Avainsana-arkisto: J.M.K.E.

Stupido juhlii 25 vuottaan huhtikuussa Circuksessa

Stupido Records & Bookingin 25-vuotisjuhlat huipentuvat lauantaina 12. huhtikuuta Stupido 25 Goes Punk & Ska-iltaan, jolloin The Circuksen lavalla nähdään punkin ja skan legendoja.

Kunniavieraana iltamissa on Ruts D.C. eli brittilegenda The Rutsin nykyinen versio, joka on 33 vuoden jälkeen ryhtynyt esittämään myös punk-aikakautensa materiaalia. The Rutsin urahan pysähtyi kuin seinään kesällä 1980, kun vokalisti Malcom Owen löydettiin kuolleena kylpyammeestaan. Hitit, kuten Staring at The Rude Boys, Babylon’s Burning tai Something That I Said jäivät kuitenkin elämään. Bändin nykyisessä versiossa Owenin vokaaleista huolehtii alkuperäinen basisti John ”Segs” Jennings.

Ruts D.C:n lisäksi lavalle nousevat kotimaiset Anal Thunder, The Valkyrians ja Stupido Recordsin kautta aikojen ensimmäinen kiinnitys, Eestin punk-legenda J.M.K.E. Levymusiikista vastaa DJ Njassa.

Ruts D.C. (uk), J.M.K.E. (est), The Valkyrians, Anal Thunder
La 12.4. The Circus, Helsinki. Liput ennakkoon 20 eur (sis. toimituskulut).

theruts.co.uk

Hardcore-klassikoita Tampereen Klubilla

Punk tuli taas. Ainakin niiden keski-ikäisten sydämiin, joiden mielestä punkille ja hardcorelle ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista vuoden 1984 jälkeen. Tosin kyllä se tuli itsellenikin, vaikkei mihinkään ole oikeastaan kadonnutkaan. Tavallaan koin omankin oloni nostalgiseksi tämän ”nostalgiatrippi-illan” aikana, olivathan lauteilla sellaiset bändit joiden kautta tuli itse tutustuttua hardcoreen ja punkkiin. Terveet Kädet oli ensimmäinen koskaan kuulemani hc-bändi, ja Appendix taisi tulla heti perässä. Muistelen sitä hetkeä, kun ensimmäistä kertaa kuulin Terveitä Käsiä tietämättä lainkaan mitä hardcore edes on. Hieman myöhemmin tulivat vielä Riistetyt ja J.M.K.E.:kin maailmaani. Automatkalla Tampereen Klubille soi Terveiden Käsien tuore livelevy ”UGH!!!”, jossa on sekä sähköinen setti että Porissa elokuussa 2011 äänitetty akustinen keikka (jota allekirjoittanut ei ihme kyllä ollut katsomassa). Olihan siinäkin esimakua illan annista, joka oli enimmäkseen kasikakkosta, ja -kolmosta, sekä hieman kasiysiä.

Ensin soitti porilainen Appendix, jonka näkeminen ei sinänsä ollut elämys kun yhtye on viime vuosina nähty monta kertaa kotikaupungissaankin. ”Ei raha oo mun valuuttaa” -klassikkolevyyn painottunut setti kuitenkin kiinnosti, onhan kyseisellä levyllä joitakin helvetin hyviä biisejä. Esimerkiksi Kuitenkin kuolemme, Raiskaus ja toki Ei raha oo mun valuuttaa. Itselleni kyseessä on melko tärkeä levy, joille yhtyeen myöhemmillä levytyksillä ei ole ollut mitään jakoa. Harmi, että yksi oma suosikkini eli Kytän unelma jäi soittamatta, tai sitten vain nukuin onneni ohi.

Sitten Riistetyt, jonka näkeminen ei sekään ole mikään maailman seitsemäs ihme. Yhtye tuntui olevan kovemmassa iskussa kuin muutamaa viikkoa aiemmin Vastavirralla, jossa se soitti oman 30-vuotiskeikkansa. Kyseinen keikka oli hyvin juhlahumuinen, ei bändi edes tuntunut yrittävän soittaa yhtä timmisti kuin nyt.

J.M.K.E. rahdataan keikalle tätä nykyä lähes vuosittaisella tahdilla, mutta kolmikkona esiintynyt ja taustalaulajansa kotiin jättänyt J.M.K.E. oli illan bändeistä ainoa, joka oli sisäistänyt ”plays klassikkoalbuminsa” -ajatuksen. Tämä settilista noudatteli orjallisesti ”Külmale maale” -albumin kappalelistaa, jonka ulkoa opetteleminen pitäisi muuten kuulua punk-yleissivistykseen. Siten hyvinkin paljon mieleeni, kun en J.M.K.E.:n myöhemmistä levyistä perusta läheskään samalla tavalla. Yllätyksellisyyttä nyt ei tosin ollut mukana ollenkaan, ja seuraavaksi tulevan biisin tiesikin jos vaan muisti kappalelistan ulkoa. Eikä encorena soitettu Pieni mies, iso tuoppi ollut sekään varsinainen ylläri. Energisyyden suhteen J.M.K.E. oli kyllä hyvässä iskussa, vaikka rumpali olikin vähän jähmeä. Aiemmin näkemilläni keikoilla on tosin ollut hektisempi meininki. Johtuikohan Villun kitarasta, tai paremminkin siitä ettei se kuulunut välillä tarpeeksi hyvin?

Onkohan tämä moneskin kerta kun näen Terveet Kädet? En tiedä, aika monta kertaa yhtye on kuitenkin ehditty nähdä. Äijälä kyykkii ja kärisee naama punaisena Death Trip -paita päällä, vierellään kitaristi Ilari Kinnunen. Toisella puolella heiluu basisti Jani Kaarlela ja taka-alalla riehui Aki Kannisto rumpujen takana. Kaksi viimeksi mainittua juippia ovat Terveiden Käsien tuoreimmat sormet, joiden vahvistamia Terveitä Käsiä en ollut koskaan nähnyt aiemmin missään. Kokoonpano jossa vaikuttivat vielä Lene ja Peedro oli vielä hyvässä iskussa viime elokuussa Porisperessä, joka jäikin kyseisen kokoonpanon viimeiseksi keikaksi. Terveiden Käsien edellinen Tampereen keikka Jello Biafran lämppärinä ei kuultujen tarinoiden perusteella mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta tämän keikan luulisi kompensoineen kyllä sen.

Terveiden Käsien kohdalla en pistänyt lainkaan pahakseni ”plays Terveet Kädet” -ohjeen noudattamatta jättämistä. Mielestäni kyseessä ei ole edes Terveiden Käsien paras levytys, johon rajoittuminen olisi todennäköisesti tarkoittanut esimerkiksi ”Äärettömän Joulun” biisien mahdollista poisjättämistä. Terveet Kädet ei tosin voi olla soittamatta Pissaa ja paskaa ja Mul on liian lyhyt sänkyä. Nyt setti oli sekoitus kaikkea, ja taisi siinä olla muutama uudempikin biisi.

Yksikään bändi ei soittanut levyt taltioineilla kokoonpanoillaan, mutta se olisi ollut joko äärimmäisen hankalaa toteuttaa tai sitten vain täysin mahdotonta. Sitten klassikkoalbuminsa soitti ainoastaan J.M.K.E. Pieniä mokia, eikä niitä ylimalkaisesti korostamallakaan voi iltaa sanoa heikoksi, vaikka bändit soittivat mielestäni pääasiassa lähinnä hyviä mutteivät tajunnanräjäyttäviä keikkoja. Sen tietyn fiiliksen etsiminen onkin lähinnä vain haihattelua. Sen fiiliksen, joka purkautui Terveiden Käsien ensimmäistä kertaa käpälöidessä soitintani ja tärykalvojani. Parempi siis vain arvostaa sitä, että nämä bändit sentään vielä soittavat.

[flickrfeed photoset=72157629555383953]

Skumppaa ja eestipunkkia – J.M.K.E. Nosturissa

Siitä olikin kulunut jo hetken aikaa, kun olin viimeksi nähnyt J.M.K.E:n livenä. Edellinen kertani oli Tavastialla pari vuotta sitten Stupidon 20-vuotiskekkereillä keväällä 2009. Villu Tamme rahtaa bändinsä lahden yli Suomeen alvariinsa, joten yhtyeen näkeminen tällä kertaa ei sinänsä ollut mikään ainutkertainen tilaisuus. Paitsi ehkä siten, että J.M.K.E. täytti 25 vuotta.

Nosturiin saapuessani lavalla olikin jo illan ensimmäinen esiintyjä. Jarkko Martikaisen siellä valokeilassa seisoskellessa lavan edustalla ei varsinaisesti tungosta ollut. Suurin osa yleisöstä oli turvallisesti anniskelualueen puolella, jolloin parille halukkaalle pariskunnalle jäi tilaa valssaamiselle. Aluksi ihmettelin Martikaisen buukkaamista tälle illalle, mutta Martikainenhan selkeästi arvostaa illan pääbändiä. Soittipa tämä J.M.K.E:ltä yhden coverinkin. Martikainenhan asuu Riihimäellä, tuosta saatanan rumasta kaupungista josta olin itse asiassa tullutkin Helsinkiin ystävää tapaamasta.

Anal Thunder veti mielestäni tänään paremmin kuin Porissa, vaikka sekään keikka ei huono ollut. Tällä kertaa settilista tuntui toimivammalta ja omiin korviini paremmalta, mutta siihen saattoi vaikuttaa myös kokoonpanon vahvistuminen viulistilla. Tätä viulisti/taustalaulajaneitoa ei ilmeisesti tuoda mukaan jokaiselle bändin keikalle. Olin turhaan odottanut Song About Getting Smashed­ -kappaletta soitettavan Porissa, mutta soittivatpa nyt. Sen sijaan Yön Rakkaus on lumivalkoinen –tulkinta olisi kuitenkin osunut kohteeseensa paremmin Porissa.

Kadotetuilta en odottanut mitään, yksinkertaisesti vain siitä syystä ettei kyseisen bändin levytetty materiaali ole mitenkään tuttua. Eipä ole levyjä juuri missään näkynyt. Varsinaisesti punkiksihan ei tuota rytmikästä musiikkia voinut kutsua, post-punkiksi kyllä ehkä. Mutta toisaalta tapahtuman avasi Jarkko Martikainen, joten Kadotetut eivät kuulostaneet niin toisesta maailmasta repäistyiltä. Suhiseva Ahti Pelttari on kyllä sympaattinen äijä ja bändinsä musiikki oli jopa tanssittavaa. Nähdäpä vielä uusintajulkaisut bändin vanhoista albumeistakin, itse kun sijoittaisin roponi mieluummin sellaisiin kuin kokoelmalevyihin.

J.M.K.E., tuo yhdeksi Viron suositummaksi bändiksi edennyt punk-kopla vietti tosiaan 25-vuotissynttäreitään. Alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä vain Villu Tamme, mutta seuraavana iltana bändi soitti Tallinnassa vanhalla kokoonpanolla. Siitä en sitten tiedä, miten vanhan kokoonpanon oli Tallinnassa tarkoitus esiintyä. Oliko bassossa Tarvo Hanno Varres vai Lembit Krull? Joka tapauksessa tämän iltaisella keikalla esiintynyt kokoonpano oli tynkä, sillä toinen taustalaulaja Promille Promille oli synnyttämässä kotopuolessa.

J.M.K.E. oli julkaissut juhlan kunniaksi uuden coverlevynkin. Itse asiassa sain tietää koko julkaisusta vasta myyntipöydällä, kun ”Jasonit ei huvita” -niminen räiskäle iski silmään. Pari biisiä bändi soitti tuoltakin levyltä, mainittakoon nyt ainakin että Juice Leskisen katalogista lainattu Eesti on my mind upposi juhlakansaan. Vanhoja klassikkobiisejä tuli sopivassa suhteessa uudempien ja itselleni tuntemattomampien kanssa. Jättihitti Tere Perestroikasta kuultiin tällä kertaa ns. laulukilpailuversio. Se versio, jolla bändi voitti kansalliset laulukilpailut ja sai palkinnoksi lomamatkan Eurooppaan. Se matka, jota harjapäisille sankareillemme ei koskaan annettu. Olisin kuullut mieluummin sähköisen version, mutta Tammen yksin soittamakin versio kyllä kelpasi. Ymmärrän kyllä Tammea, jos tämä on joutunut soittamaan kyseisen biisin joka ikisellä J.M.K.E.-keikalla edellisen 20 vuoden aikana.

Tammehan oli oma sympaattinen itsensä. Tämä ehkä kommunikoi suomen ja viron sekaista juttua epäselvästi, mutta joka kerta tämän sanomasta saa selvää. Myöskin sen, että tämän käyttämä DDR-valmisteinen ja reissussa rähjääntynyt kitara on ollut bändissä pisimpään heti Tammen jälkeen. Juhlan kunniaksi piti myös nauttia skumppaa, joka päätyi ilmeisen janoisen yleisön kautta järkkäreille.

Tapahtuma kärsi pienestä yleisökadosta, joka taisi olla seurausta kolmen samanhenkisen iltaman päällekkäisyydestä. Gloriassa oli Helsinki Punk Fest ja Lepakkomiehessäkin jotain äksöniä. Punkin ystävillä oli siis valinnanvaraa liiankin kanssa, ja arvaan sen näkyneen jokaisessa tapahtumassa. En tiedä millainen meno noissa muissa tapahtumissa oli, mutta Nosturissa oli ihan hyvä meno päällä!