Avainsana-arkisto: Fleshdance

Koljosen tiekiista – Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään

Viime vuonna ilmestyi tyhjästä alibimaisen kannen omaava splittiseiska, jonka kansissa lukivat nimet ”Koljosen tiekiista” ja ”Kuolleet Leskiset”. Kuolleista Leskisistä ei toivottavasti kuulla enää ikinä, mutta Koljosen tiekiista on näemmä pyöräyttänyt albumillisen materiaalia. Koljosen tiekiista ottaa levyllään monta riskiä; huumoripunkkiin ei ole suhtauduttu näillä main kovinkaan suopeasti, ja jo albumin nimeäminen Dischargea mukailevasti on melkoinen riski itsessään. Viikatteesta ja Fleshdancesta tuttujen naamojen perusteella Koljosen tiekiista voidaan helposti luokitella huumoribändiksi. Saatekirjeessä Koljoset mainitsevat vaikutteikseen 80-luvun alun pääosin suomalaisen hardcoren sekä Fakta homma –televisiosarjan. ”Heh heh, punkkia!” -mentaliteetti puskee väkisinkin esille, mutta eihän Konelaa ole koristekapseleihin katsominen.

Huumorisanoitukset vielä pystyy sulattamaankin, mutta Koljosten suurimmaksi ongelmaksi muodostuvatkin munattomat biisit. Jo splitillä potkinut Nieminen joustaa potkii myös uudelleenäänitettynä, mutta pääosin levyä kuunnellessa huomaa kuuntelevansa nimenomaan hulluttelusivuprojektin levytystä. Siinä on niitä Dischargelta, Bastardsilta, Terveiltä Käsiltä ja muilta pöllittyjä riffejä, mutta levyn vitsit on kaluttu nopeasti loppuun ja tylsistyminen kasvaa eksponentiaalisesti kuuntelukertojen karttuessa.

Kuuntelukokemuksena ”Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään” on jokseenkin ristiriitainen. ”Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään” ei myöskään ole levynä kovinkaan tarpeellinen, joskin tuo Viikatteen faneille vähän erilaista ihmeteltävää.

Fleshdance – Macht Frei

Hetki saatiin odotella Lahti/Hollola-akselilla vääntelehtivän Fleshdancen ”Vaseliinia!”-EP:n jatkoa. ”Macht Frei” -nimellä kulkeva uusi EP nauhoitettiin jo lokakuussa 2007, mutta saatiin vasta nyttemmin ulostettua.

Fleshdance on vähintään yhtä limainen ja kiero kuin mitä se ”Vaseliinia!” –EP:llä oli. Terveiden Käsien tyly nahkaisuus ja Radiopuhelimien kiemuraisuus paiskaavat edelleen (vaseliinin liukastamaa) kättä onnistuneesti, mutta paikalleen ratsastamaan ei Fleshdance ole jäänyt. Lähes viisiminuuttinen Universaaliliike on jopa Fleshdancen mittakaavalla varsinainen kummajainen, mutta heti sen jälkeen Seita tulee ja iskee pahaa-aavistamatonta kuulijaa turpaan. Tämä bändi on aiemminkin jakanut mielipiteitä rankalla kädellä ja tekee sen vastakin.

Uutta materiaalia on yhdeksän biisin verran, ja niiden kaveriksi on isketty Lahti Drunk Punk -kekkereillä nauhoitettu, ”Live Tirra” -nimellä kulkeva keikkataltiointi syksyltä 2008, noin bonukseksi. Livebiisejä on yhteensä viisitoista ja livematskua on ajallisestikin enemmän kuin uutta! Räjähtävä ja sätkivä livemälli on täydellinen dokumentti Fleshdancen keikkameiningistä. ”Mach Frein” piti alun perin ilmestyä seiskatuumaisena, samoin ”Live Tirran”. Eivätpä ilmestyneet vinyylimuodossa, mutta ilmestyivätpä sitten ceedeellä yhtenä pläjäyksenä. Hyvä näinkin.

Fleshdance – Vaseliinia

Tämäpä oli hämmentävä kokemus. Ensi kuuntelun jälkeen tuumin, että hohhoijaa, taas näitä hyymöristisä punkkipändejä. Toisella kuuntelulla käänsin takkini. Huumori nimittäin toimii ja kappaleet ovat hyviä. Vertaisryhmässä lienevät jollain tapaa Valse Triste, Terveet Kädet ja Radiopuhelimet. Niin musikaalisesti kuin lyrikaalisestikin. Myös Osasto 11 juolahti mieleen. Laulajan samettisenpehmeästä äänestä jountui myös mieleen the one and the only Läjä Äijällä.

Vaikka kappaleet jonkin verran samalla kaavalla etenevätkin, kyllästymään ei pääse. Tuollainen kuuden kappaleen kokonaisuus toimii mitä mainioimmin. Objektiivisena kannanottona kerrotakoon, että itse pidin.