Avainsana-arkisto: Fucked Up

Fucked Up Tampereen Klubilla

Suomessa jo muutamaan otteeseen vieraillut kanadalainen Fucked Up on ehdottomasti yksi viime vuosien hypetetyimpiä ja mielenkiintoisimpia yhtyeitä vaihtoehtomusiikin saralla. Alkujaan melko suoraviivaista hardcorepunkia soittaneen yhtyeen musiikkia on nykyisellään hankala suoralta kädeltä lokeroida, sillä bändi on siirtynyt albumeillaan kerta toisensa jälkeen melodisempaan suuntaan, laulaja Damian Abrahamin säilyttäessä kuitenkin rujomman ulosantinsa. Nykyisin ilmeisesti jonkinlaista hipster-stigmaa kantava Fucked Up tuntuu jakavan mielipiteitä melko jyrkästi, mutta allekirjoittaneen mielestä bändin viimeisin albumi ”David Comes To Life” oli kiistatta yksi viime vuoden parhaita levyjä, riippumatta siitä mistä näkökulmasta levyä tarkastellaan. Myös livenä bändi on omaa luokkaansa, kuten jälleen saimme todistaa.

Molemmilla Suomen keikoilla lämppärinä toiminut Ydinperhe on myös viime vuosina nauttinut täysin ansaittua suosiota. Hyvin yksinkertaisista aineksista kasattuja biisejä, jotka toimivat käsittämättömän hyvin. Muuta bändiä väheksymättä on pakko hehkuttaa laulaja Masan ulosantia sekä live-esiintymistä! Ydinperhe ei ehkä ole energisin näkemäni live-bändi, mutta keikat ovat huomattavasti viihdyttävämpiä kuin monilla kovemmin kohkaavilla. Tiistai-ilta Klubilla ei välttämättä myöskään ollut otollisin lähtökohta, mutta olosuhteisiin nähden keikka oli erinomainen. Setissä taisi olla biisejä kaikilta Ydinperheen julkaisuilta, pääpaino tietysti tuoreimmalla ”Meistä ei tullut mitään” EP:llä.

Fucked Up aloitti settinsä tuoreimman pitkäsoiton avausraidoilla Let Her Rest ja Queen Of Hearts, jatkona ”Hidden World” -albumin David Comes To Life. Suurin osa yleisöstä oli vielä melko arki-iltaisissa fiiliksissä, mutta Damianin perinteinen show – yleisön seassa, tuoleilla, pöydillä, pöytien alla, terassilla ym. seikkaileminen – sai ainakin hymyjä joidenkin kasvoille. Mieshän ei suinkaan käytä langatonta mikrofonia, joka olisi aivan liian helppoa. Mikkipiuhaa sen sijaan oli varattu ainakin parisenkymmentä metriä, jotta tuo karvainen, pehmeä ja hikinen mies sai temmeltää ympäri Klubia yläfemmoja läpsien ja yleisöä halaillen. Vaikka olenkin melko tarkka henkilökohtaisen tilani säilyttämisestä, en voi väittää etteikö Damian olisi yksi sympaattisimpia näkemiäni esiintyjiä, tässäkään muun bändin osuutta lainkaan väheksymättä. Hän muisti tietysti fiilistellä Tamperetta, kaupunkia josta on tullut joitain parhaita suomalaisia hardcore-bändejä, kuten Bastards ja Riistetyt… no niin, no. Siistiä kuitenkin että Pohjois-Amerikassakin jaksetaan olla kiinnostuneita suomalaisesta punkista. Itsenäisten levykauppojen tärkeyttä myös korostettiin ja Black Albino Bones omistettiinkin levyjen keräilijöille. ”The Chemistry Of Common Life” -albumilta kuultiin myös huikea Son The Father, singlebiiseistä puolestaan I Hate Summer sekä setin vanhin ralli Police. Fucked Upin tuotantohan on jo kymmenessä vuodessa paisunut sen verran laajaksi, ettei ihan kaikkia suosikkibiisejä voinut odottaa kuulevansa. Viimeisimmän albumin materiaali oli pääroolissa myös kanukkien setissä, ja mikäpä siinä kun tarjolla oli sellaisia hittejä kuten Turn The Season sekä setin päättänyt The Other Shoe! Pakollinen encore tietysti vielä vaadittiin ennen kuin bändi päästettiin lauteilta ja yleisö valui koteihinsa valmistautumaan keskiviikkoaamun herätykseen. Kenties ensi kerralla Fucked Up saadaan Suomeen viikonloppukeikalle?

Fucked Up klubikeikoille Suomeen

Kanadalainen hardcore/punk-yhtye Fucked Up soittaa loppuvuodesta kaksi keikkaa Suomessa. ”David Comes to Life” -konseptialbumistaan parhaiten tunnettu orkesteri nähdään tiistaina 20. marraskuuta Tampereen Klubilla, ja seuraavana iltana Tavastialla. Suomen keikat avaa hardcore punk -yhtye Ydinperhe, jonka nimetön debyyttialbumi julkaistiin juuri uudelleen Combat Rock -levymerkin toimesta.

Hardcore-bändinä aloittanut, mutta sittemmin punk-musiikkiaan myös indie rockista lainatuilla vyöryvillä kitaravalleilla maustanut Fucked Up on viime vuosien menestyneimpiä ja arvostetuimpia punk-yhtyeitä. Torontossa 2000-luvun alussa perustettu kuusikko palkittiin jo läpimurtolevystään ”The Chemistry of Common Life” (2008) Kanadan arvostetuimmalla musiikkipalkinnolla Polaris Music Prizella, mutta vieläkin suurempaa huomiota yhtye saavutti 18 biisiä ja 78 minuuttia kestävällä rock-oopperallaan ”David Comes to Life”.

Muutamia kertoja Suomessa aiemminkin vierailleen Fucked Upin keikkarutiinit eroavat merkittävästi useimmista muista yhtyeistä. Bändin vokalisti Damian Abraham viettää käytännössä koko keikan yleisön parissa muun yhtyeen soittaessa metronomintarkasti taaempana. Hardcore-taustastaan huolimatta Fucked Up on soittanut yhteiskiertueita niinkin erilaistan bändien kuin Foo Fightersin, Arcade Firen, OFF!:n, Public Enemyn ja Against Me!:n kanssa.

[youtube url=mW0-jrDeSgQ]

Fucked Up (can), Ydinperhe
Ti 20.11.2012 Klubi, Tampere. Liput 16 eur + toimituskulut, ovelta 18 eur.
Ke 21.11.2012 Tavastia, Helsinki. Liput 18 eur + toimituskulut, ovelta 20 eur.

lookingforgold.blogspot.com
www.facebook.com/pages/Ydinperhe/157038421000055
www.fullsteam.fi

Punk-mayhemia Jyväskylässä – Lutakko Liekeissä

Pari kertaa taisin jo mouhottaa festarikesän päätöksestä. Se oli kaikki valhetta, sillä tie vei Jyväskylään vielä elokuun viimeisenä viikonloppuna. Esiintyjälistassa oli useampikin sellainen nimi, joten ei vaan voinut ohittaa Lutakkoa liekeissä. Sitä paitsi festarin tulevaisuus (ainakin tässä mittakaavassa) on hieman vaakalaudalla, joten nämä festit piti tarkastaa ensimmäistä kertaa kun se nyt oli mahdollista.

Olin ollut Jyväskylässä jo pari päivää, joten pystyin saapumaan paikalle mihin aikaan vaan katsoin tarpeelliseksi. Muuten olisin voinut tulla paikalle hieman myöhemminkin, mutta Total Recall oli nähtävä. Kyllähän se täysin odotuksia vastasi, ellei jopa ladannut ne ylittäneenkin setin. Yhtye on kehittynyt sitten aiempien nauhoitustensa ja uusi materiaalin kuulosti jännältä. Plussaa vielä odottamattomasta cover-valinnasta. Haistelijat oli seuraava ns. pakollinen bändi, mutta Haistelijat hoitivat ”ihan ok” -tasoisen settinsä alta pois sen verta nopeaan, että ehdin näkemään vielä Lighthouse Projectin keikan loppupuoliskon, johon kuului tulenpuhalteluakin. Uudella kitaristilla näkyy olevan lavamaneerit hallussa.

Tumppi Varonen & Problems? sekä Kakka-Hätä 77 eivät sen kummemmin jaksaneet innostaa. Ovathan molemmat asiansa osaavia bändejä ja varsinkin Problems? on tätä nykyä tikissä, mutta omalla kohdallani voisi puhua kyllästymisestä. Molemmat on nähty suhteellisen lyhyen ajan aikana useammankin kerran, joten nyt ei enää yksinkertaisesti jaksanut. Saksalainen Digger Barnes tuli sen sijaan katsottua, vaikka miehen olemuksesta ja äänestä ukkoa ei heti germaaniksi arvaisi. Kiistatta yksi Lutakon kovimmista vedoista tällä erää. Rehellistä, teeskentelemätöntä, aseista riisuvaa ja riisuttua. Digger tarjosi mainion välipalan noin muuten rytkeiseen iltapäivään, enkä olisi pistänyt pahakseni jos Jelmu olisi ottanut enemmänkin riskejä ja buukannut joitakin vastaavia esiintyjiä vielä ohjelmistoa täydentämään, mutta näillä mentiin. Ikkunasta tuli vilkaistua ulkona soittanutta One Morning Leftiä, eikä sitä sen enempää tarvinnut katsoakaan. Tosin bändin paitadesigni vetoaa synkkään mieleeni. Mistäköhän johtuu?

En tiedä, onko Fucked Up ihan sellaista mätkettä mitä jaksaisin kuunnella päivät pääksytysten, mutta verraton livebändi se tuntuu olevan. Damian on karismaattinen esiintyjä, joka ei lavalla viihtynyt kuin pienen hetken vain. Mellakka-aitakin taisi olla vain hidaste, kun ukko jorasi keskellä haltioitunutta yleisöä. Harvemmin näkee ihan vastaavaa, kun reilusti elopainoa kartuttanut korsto vyöryy yleisönsä niskaan ja saa vielä kaikki hyvälle tuulelle. Paitsi ehkä ne kaksi esiteiniä, jotka taisivat pelästyä halaamaan tulevaa Damienia mutta jotka sentään uskalsivat tehdä high fivet tuon suomihardcore-mouhottajan kanssa.

Olen koettanut nähdä Unkindin useammankin kerran ja joka kerta se on päätynyt jonkinlaiseen katastrofiin. Nyt ainoa rutisemisen aihe ei liity itse esitykseen. Ainoastaan liiallinen päivänvalo vei yhtyeen esityksestä terää ja sounditkin olivat hieman ohuet. Eivät potkineet kunnolla. The Menzingersin keikka rajoittui vilkaisuun, mutta Meanwhilen keikka tuli katsottua alusta loppuun. En ole muistaakseni kuullut yhtäkään Meanwhilen biisiä aiemmin, mutta kovin tutulta kuulosti. No, Dischargen hengessä vedettyä d-beatiahan se oli, jopa siinä määrin että jokainen riffi ja biisi oli Dischargen jo aiemmin tekemä. Eipä tämän tyylin bändejä voida kovin usein omaperäisyydestä syytellä, mutta joitakin kysymyksiä yhtyeen piinkova esitys jätti. Osasiko Meanwhile d-beatin perusoppimäärän parempi kuin opettajansa? Jäisikö Discharge auttamatta kakkoseksi?

Discharge olikin heti Meanwhilen jälkeen, ja sitä keikkaa olen hetken aikaa odottanut kun edellinenkin keikka Tampereella oli jäänyt välistä. En odottanut paljoa, ihan vaan siksi etten pettyisi pahasti. Dischargen uudessakin tuotannossa on They Lie You Dien ja Corpse of Decadencen kaltaisia helmiä, mutta toisaalta itse olisin toivonut enemmän ”Why?”:n biisejä mukaan. No, Dischargella noita kovisbiisejä riittää ja joku varmasti haluaisi kuulla ”Grave New Worldinkin” biiseillä ladatun keikan. Ei siitä samanlaista orgasmia tullut kuin ”Hear Nothing, See Nothing, Say Nothing” -levyn ensimmäisten kymmenen sekunnin kuuntelemisesta. Toki tuokin biisi kuului settilistaan, mutta ei sitä levyä tehnyt sama bändi kuin mikä veti nyt Lutakon pihalla. Ei huono keikka, vaikka Meanwhile osasikin d-beatin paremmin. Elämäni ei muuttunut ratkaisevasti tämän keikan näkemisestä, toisin kuin sinä hetkenä jolloin ensimmäisen kerran kuulin Dischargea.

Rytmihäiriön – jonka olen tosiaan ehtinyt nähdä sen saatanan monta kertaa jo aiemmin – ja Uprightin väliltä valitseminen ei tuottanut vaikeuksia. Päätin marssia Lutakon portaat vielä ylös ja vilkaista, millainen ilmestys tämä paikallinen Upright sitten on. Tiukka veto, joka loppui kuitenkin hyvin nopeasti. Mutta vaikka setin pituudessa hävittiin, ei itse esiintymisestä intensiteettiä puuttunut. Disco Ensemblen katselu ei sen sijaan juuri houkuttanut, mutta katsoinpa sitäkin sitten hetken aikaa paremman tekemisen puutteessa, mutta suurimman osan keikasta vietin kyllä jossain ihan muualla. Sitä paitsi päälavan valomyrsky oli herkille silmilleni jo liikaa, kun sitä oli pitänyt kestää jo Dischargen ajan.

Syyt mestoille jäämiseen olivat sitten hieman mysteeriset, kun Disco Ensemblen jälkeen jäi soittamaan vain Misfits-coverbändi Braineaters. Porisperessäkin jätin coverbändit katsomatta (paitsi sitä Kiss-bändiä pälyilin hetken aikaa), mutta jostain syystä jäin kuitenkin mestoille, vaikka olisin voinut lähteä jo heti Uprightin jälkeen. Eihän Misfits nyt varsinaisesti ole itselleni edes kovin merkityksellinen bändi ollut, mitä nyt teininä tuli vähän kuunneltua, ja kuinka ollakaan, huomasin olevani fiilistelemässä niitä samoja biisejä nyt Lutakossa. Braineaters ei ollut mitään sellaista menoa, että vedetään väsynyttä settiä kaljapalkalla kaljaa juovien festivaalivieraiden taustamölyksi. Ja kyllä sen menon oli vähintään kohtuullisen huimaa oltava, kun kerta lavan edustalla partioinut järkkärikin unohti hetkeksi velvollisuutensa ja ryntäsi laulamaan. Orastavan flunssan takia itseäni ei laulattanut, joten keikan aikana piti häipyä paikalta ja julistaa omalta osalta Lutakko Liekeissä sammuneeksi. Samaten se oma festarikesäkin.

[flickrfeed photoset=72157627506237987
]

Fucked Up – David Comes to Life

Kanadalaisen Fucked Upin uusin ”David Comes to Life” lienee ensimmäinen hardcore-teema-albumi, ainakin tässä mittakaavassa. Teemasta en tiedä hevon helvettiäkään, koska latasin levyn netistä, mutta musiikillinen sisältö kuulostaa omaan korvaan ylipitkältä ja itseään toistavalta, joskin hyvin johdonmukaiselta. Eli teema-albumilta?

Levyn avauskolmikko kiteyttää bändin hyvät ja huonot puolet. Damian Abrahamin raaka, kevyesti melodinen huuto sopii melodisiin kitaroihin hyvin, ja Sandy Mirandan laulu tuo musiikkiin mukavasti pehmeyttä. Kolmosbiisin kohdalla huomaa kuitenkin jo miettivänsä, onkohan kappale jossain vaiheessa vaihtunut, vai vieläkö vedetään samaa rallia. Eihän toki tällaisella seitsenkymmenminuuttisella albumilla muutokset voi olla kovinkaan jyrkkiä; viimeistään puolen tunnin kohdalla voi viimein olla varma, että kappale on tosiaan jossain vaiheessa vaihtunut.

Levystä tulee paljon mieleen Green Dayn kaksi edellistä albumia, joskin ilman radiohittejä. Levy on alusta loppuun melkoista rakentelua, ilman että se missään vaiheessa kunnolla huipentuu. Sandyn pudottua pois kuvioista Queen of Heartsin ja The Other Shoen jälkeen meininki jämähtää, kunnes ”toisen näytöksen” lopulla taas alkaa tapahtumaan, Serve Me Rightin ollessa ehkä levyn paras yksittäinen kappale. Loppupuoliskon sisältäessä koko joukon neljä-viisiminuuuttisia teoksia, iskee puutuminen taas kovin nopeasti hetkellisen piristymisen jälkeen.

Kieltämättä Fucked Upin lähestymustapa on tuore ja, ehkä jopa liian itsetarkoituksellisen, persoonallinen. Kuvittele mielessäsi Against Me!:n kevyehköt punk-melodiat yhdistettynä Minor Threatin alkukantaiseen punk-huutoon. Teema-albumillaan bändi on kuitenkin haukannut liian ison palan, sillä muutaman biisin ajan toimiva yhdistelmä kääntyy viimeistään puolen tunnin kohdalla itseään vastaan. Monotonisen huutolaulun mielekkyyden 77 minuutin mittaisella levyllä voinee helposti kyseenalaistaa; sävellyksissä on syvyyttä, ja monet kappaleista toimisivatkin paremmin instrumentaalisovituksina.

Voisin helposti yhtyä muiden ”asiantuntijoiden” ylistyskuoroon kehumalla teosta nerokkaaksi ja vuoden parhaaksi, mutta pettäisin itseäni. Levyllä on huippuhetkensä, ja lähtökohtaisesti pidän edelleen paljon bändistä. Levyn kuunteleminen yhdeltä istumalta alusta loppuun vaatii kuitenkin hurjasti keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä, mitä itseni lisäksi suurelta osalta musiikin kuluttajista, niiltä oikeilta asiantuntijoilta, tuskin löytyy.

Kanadalainen hardcore-bändi Fucked Up Suomeen

Viime vuonna Ankkarockissa esiintynyt torontolainen hardcore-yhtye Fucked Up palaa heinäkuussa Suomeen. Kolme konserttia kattava kiertue käynnistyy maanantaina 26. heinäkuuta Tampereen Klubilta, seuraavana päivänä vuorossa on Turun Klubi ja keskiviikkona 28. heinäkuuta Tavastia-klubi Helsingissä. Liput tulevat myyntiin huomenna keskiviikkona 12. toukokuuta Tiketissä.

Fucked Up perustettiin vuonna 2001 mm. Minor Threathin ja NOFXn innoittamana. Yhtyeen ensimmäinen 7-tuumainen ”No Pasarán” näki päivänvalon toukokuussa 2002. Seuraavan neljän vuoden aikana yhtye julkaisi kymmeniä sinkkuja, joista koottiin vuonna 2004 julkaistu ”Epics in Minutes” -kokoelma. Debyyttialbumi ”Hidden World” ilmestyi vuonna 2006. Vuotta myöhemmin yhtye julkaisi 18 minuuttia pitkän singlen ”Year Of The Pig”, joka käsitteli Kanadan seksityöläisten ahdinkoa. Yhtyeen tuorein albumi ”The Chemistry Of Common Life” summaa kokoonpanon musiikillista historiaa. Albumi voitti viime vuonna Kanadassa Polaris Music -palkinnon.

Fucked Up (can)
Ma 26.7.2010 Tampere, Klubi. Liput 15 e + mahd. toimituskulut
Ti 27.7.2010 Turku, Klubi. Liput 15 e + mahd. toimituskulut
Ke 28.7.2010 Helsinki, Tavastia. Liput 16 e + mahd. toimituskulut

Lipunmyynti alkaa ke 12.5. klo 9 Tiketin myyntipisteissä.

www.myspace.com/epicsinminutes