Avainsana-arkisto: Enforcer

Angel Witch ja Enforcer Nosturissa

Nosturin helmikuinen lauantai-ilta tarjoili farkkuliivikansalle mielekästä ohjelmaa tipattoman tammikuun jälkimaininkeihin Angel Witchin ja Enforcerin muodossa. Tosin vielä noin vartti ennen Enforcerin ilmoitettua (ja kutinsa pitänyttä) aloitusaikaa sali ammotti tyhjyyttään. Hetken näyttikin siltä että lähes Suomen jalkapallomaailmanmestaruutta enteilevät pakkaset ovat tehneet tepposensa ja nahkatakissa palelu ei ole montaakaan jantteria kinnostanut. Vaan, jostain sitä porukkaa rupesi saliin kuitenkin valumaan Enforcerin introna toimineen Judas Priestin ”Diamonds And Rust” -versioinnin kajahtaessa ilmoille.

Roll The Dice biisillä settinsä startannut Enforcer oli jälleen kerran oma energinen itsensä. Nelikoksi kutistunut yhtye liikkuu yhä enemmän ja vauhdikkaammin lavalla kuin suurin osa kilpakumppaneistaan. Keikan alkupuolta, eritoten tokana kuultua On The Loose -biisiä, vaivasivat tosin tekniset ongelmat. Mikin varresta myös kuusikielisen taakse reviiriään laajentanut Olof näet tuskaili langattoman lähettimensä kanssa oikein urakalla. Välillä näytti siltä että kohta loppuu herralta huumori, mutta saatiinhan se ongelma lopulta korjattua. Niin, kyseessä oli tylsästi lähettimen pätkiminen, ei Spinal Tap -tyyliin langattoman poimimat ylimääräiset kuulutukset. Kolmantena biisinä kuultu uutukainen, Death Rides This Night, lunasti osaltaan odotukset tulevan kolmannen levyn suhteen; tuttu tyyli, hitusen uusia sävyjä, roppakaupalla tarttuvuutta. Seuraava biisinelikko; Katana, Diamonds, Scream of the Savage ja Midnight Vice muodostivat ehkä jopa hitusen harmillisesti keikan kohokohdan; tunnelma nimittäin latistui jonkin verran loppua kohden. Setin loppupäähän säästetyt ja usein soitetut Take Me To Hell ja Evil Attacker kun edustavat Enforcerin tasaisen tuotannon heikointa antia. Yllättäen myös toiseksi viimeisenä biisinä kuultu klassinen Savage-laina Let It Loose näytti suurelle osalle nuorta yleisöä olevan täysin tuntematon veisu. No, bändille propsit nuorison yleissivistämisestä.

Enforcer-jannujen käsien kohtalo jäi allekirjoittanutta vaivaamaan; Angel Witch kun vitsaili sosiaalisen median puolella että jannuilta katkeaa kädet jos soittavat Black Angelin, jonka intro-riffi lainaa melko härskisti Angel Witchin Sweet Dangeria. Ja Black Angelhan kuultiin toki.

Enforcer setlist: Roll The Dice / On The Loose / Death Rides This Night / Katana / Diamonds / Scream of The Savage / Midnight Vice / Take Me To Hell / Black Angel / Let It Loose (Savage cover) / Evil Attacker

Täytyy myöntää että omissa kirjoissani Angel Witch lukeutuu osastoon klassikkobändit, joiden klassikkostatusta en ole koskaan täysin ymmärtänyt. No joo, nimibiisi on klassikko, mutta muilta osin arvostan esim. ex-Angel Witch jäsenien Tytan-yhtyeen musiikillisesti paljon korkeammalle. Samoin esimerkiksi Satanin. Toki oli hienoa päästä näkemään Angel Witch livenä. Angel Witchin settilista oli näin ensikertalaisen näkövinkkelistä mukavan debyyttipainotteinen ja ainoastaan sinkkubiisi Loseria jäin kaipaamaan. Tuoreimmalta levyltä poimitut biisit toimivat niin ja näin; Into the Dark ja Guillotine aika hyvin, mutta setin avannut Dead Sea Scrolls enteili puuduttavaa keikkaa. Yhtyeen melko raskas sointi korosti osittain riffivetoisten biisien puutteita eli lähinnä melodioiden vähäisyyttä. Niitä kun yhtye on aina jossain määrin säästellyt, mikä on sangen kummalista sillä sille päälle sattuessa (esim. keikan kohokohtiin lukeutunut instrumentaali Dr. Phibes) yhtye on lähes liekeissä. Toinen tärkeä puute löytyy mikin takaa; yhtyeen pääjehu Kevin Heybourne ei ole laulajana järjettömän kaksinen, joten myös miehen ulosantiin kyllästyy melko nopeasti. Toisaalta Free Manin ja nimibiisin kaltaisissa vedoissa herran ääni toimii täydellisesti.

Tulipahan nähtyä, mutta ei se vaan ihan allekirjoittaneen cup of tea ole tuo Angel Witch. Tosin se on myönnettävä että erityisesti livenä, hitusen raskaammalla soinnilla varustettuna, tuli erittäinkin selväksi yhtyeen merkitys myöhemmille tyylisuunnille (erityisesti varhainen NWOBHM vaikutteinen Thrash Metal) vaikuutteena. Näitä biisejä se on Ulrichinkin Lars pyöritellyt kerran jos toisenkin.

Angel Witch setlist: Dead Sea Scrolls / White Witch / Into the Dark / Atlantis / Sorceress / Dr. Phibes / Confused / Baphomet / Guillotine / Free Man / Angel Of Death

encore: Gorgon / Angel Witch

Enforcer – Diamonds

Huhhuh, kesäkuun alku ja uskaltanen jo julistaa, että käsissäni on, ainakin omissa kirjoissani, vuoden kovin levy! Ruotsalainen Enforcer jatkaa siitä mihin jäi kivenkovalla ”Into the Night” -debyytillään. Ja tyylikkäästi jatkaakin; kokonaisuus on tällä kertaa aivan yhtä tarttuva kuin edeltäjänsäkin, mutta aavistuksen vivahteikkaampi ja dynaamisempi.

Levyn starttaava Midnight Vice lähtee kuin Maidenin Ides of March konsanaan! Iron Maiden -henkistä eeppisyyttä on myös esim. Katana-biisissä, joka edustaakin parhaiten hivenen uuden tyyppistä Enforceria. Omat suosikkini, Running In Menace ja High Roller taasen pitäytyvät debyytiltä tutulla ja hyväksi havaitulla kovaa, korkealta ja nopeasti linjalla. Ja voi pojat kuinka tarttuvia laulumelodioita yhtye lateleekin ilmoille! Instrumentaalinen nimibiisi Diamonds on silkkaa Iron Maidenia (mikä on tottakai mitä kovimman luokan kehu!), ja kun loppulevykin on timattinen ei moitteen sanaa jää. Levyn loppupuolelta erityisesti Nightmares ja Twin Peaks -tsipale Walk With Me jäävät päähän soimaan päiväkausiksi. Biisimateriaalin taso tuo itselleni mieleen W.A.S.P. -debyytin, jolta ei kerta kaikkiaan heikkoa lenkkiä löydy.

”Diamonds” onkin yksinkertaisesti järkyttävän kova levy ja allekirjoittaneen kesän 2010 virallinen kruisailu-soundtrack! Power Speed Death!

Metalfest Open Air 2010

Islannin tulivuoren sotkettua allekirjoittaneen matkasuunnitelmat huhtikuussa, siirtyi festarikaudenavaus täten toukokuulle. No, mikäpäs sitä oli avatessa Deiciden, Bolt Throwerin yms. kera. Sekalainen seurueemme heilautti itsensä toukokuisena tiistaina Ryanairin siivin Bremeniin, josta matka jatkui välietapiksi valittuun Hannoveriin. Railakas baari-ilta alle ja seuraavana päivänä eteenpäin. Voin muuten suositella Unlimited Rock Baria Hannoverissa; käteen jäi muun muassa omat avaimet kyseiseen baariin. Pitänee mennä joskus pistäytymään.

Aamulla matka jatkui syvälle entisen Itä-Saksan alueelle ja pienehköön kaupunkiin nimeltä Dessau. Matkan varrella tehty varikkopysähdys paikalliseen viinakauppaan jätti haikailemaan melko totaalista uudistusta Suomen veropolitiikkaan. Tulipa näet tehtyä myös melkoisia heräteostoksia ja kokeiluja, kun ei todellakaan ollut hinnasta kiinni.

Festivaalien osalta keskiviikko oli varattu viralliselle warm-upille. Meikäläisten lämmittely tosin keskittyi lähinnä nestetankkaukseen. Etenkin isohkon maalipöntön näköisestä ja kokoisesta ämpäristä tarjoiltu sangria osoittautui melkoiseksi kestohitiksi. Bändipuolella edettiin naamiaisteemalla; Grailknights ja Milking The Goat Machine. Ensimmäisellä oli viitat ja jälkimmäisellä vuohinaamarit, siinäpä se, ei oikein jaksanut keskittyä. Illan päätteeksi löysimme järjettömällä säkällä, keskellä ei-mitään sijaitsevan festarialueen liepeiltä, taksin; eikun hotellille ja taksin numero ylös. Tässä vaiheessa hotellimajoitus hivenen harmitti, leirintäalueella oli nimittäin hillitön meininki.

Torstai, ensimmäinen varsinainen festivaalipäivä, käynnistyi osaltamme kevyehköllä korjaamisella. Heräteostoksena hankittu paikallinen turbo-omppujytä osoittautui heti hyödylliseksi. Samoin mp3-soitin ja kotoa raijatut tietokoneen kaiuttimet. Pohjien kautta paikalle ja juosten eturiviin katsomaan Enforceria. Muutamia 24.5. ilmestyvän, tuoreen levyn biisejä (Midnight Vice, Walk With Me) ja ekan levyn hittejä sekoitellut setti oli vakuuttavaa katseltavaa. Lavalla Enforcerin meininki on yllättävän lähellä nuoren Iron Maidenin vastaava. Helvetin kova avaus. Suicidal Angels ei puolestaan vakuuttanut; tasapaksua perusrässiä. Leaves Eyesin ja Saltatio Mortisin jätimme suosiolla väliin. Sisähallissa esiintyneeseen Rotting  Christiin olimme sen sijaan ladanneet suht kovat odotukset. Ikävä kyllä kreikkalaiset eivät odotuksiamme lunastaneet. Pääasiassa tämä johtui heikosta settilistasta. Ainoastaan Non Serviam herätti allekirjoittaneessa hetkellistä innostusta. Illan ja festarien kovimmat show-meiningit tarjoili ulkolavalla esiintynyt Legion of the Damned. Tulta ja pyroja riitti varsin kivasti, mutta muilla osa-alueilla yhtye on aina jäänyt mielestäni askeleen tai kaksi kärjen taakse; lisää koukkuja riffeihin, laulajalle persoonallisempi ääni ja lisää karismaa, niin yhtye olisi todella kova. Kyllähän sitä toki näinkin katselee, mutta eihän se mikään Slayer ole.
Bolt Thrower näytti sitten torstain pääesiintyjänä kaapin paikan. Jos maailmassa on yksi yhtye joka vastaa panssarivaunun musiikillista vastinetta on se Bolt Thrower! Pirun tiukka, raskas ja kirkassoundinen show. Bolt Throwerin jälkeen sopi jäähdytellä Steelwingin ja Cauldronin tahdissa. Nämä sisähallissa esiintyneet yhtyeet kuitenkin kärsivät huonoista soundeista ja sokeasta valomiehestä. Kuten kyllä monet muutkin sisähallin aktit. Cauldron sentään viihdytti suht mukavasti ”Chained To the Nite” levyn hittikimaralla ja Torture’s Too Kind ja Into the Cauldron biiseillä. Taksi paikalle ja lataamaan akkuja.

Perjantai sarasti suht synkkänä; asteita varmaan kuuden pintaan ja taivaalta satoi vettä. Glen Benton oli selkeästi paikalla ja jumala itki. Maleksimme festarialueelle juuri sopivasti Vaderin aloittaessa. Rutiiniveto Puolan pitkänlinjan death metal partiolta tarjoili varmaa kurmuutusta. Seuraavana vuorossa ollut Corvus Corax marssitti lavalle soittimia, joista yhtäkään en osannut nimetä. Ei kiinnostanut, eli sopiva hetki nauttia virvokkeita ennen h-hetkeä. Deicide aloittikin sitten kuin varkain; ehdimme katsomaan, että onkos tuo Steve Asheim, kun kaveri jo istahtikin viileästi patterinsa taakse löi neljästi haikkaan ja starttasi 45 minuutin turpaanvedon. Kenties kovin koskaan näkemäni death metal keikka! Dead By Dawn, Once Upon The Cross, Serpents Of The Light, Children Of The Underworld; jumankauta, mitä ilotulitusta. Jos peräkkäisinä biiseinä vetäistään veisut Death To Jesus ja Kill The Christians, ei jääne agenda epäselväksi. Aivan huikea suoritus.
Deicideä seurannut, folk-metallistien päiväuni, Finntroll-Eluveitie -spektaakkeli menikin lähinnä ihmetellessä Bentonin partion kovuutta virvokkeiden äärellä. Vaikka itse missasimmekin molemmat kotimaiset (Finntroll ja torstaina esiintynyt Korpiklaani) sekä suuren osan pakana-folk yhtyeistä, täytyy mainita, että saksalaisiin nuo edellä mainitut upposivat kuin häkä.
Illan pääesiintyjä, Testament, veti hyytävästä sateesta ja sen seurauksena vähentyneestä yleisöstä huolimatta kovan keikan. Allekirjoittanutta lämmitti erityisesti oma suosikki True Believer sekä tietysti vanhat klassikot kuten Souls Of Black, Into The Pit jne.  Yritimme vielä tsekkailla Mardukia sisähallissa, mutta soundit olivat aivan jäätävät ja valoshow sitä luokkaa, että vielä kolmen biisin jälkeenkin jäi epäselväksi oliko yhtyeellä maskit? Oletan, että toki oli, vaikken mitään nähnytkään. Kylmä ilma, sade ja mudaksi muuttunut leirintäalue saivat tässä vaiheessa hotellimajoituksen tuntumaan taivaalliselta.

Lauantai olikin sitten bändien katselun osalta melkoista urheilua. Osaltamme kinkerit starttasivat Decapitatedin paluulla. Helvetin tiukka yhtye, johon olisi melkein tarvinnut tutustua paremmin etukäteen, jotta yhtyeen sveitsiläisen kellon tarkkuudella nakuttavasta death metallista olisi saanut täydet tehot irti. Seuraavana vuorossa ollut Death Angel veti OK keikan, enempi olisi vaan saanut tulla biisejä kivikovalta debyyttilätyltä. Alestormia, tuota Skotlannin hobittijengiä, odotimme innolla, mutta pienoinen pettymyshän se oli; ei ole Alestromista uudeksi Running Wildiksi. No, onko kenestäkään? Kyllähän esim. Black Sails At Midnight ja Keelhauled toimivat ihan mukavasti, mutta se viimeinen silaus ja hurmos jäi puuttumaan.
Jo kotimaassa jämä-Sepulturaksi ristimäni Kisserin ja Paulo Pinton varassa toimiva Sepultura yllättikin sitten todenteolla; Aivan julmetun tiukan setin soittanut uusio-Sepultura tarjoili sellaisia helmiä kuin Troops Of Doom, Inner Self ja Arise. Eipä siinä voinut kuin nyökytellä virne naamalla. Nyökyttelyä kummempaa ei pää ja niska tässä vaiheessa kestänyt, kiitos pääasiassa Deiciden. Chris Barnes, tuo Amerikan Pelle Miljoona, ja Six Feet Under täräytti myös varsin murean myrskyvaroituksen ilmoille saaden muutamat kypsään ikään ehtineet saksalaiset herrasmiehet nuortumaan kuralätäkköleikkeihin kuin kolmevuotiaat konsanaan. Ja ihmekös tuo; kyllähän joku The Day the Dead Walked vain toimii kuin kirves päähän. Seuraavana vuorossa ollut Behemoth sen sijaan ei meikäläiselle auennut; onhan se nopeaa, raskasta ja teknistä, mutta jostain syystä en vain löydä yhtyeen musiikista riittävästi koukkuja. Osittain Behemoth meni päällekkäin Powerwolfin kanssa, joten valinta oli helppo; Powerwolf. Powerwolf olikin sitten ehdottomasti kovin veto, mitä sisähallissa nähtiin. Selkeät soundit, hyvä valoshow ja tiukka keikka. Tätä bändiä voisi suositella kotimaisillekin festareille täyttämään power metal tarjontaa sen iänikuisen Sonata Arctican tilalle. Resurrection By Erection ja Saturday  Satan jäivät keikan kohokohdiksi, vaikka jälki olikin tasaisen laadukasta. Encoren jouduimme skippaamaan Bathory-tribuutin vuoksi. Lauantain pääesiintyjänä Bathorya versioinut allstar kokoonpano Twilight Of The Gods, Primodialin Nemtheanga nokkamiehenään, kärsi pienistä käynnistymisvaikeuksista; yhtye ei tahtonut setin alkupuolella tavoittaa sitten millän sitä taikaa, mikä Bathoryn levyillä on. Father To Son oli suorastaan tylsähkö. Under The Runesin myötä homma alkoi kuitenkin toimimaan. Jopa siinä määrin, että silmänsä sulkemalla pystyi kuulemma kuvittelemaan aidon asian soittamaan eteensä. Bathoryn viikinkiaikakauteen keskittynyt setti jätti allekirjoittaneen kaipaamaan vaikkapa Sacrificea tai Die In Fireä. No, hankalaa on varmasti ollut kasata viikinki-levyistäkin setti joka mahtuu tuntiin. Esimerkiksi One Rode To Asa Bay jäi puuttumaan, liekö sitten johtunut biisin kestosta. Hieno päätös festareilla joka tapauksessa.

Yleisesti ottaen Metalfest toimi hienosti. Ainoana isompana miinuksena oli sää, joka oli vuoden aikaan nähden harvinaisen paska. Kertaakaan emme joutuneet minnekään jonottamaan. Ruoka- ja juomavalikoimat, sekä hintataso olivat ihan mukavat ja alue toimiva. Berliiniin lentämällä Dessauhun on jopa lyhyt matka. Tämän vuotisen kattauksen perusteella uskaltanen suositella kaikille death metal ja folk-pagan metal diggareille.

Kiitämme:
-bändikattausta
-jonottomuutta
-tuoppien panttisysteemiä
-ystävällisiä järkkäreitä
-sangria-pönttöä
-paikkansa pitävää aikataulutusta
-soundeja ulkolavalla
-eksoottisia suomalaisia ihmetteleviä ja lähestyviä saksalaisia
-sekä saksalaisten humppalaki kannustushuutoja kädenvääntökilpailun aikana

Moitimme:
-sisälavan soundeja ja sokeaa valomiestä
-pääesiintyjien lyhyitä soittoaikoja (noin tunti)
-paskahuusseja

Metalfestin oma kuvagalleria löytynee Facebookista.

Enforcer

Parhaillaan uutta täyspitkää työstävä Ruotsalainen speed metal jyrä Enforcer käväisi viime lokakuussa piristämässä sateista syksyämme kotimaisen Disentertainmentin toimesta. Istahdimme bändin laulajan ja keulakuvan Olof Wikstrandin kanssa yhtyeen helvetin energisen Helsingin keikan jälkeen Dante’s Highlightin varastotilojen lattialle tekemään haastattelua. Puitteet ovat sen verta karut, että ainakaan minkäänlaisesta diivailusta bändiä ei pääse syyttämään.

Niin, niille jotka eivät bändiä tunne kerrottakoon, että Enforcer on vuonna 2004 Ruotsin Arvikassa perustettu heavy/speed metal yhtye. Vuonna 2008 ”Into the Night” -nimeä kantavan debyyttitäyspitkänsä julkaissut yhtye on kovassa nosteessa ja palasi hieman ennen Suomen keikkojaan Pohjois-Amerikasta, jossa yhtye kiersi kanadalaisen Cauldronin kanssa. No, itse asiaan:

Olof, tulkitsinko oikein välispiikeistäsi, uuden Roll The Dice -biisin kohdalla, että olette nauhoittamassa seuraavaa levyänne.

O: Kyllä. Nauhoitamme uutta levyä parhaillaan.

Debyyttinne, ”Into the Night”, oli melkoinen menestys, onko teillä paineita tämän tulevan kakkosalbuminne suhteen?

O: Emme ole ajatelleet koko asiaa. Me vain teemme sellaista musiikkia  jota rakastamme. Tyyli tulee olemaan sama, mutta uusi levy tulee olemaan dynaamisempi kuin debyyttimme. Siinä tulee olemaan enemmän vaihtelua. Mitä musiikkityyliimme tulee, olemme kuitenkin sen verta konservatiivinen bändi, ettei sen suhteen tarvitse odottaa ikäviä yllätyksiä.

Mistä ammennatte vaikutteenne? Mitä bändejä kuuntelette itse? Pyrittekö poimimaan jotain tiettyjä juttuja omaan musiikkinne?

O: Kuten sanoin, me vain teemme musiikkia josta pidämme. Ei meillä ole mitään tiettyjä bändejä joita kuuntelisimme ja joilta poimisimme vaikutteita, hitto, me kuuntelemme mitä lystäämme aina Exciterista Dioon ja Gotham Citystä Lethal Siniin.

Kuva: Lasse Heikkilä

Palasitte juuri Pohjois-Amerikan kiertueelta, miten kiertue meni?

O: Meillä oli helvetin hauskaa, 5-6 viikkoa helvetin hauskaa.

Mitä piditte yleisöstä? Eroaako amerikkalainen yleisö jotenkin eurooppalaisesta yleisöstä?

O: Eipä oikeastaan. Yleisö oli hyvin pitkälti samanlaista; loistavaa.

Tehän levytätte jenkkiläiselle Heavy Artillery levy-yhtiölle, kuinka ajauduitte heidän leipiinsä?

O: Joo, meillä on kahden levyn diili Heavy Artilleryn kanssaan. Homma lähti siitä kun olimme mukana eräälle heidän kokoelmalevyllään. (Speed Kills, toim.huom.)

Kuinka asiat ovat heidän kanssaan sujuneet? Onko sillä mielestäsi käytännön asioiden kannalta väliä oletteko esimerkiksi ruotsalaisella levy-yhtiölle vaiko amerikkalaisella?

O: Ei sillä ole merkitystä mistä päin levy-yhtiö on, pääasia että homma toimii. Ja Heavy Artilleryn kanssa se on toiminut. Heillä on myös todella kattava jakeluverkosto. Ollessamme kiertueella Amerikassa oli levymme myynnissä jokaisessa levykaupassa jossa kävimme.

Ruotsista on viime aikoina tullut teidän lisäksenne paljon loistavia 80-luvun heavy metallista vaikutteensa ammentavia yhtyeitä kuten esimerkiksi Portait, In Solitude, Ram, Helvetets Port jne. Onko teillä Ruotsissa jonkinlainen scene ilmiön ympärillä? Tunnetteko kaikki toisenne?

O: Ei, ei ole mitään sceneä. Kyllä se on vain sattumaa. Emme me tunne toisiamme entuudestaan, osaan bändeistä olemme tosin tutustuneet, kuten Portraitiin keikkoja tehdessämme. (Enforcer ja Portrait kiersivät yhdessä mm. Saksassa 2009 toim.huom.)

Mitähän vielä; mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmanne? Mitä pyritte saavuttamaan ensi vuonna?

O: In 2010? We take over the world, do drugs and score chicks!

Tähän onkin helvetin hyvä lopettaa. Power Speed Death!

www.myspace.com/enforcerswe