Avainsana-arkisto: Hymn to the Immortal Wind

Mono ja musiikin sanaton kieli

Jos minulta kysyttäisiin japanilaisten pitkän iän salaisuutta, sanoisin syyksi Monon musiikin. Kaikessa melankolisuudessaan yhtyeen äänimaailma pursuaa elämäniloa, toivoa, kauneutta… Tai ehkäpä se onkin seuraus, ei syy. Pitkän iän salaisuus löytyy varmasti noista edellä mainituista asioista.

Mono lavalla

Tähän päivään asti vankkumaton suhteeni tähän japanilaisnelikkoon alkoi sinä päivänä, kun kuulin bändin vierailusta Suomeen. Mielenkiinnosta tsekkasin yhteen uusimman albumin Spotifysta, ja viiden minuutin jälkeen olin myyty. Niin hyvä kuin bändi levyltä kuultuna olikin, en silti jaksanut kauheasti intoilla tulevasta keikasta. Miten tällainen musiikki voisi toimia töröttäessä lavan edessä satojen muiden seassa selkä kolottaen ja perse hikoillen, kun optimaalisin tilanne musan kuunteluun olisi yksin pimeässä metsässä, kaukana kaikesta ja kaikista?

No, töröttämiseksihän se meni, mutta ei voi sanoa että yhtään harmitti. Reilun tunnin aikana käytiin tunneskaala läpi niin kuulijan päässä kuin soittajienkin keskuudessa; alkukeikan istualtaan soittaneet kitaristit riehaantuivat jossain välissä seisomaan, Takaakira Goto jopa potkimaan jakkaraansa ja takomaan efektilaitteitansa tiukimman tunnemyrskyn vallatessa miehen.

Saapuessani Nosturiin, ei moisesta tunteenpalosta ollut kuitenkaan tietokaan, eikä ilmassa ollut runsaasta ihmismäärästä ja bändin legendaarisesta ensivierailusta huolimatta suurta urheilujuhlan tuntua. Harvoin on konsertin alla ollut näin hiljaista, ei tainnut edes taukomusiikkia kuulua. Tiedä sitten kuinka vaivaantunut tunnelma yleisön keskuudessa esiintymistä odotellessa oli, sillä itse saavuin paikalle kuin nakutettu kello 21.00, juuri sopivasti bändi aloitellessa paisutteluaan.

Ihan kaikkia biisejä en tuntenut, mutta tutulta ”Hymn to the Immortal Wind” -platalta – joka muuten lähti upeana tuplavinyylipainoksena myös himakuunteluun – bongasin useammankin tsipaleen. Jos selkäparkani ei alkaisi puolentunnin seisomisen jälkeen huutaa hoosiannaa, olisin viihtynyt keikalla vaikka koko yön. Noin puolitoistatuntinen setti oli kuitenkin lopulta melko passeli ja taiten rakennettu, sisältäen suvanto- ja myrskykohtia niin biisien sisällä, kuin niiden keskenkin. Myös tuntemattomammat biisit liikuttivat, mikä tarkoittaa tutustumista myös bändin muuhun diskografiaan.

Sen verran tuore ”fäni” olen, ettei keikka tarvittavan tunnesiteen puuttumisen johdosta mitenkään tajuntaaräjäyttävä ollut, mutta yksi hienoimmista vähään aikaan näkemistäni. Onnistuipa bändiä kuunnellessa myös ajan ja paikan taju pariin otteeseen hämärtymään, mikä maan pinnalle palattua alkoi tietysti nolostuttamaan. Kiitos Fullsteamille tästä suuresta kulttuuriteosta.

Mono levyllä

Temporary Residence (24.3.2009)

”Hymn to the Immortal Wind” -albumi on vuonna 1999 perustetun Monon viides kokopitkä, ja sisältää seitsemän kappaletta, jotka tässä kyseisessä vinyyliversiossa on kahdelle levylle jaettu. Bändin musiikkia voisi verratta Mogwain ja Sigur Rósin kaltaisiin post rock -suuruuksiin (joksi toki yhtye itsekin voidaan laskea), muita vaikutteita löytyy aina Beethovenista Ennio Morriconeen. Suuressa roolissa levyllä on myös 28-henkinen orkesteri, mutta yllättävän hyvin viuluniekkojen tukevoittamat biisit toimivat myös riisutummassa muodossa live-tilanteessa.

Levyjen lisäksi pakettiin kuuluu jokaisesta biisistä tehty erillinen kuvitus ja siihen liittyvä tarina, joiden siivin voi mielikuvitusmatkalle lähteä, jos pelkästä musiikista ei oppaaksi ole. Heeya Son kirjoittama tarina kertoo pojasta ja tytöstä, jotka tapaavat mutta hukkaavat toisensa, ja käyttävät koko loppuelämänsä toistensa löytämiseen.

Tunti ja kymmenen minuuttia sisältävät – varmasti osaksi myös tarkoituksellista – toistoa, ja orkesterisovituksineen meno äityy välillä melko imeläksi, mutta melodioiden kauneutta ja mukaansatempaavaa tunnelmaa ei voi kukaan vastustaa. En ole post-rock fanaatikko, enkä osaa tätä alan ”klassikoihin” verrata, mutta vaikea on kuvitella, että tässä genressä parempaa albumia – ainakaan omaan makuuni – voisi tehdä.

www.mono-jpn.com
www.myspace.com/monojp

[flickrfeed photoset=72157627216690297]