Avainsana-arkisto: Hot Water Music

Parhautta parhaimmillaan – Hot Water Music Nosturissa

Floridan rämeiltä lähtöisin oleva Hot Water Music on 17 vuoden aikana ehtinyt lopettaa ja aktivoitua uudelleen jo pariin otteeseen, ja vasta tällä kolmannella tulemisella bändi pääsi viimeinkin kiertueellaan Suomeen. En muista nähneeni montakaan keikkaa, joita olisin odottanut näin innolla, ja yhtyehän on sekä itselleni henkilökohtaisesti että yleisesti melodiselle punkille yksi tärkeimpiä bändejä 90- ja 2000-luvulta.

Presley Bastards avasi illan melko tyhjälle salille. Bändin setti taisi koostua kokonaisuudessaan keväällä ilmestyneen ”Lifelines” LP:n biiseistä, which was nice, vaikkakin pari vanhempaa hittiä olisi ehkä voinut settiin ujuttaa. Ylivoimaisesti parasta Preslari-matskuahan tuo uusi levy kuitenkin on, eikä vastaavan tyylistä kamaa liikaa Suomessa tehdä.

Kellon lähennellessä yhdeksää, salin alakerta alkoi jo näyttää täydeltä, mutta parvi ammotti vielä lähes tyhjänä. Yleisöennätyksiä ei siis rikottu, mutta pahempaakin on nähty. Puntit jo tutisivat, kun lavan verhot avattiin. Chris Wollard availi ääntään vetämällä viimeiset sauhut tupakistaan, ja A Flight And A Crash potkaisi pelin käyntiin. Hillitön kitaramelodioiden ja kähisevän laulun juhla valtasi Nosturin, viilteli kylmiä väreitä selkärankaani ja valotti keski-ikäisen miehen sielunmaisemaa. Parhautta parhaimmillaan! Rumpupallilla George Rebeloa tuurasi mm. Lag Wagonista tuttu Dave Raun, joka hoiti hommansa oikein asiallisesti.

Setti oli todella asiallisesti koostettu, vaikkei ihan kaikkia allekirjoittaneen suosikkibiisejä oltukaan tajuttu huomioida. Jokaiselta pitkäsoitolta soittivat jotain, viimeisimmältä tosin olisin mielelläni kuullut enemmänkin kuin yhden biisin. Kahden edellisen levyn biisejä tuli sitäkin enemmän, mm. Remedy, Jack of All Trades, Wayfarer ja Old Rules. Bändin tuotantohan on hittiä toisen perään, joten turha tässä on enempää kitistä. Huikeaa matskua alusta loppuun. Mainitsivat uuden levyn olevan tekeillä, mutta mitään uusia biisejä ei vielä saatu kuulla.

Keikka tuntui loppuvan aivan liian nopeasti, vaikka luultavasti parikymmentä biisiä oli jo rymistelty. Jokunen vielä lisää luonnollisesti encorena, joista ensimmäisenä yllättäen The Bouncing Souls -laina True Believers, ja paremmaltahan sekin kuulosti kuin alkuperäisesittäjän versio. Siihen perään vielä muutama oma kappale kuumaa vesimusaa ja ilta oli finito. Jäätävän hieno keikka, ja uskaltaisin toivoa että bändi tulee vielä toistekin Suomeen.

Chuck Ragan – Gold Country

Nimi Chuck Ragan tuo monelle varmaan mieleen sellaisen bändin kuin Hot Water Music. Telakalla olevan yhtyeen fanit saattavat järkyttyä tai ainakin hieman yllättyä kuullessaan miehen soolotuotantoa, ainakin jos Rumbleseat-sivuprojekti on jäänyt väliin.

Raganin sooloura on edennyt jo toisen varsinaisen albumin julkaisemiseen, jolla mies jatkaa edellisten levytystensä linjoilla. Tässä välissä riitikon pitää tunnustaa, että herra Raganin tuotanto ei ole entuudestaan tuttua, joten levyä tarkastellaan sitten ummikon silmin. Ragan soittaa siis kantrivivahteista folkrockia ja kertoilee kertomuksia Kaliforniaan suuntautuneesta kultaryntäyksestä ja muustakin, tarinankerronnalliseen tyyliin. Aseinaan hänellä on akustinen kitaransa ja raspiäänensä. Miehen lämpimän ilmaisun tukena on myös viulu ja hentoa rummutusta, jotka jäävät hieman toissijaiseksi kun mies alkaa laulamaan, vaikka ne täydentävätkin palettia ihan mukavasti. Simppeleihin sävellyksiin on ladattu melkoinen annos tunnetta ja lämpöä!

Lauluja levyllä on tusinan verran, mutta valitettavasti osa lauluista ei ole ihan samalla tasolla muiden kanssa, joten levyllä on väistämättä joitakin heikompiakin esityksiä. En tunnustaudu tämänkaltaisen musiikin faniksi, mutta kyllähän tätä ihan mielellään kuuntelee. Kannattaa tutustua, jos kantrivaikutteinen folkrock ja miehen kaverin Austin Lucasin soolotuotanto puhuttelee.

Chuck Ragan

Floridalaisessa Hot Water Musicissa uransa aloittanut muusikko Chuck Ragan päätyi sattumien kautta soolouralle. Kirveen ja virvelin lisäksi miehen hyppysiin istuu myös kitara siinä määrin mukavasti, että syyskuun alussa julkaistiin Chuck Raganin toinen sooloalbumi ”Gold Country ”. Viikonloppuna suomalaisilla on ilo ja kunnia todistaa miestä elävänä Jyväskylän Lutakossa ja Helsingin Bar Loosessa, joten antaa miehen kertoa viime hetken tunnelmiaan.

– Saavuimme tänä aamuna Helsinkiin Münchenistä. Emme ole nukkuneet paljoa parina viime yönä juostessamme Prahasta Budapestiin, ja edelleen Münchenin kautta Suomeen. Joten tänään lepäilemme ja palaudumme koko yön kestäneestä matkustamisesta.

Mitä odotat näkeväsi Suomessa?

– Olen erittäin innoissani ollessani täällä. En ole tosin varma mitä ehdimme näkemän. Se on yksi harmillisista asioista tien päällä. Löydät itsesi uskomattomista paikoista ja ympäristöistä ilman, että olisi aikaa nauttia muusta kuin keikasta. Harvoin on tarpeeksi aikaa..

Millainen muutos oli Hot Water Musicin ajoilta isommista keikkapaikoista pienempiin klubeihin?

– Ei se tunnu vanhoihin päiviin verrattuna juurikaan erilaiselta. Soitamme pienemmistä paikoista massiivisiin festivaaleihin, joten siinä mielessä keikat on melko samanlaisia kuin Hot Water Musicin aikoihin. Mutta juuri sitä rakastan. Nautin monipuolisuudesta ja mahdollisuudesta soittaa eritasoisilla keikkapaikoilla ja erilaisille yleisöille. Pitää homman mielenkiintoisena varmasti.

Toinen sooloalbumisi julkaistiin hiljattain, mihin suuntaan näet musiikkisi kehittyvän? Onko jotain musiikillisa tyylejä, joita haluaisit tutkia?

Olen viimeaikoina kirjoittanut enemmän kuin koskaan elämässäni, ja luulen sen johtuvan ensinnäkin siitä, että olen saanut ystävältäni ja perheeltäni paljon inspiraatiota, kuin myös ihmisiltä, jotka käyvät keikoilla. Mielestäni teen kaikkeni etten rajoita itseäni mitenkään kirjoittajana. Tietysti on olemassa aina uusia instrumentteja, joita haluaisin oppia soittamaan, ja kehittää myös biisinkirjoitustaitoa ylipäänsä, luulen että jokainen muusikko haluaisi. Mutta ennenkaikka halua vain pysyä tuotteliaana ja jatkaa kirjoittamista, antaa musiikin tulla itsestään, ei pakottamalla tai olemalla jotain muuta mitä en ole.

Soolomateriaalisi on saanut vaikutteita folk- ja country-musiikista. Mistä nämä vaikutteet ovat musiikkiisi tulleet?

Kasvoin etelässä, ja kasoin totta kai erilaisen Cajun-musiikin, bluegrassin, gospel-hymnien ja tietysti countryn ympäröimänä, ennenkuin löysin skeittauksen ja sen mukana tulleen aggressiivisemman musiikkityypin. Mutta luulenpa että nuo vanhat vaikutteet tulisivat läpi kenestä hyvänsä, joka on kasvanut niiden kanssa.

Olen ymmärtänyt, että olet innokas kalamies, ja nautit luonnosta muutenkin. Inspiroiko luonto biisien tekoa?

Ehdottomasti. Se on elämäntapa meille. Ainoa ongelma on, ettei nykyään ole tarpeeksi aikaa viettä metsässä tai vesillä. Mutta rehellisesti sanottuna, kyllä. Metsässä tai veden äärellä oleminen on jotain, mitä pidän todella pyhänä, ja on aivan ehdottomasti inspiroivaa.

Tulisiko Yhdysvaltojen ratifioida Kioton sopimus?

Mielestäni kyllä. En tiedä kaikkea Kioton sopimuksesta, enkä voi väittää ymmärtäväni kaikki sopimuksen näkökulmia, mutta minkä tiedän, on se että ilmastonmuutos on hyvin todellinen ja kiihtyy joka päivä. Minusta on häpeällistä, että yhdysvallat on allekirjoittanut sopimuksen, mutta ei vielä ratifioinut sitä, ainakaan minun tietojeni mukaan. Ja sitä en ymmärrä ollenkaan. Uskon, että jos meidän on vielä mahdollista tehdä dramaattisia muutoksia parempaan, koko planeetan tulee liittyä yhteen ja käydä töihin. Kukaan meistä ei todella tiedä onko meillä vielä mahdollisuuksia vai ei, vai olemmeko vain yksi palanen lisää elämänkaaren palapelissä. Mikä on mielestäni kuitenkin tärkeää, on että ihmiset alkavat käsittää mitä on käsillä, ja tehdä voitavansa pienistä asioista alkaen.

Kun Hot Water Music meni tauolle, oliko sooloprojekti ensimmäisenä mielessä? Mikä innosti tekemään omaa materiaalia?

En missään vaiheessa lopettanut kirjoittamista, ja ”soolo” projekti oli suunnilleen viimeinen asia mielessäni. Kun jäimme tauolle, palasin puusepän työhöni, ja keskityin siihen enemmän kuin mihinkään muuhun. Jatkoin biisien kirjoittamista iltaisin tai rämpyttelemällä biisejä ympäri taloa yleisönä vaimoni ja muutama kasvi. Vaimoni rohkaisi minua sitten nauhoittamaan muutamia biisejä, joten tein työtä käskettyä ja julkaisin joitakin seiskatuumaisia No Idealla. Samaan aikaan teimme edelleen töitä. Olin saamassa rakennusurakoitsijan lisenssin, ja suunitelmissa oli perustaa kustomoituja koteja rakentava yritys. Sitten tein sopimuksen SideOneDummyn kanssa suunnilleen samaan aikaan kuin asuntomarkkinat romahtivat, joten pidin järkevänä olla sitoutumaatta mihinkään, ja pitää vapauden työskennellä joko puun tai biisien parissa selvitäkseni. Joten, täällä olemme Helsingissä!

Hot Water Musicista puheen ollen, onko uusi levy tulossa joskus lähiaikoina?

Toivon niin. Palaamme marraskuun lopulla Eurooppaan muutaman keikan merkeissä, joten kuka tietää. Me kaikki haluamme sitä, joten se on vain ajan kysymys.

Kiitos ajastasi, ja nauti vierialustasi Suomeessa!

Ystävällinen kiitos! Voikaa hyvin.

Hot Water Music – The New What Next

Vuosikymmenen kovimmaksi punkbändiksi rapakon takana kaupiteltu Hot Water Music ei ole moisella volyymillä vielä Suomessa päässyt läpilyömään, joten bändin kuudes albumi ”The New What Next” on ensimmäinen todellinen kohtaaminen orkesterin kanssa. Bändi, jonka punksoundi on sangen sivistynyt ja jalostunut raja-aitojen ulkopuolelle, saisi varmasti täälläkin varsin kirjavan rokkikansan puolelleen. Tutut ja turvalliset punk-elementit on kasassa, mutta sen lisäksi tarjoillaan hienouksia sävellyksissä, jotka perinteiselle punkkiyleisölle veivattuina menisivät täysin hunningolle.

Yksi silmiinpistävimmistä seikoista albumilla on biisien laatu. Levy soljuu mukavasti eteenpäin, mutta myös kokonaisuudesta irroitettuna kappaleet toimivat erinomaisesti – jokaisessa kipalessa on oma tyylinsä ja fiiliksensä. On varsin kohtuullista sanoa, ettei levyltä löydy keskinkertaista raitaa, saatika sitten huonoa sellaista. Mitä musiikilliseen suuntaukseen tulee, ”The New What Next” on paikoitellen ehkä rauhallisempi kuin mitä yleisesti odotettiin, mutta juuri tämä ”laskelmoitu” lähestymistapa helpottaa levyn sisäistämistä ja saa voitettua puolelleen uusiakin kuulijoita, kuten allekirjoittaneen.

Vuosikymmenen ja kuuden albumin jälkeen bändi on saavuttanut vankan arvostuksen alan ihmisten keskuudessa, mutta suurempi suosio antaa vielä odottaa, vaikka edellytykset joka osa-alueella siihen olisi. Valtaväestö vain lienee liian kuuro tällaisen nerouden edessä.