

www.facebook.com/katujenaanet

Marraskuu 2011

Kuukauden demo:

Modern Day Citizen – Dive

Erikoismaininnat:

Lord of Pagathorn – Msilihporcen
Magenta Harvest – A Familiar Room
Katujen Äänet – S/t
The Vultones – S/t

Muut:

Almost Famous! – S/t
Amnesia – Reitti
Eleven Sun – Absinthe Sky
Exremains – Humanity?
Kolonna – Matkalla jossain
Murhe – Rankalla kädellä
Oxwill – L Anneé du Bélier
Rust N’ Rage – S/t
Stabbed Clerks – How May We Serve You?

Tsekkaa myös marraskuun demorääkin MySpace-soittolista!

Katujen Äänet – S/t

On hieman hassua ajatella, että niin räikeästi 80-luvun alkupuolen uudelle aallolle kumartelevan Katujen Äänet -kokoonpanon taustalta löytyy hösselibändi Syömishäiriö 78-82. ”Katujen äänet” on kuin paluu suoraan 80-luvun alkuun, vaikka bändissä musisoivat babyfacet näyttävät siltä, etteivät nämä syöneet edes pilttiä silloin, kun uusi aalto oli oikeasti uutta aaltoa. Eipä se mitään, ei allekirjoittanutkaan silloin katujen (tai minkään muunkaan) ääniä juuri kuunnellut. Hyvä musiikki on kuitenkin ajatonta, ja uudet sukupolvet löytävät tiettyjen aikakausien helmet. Katujen Äänien suurimmat musiikilliset esikuvat lienevät ”Moottoritie on kuuma” -levyn aikainen Pelle Miljoona, SIG ja vanha Hassisen Kone. Jos suomirock olisi jämähtänyt tähän tilaan, sitä kehtaisi tunnustaa jopa kuuntelevansa.

Lyriikat kuvastavat taas sitä aikaa, kun rintamerkit olivat lautasen kokoisia ja Jyri Honkavaaran kaltaiset punk-runoilijat eivät juuri kiinnittäneet huomiota yhteiskunnan epäkohtiin. Nuoruuden jopa raflaaviakin tuntoja kuvaava kuvasto vilisee ”kusi haisee miesten vessassa” -tyylisiä sutkautuksia ja Suviyössä-biisin perseenpuristeluja. Ehkä vähän pöhköä tekstiä, mutta ainakin rehellistä ja yhtyeen koko olemusta kuvastavaa. Jos jonkun radio-ohjelman ohjelmistovastaava lukee tätä kirjoitusta, niin ottakoon opikseen ja hankkikoon ohjelmansa soittolistalle Katujen Ääniä. Tarttuvuus on taattu ja Kallion laiska mieskin diggasi, kuten myös allekirjoittanut.