Avainsana-arkisto: grindcore

Napalm Death – Utilitarian

Napalm Death – grindcoren isä, poika ja pyhä viha – on jälleen uuden albumin kimpussa. Edellisestä ”Time Waits For No Slave” -kiekosta onkin jo reilut kolme vuotta aikaa, mutta maailma ei ole kolmessa vuodessa juurikaan paremmaksi muuttunut, mikäli ”Utilitariania” on uskominen.

Käytännössä Napalm Death tekee sitä samaa, mitä se on tehnyt ”Enemy of the Music Businessista” lähtien; vimmaista ja suoraviivaista, death metallista grindcorea. Yhtye soundaa… noh, Napalm Deathilta. Ei vanha koira opi kovinkaan montaa uutta temppua saati uudista koko ulosantiaan, mutta hieman yhtye monipuolistaa soundiaan. Viime levyillään Napalm Death on alkanut (taas) käyttämään puhdasta laulua. Laulaminen jatkuu, mutta nyt Nappis ärsyttää vanhoja ”Scum”-faneja entisestään iskemällä vielä törähteleviä tuomiopäivänfoneja kappaleessa Everyday Pox.

Eräs kaverini vertasi nyky-Napalm Deathia vanhetessaan paranevaan viiniin. Paranemisesta en ole ihan yhtä mieltä, mutta kitkerämmäksi Nappis ainakin muuttuu. Yhtye on kenties nyt vihaisempi kuin koskaan aiemmin, mutta uransa relevanteinta teosta se ei Utilitarianilla tehnyt. Eikä ”Utilitarianin” olisi tarvinnut olla 45 minuuttia pitkä, Napalm Deathille kun olisi riittänyt lyhempikin mitta. ”Utilitarian” ei lisäminuuteista parane, vaan pikemminkin jo kompuroi sen vuoksi. Siltikin ”Utilitarian” näyttää, ettei Napalm Deathin ote ole lipsumassa.

Bötoxx – Asekätkentä 2012

Presidenttikilpa tuli ja meni. Vaalien fanituotekuningas Paavo Väyrynen on ottanut uudet aseet käyttöön ryhtymällä kokkolalaisen Bötoxxin sponsoriksi. Yhteistyö näkyy heti Paavon kuvana ”Asekätkentä 2012” -kasetin kannessa. Siitä en sitten tiedä, miten paljon tekemistä Väyrysellä on oikeasti Bötoxxin kanssa ja mille kannalle Bötoxxin jäsenistö taipui, jos oli taipuakseen.

En kyllä arvannut Paavon diggaavan grindcoresta, jota Bötoxx soittaa punkisti ja kaoottisesti, 80-luvun alun henkisesti. Vaikutteiksi iskeään Napalm Deathia ja S.O.D:tä, ja varsinkin jälkimmäisen henki huokuu ”Asekätkentä 2012”:sta. Kohellusta on jopa kolmenkymmenen (30) kappaleen edestä, joten siinä on jopa Paavollekin hetkeksi purtavaa. Vokaaleista nyt ei saa juurikaan selvää, eikä mukana tullut edes sanoitusliitettä. Siten jäinkin toivomaan, että Bötoxxillä olisi muutakin sanottavaa kuin ”v*tun natsiäpärärunkkari” -tason latteuksia. Yksioikoisest lyriikat tosin kuuluvatkin tyylilajin henkeen, varsinkin kun Bötoxx yrittää tehdä ns. ”tolkullista” musiikkia vain osan nauhan kestosta.

Soundit nyt ovat mitä ovat ja ”musa on usein soitettu päin vittua”, mutta eipä se itseäni häirinnyt. Kaikista biiseistä ei vaan riitä samalla tavalla kerrottavaa jälkipolville kuin Väyrysestä, mutta joitakin hyviä hetkiä Bötoxxinkin onnistuu väkisinkin luomaan. Iloa pystyin repimään ainakin Hüsker Düskeristä, Shitter Limited -henkisestä Minä rakastan Saatanaa -veisusta sekä bändin omasta You Sufferista, eli Jyrkistä. Hauska kasetti, muttei sitä välttämättä jaksa joka päivä kuunnella.

Earth Today – S/t

Earth Today on jakanut alati ajankohtaista informaatiota pallomme nykytilasta ja tulevaisuudesta jo yli kymmenen vuoden ajan, vaikkakin siinä välissä pidetyt tauot ovat olleetkin melko pitkiä. Tällä kertaa uutiskatsaus toimitetaan 12-tuumaisena vinyyliklönttinä, näennäisen kevyestä formaatistaan huolimatta raskaana kuin lyijyllä valeltu tiiliskivi.

Grindin ja crustinsekaista hardcorea nakuttava Earth Today on murjonut jo tarpeeksi kauan tietääkseen mitä se on tekemässä. Earth Todayn laulukieleksi näkyy vakiintuneen suomi, jota tuutataan kahden vokalistin voimin. Lyriikkapuolesta voi sen verran valaista, ettei sisäpussissa ole sanoituksia lainkaan, vaan pelkästään englanniksi kirjoitetut kuvaukset kunkin kappaleen sanoituksellisesta sisällöstä. Levyn lyyrisen annin tulkitseminen jää siis kuulijan kuulohavaintojen varaan, oikoteitä kun ei tunneta.

Vikoja levystä ei tahdo löytää etsimälläkään, vaan käsissä on hyvinkin tyylikkäästi tehty LP. Ehkä Earth Todaylla on vaara alkaa toistamaan itseään – ja siihen se kieltämättä myös sortuukin –  mutta peli vihelletään poikki ennen kuin mätke ehtii kääntyä itseään vastaan. Hyvin asiallista mäiskettä.

Psykoanalyysi – Kivitys

Psykoanalyysi tekee todentotta selväksi, mitä mieltä se on äänestämisestä vaikuttamiskanavana. Yhtyeen epäpyhä kolminaisuus sai jo aiemmin osat ”Kusetus” ja ”Vitutus”, nyt on sitten aika mennä sanoista tekoihin ”Kivityksen” myötä.

Musiikillisesti ”Kivitys” tarjoaa yhtä paljon vaihtelua kuin vaalitentit. Lähinnä vain kasvot ja nimet vaihtuvat, mutta sisältö pysyy jotakuinkin samana. Psykoanalyysin tummanpuhuva hardcoren ja grindcoren yhdistelmä saattaa olla yksipuolista, mustavalkoista ja itseään toistavaa. Mutta se ei tässä tilanteessa haittaa yhtään, vaikka Psykoanalyysillä ei olekaan vihaisuutensa lisäksi muita ässiä hihassaan. Yhtyeen vaahtoaminen on nimittäin rehdimpää kuin keskivertopoliitikon vaalilupaukset. ”Kivityksen” pitkä kappalelista puistattaa aluksi ja bonuksena on vielä muutama lisänumero. Irwin Goodmanin Haistakaa paska koko valtiovalta on hyvä ja aiheeseen sopiva kappale, mutta sitä biisiä vaan ei ole tehty tähän muottiin. Kaksi Terveet Kädet -coveria sen sijaan ovat, mutta ne ovat todella ilmeisiä valintoja. Covereita on yhteensä viisi ja niiden lisäksi on vielä yksi kappaleluettelossa mainitsematon biisi. Yhteensä 24 raitaa 21 minuutissa.

Suorat lyriikat ovat vähän naiivia ”kyttä on poliisi” -osastoa, mutta toki menevät näinkin äkäisen musiikin yhteydessä vaivatta. Kaikki on päin v*ttua; politiikka, suuryritykset, ihmiset, media ja varsinkin MySpace. Pätkä ”Kohta Myspace Tomppa kiikkuu hirressä” hymyilytti. Bändillähän on muuten itselläänkin MySpace-accountti, joten he tietävät mistä puhuvat?

Hävitys / Ward – Split

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä käsitellyn splitin kaava on jotakuinkin seuraavanlainen: jyväskyläläinen Hävitys kaahaa ja tamperelainen Ward laahaa. Eihän tämmöinen vastakohdilla leikittely nyt ole varsinaisesti uusi keksintö, mutta siltikin vaihtelu on aina tervetullutta. Molemmat nimet ovat melko tuoreita ilmestyksiä, joten allekirjoittaneellekin tämä on ensimmäinen kerta kun kumpaankin pääsee kuulemaan.

Hävityksellä on neljä biisiä crustin ja grindinsekaista mättämistä, eli asiaan kuuluvat plätkyvät tuplabasarit, kiivas tahti, raskas ulosanti ja huuto- ja murinalaulujen yhdistely. Jo pelkästään kahden vokalistin käyttäminen tuo Hävityksen roiskimiseen mukavasti vaihtelua, kuten myös melankolinen perusvire. Hävitys ei juuri tahtia höllennä, vaan tappamisen meininki säilyy loppuun asti.

Wardin puolelle on jäänyt vain yksi kappale, mutta se onkin sitten yhtä pitkä kuin koko Hävityksen puoli yhteensä. Vaikka tämä on varsinaisesti Wardin ensiesiintyminen levytysrintamalla, on yhtyeellä ikärenkaita jo hieman enemmän. Soundia on kypsytelty rauhassa ja hyvä niin, sillä Past Behind vaikuttaa hyvin loppuun asti harkitulta kappaleelta. Ja hyytävältä. Se runttaa koko maailman syvälle suohon, alkaen loppua kohden harhailla, tosin sillä hyvällä, psykedeelisellä tavalla.

Molemmat bändit vakuuttavat ja jättävät jälkeensä halun kuulla niitä enemmänkin. Hävitystä tosin tuskin jaksaisi kuunnella suuria määriä kerralla, mutta Wardiin törmäisi mielellään jonkin pitemmän levykäisen merkeissä.

Evolved As None – S/t

Grindcorella menee Suomessa kaiketi ihan hyvin, vaikka itselleni tuttuja nimiä tämän hetkisestä tarjonnasta ovat vain Rotten Sound ja Death Toll 80K. Nyt voin lisätä tuohon liigaan vielä Evolved as None -nimisen ryhmän. Näemmä kirjoituskoneella (!) naputetun saatekirjeen mukaan Evolved as Nonen kehityskaari ei ole ollut ihan sieltä tavanomaisimmasta päästä. EP on äänitetty basistilaulajan olohuoneessa muutamalla mikrofonilla jo peräti kaksi vuotta sitten ja silloinkin bändin maallista taivallusta oli kestänyt jo vuoden päivät. Biisit jäivät syystä tai toisesta julkaisematta, joten jään bändin kanssa ihmettelemään, minkä helvetin takia näitä grindin primitiivisiä herkkupaloja ei julkaistu aiemmin?

En kuuntele grindiä niin paljoa, että voisin tehokkaasti verrata Evolved as Nonea skenensä muihin edustajiin. Tiedän kyllä silti, mikä iskee kuin metrinen halko. Tyylikkään c-kasetin soundeissa on kunnolla rupea, biisien sadistinen hyökkäävyys nappaa heti mukaansa ja bändi soittaa riittävän yksinkertaisesti. Huipputeknisyys on heitetty samaan roskalaatikkoon kliinisen tuotannon kanssa, vaikka tokihan nämä äijät hallitsevat instrumenttejaan. Totta puhuen pidän tästä enemmän kuin Rotten Soundin uusimmasta levystä.

Kasetin painos on rajattu huikeaan 50 kappaleeseen. Evolved as Nonen nettisivuilta sen voi kuitenkin ladata ihan ikiomaksi!

Rotten Sound – Cursed

Suomen suurin ja kaunein (?) grindjyrä Rotten Sound on omissa korvissani menettänyt hieman teräänsä edellisen viiden vuoden aikana. ”Cycles” ei oikein kolissut ja ”Napalm” jäi melko keskinkertaiseksi. Jossain vaiheessa bändin suunta oli jokseenkin hukassa johtuen osittain dramaattisista kokoonpanomuutoksista, eivätkä Rotiskot tuntuneet tietävän mihin halusivat musiikkiaan oikein viedä. Viivat on piirretty kartalle nyt uudestaan viivoittimen kanssa, ja Rotten Sound onkin oikonut mutkat suoriksi ”Cursed”-albumilla. Yksinkertainen on kaunista.

Soundipuolen löysäilyt on puristettu pois, jolloin ”Cursed” pörisee edeltäjäänsä brutaalimmin ja epäinhimillisemmin. Myös pituudesta on nipistetty, vaikka tällekin albumille on mahtunut selkeästi omat täyteraitansa. Lyriikoissa maailma on edelleen perseestä tai ainakin menossa sinne hyvää vauhtia. Sosiaalisesti tiedostava Rotten Sound on jakanut albuminsa kuuteen osaan, joissa Keijo Niinimaa antaa verbaalista piiskaa niin suuryrityksille, kulutukselle, systeemille kuin ihmisten asenteillekin. Eipä ole mätä omena kauas kuolleesta puusta pudonnut.

Grindcorea ymmärtämättömille Rotten Sound näyttäytyy edelleen soittotaidottomien apinoiden soittamana metelinä, mutta asiaan vihkiytyneet saavat ”Cursedista” paljon irti. Vaikka kappaleita ei voikaan ihan monimutkaisiksi sanoa, on niissä kuitenkin sävyjä, joita voi poimia vasta pitemmän kuuntelun jälkeen. Omana suosikkinani Rotiskojen tuotannosta tosin säilyy edelleen ”Exit”, muttei ole epäilystäkään etteikö ”Cursed” olisi ainakin bändin kolmen parhaan studioalbumin joukossa.

Deathbound – Non Compos Mentis

27.1. julkaistava Deatbound-yhtyeen viides kokopitkä, ”Non Compos Mentis”, on kerrassaan loistava albumi. Itse asiassa niin loistava, että uskallan jo näin tammikuussa julistaa sen yhdeksi vuoden 2010 kovimmista kotimaisista extreme-metal julkaisuista.

Miksi ”Non Compos Mentis” sitten on niin loistava albumi? No, levyltä ei  yksinkertaisesti löydy heikkoja vetoja. Lisäksi tämä 14 biisin kokonaisuus on onnistuttu jäsentelemään hemmetin loistavasti; tiukemmat, blastbeattiin nojaavat, kaahaukset ja rokkaavammat ns. humppakompilla operoidut biisit vuorottelevat pitäen kokonaisuuden vaihtelevana ja mielenkiintoisena. Monesti levyllinen grindcorea jättää kuulijan hengästyneenä sulattelemaan ähkyään, mutta ”Non Compos Mentisin” tapauksessa huomasin levyn päättyessä halajavani välitöntä uusintaa.

Hallitun kokonaisuuden vuoksi ”Non Compos Mentis” ei myöskään jää kuulijan mieleen yhtenäisenä harmaana könttinä; levyltä on oikeasti helppo poimia yksittäisiä biisejä jo ekalla pyöräytyksellä, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys kaikkien grindiin taipuvien levyjen kohdalla. Omiksi suosikeikseni nousivat hulppealla kitarasoololla varustettu The Wave Called Misery, rokkaava A Better Tomorrow ja Autopsy-henkisesti starttaava Strain.

Tuotanto on yhdellä sanalla sanottuna täydellinen; moderni, mutta ei todellakaan liian kliininen, raskas ja säröinen, mutta silti selkeä ja sopii helvetin hyvin yhtyeen death metal/grindcore fuusioon. ”Non Compos Mentis” selvisi jopa ”paskat-autostereot” testistäni puhtain paperein. Menemättä sen kummemmin testimenetelmän yksityiskohtiin, voin todeta että ko. testi on juuri tämän tyyliselle musiikille säälimättömän armoton. Helvetin kova levy.