Avainsana-arkisto: Frankie The Damage

Töminä 2011

Töminä! Itselläni oli henkilökohtainen Ilosaarikokemus alkanut jo tätäkin aiemmin, edellisenä iltana kun tuli piipahdettua Kerubissa, alkuperäisessä Ilosaaressa sekä Wanhassa Jokelassa kuuntelemassa The B and the Bandin yllärikeikkaa (Jaakko & Jayn kaltainen akustista ja räyhäävää, punk-henkistä musiikkia soittava trio, mutta parempi) sekä virvokkeita nauttimassa. Tokihan Tuusniemen Petonipunkkikin olisi kiinnostanut, mutta enpä itse voi noille päällekkäisyyksille mitään. Koska viikonloppu tulisi kulumaan Joensuussa, oli omalla kohdallani itsestään selvää että Töminästä alettaisiin nyt rakentamaan perinnettä. Kovaakin kovempi esiintyjäkaarti varmisti sen, ettei Sulo-klubille ollut minulla mitään jakoa.

Toisin kuin viime vuonna (jolloin VR:n mokailujen takia missasin Civil Abusen kokonaan ja näin Death With a Daggerilta jopa yhden biisin) olin saapunut Joensuuhun jo edellisenä iltana, joten ei tarvinnut enää sen enempää kikkailla käytännön muodollisuuksien kanssa. Ensimmäisenä soitti orkesteri nimeltään Mastodontti. Jotenkin olin elänyt siinä käsityksessä, että bändi olisi soittanut enemmänkin 77-henkistä punk rockia, mutta aika helposti olen sitten näköjään harhaan johdatettavissa. Sitten muistin olevani yksi niistä harvoista onnekkaista, jotka saivat Street Rovers’ Union -splitin sijasta levyllisen SA-INTia, joten yhteinen taipaleeni Mastodonin kanssa on lähtenyt liikkeelle väärällä jalalla. Pitäisi varmaan tehdä jotain sen splitin suhteen.

Ills on sellainen bändi, josta hardcoren ystävät tuntuvat olleen tohkeissaan mutta joka itseltäni on mennyt kokonaan ohi. Ei tänä päivänä ihan kaikkea kiinnostavaa voi mitenkään saada heti käsiinsä. No, tutun näköisiä naamoja siellä lavalla oli ja bändin musiikki nyt ei kauheasti eronnut ukkojen muiden bändien (Lighthouse Project, Cold Inside) vastaavasta. En sano muuta kuin että Ills oli nyt ihan jees, mutta muodostan varsinaisen mielipiteeni bändistä vasta lisäkuuntelujen jälkeen. Yleislakko puolestaan soitti ihan perusvarman keikan, joka ei tarjonnut suuremmin yllätyksiä muttei kyllä pettymyksiäkään. Tämä oli kolmas kerta, kun ylipäätään näin bändin lauteilla mutta ensimmäinen uuden levyn julkaisemisen jälkeen. Ihan yhtä kova Yleislakko ei kyllä ollut kuin odotin sen olevan, mutta ehkäpä odotukset olivat taas korkealla? Hyvähän tämäkin keikka oli, mutta kiire tuntui hieman vaivaavan.

Ydinperhe nyt oli Ydinperhe. Bändi soittaa erityisen vihaisia keikkoja, ja arvaan myös laulajaa ärsyttäneen Sue-lavan ylimitoitettu koko ja etäisyys yleisöstä. Ydinperhe sopii paremmin pienien kusiluolien nurkkiin kuin festivaalilavoille, se nyt on selvä. Hemmo lähti siis lavalta lätkimään ja tekemään parempaa tuttavuutta joensuulaisyleisön kanssa, mutta järjestyksenvalvojat eivät taas olleet siitä erityisen mielissään. Sanoisin, että siinä oli aitoa kaaosta ja täydellistä järjestyssäännöistä piittaamattomuutta. Koko keikkaa en valitettavasti pystynyt nyt tällä kertaa katsomaan muun säätämisen (eli Yleislakon haastattelemisen) takia. Saavuin kuitenkin parahiksi näkemään Cigarette Crossfiren, joka taas oli niitä bändejä, joiden näkemistä olen odottanut hetken aikaa. Bändi on soittanut enimmäkseen pääkaupunkiseudulla ja ne loput mahdolliset keikat olen sitten sivuuttanut milloin ties mistäkin syystä. Se vuodenvaihteessa ilmaantunut seiskatuumainenkin on parantunut ajan saatossa. Olihan se nyt hyvä, vaikka tuttuja biisejä olivat vain ne kolme jo julkaistua kappaletta.

En nyt suoranaisesti sano että Käpykaarti oli omalla kohdallani illan odotetuin nimi, mutta se kuulosti jälleen hyvältä. En sano että punkin pitäisi olla poliittisia palopuheita pursuavaa paatosta, mutta kyllä jotain olennaista menetetään jos minkäänlaista kantaa ei uskalleta ottaa. Käpykaarti uskaltaa ja se onkin erittäin punk. Pisteet Käpykaartin jermuille, varsinkin Satrulle. Mies sai välispiikeillään varmasti monen sunnuntaipunkkarin höristelemään korviaan. Ehkä jopa koki jonkinlaisen valaistumisenkin tuona iltana, mutta tiedä häntä. Mutta yhtyeen LP on kova, joten käykääpä ostamassa. Tosin saksofonia toivoisin kuulevani vaan enemmän, oli kyseessä sitten keikat tai levytykset.

End Begins sai kunnian olla illan ainoa ns. hupparicorebändi ja illan ensimmäinen lahtelaisbändi, vaikkei yhdelläkään bändin jäsenellä hupparia ollut (ainakaan lavalla) eikä se nyt muutenkaan niin kauheasti Illsistä eronnut. Bändin soitto sujui ihan mukavasti, mutta ehkäpä se Metalliauringon veto oli kovempi välittömämmän vuorovaikutuksen vuoksi. Yksi biisihän oli kaiketi Celtic Frost -cover, mutta en itse ainakaan tunnistanut sitä. Joko bändi sai biisistään omannäköisensä tai sitten soitti sen niin huonosti, en tiedä. Sen toisen lahtelaisbändin Part Time Killerin olen puolestaan nähnyt ilmeisesti liiankin monta kertaa lyhyen ajan sisällä, kun keikan täydellinen missaaminen ei tuntunut missään. Olisin sen silti ehkä voinut katsoa, ellen olisi ollut kiireinen End Begins -nimisen veljessarjan kanssa puutaheinää höpöttäessä. Frankie the Damagen sentään pääsin katsomaan, ja pitää kyllä sanoa että bändi toimi paremmin kuin levyllä. ”Payback Time” on muuten ihan mainio levy, se mainittakoon. Typön perseestä en ehtinyt saada kunnollista kuvaa, kun mies kankkujaan esitteli haltioituneelle yleisölle.

Kieltolain piti esiintyä jo viime vuonna, mutta jostain syystä se keikka jäi soittamatta ja korvaajaksi taidettiin saada Selfish. Missään muuallakaan en ollut bändiä nähnyt, joten tätä vetoa oli odotettu. Hyvä ja intensiivinenhän se olikin, mutta myös tolkuttoman lyhyt. Kestikö se nyt sitten vartin? Väkevä päätös Töminälle siitä huolimatta, tai siitä johtuen. En kovin montaa kertaa poistunut tapahtuma-alueelta, joten siinä illan aikana kadulle oli syntynyt helvetin esikartano festarihassuttelijoineen ja satunnaisine teinijuoppoineen. Kunhan siitä esteradasta selvisi, oli hyvä päästä juomaan viiniä mukavan illan päätteeksi ja valmistautumaan varsinaiseen Ilosaareen. Tosin itseäni kiinnosti Töminä pääfestaria enemmän  jo lähtökohtaisesti, ja niinhän siinä kävi että Töminä asetti sellaiset puitteet että siitä olisi hyvänkin rokkifestarin pistää paremmaksi.

[flickrfeed photoset=72157627154420153]

Frankie the Damage – Payback Time

Kouvolan punk-mafia on lähettänyt Frankie-nimisen tykkinsä levittämään punk rockin ilosanomaa. Frankie hoitaa hommansa pääsääntöisesti hyvin, mutta tällä on taipumuksena käyttäytyä aggressiivisesti ja väärinkäyttää päihteitä ja liimaa. Frankien harrastuksiin kuuluu ihmisen ampuminen sekä ohituskaistalla tuhatta ja sataa kaahaaminen, välillä myös vastakkaisen liikenteen puolella. Sivullisia uhreja tulee jatkuvasti, mutta ei auta Frankien itkeä vaan jatkaa eteenpäin.

Frankie the Damage on kuin vanha taparikollinen. Se ei osaa tehdä muuta kuin punkkia, mutta toisaalta se ei näe syytäkään tapojensa vaihtamiseksi. Nykymenossa ei ole varsinaisesti valittamista, joten miksipä sitä hyvin toimivaa mennä sörkkimään? Frankie the Damage on löytänyt messevän punk rockin reseptin, jota se käyttää innolla myös ”Payback Timella”, joka on kaahaavaa punk rockia alusta katkeraan loppuun asti. Frankie the Damagen kappaleet kertovat perinteiseen malliin ahdistuksesta, kelvottomasta elinympäristöstä, itsetuhosta sekä tämän kaiken turruttamisesta erilaisten huumausaineiden avulla. Frankie the Damage tosin on puhtaasti kouvolalainen, joten se selittänee kaiken ja toimii lieventävänä asianhaarana Frankie-paran oikeudenkäynnissä.

Kaahatessa ei tosin ehdi nauttimaan maisemista, vaan levy sujahtaa silmien edestä vikkelästi. Siinäpä toisaalta piilee levyn ongelmakin, jos sitä sellaiseksi edes haluaa kutsua. Vaihtelua ei juuri ole, mutta eipä kestoakaan ole kuin vain puolisen tuntia.

Frankie The Damage – Ready for the Bullet

Saatekirjeestä lähtien Kouvolalainen Frankie The Damage uhkuu asennetta, joka lämmittää kohta kolmekymppisen toimittajan mieltä. Jo levyn nimi ja aloitusraita Ready for the Bullet kertoo mikä on homman nimi. Nykäse hihasta, tai nykäse sipuliin, vittu mua ei kiinnosta sä ja sun akkas vitun vertaa… Iskä tää on punkkia, vitun juntti!

Aikaisemmin en ole bändistä kuullut, mutta tämä tuo ehdottoman tervetullutta verta Suomen punk sceneen. Itse levy on juuri sen kuuloinen kuin sen pitääkin olla: Hieman räkäinen soundi olematta kuitenkaan liian räkäinen. Kysymys on tyylitajusta, joka Frankie the Damagella on kohdallaan. Jos tämä olisi julkaistu vinyylinä niin se voisi olla jopa klassikko, mutta toppuutellaan sanoja vielä…

Bändi keikkakunto olisi kiva kollata (vihje keikkajärkkääjille), sillä meininki levyn kansien kuvissa on kuin Anal Thunderilla konsanaan. Olipa onni, että tämän levy löytyi alimmaisena arviokasasta, sillä tämä pelasti päivän. Muut levyt heitin hiuksista vittuun, mutta tämä lähtee tarkempaan kuunteluun. Tsekatkaa ihmeessä tämä bändi!

Kill The Boredom

Turun TVO:lla oli taas punkkia luvassa ja kun Lappeenrannasta asti oli kerran Anaalin Ukkoset luvassa paikalle, niin tottahan toki se oli paikalle mentävä. TVO:lla oli jengiä aika kivasti, eli hiton ahdasta ja sairas röökikäry, kuten aina.

Ekana bändinä soitti So Called Plan, Millencolin/Blink182 -henkistä poppispunkkia koto Turusta. No onnistuimme missaamaan bändin keikan aika lahjakkaasti tulemalla paikalle juuri kun SCP lopetti. Eipä tuo mitään sillä bändin näkisi piakkoin varmasti uusiksi.

Ensimmäinen bändi joka aloitti seurueemme paikalla jo ollessa oli täysin tuntematon suuruus, Frankie The Damage. Jostain tuntemattomasta kotoisin oleva bändi aloitti parilla menevällä punkrallilla, mutta laulajan vaatteiden vähentyessä bändi alkoi vaikuttaa entistä ahdistavammalta, yhden biisin muistan nimeltäkin ”Riot In KVL” tai jotain siihen suuntaan. Bändi lauloi jotain tosiaan mellakoista ja erektioista. Muuta en muista ja siirryimme takavasemmalle odottelemaan seuraavaa artistia.

Seuraavaksi lauteille astui lappeenrannan kuuluisuus Anal Thunder, sairasta punkrokkia heiluttavat jätkät aloittivat veivaamisen kunnon meiningillä ja kitaristi Vennon välispiikit olivat takuu tavaraa. Biisejä kuultiin uutta sekä vanhaa, mm. ”My Ass”, ”Nerd”, ”Happy People Must Die” ja ”Kids In Alcohol”. Sairasta meininkiä ja jos kuinka monta laulajaa oli kehissä samaan aikaan pitkin keikkaa.

Samaa meininkiä jatkettiin The Heartburnssin lopettaessa illan vauhdikkaalla punkillaan. Meininki oli katossa ja ihmiset ehkä myös hieman maistissa, ainakin suurin osa. Cover meiningeillä Misfitsin ”Attitude” saatiin kuulla ja kyllähän se toimi, aivan perkeleesti. Myös hittibiisi ”I Love Cops” kuultiin, ja tällä erää tämä TVO:n illan hiljensi The Heartburns. Ensi kerralla ehkä joku muu, mutta mainiota punkkia saatiin kuulla koko rahan edestä.