Avainsana-arkisto: Flow Festival

Legendaarinen Public Enemy lisätty Flow’n ohjelmistoon

Flow on kiinnittänyt festarin kynnyksellä kaksi kovaa nimeä kattaukseena, kun kuvia kumartelematon Cody ChesnuTT nähdään festivaalilla lauantaina 10.8. sekä legendaarinen rap-kokoonpano Public Enemy sunnuntaina 11.8. Jobin postia festareiden alla saatiin yhdysvaltalaisartisti Azealia Banksin peruttua esiintymisensä sairastumisen vuoksi.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun yhdysvaltalaisyhtye Public Enemy julkaisi yhden kaikkien aikojen merkittävimmistä rap-levyistä, ”It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Backin”, ja ravisteli koko hiphop-maailmaa.

[youtube url=1INb5FM_1lE]

Kuvia kumartelemattomalla soul-laulannallaan ja bluesin perinteestä rosoisia koukkuja onkivalla kitaroinnillaan yleisöt villinnyt yhdysvaltalainen Cody ChesnuTT on pitkän linjan laulunkirjoittaja ja esiintyjä, joka viime vuonna julkaistulla ”Landing on a Hundred” -albumillaan osoitti lopullisesti olevansa todellinen monilahjakkuus.

[youtube url=fjisiV_A42I]

Liput
1 päivä: Ke 54 eur / Pe 79 eur / La 79 eur / Su 79 eur
2 päivää: 125 eur
3 päivää: 150 eur
3 päivää + keskiviikon avajaiskonsertti 180 eur
+ lipunmyyjän toimituskulut alk. 2,50 €. Ostorajoitus 6 lippua / asiakas.

www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival

My Bloody Valentine ja muita kiinnityksiä Flow’n ohjelmistoon

Helmikuussa yli kahdenkymmenen vuoden levytystauolta ”m b v” -albumin myötä palannut irlantilainen vaihtoehtorock-legenda My Bloody Valentine on kiinnitetty 7.-11. elokuuta järjestettävän Flow Festivalin ohjelmistoon. Vuonna 1983 perustettu ja shoegazing-tyylin pioneeriksi 1991 julkaistulla ”Loveless”-albumillaan noussut yhtye nähdään lavalla lauantaina 10. elokuuta.

Muita Flow’n uusia kiinnityksiä ovat vaihtoehtopopin tähtikartalle noussut kanadalainen Grimes, ajattomasti soivasta folkistaan tunnetun José Gonzálezin luotsaama ruotsalaisyhtye Junip sekä autotallisoundia kiivaalla sykkeellä paahtava newyorkilainen Parquet Courts. Lisäksi Reggae Sundays tuo Flow’n Takapihalle liudan reggae-artisteja, kun muun muassa Bitty McLean, Gappy Ranks ja Christopher Ellis nähdään osana esiintyjäkaartia. Kotimaisia lisäyksiä ovat mm. hiphop-nimet Loost Koos sekä Laineen Kasperi ja palava kaupunki.

[youtube url=rBKjhgHGVZs]

Kymmenes Flow Festival järjestetään 7.–11. elokuuta Suvilahdessa.

4 päivää: pe-su + avajaiskonsertti alk. 182,50 €
3 päivää: pe-su alk. 152,50 €
2 päivää: pe-la /la-su/pe+su alk. 127,50 €
1 päivä: pe/la/su alk. 81,50 €
Avajaiskonsertti ke 7.8. alk. 56,50 €, K-18

www.flowfestival.com

Godspeed you! Black Emperor ja Beach House Flow’hun

Elokuussa järjestettävä Flow Festival on lisännyt ohjelmistoonsa kaksi ulkomaalaista esiintyjää, sekä joukon suomalaisia artisteja ja kokoonpanoja. Suvilahdessa nähdään kansainvälisen kulttisuosion saavuttanut kanadalainen instrumentaali-post-rock -ryhmä Godspeed you! Black Emperor sekä utuisesta äänimaisemastaan tunnettu baltimorelainen dreampopduo Beach House.

Lisäksi Flow’n ohjelmistoon liittyy joukko yleisöltä ja kriitikoilta kiitosta saaneita kotimaisia nimiä, mm. indierock-bändi Rubik, kotimaisen punkin uusi keulakuva Pää Kii sekä Godspeed you! Black Emperorin edellistä Suomen keikkaa lämmitellyt Lau Nau.

Aiemmin julkaistuja Flow’n esiintyjiä ovat muun muassa Kraftwerk, The Knife, Nick Cave & The Bad Seeds, Azealia Banks, Of Monsters & Men, Solange ja Kendrick Lamar.

Flow Festival 2013
Ke 7.8.2013 – Su 11.8.2013 Suvilahti, Helsinki

Avajaiskonsertti ke 7.8.: The Knife (swe)
Festivaali pe 9.8. – su 11.8.: Kraftwerk 3D Show (GER), Nick Cave & The Bad Seeds (AU), Kendrick Lamar (US), Godspeed You! Black Emperor (CA), Beach House (US), Blixa Bargeld (GER), Solange (US), Of Monsters And Men (IS), Haim (US), Azealia Banks (US), Ebo Taylor & The Odapajan (GH), Goat (SE), Jupiter & Okwess International (CD), AlunaGeorge (UK), Mykki Blanco (US), Tensnake (GER), Disclosure (UK), Maya Jane Coles (UK), Karenn (UK), Todd Terje (NO), Rubik, K-X-P, Karri Koira, Minä ja Ville Ahonen, Pää Kii, Lau Nau, Sarah Kivi & Non-Orchestra

Liput:
4 päivää: pe-su + avajaiskonsertti / 180 eur
3 päivää: pe-su / 150 eur
Avajaiskonsertti ke 7.8. / 54 eur
+ lipunmyyjän toimituskulut alk. 2,50 eur

www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival

Flow’n ensikiinnityksissä mm. Nick Cave & The Bad Seeds ja Azealia Banks

Kymmenettä kertaa 7.–11. elokuuta järjestettävä Flow Festival on julkaissut ensimmäiset kiinnityksensä. Monipuolisen artistikatraan tunnetuimpia nimiä ovat keikkalavoille palaava Nick Cave & The Bad Seeds, debyyttialbuminsa pian julkaisevat räppäri Azealia Banks sekä R&B-artisti Solange sekä islantilainen indiepoppia ja folkia yhdistelevä Of Monsters and Men. Festivaalin jo keskiviikkona käynnistävään avajaiskonserttiin on kiinnitetty keväällä uuden albumin julkaiseva The Knife.

Muita kiinnityksiä tapahtumaan ovat mm. taiteen monitaituri Blixa Bargeld, queer-räppäri Mykki Blanco ja ruotsalainen Goat. Flow’ssa kuullaan jälleen myös afrikkalaisia rytmejä, kun ohjelmistoon liittyvät kongolaisia perinteitä ja kansainvälisiä vaikutteita yhdistävä Jupiter & Okwess International sekä ghanalaisen highlife-perinteen avainvaikuttajiin kuuluva Ebo Taylor & the Odapajan.

Aikaisempien vuosien tapaan Flow tarjoaa kattavan musiikkiohjelmiston lisäksi myös muun muassa kuvataidetta ja elokuvia. Ohjelmajulkistuksia on tulossa lisää lähiaikoina.

Flow Festival 2013, 7.–11.8. Suvilahti, Helsinki
Varmistuneet artistit: The Knife (swe), Nick Cave & The Bad Seeds, Blixa Bargeld, Azealia Banks, Solange, Mykki Blanco, Of Monsters and Men (isl), Goat (swe), Karenn (gbr), Jupiter & Okwess International, Ebo Taylor & the Odapajan, Sarah Kivi & Non Orchestra, Karri Koira

Liput (lipunmyynti alkaa maanantaina 28.1. Tiketissä):
4 päivää: pe-su + avajaiskonsertti / 180 €
3 päivää: pe-su / 150 €
Avajaiskonsertti ke 7.8. / 54 €
+ toimituskulut

www.flowfestival.com

Flow Festival julkisti uusia esiintyjiä

Flow Festival julkisti uusia esiintyjäkiinnityksiä ohjelmistoon jo aiemmin ilmoitettujen Björkin, Feistin ja Bon Iverin rinnalle. Uusiin ulkomaisiin kiinnityksiin kuuluvat mm. yhdysvaltalainen rock-yhtye The Black Keys, norjalainen laulaja-lauluntekijä Ane Brun, Philadelphiasta kotoisin oleva uuden indie-rockin luottonimi The War on Drugs, uuden rap-musiikin suunnannäyttäjä A$AP Rocky, vasemman laidan pop-akti St. Vincent, reggae-legenda Horace Andy ja soulin huippunimi Charles Bradley And His Extraordinairies.

Kotimaisia uusia Flow-nimiä ovat Jukka Poika, Gracias, Siinai, Verneri Pohjola Quartet, Black Twig, Bendagram ja Kuusumun Profeetta.

8.–12. elokuuta Helsingin Suvilahdessa järjestettävän yhdeksännen Flow’n ohjelmistoon julkistetaan kevään mittaan vielä lisää esiintyjiä. Uusina lipputyyppeinä myyntiin 14. helmikuuta klo 12:00 tulevat kahden päivän lippuyhdistelmät sekä perjantain ja lauantain yksittäiset päiväliput. Flow’n kaikki lipputyypit ovat saatavilla Tiketin myyntipisteissä.

Liput
4 päivää: pe-su + avajaiskonsertti / 160 eur
3 päivää: pe-su / 130 eur
2 päivää: pe+la, la+su, pe+su / 110 eur
1 päivä: pe, la, su / 70 eur
Avajaiskonsertti ke 8.8. / 49 eur
Itämeri-lippu saatavilla kaikkiin lipputyyppeihin +2 eur.
+ lipunmyyjän toimituskulut alk. 1,50 eur.

www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival

Flow 2011

Flow’ssa mietelausepaitaidat ja pikkureput on vaihtuneet ray-baneihin ja kangaskasseihin, mutta perusasetelma on sama. Anniskelualueella kiskotaan kaljaa eikä bändeistä jakseta välttämättä seurata kuin ne indie-raamattujen mainostamat pakolliset tärpit, kuulisti yleisömassa reunalla nyökytellen.

Leppoista poppia muotitietoisille

Flow alkoi perjantaina tuhdilla folkpop-pläjäyksellä, kun lavoilla nähtiin niin päästagen Midlake, kun uuden kakkoslavan haltuunottaneet Destroyer ja Warpaint. Itse asiassa koko festivaali oli täynnä kevyempää pop-musiikkia, joiden pienoiset sävyerot folkista dubsteppiin hämärtyvät livetilanteen tuoman lisäbuustin siivittämänä.
Perjantain nähdyistä pop-akteista pisimmän korren veti Warpaint, vaikka viehättävän tyttönelikon biisimateriaalin syvyys ei Undertow’n ja Elephantsin jälkeen edes festarisettiä kestänyt. ”Jostain syystä” mielenkiinto pysyi kuitenkin pidempään korkealla, kuin sinänsä asiokkaasti soittaneilla karvaisimmilla kollegoillaan; Destroyerin saksofonilla ja trumpetilla terästetty pop oli harmittoman soljuvaa, neljän kitaran luoman ”äänivallin” ja hipahatavan poikkuhuilun elävöittämä Midlaken hittikavalkadi korvia hellivää. Siltikään, tämän kisan voittajasta ei ollut epäselvyyttä.

Seuraavana päivänä päälavalla nähtiin parikin löyhästi samaan kategoriaan laskettavaa aktia. Magenta Skycodea kuunnellessa tulin ihmetelleeksi, että onko bändillä kahdella levyllä tosiaan näin paljon hittejä; koko keikkaa en ehtinyt kuunnella, koska oli taas johonkin kiire (pressitelttaan juomaan kahvia, kun selkää ja jalkoja kolotti, jo tässä vaiheessa), mutta omiin korviin ei yhtään huonoa kappaletta kantautunut. Täysimittaisen bändin kanssa esiintynyt Samuel Beam, alias Iron & Wine, tarjoili faneille nannaa puolestaan roppakaupalla. Lykke Lin äkilisen perumisen vuoksi oli partajoosepin soittoaikaa pidennetty tuntuvasti, ja artistin ystävät saivat nauttia harvinaisen monipuolisesta festarisetistä. Itselle olisi toki riittänyt vähempikin, Rabbit Will Run ja Walking Far From Home.

Sunnuntain positiivisimmasta indiepop-teosta vastasi kotoinen Rubik, joka tuli nyt nähtyä ensimmäistä kertaa livenä. Käsittääkseni ns. virallisesti perinteinen laulu/kitara/basso/rumpu-kokoonpano oli ainakin tälle keikalla kasvanut massiiviseksi big bandiksi torvisoittajineen ja efektimiehineen. Ihan ei iskenyt kappalemateriaali täydellä leveydellä kuulohermoon, mutta kyllähän tutummat kappaleet, kuten Laws of Gravity ja World Around You, toimivat laskujeni mukaan kahdeksaanhenkisen bändin sovituksena oikein kivasti.

Pakkopaellaa ja yllättäjät

Suhteuttaessa Flow’n musiikkitarjontaa festareiden yleiseen bändibuukkauspolitiikkaan, voisi vertailukohteeksi ottaa tapahtumien ruoka- ja juomatarjonnan. Kasvispiirakoita ja -hodareita, sushia tai samppanjaa ei perusfestarien paella- ja keskikaljakioskeista löydy. Silti Flow’stakin löytyy nk. ”pakkopullaa”, isoja nimiä isolla lavalla, joiden show ei jaksa tanssitytöistä huolimatta varttia kauempaa kiinnostaa. Röyksopp ja Empire Of The Sun luottivat päähineiden voimaan, Kanye West parikymmenpäiseen tanssijaryhmään.

Kovinkaan suuria elämyksiä eivät tarjonneet myöskään Q-Tipin paikkaajaksi pestattu MF Doom sinänsä erittäin leppoisalla ja hyväntyylisella esityksellään, tai The Human League, jonka esitys muistutti lähinnä kasvojenkohotusleikkausta. Yleisökin tuntui vain odottelevan sitä Don’t You Want Me’tä. Itse en jaksanut pakollisen vartin jälkeen, vaan lähdin kohti parempia bileitä.

Pakkopaella-kategorian alamääritelmä voisi kuulua ”ei jaksa livenä, mutta levyllä erittäin hyviä.” Tämä kuvaus sopii erinomaisesti myös sunnuntai-illan hektisimpään aikaan vapaasta puolesta tunnista taistelleisiin kahteen bändiin. Mogwai vaikutti etukäteen vetävän pidemmän korren, mutta esitys tuntui olevan yhtä inspiroiva kuin pari vuotta sitten Pitkässä kuumassa kesässä, joten päätin vaihtaa päälavalle, jossa hienon ”Slow”-videon julkaissut amerikkalainen Twin Shadow heilui sähkökitaransa kanssa. Kolkoksi jätti tämäkin, vaikka levytettyä materiaalia on tullut taustalla kuultua festarin jälkeenkin. Sama kohtalo oli aika monella, esim. Ariel Pink’s Haunted Graffiti, Jo Stance, The Do, French Films ja James Blake jäivät välistä yksinkertaisesti jaksamattomuuden takia. Esimerkiksi lauantaille oli merkattu etukäteen 15 katsottavaa bändiä, ennenkuin muistin, että tuolla tahdilla alkaa timanttisinkin risotto maistumaan pakkopaellalta.

Positiivisemmassa valossa voisi tuoda esiin muutaman yllättäjän, alaotsikolla ”ei jaksa levyltä, mutta livenä erittäin hyviä.” MC Taakibörstan yleisöryntäystä pääsi karkuun esimerkiksi kakkoslavalle, jossa balkanilaiseen diskotunnelmaan tempaisi mukaansa Shantel & Bucovina Club Orkestar. Disko Boy ja Disco Partisan eivät nauhoitettuna kuulostaneet enää yhtään niin hyvältä kuin lauatai-illan alkuhuumassa. Lopunalun tunnelmaan sopi sen sijaan mainiosti sunnuntainen Battles, jota ajauduin katsomaan Kanye Westin keikan viivästyttyä tuuliongelmien takia. Alkukantainen möykkä veti puoleensa, kärsimättömänä festareiden loppua ja kotiinpääsyä odottavalle intensiivinen räimintä toimi kuin häkä.

Flow’n parhaasta keikasta vastasi kuitenkin, ei ehkä ihan yllättäen, brittiläinen uuden polven laulaja/lauluntekijä Jamie Woon, jonka futuristinen mutta simppeli poppi piti vaivatta otteessaan koko keikan ajan. Waterfront ja Lady Luck -originaalit täydensi mahtava lainavalinta Would I Lie To You?, joka ainakin omalta osalta kruunasi hienosti tämänvuotiset festarit.

Flow’ta parhaimmillaan

Parhaimmillaan Flow on ennakkoluulottomissa ja gernrerajoja rikkovissa artistivalinnoissaan sekä yleisön huomioonottamisessa ja kuuntelemisessa. Flow tuntuisi edelleenkin olevan festivaali ihmisiltä ihmisille, laajenemisen myötä tulleista lieveilmiöistä huolimatta. Ennakkoluulottomia ja genrerajojarikkovia artisteja nähtiin tänäkin vuonna Voimalan konserteissa, sekä uudella Cirko-klubilla. Saksalaisen pianotaiteilijan Hauschkan sekä amerikkalaisen Tony Trischkan banjotaiturin tuominen Flow’hun on luku sinänsä, itse tosin valitsin Voimalan konserteista ruotsalaista First Aid Kitiä lämpänneen Mirel Wagnerin, jonka musiikkiin vasta alkukesästä törmäsin, ja siksi hyvin innoissani tästä artistikiinnityksestä olin. Naikkonen lauloi kuolonballadeja kitaransa kanssa, hauraan esityksen rikkoi vain Voimalan huriseva ilmastointi ja kappaleiden välissä sivistyneet aplodit. Esitys oli intimiydessään vangitseva, tosin jonkinlaista ”kehitystä” settiin olisin loppua kohden toivonut. Nainen ja kitara ei yksinään toimi isolla klubilla samalla tavalla kuin baarikeittiön jakkaralla.

Cirkon tiloissa toimi kokeellisen musiikin näyttämö the Other Sound, jonka esiintyjäkaartiin kuuluivat mm. Kawaguchi Masami’s New Rock Syndicate ja saksalainen Pretty Lightning. Tämän(kin) klubin esitykset olivat sen verran turvoksissa, ettei sisätiloihin ollut asiaa, varsinkaan jengin istuskellessa lattialla (ainakin Keuhkojen aikaan). Mielenkiintoinen annos kokeellisempaa rokkia festarikansalle.

Yksi menestyksekkäimmistä kosolti uudistuneen festareiden uutuuksista oli Heinekenin sponsoroima Open Source Stage, jonka esiintyjät valittiin yleisöäänestyksen (tai paremmin ”tykkäyksen”) perusteella. Kansanäänen vaikutusvalta oli tässä kohdin selvästi alimitoitettu, sillä pienen lavan edusta ratkeili liitoksistaan jo perjantaina Evil Stöön keikalla, eikä äänentoistokaan meinannut riittää mihinkään. Mielenkiintoisia nimiä nähtiin lavalla useita, kuten syntikkametallihauskuutus Nightsatan sekä vähän liian muotitietoinen indietoivo Stockers!. Päälavan viereen anniskelualuelle viritetty tapahtumapaikka oli ratketa liitoksistaan MC Taakibörstan odotetun ja kertaluontoisen paluukeikan aikana. Iron & Winen venytettyä keikkaansa päälavalla, jouduttiin ryhmää odottelemaan lavalla niin kauan, etten kokenut ihmismassassa puristumista odotuksen arvoiseksi, varsinkin kun kalja-alueen tekonurmi lillui mudassa, vaikkei sadetta nähty koko viikonloppuna. Huhut kertoivat keikan olleen huikea, mutta onneksi festareilla tapahui muutakin.

Lykke Lin peruttua lauantaina, moni halusi annoksen tyttöenergiaa, ja ihmismassojen rynnätessä Janelle Monáen keikalle, tuntui hyvältä idealta kiertää aluetta ja etsiä vähän väljempää aluetta. Illan ”pääesintyjää” odotellassa sellainen löytyikin Takapihalta, jossa leppoisaa töröttelyä siirrettävän takkatulen loisteessa tahditti norjalainen dj/levymoguli Joakim Haugland. Tunnelma oli niin kotoisan lämmin, että siihen olisi voinut jäädä koko illaksi. Empire Of The Sun aloitteli, ja sinne piti kuitenkin mennä. Päälava ei tarjonnut kuitenkaan mukaansatempaava meininkiä, joten päätin vielä kiertää alueen. Väljentyneellä kakkoslavalla Janelle Monáe lopetteli keikkaansa… Mikä meininki! Tyylikäs laulaja kävi yleisön seassa yhdessä aiemmin illalla esiintyneen Shantelin kanssa, taustabändi ja -tanssijat sekoilivat lavalla, ja pian itse laulajakin oli rähmällään lavalla. Melko kaoottista, ja aivan jotain muuta mitä ennakkoon olisin odottanut. Siksi ei keikan alussa yleisömassaan tunkeutuminen tuntunut niin tärkeältä, tätä päätöstä jouduin sitten myöhemmin katumaan.
Keikan loputtua minun osaltani aivan liian pian, oli ohjelmassa brittiläisen tiskijukan Girl Unitin levynpyöristyä lounge-baarissa. Musa oli housempaa kuin odotin, mutta vierailevan räppääjän lietsomana tunnelma nousi hyvin pian. Wut kuultiin myös, mutta kokonaisuuteen nähden se ei ollut edes niin tärkeää.

Parasta Flow’ssa on alueella ajelehtiminen, yllättäviin akteihin törmäämiminen. Jos Suvilahteen vielä Flow’n merkeissä palaan (jossain vaiheessa tuntui että ”onhan tää nyt jo nähty”), teen sen varmasti ilman ohjelmakarttaa ja muita tylsempiä velvotteita (bändien kuvaaminen). Seikkailuintoa saattaa tosin hillitä seitsemän euron hintainen olut, joka nakertaa tilikatetta siinä missä vuosittain kallistuva pääsylippukin, varsinkin kun kovimassa huumassa ei aina muista parin euron panttia palauttaa. Mitenhän Porispheressä selvittiin roskien kanssa, kun panttijärjestelmää ei ollut käytössä? Luulisi ympäristötietoisten pääkaupunkilaisten osaavan kuljettaa roskansa pönttöön siinä missä varsinaissuomalaisten ”junttienkin”?

[flickrfeed photoset=72157627362422501]

Näitä artisteja ei (ainakaan) kannata missata Flow’ssa

Tulevana viikonloppuna järjestettävillä Flow Festivaaleilla esiintyy yhteensä 11:llä (!) areenalla yhteensä 128 (!!) artistia. Joka paikkaan ei millään ehdi, ja pelaamalla varman päälle – töröttämällä koko viikonlopun päälavan tuntumassa – tulee varmasti todistaneeksi koko joukon huippuartisteja. Vähän kiertelemällä voi kuitenkin törmätä niin mielenkiintoisiin lavoihin (Takapiha, Voimala) kuin artisteihinkin. Tässä muutama esiintyjä, joita Lampaan edustaja ei ainakaan aio festareilla missata.

Warpaint – pe 12.8. Nokia Blue Tent, klo 21.00

Tällä hetkellä naisvoimin operoiva losangelilaisbändi tarjoilee iloineen ja suruineen erittäin tarttuvaa ja persoonallista pop-musiikkia. Jotenkin tulee mieleen Clint Eastwoodin elokuvat?

[youtube url=yOFxb0F2F2A]

MF Doom – pe 12.8. Päälava, klo 21.15

Kuulun varmaan siihen vähemmistöön festarikansasta, jonka papereissa Doomin kiinnittäminen peruneen Q-Tipin tilalle kohensi jo ennestään mielenkiintoista artistikattausta. Viime syksynä täpötäydelle Nosturille esiintynyt hämäräperäinen naamiomies tarjoaa varmasti lippurahoille vastinetta siinä missä A Tribe Called Quest -konkarikin, vaikkei Grammyja kai pahemmin ole voittanutkaan.

[youtube url=rpaonSDPw7Y]

Mirel Wagner – la 13.8. Voimala, klo 15.30

Suomen oma Nick Cave, surevan lesken kaapuun pukeutuneena. Kovin usein ei tule nimi festarien tai keikkapaikkojen tarjontaa selaillessa vastaan, joten tästä oivat tunnelmat alkavan syksyn synkkiin iltoihin.

[youtube url=G_lrr0qzvDE]

Stockers! – la 13.8. Open Source Stage, klo 18.45

Todellinen yllätysnimi Open Source Stagella on pariin kertaan demopalstalla nähty indie-bändi Stockers! Miksipä ei tämäkin festivaalin rockimmalle yleisölle maistu, itse ainakin odotan mielenkiinnolla bändin ensinäkemistä.

[youtube url=eP4R7Yy9uxc]

Girl Unit – la 13.8. Nokia Lounge, klo 20.00 ja 23.30

(Post) dubstep on ryyninyt Flow’n ohjelmistoon tänä vuonna oikein urakalla. Löytyy James Blakea päälavalta ja Voimala-klubilla Joy Orbisonia ja 2562:ta. Parhaiten (oletettavasti) tällainen musiikki toimii kuitenkin klubiolosuhteissa, joita lähimmäs festareilla päässee Nokia Loungessa, jossa Girl Unit esiintyy lauantaina kahteen otteeseen. ”Wut” lienee vuoden kovimpia dubstep-raitoja.

[youtube url=wc6ZqhJWRhE]

The Human League – la 13.8. Nokia Blue Tent, klo 00.30

Legendaarinen new wave -bändi on ”must see” jo pelkästään kasarihittinsä ”Don’t You Want Me” ansiosta. Kappale kuuluu varmasti kaikkien 80-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneiden äänimaisemaan.

[youtube url=D4TzB82_Nt4]

MC Taakibörsta PA 2011 reunion – la 13.8. Open Source Stage, klo 20.30

MoonTV-sukupolvi ei varmaan ikinä unohda Kehäkettua ja kumppaneita, ja nyt Taakibörsta tekee toivotun paluun Heineken O.S.S. -skaban ylivoimaisena voittajana.

[youtube url=8_RFpB13bP8]

Rubik – su 14.8. Nokia Blue Tent, klo 17.45

Vissiin koko vuoden ”Solar”-albumin myötä ympäri Eurooppaa kiertänyt Rubik ei ole varsinaisesti mikään outolintu festareilla, mutta omalle kohdalle ei ole vielä ikinä osunut. Nyt olisi korkea aika tarkistaa tämä Suomen tuorein maailman valloittaja, livekunnon luulisi olevan kohdallaan.

[youtube url=eieMkYHmNzA]

Jamie Woon – su 14.8. Black Tent, klo 20.00

Klassisesta singer-songwriter -ideologiasta nykyaikaista poppia muovaava brittimuusikko on yksi tulevaisuuden suunnannäyttäjistä. Futuristinen mutta klassisen simppeli musiikki sopii mainiosti sunnuntai-illan raukeaan tunnelmaan.

[youtube url=OZfDbEQAfOY]

Flow Festivalin ensi kesän ajankohta julki, joululiput myyntiin keskiviikkona

Vuoden 2011 Flow Festivalin ajankohta ja paikka ovat selvillä. Ensi vuonna Flow järjestetään 12.–14. elokuuta Helsingin Suvilahdessa, jossa festivaali on pitänyt majaansa vuodesta 2007 lähtien. Suvilahden festivaalialue tulee kehittymään ja laajenemaan edelleen, mutta Flow’n yleisökapasiteettiin ei ole odotettavaissa ratkaisevia muutoksia. Mahdollisen avajaiskonsertin järjestämisestä ei vielä ole tehty päätöstä.

Kuluvana vuonna osana Helsingin juhlaviikkoja järjestetty Flow Festival saavutti yleisöennätyksensä, yhteensä noin 50 000 kävijää kolmen festivaalipäivän ja avajaiskonsertin aikana.

Vuoden 2009 tapaan Flow Festival kompensoi hiilidioksidipäästönsä yhteistyössä suunnittelutoimisto Pöyryn kanssa toteutetun laskelman perusteella. Flow’n toiminnan kokonaishiilidioksidipäästöt vuonna 2010 olivat 162 tonnia. Hiilijalanjäljen kasvu edellisvuoteen nähden oli noin 20 % eli noin 24 tonnia hiilidioksidia. Noin 87 % kokonaispäästöistä aiheutui artistien lentomatkustamisesta. Parhaiten Flow menestyi Pöyryn arvion mukaan sähkönkulutuksen vähentämisessä ja kävijöiden liikkumisen organisoinnissa. Suurin osa Flow-yleisöstä saapui paikalle pyörällä tai julkisilla liikennevälineillä.

Flow tarjoaa joulun alla myyntiin rajoitetun erän vuoden 2011 festivaalin kolmen päivän lippuja edellisvuoden hinnalla. Joululippujen myynti alkaa Tiketissä keskiviikkona 1. joulukuuta.

www.flowfestival.com

Flow 2010, sunnuntai

Flow’n päätöspäivä koki kovan kolauksen, kun Sigur Rósista sooloilemaan lähtenyt Jónsi joutui lauantaina perumaan esityksensä. Yksi mielenkiintoinen nimi oli siis kattauksesta pois, mutta kyllä jotain kivaa oli silti odotettavissa.

Kahden päivän törötyksestä huolimatta sunnuntai lähti yllättävän mukavasti käyntiin takapihan pyhätansseilla, joissa levymusiikin ohella viihdyttivät liveorkesterit ruotsinsuomalaisen Darya & Månskensorkesternin johdolla. Sunnuntaipäivänä nähtiin alueella myös paljon retkeileviä perheitä sulassa sovussa korjailevien juhlijoiden seassa. Kyllä tällaisille festareille voisi omankin lapsensa kuvitella tuovansa, kuten aiemminkin todettu, yleisö käyttäytyi koko viikonlopun esimerkillisesti.

Darya & Månskensorkestern
Darya & Månskensorkestern

Sunnuntai-päivälle oli ladattu yleismaailmallisen festarikäytännön mukaisesti myös paljon masentavaa musiikkia, The Radio Dept. ja Girls esimerkiksi. Masentavaa paitsi henkisesti, myös musiikillisesti. Näistä uuden aallon indie-bändeistä tulee vähän sama fiilis, kuin 90-luvun emoyhteyeistä; hyvinpukeutuvat nörtit haluavat rokkitähdiksi, mutta eivät oikeasti tiedä rokista hevon helvettiäkään. Kovassa suosiossa näytti olevan myös levyillä varsin ”elektronisilta” kuulostavien bändien hinku tuoda live-bändi lavalle, ehkäpä juuri yllämainitusta syystä. Soundit, soittotatsi ja kaikki itse instrumenteista lähtien tuntui olevan lähes järjestään vähän niin ja näin, dj:t ja tuottajat pysykööt siis tästedes lestissään!

Kakkois-Euroopasta kantautuvat muotisuuntaukset saivat osansa huomiosta, kun saksalainen Rotfront-kollektiivi tarjoili ska-vaikutteista kiiltokuva-balkaniaan. Musiikki oli kyllä ajoittain iloista, letkeää ja riehakasta, ja jossain berliiniläisessä kapakassa saa vehnäoluen virtaamaan. Bändin musiikki jätti kuitenkin vähän saman fiiliksen, kuin Blink-182:n punk. Kaukana on alkuperäin vimma ja kiihko musiikista.

Marina And The Diamonds
Marina And The Diamonds

Päivän pirtein esitys oli, ehkä jopa odotetusti, lahjakas, mutta surkean taustabändin kanssa soittanut Marina And The Diamonds. Radiohitti Hollywood ja juuri äskettäin tv-mainoksesta bongattu I Am Not A Robot ovat oiva todiste nuoren walesilaisen kyvyistä tehdä tarttuvaa poppia. Kun tuon helposti lähestyttävän ulkokuoren alta löytyy vielä vähän monitahoisempaa ja syvällisempää osaamista, voidaan Marina Diamandisin odottaa löytävän Kate Nashin ja Regina Spektorin jalanjäljissä kohti isompaa menestystä.

Caribou
Caribou

Jónsin peruttua päälavalle joutunut kanadalainen Caribou (alias Daniel Victor Snaith) kärsi taustabändeineen selvästi liian isosta lavasta. Tiiviisti lavan keskustaan pakkautunut nelikko (vai oliko niitä viisi?) olisi sopinut selvästi paremmin telttaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Festivaalioppaan kuvaus ”elektrovaikutteisesta indiestä” ei myöskään tehnyt lainkaan oikeutta yhtyeelle, sillä alusta asti oli havaittavissa tuolle musiikkisuuntaukselle epätyypillisempää paisuttelua ja rakentelua, kun välillä kahden lyömäsoittajan kera yritettiin tavoitella shamaanimatkan tuntua. Vaikka Cariboun syvin olemus jäi tällä kertaa vielä saavuttamatta, on siinä selvästi jotain, mikä parilla rohkeammalla koukulla saattaisi räjäyttää pankin.

Yksi festivaalin odotetuimmista ja hypetetyimmistä bändeistä, alle vuodessa brittilehdistön lemmikiksi noussut The xx, sai kunnian päättää tapahtuma minimalistisella poppiksellaan. Levyltä kuultuna musiikki onkin viehättävää, ja kriitikoiden ylistyksiin tuntuu olevan helppo yhtyä, mutta keikkalla leuat loksahtelivat, ei hämmästyksestä, vaan ketjuhaukotuksista. Kiistatta taidokasta musiikkia, ja muutamat tutut biisit estivät nukahtamasta suorille jaloille, mutta festarilava – tai varmasti ihan mikä lava tahansa – on väärä paikka tämäntyyliselle unimusiikille. No, sitä se hype teettää! Olisi kannattanut pysyä ”aitona”, eikä ikinä heittää yhtään keikkaa.

The xx
The xx

Vaikka Flow’n arvioissa ei tällä kertaa hehkutettu ”kovassa nosteessa” olevia bändejä, löytyi viikonlopun tarjonnasta muutamia helmiä. Päällimmäiseksi fiiliksiksi esityksistä ja yleisön reaktioista jäi kuitenkin se, että diggailu oli vähän pakonomaista ja aivan liian hillittyä tullakseen suoraan sydämmestä. Ensi kerralla, kun Radio Helsinki sanoo teille, mitä pitää digata, vaihtakaa vaikka Voicelle, siellä musiikki on sentään rehellisesti paskaa. Niin, ja pääälavan juontajille voisi tehdä jotain!