Avainsana-arkisto: God Given Ass

Suomipunkin kärkinimet kokoontuvat Torvessa

Lukukausi päätetään jälleen Graduation Day Rumble -bileiden merkeissä Torvessa ja Tirrassa jo kolmatta kertaa perjantaina 30.5.2014. Paikalla on tällä kertaa oikea suomipunkin kerma, kiintotähtenään Teemu Bergmanin klassikkobändi The Heartburns sekä takuuviihdyttävä Anal Thunder.

Kahteen kerrokseen levittäytyvien bileiden esiintyjinä nähdään myös Kyre & Duunarit, Otto Grundströmin kipparoima punkrock-yhtye God Given Ass, Ramopunkin kärkinimi Häiriköt sekä alunperin Lahdesta ponnistanut skeittipunkbändi The Prostidudes.

Graduation Day Rumble III
Pe 30.5. Torvi & Tirra, Lahti
The Heartburns, Häiriköt, The Prostidudes
Anal Thunder, Kyre & Duunarit, God Given Ass
Ovet kello 21, liput 10 eur (vain ovelta)

www.facebook.com/events/627262474017368

[youtube url=HaoDFqLVqHs]

[youtube url=eRorRd1vWgI]

www.facebook.com/pages/The-Heartburns/137150539654411
www.facebook.com/analthunderband
www.facebook.com/TheProstidudes
www.facebook.com/GodGivenAss

Punkkifestarit lappeenrantalaisittain

Kuten kaikki hyvät festarit, tämäkin alkoi edellisyön enneunella. En nyt lähde kaikkea unessa tapahtunutta äksöniä ylöskirjaamaan, mutta sen sanon, että haastatellessani lavaa pystyttäneitä Pekkaa ja Ollia, totesin ettei ainakaan meikäläisestä olisi tämmöisen show’n pyörittämiseen, edes unissaan. Siispä kymmenen skenepistettä ja papukaijamerkki järjestävän tahon suuntaan, mainiota että saatiin muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen punk/hardcore-tapahtuma Suomen väkinäiseen festarikesään.

Koko alkuviikon jatkuneet sateet Lappeenrannassa eivät luvanneet hyvää tapahtumaa ajatelleen, mutta perjantain sarastaessa aurinkoisena alkoivat fiilikset nousemaan. Muutamia salamoita oli sääennusteessa, mutta mielummin satunnaiset ukkospyräykset kuin jatkuva tihkusade.

Perjantai

Festivaalien alkaessa perjantaina siinä viiden maissa, oli alueen liepeille saapunut vasta varsin maltillisesti porukkaa, siitäkin valtaosan paistatellessa päivää aidan vehreämmällä puolella. Onneksi M.O.R.A. ja Fit My Crime möykkäsivät kuitenkin sen verran äänekkäästi, että esityksen saattoi aistia myös alueen ulkopuolelle. Fit My Crimen esityksestä jäi mieleen ennenkaikkea Sepultura-koveri.

Nähtävästi aluelle ei ollut kova kiire vielä näiden jälkeenkään, sillä mukavia turistessa niin Jaakko & Jay kuin Kyre ja Duunaritkin meni ohitse, eikä kovinkaan montaa kipaletta .45 Stainlessinkaan ”pökkelöheviä” (kuten erään kanssafestaroitsijan kuulin kuvailevan) ehtinyt kuulemaan. Perjantain pääasiallinen anti jäi siis Worth The Painin ja tapahtuman pääesiintyjän Trapped Under Icen harteille.

Joonas / Worth The Pain
Joonas / Worth The Pain

Worth The Pain ei ihmeemmin yllättänyt, perusvarmaa tekemistä jo uudistuneeltakin kokoonpanolta. Trapped Under Ice oli puolestaan kovasti odotettu, eikä mielestäni odotuksia pettänyt. Esityksestä ehkä paistoi tietty rutiinomaisuus, eikä erityistä ”unity”-fiilistä päässyt syntymään, mutta bändi soitti hyvin ja kaikki oleellisimmat biisit ja pitti pyöri. En itse ainakaan mitään erityisempää ”high fives” -heittelyä kaivannut. Hyvä ilta, josta todisteena myös seuraavana päivänä aivan täysin jumituneet ojentaja/tms/”lihakset”.

Lauantai

Oli edellinen ilta mennyt kuinka myöhään tahansa, festarialueelle suoiruminen kello 12:ksi sillä olettamuksella, että siellä törötetään yhtä soittoa aina hamaan loppuun, eli kello 23:een saakka, on kelle tahansa mahdoton yhtälö. Paitsi järjestäjille ja työntekijöille, mutta onneksi he eivät ole oikeita ihmisiä.

Näin ollen aamupäivän ohjelmistossa olleet Laineen Kasperi ja Pää Kii jäivät kuulematta, ja jälkikasvun ensimmäinen festarikäynti ajoittui God Given Assin aikoihin. Lapsen korvaan musiikki lienee kuulostanut kuitenkin melko pahalta, sillä kovinkaan montaa minuuttia ei alueella saanut musiikin alkaessa viettää, ja totta puhuakseni omiinkin väsyneisiin korviin kitaranräminä tuntui heti kärkeen turhan terävältä.

Siinä läpi tapahtuman varsin väljästi kansoitettua aluetta silmämääräisesti mittaillessa ja pitkää festaripäivää taivastellessa heräsi ajatus, olisiko kahden lavan käytössä ideaa, jos vain resurssit antaa myöten? Bändien välissä tuppasi olemaan välillä turhankin paljon joutoaikaa, lisäksi alue ei ehkä vaikuttaisi noilla muutaman sadan yleisömäärillä ihan niin autiolta, jos toiseen päähän kenttää lyötäisiin toinen lava pystyyn, isomman kalia-alueen lisäksi tietysti.

IMG_2853_nooneissafe
No One Is Safe

Joka tapauksessa, GGA:ta seuranneen tauon jälkeen illan ohjelman avasi Upright, joka kuulosti pienen orientoitumisen jälkeen jo huomattavasti paremmalta. Livenä mainio bändi, mutta kenties himaoloissa itselle vähän tylsää kuultavaa. Hasta La Vista Social Club oli ehkä sinänsä väärässä paikassa, että hyvin alkaneen hooseemätön jälkeen olisi kernaasti kuunnellut vaikka No One Is Safea, vaikka HLVSC hyviä kaljotteluralleja vetikin. NOIS rykäisikin kaljottelutuokion jälkeen illan ensimmäisen kunnon mylläkän käyntiin. Nyansseja löytyy ja on parin laulajan kohelluksen ansiosta myös aina arvaamatonta liveseurattavaa. Ratface lisäsi illan hämärtyessä löylyä koppiin, mukava nähdä miten kotimaisistakin bändeistä on tullut ihan ”oikeita” isoja nimiä, joita tullaan seuraamaan siinä missä ulkomaalaisiakin.

Sateen yllättäessä (ja muutenkin) alkoi kaljateltassa olla ryysistä. Hieman oli hullunkurista, kun Rejected soitti melko tyhjälle lavanedustalle väkijoukon pullistellessa kalja-alueen aidan takana. Lappeenrantalaispainotteisen loppuillan päätti Anal Thunder, ja varmasti ainakin lokaalit – joita aiempiin vuosiin nähden taisi olla suhteessa enemmän kuin muualta tulleita – saivat vastinetta rahoilleen ja hyvän fiiliksen. Omaa tunnelmaa meinasi laskea alati yltyvä sade ja älynväläys suoriutua Skinnarilasta Kourulaan kävellen. Noin 3 kilometriä, joista yli puolet lähes täysmittaisessa kaatosateessa, eivät kuitenkaan huuhtoneet pois sitä tosiseikkaa, että LPRHC Fest oli meikäläisille ehdottomasti se kesän kohokohta ja ehdottomasti ainoa pakollinen tapahtuma koko suvena, toivottavasti myös tulevina.

God Given Ass – Checking If They’re Still Alive

Tehosekoittimen hienoutta olen alkanut vasta myöhemmällä iällä arvostamaan. Onkin kunnia-asia koko punk-scenelle, että varsin mainio keulahahmo Otto Grundström rikastuttaa jälleen tätäkin taidekenttää omalla panoksellaan. Bändille vokalistin menneisyys tuntuu olevan kuitenkin enemmän taakka, joten eipä siitä kannata sen enempää jauhaa, ja miksi pitäisikään; God Given Assissa vaikuttaa lisäkseen muitakin pitkänlinjan rokuja mm. Patsy Walkersista, joten meininki on erittäin kohdillaan.

Itselleni syvällisempi tutustuminen Ziggy Stardustin ahteriin (?) on jäänyt tekemiseksi, mutta ”Checking If They’re Still Alive” paljastaa hyvin pitkälle sellaisen orkesterin kuin mitä odotinkin. Rokkaavaa punkkia kovalla asenteella ja kompilla. Dead Boys on varmasti lähellä sydäntä, eikä kovin kaukaa hae Heartburns-vertauksetkaan, toki Oton tuttu ääni tuo rauhallisimmissä kohdissa mielleyhtymiä myös 90-luvun alun Tehariin.

Levyn avaava Delete Pills -rykäisy on melkeimpä hardcoreksi tulkittavissa, ja siten ehdoton suosikki koko levyllä. Vähän tylsä (yli kaksiminuuttinen!) Baby I’m A Bum ja I Need Speed eivät herätä ihmeemmin tunteita suuntaan tai toiseen. Levyn päättää yli viisiminuutinen balladi She Won’t Come Tonight, joka tuo vaihtelua muuten melko suoraviivaiseen paahtoon. Puskeeko runoilijapojan luonne väkisinkin pintaan? Näin erilainen kappale näin lyhyellä julkaisulla on vähän outo ratkaisu, pidemmällä kiekolla voisi hyvin toimiakin, sillä sielukas kappale toki kyseessä.

Levystä jää jokseenkin kaksijakoiset tunnelmat; fiilinki on hyvä, mutta musiikillisesti ennemmin jättää kylmäksi kuin saa pakonomaisesti takomaan tahtia. Selvästi simppelit punkrock-jollotukset (kuten ekan seiskan Goldfish Think Thank ja Male Groupie) istuvat bändille parhaiten, vaikka tylsäksihän se älpeellinen niitäkin kävisi.

[youtube url=i4SfikoDJtA]

Pink T-Bird Rock’n’Roll -club

Pitkästä aikaa oli Pink T-Bird Rock’n’Roll -clubin psycho-painotteisella illalla sellainen bändikattaus että allekirjoittaneenkin mielenkiinto heräsi ja näin ollen vietin sekavan viikonlopun pääkaupunkiseudulla. Kolmastoista päivä ja perjantai ei kyllä kuulostanut hyvältä ajankohdalta matkustaa, mutta viis veisasin taikauskoista ja sylkäisin kolme kertaa olkapäälleni ja kävelin tikapuitten ali musta kissa sylissäni. Perjantain esilämmittelyt suoritettiin Lepakkomiehessä punkin räimettä kuunnellen. Bändit jäivät valitettavasti sivuosaan, koska pitkästä aikaa oli mahdollisuus istua vanhojen tuttujen kanssa samaan pöytään ja kilistellä kolpakoita. Junk Pushers niminen bändi sai kuitenkin suun loksahtamaan auki ja pakotti keskittymään tarkemmin kuunteluun. Helvetin tiukka bändi joka oli ihan uusi tuttavuus itelleni. Illan viimeisteli Gun Molls & Gansters, joka ei väsymyksen takia jaksanut oikein enää innostaa, ehkä seuraavalla kerralla paremmalla kunnolla.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli reissuni päätarkoitus eli lauantai 14.3. ja suuntana ravintola Top Hat Korsossa. Etkoiltiin eka kaverin luona Tuusulassa, jossa kävi myös pyörähtämässä muutama illan esiintyjistäkin ja näin ollen jo tiesi miltä lavalla tulee näyttämään. Rytmiryhmämme pääsi paikalle ja jopa ravintolaan sisään, joten juominen voitiin aloittaa vaikkakin se hyvällä mallilla jo olikin ollut muutaman päivän. Soittamisen aloitti God Given Ass joskus kymmenen jälkeen ja muutaman biisin katselu sekä kuuntelu sai itelle riittää. Jotenkin bändistä vaan puuttui jotain että olis itelleni kolahtanut, garagepunkkia ehkä parhaimmillaan Suomenmaassa sanois joku, mutta en minä. Seuraavana vuorossa oli Deep Sixin kokeneet miehet, jotka ilokseni soittivatkin vanhoja klassikkopsychobiisejä covereina ja näin ollen jotkut biisit saivatkin vanhan psychosydämen lämpenemään. Mutta ei siltikään niin paljoa että olisin jaksanut jättää kaverini, juomani ja hyvän istumapaikan, joten keikka meni ohi sujuvasti kuunnellen.

Tämän jälkeen lavalle nousikin jo sitä jotain joka ajaa humalaisen miehen ylös penkistä ja katselemaan lavan edustalle. Oli se hetki illasta jonka takia paikalle tulin ja mitä odotin. Tuore rockabilly bändi Jyväskylästä nimeltään The Leopards aloitteli juuri keikkaansa. Nuoria miehiä tyylikkäissä mustissa paidoissaan sekä leopardikravateissaan ja kaiken kruununa erittäin kaunis nainen leopardimekossaan, joka soittaa läskibassoa ja laulaa jumalaisella äänellä. Voiko enää parempaa olla? Ei voi… helvetin tiukka keikka kyseiseltä bändiltä. Musiikki ei ihan niin puhdasta rockabillya, vaan sopivassa suhteessa mausteita mukana myös psychobillysta, punkista ja siihen kun sekaan lyödään vielä skata niin illan paras soppa oli valmis. Todella ammattitaidolla heitetty keikka, vaikka aikaisempia keikkoja ei vielä niin kovin montaa ollut takana, mutta uskoisin että edessäpäin on ja reilusti. Toimiva bändi mitä Suomenmaassa on kaivattu ja onkin mukava piristys nykyiseen billy-sceneen. Hieno keikka jota ei voi hehkuttaa liikoja.

Illan viimeisenä esiintyjänä oli bändi nimeltään Psychostars, joka soittikin hieman garage-tyylistä rokkia, munakkaalla asenteella vaikka tätäkin bändiä johti naislaulaja. Jos edellisessä bändissä oli laulaja joka hoitaa tonttinsa täyden kympin arvoisesti, niin ei tämäkään laulaja siinä yhtään taakse jäänyt. Todella hyvin yleisönsä ottava kaunisääninen ja erittäin karismaattinen naislaulaja. Tässä vaiheessa iltaa kello oli jo pitkälle yli yks ja alkoikin osaa rytmiryhmämme jäseniä väsy painaa niin kovin, että kohtelias henkilökunta esitti pyynnön jos voisimme poistua rakennuksesta ja päätimme noudattaa pyyntöä ilman vastarintaa. Todella hieno viikonloppu pääkaupunkiseudulla johon mahtui useampi suun auki jättävä bändikokemus ja mikä parasta, kaikki näistä näin ensimmäistä kertaa livenä. Vielä kun saisi ne matkatavarat takaisin joskus…

www.myspace.com/thejunkpushers
www.myspace.com/gangstersandgunmolls
www.myspace.com/godgivenasshki
www.myspace.com/deepsixsix6
www.myspace.com/theleopardsband
www.myspace.com/psychostarsrocks