Avainsana-arkisto: Graveborne

Graveborne – Pure Negativity

Black metal -yhtye Gravebornen pari vuotta sitten ilmestynyt ”Astride Over the Grave” EP yllätti positiivisesti, vaikkei periaatteessa ollutkaan mikään omaperäisyyden riemunmääkäisy. ”Pure Negativity” -pitkäsoittoon tullessa Graveborne ei ole muuttunut kuin parin tekijän osalta: Raivon korvasi Raato, eli kärisemässä on nyt tyystin eri mies. Toisekseen Graveborne riehuu nyt pitkäsoitolla, mikä toki asettaa haasteita bändille. Kykeneekö Graveborne pitämään kiinnostuksen mustaa liekkiä palamassa kolmen vartin ajan?

Graveborne karauttaa suoraan asiaan ja pysyttelee black metallin ytimessä. Se ei tee juurikaan harharetkiä ambientin tai death metallin puolelle, eikä myöskään hyödynnä syntikkamattoja tai naislaulua. Bändi ei muutenkaan tee ihmeellisempiä kokeiluja musiikkinsa kanssa, vaan pitää sen simppelinä ja black metallille epätyypillisesti jopa jossain määrin tarttuvanakin. Suurin kiitos tästä lankeaa riffeille, jotka eivät siltikään ole sellaisia, että niitä kannattaisi yrittää soittaa juuri kun on vaivoin opetellut Smoke on the Waterin pääriffin. Tarkoituksenmukaisilla soundeilla sivelty ”Pure Negativity” on kokonaisuudessaan raaka ja armoton, muttei palvo nekrosoundeja.

”Astride Over the Graveen” verratessa ”Pure Negativity” ei kohoa selvästi paremmaksi, muttei alene edeltäjäänsä heikommaksikaan. Formaatinmuutos huomioiden Graveborne on selvinnyt tehtävästä loistavasti, eli aiemmin esitettyyn kysymykseen vastatakseni; kykenee, ja tuikkaa vielä kannullisen spriitä perään.

Graveborne – Astride Over the Grave

”Tää kuulostaa ihan vanhalta Emperorilta” totesi kaverini, kun kuuntelimme autossani kotimaisen black metal tulokkaan, Gravebornen, ”Astride Over the Grave” EP:tä. Jottei jäisi epäselväksi, niin täsmennettäköön nyt vielä, että tuota lausuntoa voi pitää aika helvetin kovana kehuna ja sen Graveborne on ansainnut. ”Astride Over the Grave” on vakuuttavimpia omakustanteita joihin olen koskaan törmännyt.

Tuotanto on kohdillaan, soittotaitoa löytyy rutkasti ja mikä tärkeintä, biisit ovat todella kovatasoisia. Sanoisinpa jopa, että lyhyen intron jälkeen levyn avaava Nitimur In Vetitum on kovimpia pitkän aikaan kuulemiani bläkkisbiisejä. Graveborne ei ole mitenkään järjettömän rujoa ug-kamaa, mutta toisaalta myös kaukana esimerkiksi Dimmu Borgirin MTV-meiningeistä. Bändissä on jotakin,  minkä perusteella Gravebornesta voisi kuvitella tulevan iso nimi. Jään innolla odottamaan bändin seuraavaa siirtoa.