Avainsana-arkisto: Jalometalli

Viimeiset Jalometallit Club Teatrialla

Oulun Club Teatrialla elokuun alussa järjestetty Jalometalli Metal Music Festival keräsi sankoin joukoin metallimusiikin ystäviä nauttimaan kesäilloista ja raskaista sävelistä.

Kahdettatoista kertaa järjestetty festivaali juhlittiin viimeistä kertaa näissä tiloissa – liian lähelle kasvanut asutus potkii Teatrian tieltään, ja näin ollen myös Jalometalli joutuu etsimään uuden kodin. Ensimmäistä kertaa festivaalit järjestettiin Oulun Kuusisaaressa vuonna 2002, ja muutto nykyisiin tiloihin tapahtui 2006. Hyvä tovi on siis saatu nauttia Club Teatrian antimista, mutta ehkä tilojen vaihdos tuo myös pienen piristysruiskeen tapahtumalle.

Vuoden 2013 suurin ja kohutuin kiinnitys oli ehdottomasti yhdysvaltalainen trashin pioneeri Slayer. 80-luvun alussa perustettu bändi onkin oivallinen vetonaula tällaisille festareille – se vetää yleisöä taatusti kaikista ikäluokista nuorisosta metallimusiikin konkareihin asti. Kiinnostusta horjutti osaltaan kitaristi Jeff Hannemanin poismeno toukokuussa 2013, mutta toisaalta kansaa tuntui kiinnostavan yhtyeen nykyinen kokoonpano ja keikkakunto.

Jalometallialue oli jaettu järkevästi, kolmen lavan sijoittelu oli onnistunut. Samanaikainen soitto ei haitannut toisen lavan menoa ja roudauksellekin jäi aikaa. Myös anniskelualueiden sijoittelu ansaitsi täysi-ikäisiltä kävijöiltä kiitosta. Jalometallikävijät olivat rentoja, ja kun tilaa oli riittävästi, ei tungos ahdistanut kuten esimerkiksi Qstockissa.

Saavuimme perjantaina festarialueelle illan jo pimetessä tunnelmavalaistuksen puolelle. Näin ollen perjantain ensimmäinen ja samalla koko Jalometalli 2013 korkkaajabändi, Impaled Nazarene, jäi valitettavasti näkemättä. Yleisöltä saadun palautteen mukaan keikka ei tälläkään kertaa ollut pettymys. Katsastimme sisälavalla illan toisena esiintyneen Altairin. Ruotsalainen thrash-metalli bändi on perustettu jo vuonna 1997, mutta julkaissut vain muutaman demon pitkän, joskin undergroundmaisen uransa aikana. Yhtye veti keikkayleisöä mukavasti ja meininki oli kohdillaan. Selvästikin bändi on löytänyt tiensä Jalometalli-kansan tietoisuuteen.

Yhtäaikaa Altairin kanssa, ulkolava 2:lla, esiintyi Rovaniemeltä kotoisin oleva Ravage Machinery. Kiiruhdimme kuuntelemaan kokoonpanoa muutaman loppubiisin ajaksi. Yleisöä tuskin oli bändin toiveiden mukaisesti (liekö sitten vaikuttanut yhtäaikainen soittoaika Altairin kanssa), mutta keikka oli ehkä sopivastikin ulkolava 2:lla, hieman pienemmissä puitteissa, joten vähäisenkin yleisön diggailu täytti tilaa tyydyttävästi. Belgialainen Aborted aloitti keikkansa heti Altairin ja Ravage Machineryn jälkeen, joten eikun matka kohti päälavaa, deathmetallia ja grindcorea! Keikka oli yhtyeen ensimmäinen Suomessa, joten nähtävähän se oli. Kiivas ja nopeatahtinen metalli sai yleisöä mukavasti ja keikka oli kaikin puolin ärhäkkä.

Perjantain positiivinen yllättäjä oli Lost Society, nelihenkinen rässibändi Jyväskylästä. Nuoret jannut vetivät vanhojen metallistien elkein, ja keikkaa oli paitsi mukava kuunnella, myös erittäin viihdyttävää katsoa. Tunnelma oli lähes mielipuolinen, ja into lavalla oli käsin kosketeltavaa.

Ja taas päälavalle. NWOBHM:sta, thrashista ja metalcoresta ammentava kanadalainen heavy metal -pläjäys 3 Inches of Blood kokeili keikkailua (sekin) ensimmäistä kertaa Suomessa. Bändi ei varmaankaan ollut Jalometallikansalle kovinkaan tuttu, sillä yleisö viihtyi anniskelualueen tienoilla. Onneksi anniskelualue oli sijoitettu siinä määrin hyvin, että sieltä pystyi seuraamaan keikkaa huurteisen ääreltäkin. Toki edustallakin riitti fiilistelijöitä.

Australian ensimmäisiin thrash-bändeihin lukeutuva Hobbs’ Angel Of Deathin keikka oli myös ensimmäistä laatuaan Suomessa. Jo vuonna 1987 aloittanut ja muutaman vuoden tauon jälkeen vuodesta 2002 tahkonnut yhtye soittaa perinteikästä thrashmetallia kitaristi-laulaja Peter Hobbsin johdolla. Riisuttua ja alkukantaista thrashia, muuta ei tarvinne sanoa.

Illan vaihtuessa yön puolelle, alkoi jännitys tiivistyä. Ainoan keikkansa Suomessa tänä vuonna tekevä Slayer oli vuorossa. Päälavan edusta täyttyi odottavasta yleisöstä ja tunnelma oli loistava. Slayer ei todellakaan pettänyt yleisöään, eikä heidän asemastaan thrashin suurimpana ole epäilystäkään. Vastikään menehtynyttä Hannemania muisteltiin keikan loppupuolella vähäeleisen kauniisti, kun yhtyeen taustakangas vaihtui muunnelmaan Heinekenin logosta, jossa olutmerkin tilalla luki Hanneman.
Keikka oli räjähtävä, mahtava, osaamisen, lahjakkuuden ja kokemuksen taidonnäyte. Slayer on Slayer, mitä siihen voi lisätä?

Perjantain viimeiselle esiintyjälle jäi vielä energiaa tuhlattavaksi, ja miksipä ei olisi jäänyt, olihan se brittiläinen, vuonna 1995 perustettu Orange Goblin. Yhtyeellä oli ehkä vähän epäkiitollinen asema soittaa heti Slayerin jälkeen, mutta sisälavalle riensi sankka joukko siitäkin huolimatta. Keikka oli todellakin mukaansatempaava ja hyvällä meiningillä varustettu, näin ollen erittäin hyvä päätös kahdennentoista Jalometallin ensimmäiselle päivälle.

Lauantai valkeni osaltamme myöhään, emmekä kuuleman mukaan olleet ainoita, jotka saapuivat paikalle vasta hieman jälkijunassa. Ilma oli aurinkoinen ja lämpimähkö, ja iltaa kohti paikalle saapui väkeä luultavasti samoissa määrin kuin perjantainakin. Alkuillan viihteestä vastasi pudasjärveläinen National Napalm Syndicate, hiljaiseloa viimeaikoina viettänyt thrash-bändi. Saksalainen Holy Moses jatkoi rässiputkea päälavalla, tuoden festareille virkistävän poikkeuksen naispuolisen vokalisti Sabina Classen voimin. Holy Moses valloitti Jalometalliyleisön täysin – seitsemän vuoden tauon jälkeen. Sisälavan menot aloitteli Archgoat, kotimainen bläkkisbändi Turusta.

Deatchainin meno oli vauhdikasta ja rajua, ja rituaalimetalli soi kovaa. Laulaja ”Kai Jaakkola” K.J.Khaos esiintyi ilman paitaa dramaattisin ilmein ja tummat hiukset hulmuten, ja se sopi varmasti hyvin muillekin naiskatsojille. Saksalainen, 80-luvulla perustettu Tankard kuvailee itse musiikkiaan ”alcoholic metalliksi”. Yhtye on julkaissut tänä vuonna jo 15:nnen albuminsa, ja keikkakuntokin oli kova. Karismaattiset soittajat revittelivät lavalla täysillä, ja huumori pilkahteli etenkin laulajan silmäkulmassa.

Päälavalla viimeisenä esiintyneellä Blasphemyllä oli vankka kannattajajoukko yleisössä, ja bändin nimeä huudettiin antaumuksella ennen keikan alkua – yhtye antoikin odottaa itseään puoli tuntia. Mutta eipä huudettu suotta, kun kyseessä oli yhtyeen tämän kesän ainoa Euroopan keikka! Maskeeraukset ja niitein ja luodein ryyditetyt asusteet loivat keikalle omaa tunnelmaansa, ja tumma ilta oli omiaan tämänkaltaiselle musiikille.

Blasphemy, Jalometalli 2013
Blasphemy

Oululainen, vasta vuoden pystyssä ollut Vermivore tahkosi ulkolavalla hyvin perinteisenoloista metallia. Taitoa miehiltä löytyi, ovathan jäsenet soittaneet aiemmin useissa erilaisissa bändeissä, mutta tunnelma ei jostain syystä vain syttynyt. Odotukset bändin suhteen ovat kuitenkin korkealla, meininki lavalla oli kova ja biiseistä ei löydy moitittavaa. Lähes transsissa soittava basisti tosin herätti yleisössä pientä hilpeyttä.

Illan ja koko festivaalien viimeisenä esiintyjänä veivasi kanadalainen Voivod. Progesävyillä thrashia soittava kasaribändi vieraili Jalometallissa viimeksi neljä vuotta sitten, soittaen silloin kaikkien aikojen ensimmäisen suomenkeikkansa. Kovin suurta yleisömassaa ei Teatrialla enää puolenyön aikaan vellonut, mutta lavanedusta pakkautui silti täyteen.

Allekirjoittaneelle ensimmäinen Jalometalli oli menestys, tunnelma oli leppoisa ja järjestelyt toimivat täysin moitteitta. Tilavat ja siistit tilat, monipuolinen juomavalikoima sisältäen mm. Slayer punaviiniä, suppea mutta riittävä ruokatarjonta, muutamat myyntikojut ja fiksusti rakennetut ja sijoitetut lavat tekivät viikonlopusta miellyttävän ja ikimuistoisen. Festivaali keräsi paljon vieraita myös ulkomailta, etenkin länsinaapurista tuntui paikalla olevan reilusti väkeä. Innolla jäämme seuraamaan tulevan vuoden järjestelyjä ja tiedotusta, missä vuoden 2014 Jalometalli vietetään.

Teksti ja kuvat: Sirja Bordi ja Riikka Kauppila

D.R.I. ja Orange Goblin Jalometalliin

Elokuun 9.-10. Oulussa Club Teatrialla ja klubin ulkoympäristössä järjestettävän Jalometalli-festivaalin ohjelma on saanut täydennystä, kun Texasissa reilut 30 vuotta sitten perustettu cross over -pioneeri D.R.I. ja 90-luvun puolivälistä saakka stoner rockin ja doom metalin sävyistä raskastelua soittanut englantilainen Orange Goblin liittyvät artistikattaukseen. Uusia nimiä ohjelmistossa ovat myös ruotsalainen thrash-ryhmä Altair sekä death- ja progemetallia yhdistelevä oululainen Clock Paradox.

Jalometalli Winterfest järjestetään Club Teatrialla 8. maalikuuta 2013. Tapahtumaan on toistaiseksi
kiinnitetty kotimaiset thrash metal -pioneerit Stone ja Maple Cross.

Uusi kevättapahtuma Jalometalli Spring Break puolestaan järjestetään ensi kertaa 13. huhtikuuta 2013. Keväisten raskastelujen vetonaulaksi on pestattu amerikkalainen progressiivisen metallin uranuurtaja Queensrÿche. Mukana esiintyvät ruotsalainen Enforcer ja oululainen Stargazery.

www.jalometalli.net

Slayer ensi kesän Jalometallin pääesiintyjäksi

Oulussa Club Teatrialla ja klubin ulkoympäristössä 9.-10. elokuuta 2013 järjestettävä Jalometalli-festivaali on julkistanut ensi kesän kiinnityksiään. Tapahtuman pääesiintyjä on runsaat 30 vuotta sitten perustettu amerikkalainen thrashmetallin suunnannäyttäjiä Slayer, klassisen ja perinteisen thrashmetallin edustaja australialainen Hobbs’ Angel of Death ja saksalainen speed/thrash metal -yhtye Tankard.

Kesän päätapahtumaa lämmitellään kahdella pienimuotoisemmalla tapahtumalla; 8. maalikuuta järjestetässä Jalometalli Winterfestissä esiintyvät ainakin kotimaiset thrash metal -pioneerit Stone ja Maple Cross, 13. huhtikuuta uudessa Jalometalli Spring Break -kevättapahtumassa puolestaan amerikkalainen progressiivisen metallin uranuurtaja Queensrÿche sekä ruotsalainen Enforcer ja oululainen Stargazery.

Kesän Jalometallin liput ovat myynnissä. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 85 euroa, yhden päivän liput tulevat puolestaan myyntiin, kun kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on lyöty lukkoon.

www.jalometalli.net

Jalometalli-festivaali julkisti vuoden 2012 ensimmäiset kiinnityksensä

Oulun Club Teatriassa elokuun 10.-11. päivä järjestettävä Jalometalli festivaali on vahvistanut ensimmäiset esiintyjänsä. Metallikesän ehtoopuolen tärkeimmässä tapahtumassa nähdään mm. Florida-dödiksen veteraani Deicide sekä jenkkiläiset thrash-jyrät Municipal Waste ja Toxic Holocaust. Oman mielenkiintonsa bänditarjontaan tuovat sveitsiläinen progressiivisen thrashin taitaja Coroner, sinfonia-dödiksen voimin mesoava kreikkalainen Septic Flesh, sekä occult rock -kerhoon kuuluvat hollantilainen The Devil’s Blood ja ruotsalainen The Year Of The Goat.

Lisää esiintyjä on luvassa pikapuoliin. Kahden päivän liput tapahtumaan ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Oulun Musiikki-Kullaksella. Liput maksavat ennakkoon 75 ja portilta 80 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin, kunhan kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on saatu sovittua.

www.jalometalli.net

Metallikesän päättäjäiset – Jalometalli 2011

Suhteeni Jalometalliin on ollut hieman kompuroiva. Siellä on ollut aina mielenkiintoisia esiintyjiä, joita ei ole ollut mahdollista nähdä yhtään etelämpänä. Toisaalta pitkä matka Ouluun ja matkantekemisen hintavuus ovat toistaiseksi pitäneet minut etelässä, mutta tänä vuonna otin itseäni niskasta kiinni ja tein ensimmäisen matkani Ouluun. Jep, ei ole juuri pyöritty niillä leveysasteilla, mutta nytpä ei ollut varaa jättää Jalometallia välistä. Selitänpä miksi ei.

Saavuin paikalle myöhässä, mutta yhtä paljon myöhästyi myös päivän ensimmäinen esiintyjä Flamekin. Levyllä Flame ei ole minuun tehnyt sen suurempaa vaikutusta, eikä tämä keikka tuntunut bändinkään kannalta lähtevän parhaalla mahdollisella tavalla, kitaristilta kun lähti kieli vaihtoon jo heti alkumetreillä. Hieman tuli päätä kyllä nyökytettyä ja Jalometalli saatiin virallisesti avattua. Merging Flare olisi kiinnostanut, mutta onnettomien sattumusten takia Jalometalli joutui luopumaan tämänkertaisesta voimahevi-annostuksestaan ja kiinnittämään jälleen yhden thrash metal -koplan jo valmiiksi thrash-painotteiselle perjantaille. Helsinkiläinen Architorture vaikutti kyllä ihan mallikkaalta tapaukselta, vaikken muista kuulleeni bändistä koskaan halaistua sanaa. Soittivat Exodusia ja Slayeria coverina. Uusi demo (jota bändi kaupitteli melko edullisella ”kaksi kappaletta yhden hinnalla” -diilillä) on pihalla, mutta se nyt ei takaa tunnettuutta. Varsinkaan, jos allekirjoittanut ei seuraa metalliuutisointia ihan päivittäisellä tahdilla. Vokalistista tuli mieleen Paul Baloffin ja Aku Raaskan kiukkuinen äpärälapsi ja Oulusta poistuttuani repussani oli bändin demo. Se olikin sitten ainoa Jalometallin yhteydessä tehty levyostokseni (ja senkin teki kaveri!), myyntipöytä kun oli aika aneeminen.

Rässikekkerit jatkuivat hetken päästä päälavalla ruotsalaisen F.K.Ü.:n merkeissä. Itselleni bändi oli niinkin tuttu, että tiesin sen tehneen splitin Hiraxin kanssa. Ei siis kovinkaan vakaa pohja, eikä se musiikillisesti puhutellut niin paljoa että diskografia lähtisi samantien tilaukseen. F.K.Ü. oli kyllä hauska, olihan kaikilla jätkillä villapaidat, maalia nassuissa ja välispiikit olivat levottomia. Mutta jos itse biisit eivät jääneet mieleen, niin niiden nimet ainakin jäivät; Bus Bitch Die ja Moshaholics Anonymous käyköön esimerkeistä. Ja jotain höpinää siellä oli natsizombeistakin.

F.K.Ü.:n lopetettua marssin ainoan kerran pienen ulkolavan läheisyyteen koko viikonlopun aikana, jossa soitettiin tällä kertaa musiikkia joka ei nyt niin älyttömän kaukana ole roskametallista. Torture Pulse soitti death metallia perinteiseen ruotsalaiseen malliin, mitä nyt bändin toistaiseksi ainoa albumi ”Plague Poetry” oli mielestäni jopa tylsä. Paremmin bändi kyllä nyt livenä toimi, mielestäni jopa paremmin kuin F.K.U., eikä yhtyeen koruttomassa ilmaisussa ollut tilaa ylenpalttiselle huumorille tai villapaidoille. Tässä vaiheessa perjantai oli edennyt siihen pisteeseen että päälavalle asteli pian Napalm Death. Itsellenihän Nappis on ensimmäisiä ja sitä kautta tärkeimpiä äärimetallibändejä, joten siksi bändiä oli mukava seurata nytkin, vaikka Shane Embury kaljuuntuu väjäämättä ja Mark ”Barney” Greenway heilui osan keikasta sepalus auki. Äärioikeisto, järjestäytyneet uskonnot ja talouselämä saivat huutia, mutta Lontoon mellakoista ei tullut mitään statementtia. Hävisin kaverin kanssa lyödyn vedon aiheesta. ”You suffer – but why?”

Ei Nappiksen tylytyksen jälkeen Evildead tuntunut enää missään. Evildead ei sanonut nimenä oikeastaan mitään, ja vsta erään Lampaallekin kirjoittavan tyypin näytettyä mukaansa varaamat, Ed Repkan alunperin maalaamat levynkannet tiesin, mistä bändistä oli kysymys. Eipä ole kovin tuttu bändi minulle, enkä saanutkaan keikasta mitään irti. Toista maata oli sitten viime vuosien aikana yhä vähemmän kiinnostavaksi muuttunut Sepultura, ainakin mitä levytyksiin tulee. Kämäsen ”Dante XII”:n jälkeen en ole yhtyeen tekemisiä juuri seurannut, mitä nyt Igor Cavaleran lähtö tuli luonnollisesti havaittua. Livenä bändi vaikuttaisi olevan kuitenkin aivan toista maata. Keikka käyntiin Arisella ja turpaanveto alkoi. Derrick Green on kyllä kova äijä, jonka kanssa en alkaisi kättä vääntämään. Sitä paitsi onhan tuo korsto laulanut Sepulturassa pitempään kuin Max Cavalera. Unohtakaa jo ne primadonna-Cavalerat, uskoni Sepulturaan on palautunut.

Sepulturan jälkeen oli vielä kulttisuosikki Exhumed. Mitään odotuksia sitä kohtaan ei ollut, mutta jumalaare jos olisivat saaneet Repulsionin soittamaan niin olisin onnellinen mies! No, nyt siellä soitti Exhumed. Se oli oikein hyvää mättöä, mutta reilut puoli tuntia sitä riitti ja sitten alkoi kitaristi soittamaan minuuttien mittaista ynkkäsooloa, joka ei mitenkään sopinut yhteen hetki sitten kuullun ruputuksen kanssa. Ylimitoitetut kitarasoolot hiiteen minun grindistäni! Äänestin jaloillani ja lähdin sitten pois alueelta keräilemään voimia seuraavan päivän koitosta varten.

[flickrfeed photoset=72157627490898984]

Lauantai

Kahdeksi paikalle valuminen tuntui alunperin lähes mahdottomalta ajatukselta, mutta aina yhtä hölmösti nimetty Affenanmaan death metal-ihme Vorum kiinnosti. Spiikeittä vetivät ihan mojovan satsia vanhan koulun dödöä. Simppeliä, ja juuri siksi tappavaa. Vorum tekee homman jotenkin vaan kiinnostavammin kuin Torture Pulse, mutta en toisaalta jaksanut Vorumistakaan vielä pahemmin innostua kun edellisillan väsymys kalvoi vielä luissa ja ytimissä. Evil-Lÿnkin tuli tsekattua. Keikan aikana tosin jäin ihmettelemään perinnehevin vähyyttä tämän vuoden esiintyjälistalla. Evil-Lÿnin ohella sitä oli lauantaina tarjolla vain Ozin verran, perjantaina taas Tyranex voidaan jotenkin siihen kastiin laskea. Kiva, kun on olemassa metallia laulavia naisvokalisteja, jotka muistuttavat enemmän Doroa kuin Tarja Turusta.

Evil-Lÿn päätyi kuitenkin välipalaksi, sillä seuraavaksi soitti kaksi sellaista bändiä joita olen diggaillut, mutta jotka olivat kuopattuja tutustuessani niihin. Mitkään comebackit eivät näyttäneet silloin lainkaan todennäköisiltä, joten en uskonut näkeväni niitä ikinä. Ensimmäinen bändi oli siis alunperin kuusamolainen mutta sittemmin vähän joka puolelle levinnyt, tiettävästi maailman ainoa porometalliksi thrashiaan kutsuva A.R.G.. ”Entrance” on minulle samanarvoinen Stonen levyjen kanssa, joten osasin antaa tälle vanhojen patujen toiselle reunion-keikalle arvoa. The Ultimate Entrance -intron soidessa fiilikset olivat jotakuinkin samat kuin ensimmäistä kertaa ”Entrancea” kuunnellessa. Nämä poromiehet soittivat aikoinaan rankinta thrashia mitä suomenniemellä siihen mennessä oli kuultu, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä ja näin ollen A.R.G. ei ollut sitä Jalometallin raskainta antia. Mutta eipä sen tarvinnutkaan. Settiin kuului myös itseoikeutetusti Massey Ferguson mutta myös Death- ja Neil Young -coverit. Ihan loppuun asti porometalli ei kuulostanut niin ihmeelliseltä, että olisin voinut sanoa olleeni täysin tyytyväinen.

Toinen tapaus oli taas Nakkilan ihme Oz, jonka reunion näytti joskus vieläkin epätodennäköisemmältä kuin A.R.G.:n kohdalla. Siellähän he olivat, herrat De Martini, C. Blade ja Ruffneck, parin ruotsalaiskitaristin vahvistamina. Ape ei ole enää mikään tiikeri, vaan muistuttaa enemmän sitä pönäkkää perheenisää joka tulee aina marketissa vastaan lenkkimakkarapaketti toisessa kädessä ja kaljakoppa toisessa. Ja basisti taas soittaa päivätöikseen ssä. Aika ei ole kohdellut tätä bändiä tosiaankaan hellästi. Nykypäivänä jo esiintyjänimien käyttäminen voidaan mieltää korniksi ja bändin vanhojen promokuvien katselu voi aiheuttaa hirnahduksia. Sitä tosin aiheuttivat uudet paidatkin, jollainen minun itsenikin oli aivan pakko ostaa garderoobini koristeeksi. Itse biiseissä ei tosin mielestäni ollut mitään naurettavaa. Search Lights, Turn the Cross Upside Down, Gambler ja Fire in the Brain ovat sellaisia biisejä, joita voi tosiaan kutsua alan rautaisiksi (!) mutta unohdetuiksi klassikoiksi. Mukavahan ne oli kuulla.

Seuraavaksi esiintynyt Evile ei tosin jaksanut kiinnostaa senkään vertaa, vaikka seurasin koko keikan paremman tekemisen puutteesta. Olihan siinä hetkensä, mutta ei herättänyt intohimoja. Grand Magus ei kuljettanut ihan hurmokseen asti, mutta oli kuitenkin mielenkiintoisempi tapaus kuin Evile. Ruotsalaisyhtyeen uusin levy ”Hammer of the North” ei ihan vastannut odotuksiani, mutta Grand Magus nostatti itselläni Jalometallin sellaiseen nousuun että siitä oli hankala toipua. Jalometallin lauantaipäivä sisälsi runsaasti tärppejä ja kohokohtia, ja ainakin Entombed oli yksi niistä. Keikka ei ollut mielestäni kovempi kuin edellinen näkemäni veto Tuskassa 2008, mutta ei kyllä heikompikaan. Settilista oli yllätyksetön, mutta toimiva. Revel in Flesh, Out of Hand ja Chief Rebel Angel ovat takuuvarmoja hittejä, jotka saivat ainakin minun pääni nyökkäilemään hyväksyvästi. Rumaa musiikkia ja rumia miehiä, varsinkin vanha kehno Lars-Göran Petrov, jolla tuntui olevan varsin mukavaa lavalla. Ja takaisin sisätiloihin, jossa eräänlaisen rituaalin aloitti Nifelheim, tuo verraton black metal -kopla, jonka lava-asuihin kuuluu enemmän metallia kuin kymmeneen Trabanttiin yhteensä. Jos Entombedin jätkät olivat rumia, niin Nifelheimin hardrock-veljekset soittokavereidensa kanssa ne vasta rumia olivatkin. Mutta koska metalli on edes ollut kauniiden ihmisten musiikkia? Nifelheimin levyjä en omista yhtäkään, mutta livenä bändi on varsin viihdyttävä. Oikeastaan aivan saatanan viihdyttävä.

Myös Sodom oli vanha tuttu, Tuskasta 2006. Silloin bändi ei lievästi sanoen vastannut odotuksia, mutta tämä keikka oli sitä paljon parempi. Turhat Motörhead-coverit oli heivattu hiivattiin ja setti olikin täynnä Blasphemerin, Agent Orangen, Outbreak of Evilin ja tietysti Ausgebombtin kaltaisia klassikoita, unohtamatta uudempia In War and Piecesia, M-16:ta ja City of Godia. Sodom tekee onnelliseksi, ei valittamsita settilistassa. Bernemann – joka näyttää vuosi vuodelta yhä enemmän Studio Julmahuvin Die Kühe-sketsin Berneriltä – oli helisemässä kitaransa kanssa ja roudari nähtiinkin lavalla monta kertaa. Keikka kärsi muutenkin hieman sotkuisuudesta, moni riffi kun puuroutui aika pahasti vaikka Bernemannin soitto on hyvinkin sävykästä. Vai seisoskelinko väärässä paikassa?

Tämänvuotisen Jalometallin sai pistää päätökseen todennäköisesti viimeistä Suomen keikkaansa vetävä Cathedral. Siinä oli lopullisuuden tuntua jos missä. Omistan joitakin Cathedralin levyjä, mutta kopioni ”The Garden of Unearthly Delights” -levystä tuoksuu yhä omenalle. En ole varsinaisesti pitänyt Cathedralia elämää suurempana yhtyeenä, mutta sisälavalla massiivista ulosantiaan esitellyt Cathedral oli välillä jotain suurta. Silti oli mukava kuulla Hopkins (The Witchfinder General) ja itselleni yllärinä tullut Ebony Tears. Tunnelma oli jopa messuava, se oli hyvä päätös omalla kohdallani poikkeuksellisen intensiiviselle festivaalikesälle. Katsotaan, päätetäänkö myös ensi kesä Oulussa.

[flickrfeed photoset=72157627366601427]