Avainsana-arkisto: einherjer

Metalheim Festival lokakuussa Nosturissa

Syksyllä viisivuotista taivaltaan juhlistava ohjelmatoimisto Metalheim järjestää neljättä kertaa oman festivaalinsa kotitalossaan Helsingin Nosturissa. Lokakuun 11.-12. päivä järjestettävän kaksipäiväisen Metalheim Festivalin pääesiintyjäksi on varmistunut ensivisiittinsä Suomeen tekevä superkokoonpano Twilight of the Gods. Kansainvälistä esiintyjäkaartia edustavat myös viikinkitunnelmaa ja death metalia yhdistelevä ruotsalainen Thyrfing, Suomessa ensikertaa esiintyvä Norjan viikinkisuuruus Einherjer sekä sekopäisistä keikoistaan tunnettu saksalainen Milking The Goatmachine. Lisäksi festivaalilla esiintyvät kotimaiset Deathchain, Hooded Menace, Ratface, Hateform sekä Avra.

Alun perin Bathory-coverbändinä aloittanut Twilight of the Gods muuttui vuonna 2011 omaksi bändikseen, joka on kuitenkin toistaiseksi ollut melko harvinainen näky keikkalavoilla. Irlannin pakanametalliylpeys Primordialista tutun Alan ”Nemtheanga” Averillin johdattaman yhtyeen riveissä soittavat britti Nick Barker (mm. Cradle of Filth, Dimmu Borgir, Lock-Up), norjalaiset Rune Eriksen (mm. Aura Noir, Ava Inferi), ja Frode Glesnes (Einherjer) sekä ruotsalainen Patrik Lindgren (Thyrfing). Laajalti ylistystä osakseen saanut ryhmä valmistautuu parhaillaan julkaisemaan debyyttialbuminsa ranskalaisen Season of Mistin kautta.

Festarin kattaukseen lisätään vielä viisi esiintyjää kesän aikana.

METALHEIM FESTIVAL IV
Nosturi, Helsinki 11.-12.10.2013

TWILIGHT OF THE GODS (IRL/SWE/NOR/UK), THYRFING (SWE), EINHERJER (NOR), MILKING THE GOATMACHINE (GER), DEATHCHAIN, HOODED MENACE, HATEFORM, RATFACE, AVRA +5

Päivälippu 30 eur + toimituskulut, ovelta 35 eur, kahden päivän lippu 50 eur + toimituskulut.
Ennakkomyynti 6.6. alkaen www.tiketti.fi

www.metalheim.fi

Inferno Metal Festival Norway, Oslo 4.-7.4.2012

Mikäpä olisi oivempi tapa viettää kirkollisia juhlapyhiä kuin matkustamalla Extreme Metal -festareille uskonnonvastaisten protestien luvattuun maahan Norjaan? 12. kertaa Pääsiäisen aikaan järjestetty Oslon Inferno aloitetaan jo keskiviikkona, joten valitettavasti ihan pelkät Raamatun tapahtumat eivät normiduunarille riitä vapaiksi. Vastaavasti tosin nelipäiväisistä festareista toipumiselle jää aikaa muutama päivä ennen suolakaivokselle palaamista, laulut kun ainakin festivaalilavoilla loppuvat jo lauantai-iltana.

Ehdottoman suositeltavaa on kuitenkin raahautua paikalle jo keskiviikkona, varsinkin jos kiinnostusta riittää katsastaa paikallisia nousevia nimiä. Inferno on jo niin kolossaalinen käsite marginaalisen musiikin saralla, että soittamaan valitut pienemmätkin nimet todella ovat créme de la crémea, vaikka suuren yleisön tietoisuus vielä odottaisikin hamassa tulevaisuuden. Tottahan toki normaalin levy-yhtiö -pelin merkit ovat näkyvissä jokaiselle 1+1-laskutoimitukseen kykenevälle, mutta laatufestarin maineesta nauttiva Inferno tuskin sitä haluaa riskeerata huolimalla paskoja bändejä soittamaan edes isolla rahalla. Eli olipa valitsemasi genre sitten doom, death, thrash tai black niin keskiviikon klubipäivän anti ei varmasti petä. 16 bändiä, niistä suurin osa norjalaisia, siroteltuna kuudelle klubille ympäri kaupunkia. Lisäksi oli tarjolla korkeakulttyyrisempaa performanssitaidetta Mayhemin keulamiehen Attila Csiharin tyyliin, varmasti eksoottista nähtävää mutta joka paikkaan oli valitettavasti mahdoton ehtiä.

Tänä vuonna muuten niin informatiivisesta festarioppaasta oli jätetty pois turistin baarisuunnistusta huomattavasti helpottava kartta, joten bändien perässä ympäri Osloa juoksemiseen tuli omanlaista survival-fiilistä. Tiukka aikataulu ei asiaa helpottanut, ja hetkittäin syrjäkaduilla veren maku suussa juosten joutuikin kyseenalaistamaan omaa mielenterveyttään. Klubikierroksen etukäteissuunnittelu oli vaikeusasteeltaan ydinfysiikan luokkaa, ja Salomonin tuomiomaisia vaikeita päätöksiä oli tehtävä. Pläänistä piti pudottaa muutamakin jo aikaisemmin laatunsa todistanut yhtye, kuten ehkä illan hypetetyin bändi, tulevaisuuden suuri nimi norjalaisrässääjät Nekromantheon ja livenä todella toimiva bergeniläinen doom-akti Solstorm. Ne saivat taipua allekirjoittaneelle ennennäkemättömän Hellish Outcastin ja bläkkis-tuplakattauksen Kirkebrannin ja Vitrhin tieltä.

Ribozyme

Infernon pääpaikan pikkulavalla John Deessä illan ja koko festivaalin aloittanut Bergenin Ribozyme toimi harmittomana taustamusiikkina, vaikkei ehkä koko nelipäiväisen line-upin pehmeimpänä orkesterina niinkään allekirjoittaneelle uponnut. Pojilla oli selvästi hauskaa lavalla, ja hetkittäiset assosiaatiot vanhaan Soundgardeniin edesauttoivat viihtymistäni paikalla koko keikan ajan. Seuraavana soittanut Dunderbeist oli yleisön reaktioista päätellen uusi tuttavuus ainoastaan minulle. Norjalaiset miehenalut corpsepaintien emo-versioissa (virallinen selitys; rosvomaskeissa) jälleen todistivat ulkonäön perusteella dumaamisen harvoin kannattavan, ja vetivät niin kovan shown että oksat pois. Koko back-kataloogia tuskin lähden tilaamaan, mutta jos samoille festareille Dunderbeistin kanssa joskus vielä eksyn, aion ehdottomasti katsastaa uudelleen pehmometallinsa. Juurikin Sveitsin Inferno-versiossa nähty Nekromantheon harmitti jättää väliin, mutta oli tällä kertaa uhrattava saman tyylisuunnan maanmiehiensä Hellish Outcastin takia.

Dunderbeist

Siispä suunnistamaan seuraavaan keikkapaikkaan, lähestulkoon pelkän naisen suuntavaiston perusteella, apuna ainoastaan hämärä aavistus mistäpäin baari löytynee ja metalliunivormuiset kanssakulkijat joko tulossa tai menossa samaan suuntaan. Harmi vaan että Nekromantheon veti leijonanosan yleisöstä ja liikenne kaduilla oli aika olematonta. Täysin tuntemattomat avaruuden korpimaat piti siis kartoittaa lähes puhtaalla onnella ja tiukalla aikataululla, joten hetkittäin koko baarisuunnistus tuntui jo veren maku suussa suorittamiselta. Ja prkle, kaikki vaiva lähes turhaan. Hellish Outcast veti toki kovan keikan, mutta mitään persoonallista minä en bändistä löytänyt. Eli olisi kannattanut jäädä vaan Nekromantheonia katsomaan.

Hellish Outcast

Seuraava ja illan viimeinen rasti oli norjalaisille pienemmille black metal -nimille pyhitetty pikkubaari Revolver. Tupaten täyteen pakattuna paikkaa ei parhaalla tahdollaankaan voi väittää viihtyisäksi, varsinkin kun norjalaisilla tuntuu olevan ihmeellinen perversio rakentaa klubinsa huonekorkeudella jossa keskimittainen skandinaavinainen ilman korkojakin joutuu lähes kyyristelemään, ja vielä pläntätä muutama pylväs mahdollisimman katsojaepäystävälliseen paikkaan. Baaritiskille paikasta toiseen juoksemisesta syntynyttä janoa ei ollut toivoakaan päästä sammuttamaan, eli lähtökohdat nautinnolliseen loppuiltaan musiikista iloiten olivat aika heikot. Suunnitellusta poiketen Kirkebrann oli vaihdettu soittamaan ensin. Jos on helppoa tuomita bändit ennalta ulkonäön perusteella, niin Kirkebrann (=kirkonpoltto, -palo) menee minulla sarjaan ”nimen perusteella tuomittu”. Jotenkin olin valheellisesti elänyt uskossa että kyseessä on semi-huumoribändi, mutta positiivisesti yllättyneenä näinkin aivan huippukeikkan synnyinmaansa pitkiä genren perinteitä kunnioittavalta mutta kuitenkin omaltaan kuulostavalta vestfoldilaisbändiltä.

Ennakkoon odotetummalla bergeniläis-Vithrillä oli siis epäkiitollinen paikka soittaa Kirkebrannin todella kovan vedon jälkeen. Norjalaisjuuret olivat heidänkin black metalissaan selvästi kuultavina, mutta tyylipuhtaaseen Kirkebranniin verrattuna Vithrin hetkittäiset ”rokahtavammat” hetket kuulostivat hieman väärään paikkaan eksyneeltä. Onneksi niitä ei liian montaa ollut, ja toki keikan katsoi mielellään loppuun mutta lievän pettymyksen puolelle meni tämä akti. Joskus olisi kiva nähdä Vithr soittamassa jonkun heikomman esityksen jälkeen, tai ensimmäisenä esiintyjänä. Nyt Bergenin entit jäivät niin suvereenisti Kirkebrannin varjoon että sääliksi kävi.

Vithr

Seuraava suunnistus oli takaisin majapaikkaan, mutta lepoa oli turha kuvitellakaan saavansa jos viralliseen festivaalihotelliin Clarion Christianiaan oli itsensä buukannut. Illan djnä hotellin baarissa toimi vielä Darkthronen Nocturno Culto, joten laatumusiikki jatkui. Pienenä pelastuksena rankalle neljäpäiväiselle rutistukselle tulivat Norjan anniskelulait, eli vaikka pilkun tuleminen 03 sillä hetkellä sattui, pidemmällä tähtäimellä jaksamisen kannalta se saattoi olla ihan hyväkin asia. Muusikkogurun valitsemiin sulosäveliin oli hyvä lopettaa loistava aloituspäivä.

Illan voittaja; Kirkebrann.

Kirkebrann

Torstai 05.04.2012

Keskiviikon lämmittelyt oli lämmitelty ja festarin main stagella Rockefellerissä varsinaisen ison luokan rytistyksen aloitti norjalaisten oma Trollfest. Noin sata tyyppiä lavalla huumorikostyymeissä ja hassuissa hatuissa saa lähtökohtaisesti meikäläisen kavahtamaan kauhuissaan takavasemmalle, mutta vaikka musiikista nyt voidaan olla montaa mieltä niin ainakin yleisö tykkäsi. Uskottava se on, Infernon buukkaajat todellakin osaavat asiansa ja vaikka illan ja varsinaisen festarin aloittajan valinta näin ei-norjalaiselle olikin etukäteen mysteeri, valtaosa paikallisväestöstä sekosi bändistä täysin.

Trollfest

Päälavan seuraava Anaal Nathrakh ei valitettavasti täyttänyt ennakkoon asettamiani odotuksia. Bändiltä kyllä löytyy ihan kivaa biisimateriaalia, mutta jotain jäi vajaaksi. Vai lienikö se se viiden minuutin palopuheenomainen, selvää yleisön nuoleskelua ollut välispiikki todellisesta black metalin luonteesta mikä läpinäkyvässä miellyttämisenhalussaan sai aikaan juurikin sen vastakkaisen reaktion?

Miellyttämisenhalusta siirryttiin suoraan mysteerisiin maskimiehiin a la The Konsortium. Todella kovan viimeisimmän levyn julkaissut paikallinen avantgarde-blackdeath-poppoo yrittää kovasti olla salaperäinen; jäsenien henkilöllisyydet pidetään salassa, keikat soitetaan naamiot naamalla ja nimetkin ovat rangaistuslaitoksenomaisesti 01, 02, 03 jne. Ainoa julkisuuteen suosiolla vuodettu jäsen on Mayhem/Nidingr-kitaristi Teloch, joka kylläkin tällä keikalla vaikutti yleisön puolella. Huhut Kvelertakin laulajan Erlendin osallisuudesta bändiin saivat näkövahvistuksen keikalla, mutta virallinen selitys oli hänen olleen vain korvaava jäsen oikealle ”01:lle”. Kuulostaa hieman kaukaa haetulta, varsinkin kun keikka oli illan ehdotonta parhautta ja jokseenkin vaikea kuvitella että päivän varoitusajalla mukaan tullut korvaaja pystyisi tuollaiseen suoritukseen. Jos näin todellakin on, haluan ehdottomasti nähdä The Konsortiumin oikeassa kokoonpanossaan. Torstain keikkaa parempaa on vaikea kuvitellakaan.

The Konsortium

Edellisen päivän tiukka ohjelma jatkui torstaina, jolle oli kerääntynyt huima määrä mielenkiintoista esiintyjää. Onneksi tällä kertaa lavojen välinen matka oli kutistunut portaisiin. Päällekkäisiä soittoaikoja ei ollut, mutta alakerran pikkulavalla John Deessä bändin lopettaessa yläkertaan siirtymiselle ei montaakaan sekuntia oltu suotu aikaa. Eli hiki päässä piti jälleen bändini katsoman. The Konsortiumia kun ei voinut jättää viimeistä sekuntiakaan kuuntelematta, seuraavaan 1349:ään tuli jo todella kiire. 1349 mennee valitettavasti ikuisesti minulla sarjaan ”ihan kiva”. Muutama viimeksi todistettu keikka ovat olleet kaikella ammattitaidolla vedettyjä (ja muutama niitä aikaisempi onnetonta räpellystä, ehkä johtuen lainarumpaleista/epäonnesta pyrojen kanssa. Tai muuten vaan paskoja keikkoja ilman spesifistä syytä?), eikä biiseissäkään ole mitään valittamista. Silti jotain jää aina puuttumaan. Hetken mietin olisiko kyse jo liiasta kliinisyydestä ja liian viimeiseen asti hiotusta performanssista, mutta seuraava ison lavan bändi Triptykon tuhosi hienot teoriani. Jos Tom G. Warrior ei sveitsiläisellä pieteetillä ole treenauttanut bändiään sormet vereslihalle asti minä olen absolutisti poppari, ja äijä sentään vetää samoja biisejä kolmatta vuosikymmentä silti kuulostaen järkyttävän hyvältä. Siis jotain muuta on 1349:ssä vialla. Triptykonissa sen sijaan ei ole mitään vikaa.

1349

Norja on viime aikoina profiloitunut black metallin lisäksi avantgarde metallin luvatuksi maaksi, ja torstain päättikin yksi suurista nimistä Borknagar. Kaiken totuuden nimissä on sanottava, että kun maasta löytyy samaan kastiin genretettyjä tuoreita ja mielenkiintoisiakin nimiä, Borknagarin valinta olisi tuntunut hieman ihmeelliseltä jollei tietäisi Jens F. Rylandin olevan yksi Infernon perustajista. Lipunmyyntimagneettina tuskin sitä kaikella kunnioituksella voi maan rajojen ulkopuolella pitää, vaikka kyseessä kuinka olisikin harvakseltaan livenä esiintyvät kaverit. Varsinkin kun lajissaan vielä megalomaanisempi Arcturus oli buukattu samoihin bileisiin… Objektiivisuus siis lieni hieman hukassa? Borknagarin uusi nuori rumpalikloppi Baard Kolstad oli kyllä todella kova. Kyynisessä mielessäni kävi huiman rumpusoolon aikana hetken häivähdys lieneekö tässä menossa pikku kilpasoitanta Arcturuksen rumpaligurun Hellhammerin kanssa?

Illan voittaja; The Konsortium.

The Konsortium

Perjantai 06.04.2012

Liiallinen ohjelmatarjonta festarihotellilla sai aikataulut niin sekaisin että ensimmäisenä päälavalla soittanut norjalainen Merah tuli valitettavasti missattua. Mitä arvosteluja keikasta jälkikäteen kuuli, olisi kannattanut aikatauluttaa menemisensä paremmin. Seuraavalla kerralla sitten. Päälavan toinen esiintyjä Agalloch sen sijaan oli niin hartaasti odotettu, että siihen oli ehdittävä. Amerikkalaisjengin keikka meni kuitenkin valitettavasti sekin ”ihan kiva” -sarjaan, ehkä johtuen kovista odotuksista. Tai sitten skandinaavisille taajuuksille virittyneistä makuhermoistani. Seuraava Tsjuder olikin sitten balsamia korvilleni. Lienikö kyseessä kotikenttäedun vaikutus vai harjoituksen tuoma mestarillisuus, mutta soitto joka tapauksessa kulki eksponentiaalisesti paremmin kuin Sveitsin Infernon lavalla ja keikka oli loistava.

Tsjuder
Tsjuder

Pikkulavan melodista thrashia soittava Dead Trooper piti katsastaa erikoisesta syystä; bändin extreme metalliin keskittynyt manageriguru harvemmin huolii talliinsa onnettomia akteja. Tässäkään tapauksessa laaduntarkkailu ei ollut pettänyt, minua vaan ei sinänsä mukava soitanta ihan täysin liekkeihin sytyttänyt. Mutta jos groovy-rässi on sydäntä lähellä, suosittelen katsastamaan norjalaiset tilaisuuden tullen. Absun keikka oli myös taattua laatua, ehkä hieman liiankin liukuhihnakamaa? Vuoden sisällä kolme keikkaa nähneenä mikään niistä ei ole noussut muiden yläpuolelle, muttei mikään ole myöskään pettänyt. Ja eikö musiikin olisi tarkoitus herättää suuria tunteita?

Dead Trooper
Absu

Mikä oli juurikin mitä seuraava bändi teki. Taianomaisen arvostelumenestyslevyn ”Svartir Sandirin” viime syksynä julkaisseet Sólstafirin islantilaiskaverit oli jostain syystä laitettu soittamaan pikkulavalle. Ensin ihmettelin päätöstä, mutta intiimimpi tunnelma toimi tämän bändin osalla hienosti. 400 vetävä John Dee muuttui Sólstafirin aikana ainakin 750 katsojan venueksi, ja uskomattominta kyllä ystävämme Tarujen saarelta tekivät taas yhden ihmeen saadessaan katsojat unohtamaan sillipurkkiolonsa. Toki on mahdollista, että ne kolme erillistä kyynelehtivää ihmistä jotka näin kymmenen metrin matkalla lavan edestä baaritiskille itkivätkin tukalaa oloaan eivätkä soittajien luomaa uskomatonta tunnelmaa, mutta syyttäisin kuitenkin tästä bändiä. Minun kyynelkanavani pysyivät tukossa, mutta lukuunottamatta sitä yhtä hinnallaan lähes itkemään saaneen gin tonicin tilausta mihinkään muuhun oheistoimintaan keikan aikana ei mitenkään kyennyt, niin mukaansatempaavan suorituksen Sólstafir teki. Aivan uskomaton.

Sólstafir
Sólstafir

Illan voittaja; Sólstafir.

Sólstafir

Lauantai 07.04.2012

Paikallinen laatubläkkis aloitti Infernon päälavan viimeisen päivän. Throne Of Katarsis oli jälleen yksi klassisen tyylisuunnan edustaja, joita tänä vuonna riitti fänille lähes tyytyväisyyteen asti. Ikinähän ei saa olla liian tyytyväinen, mutta tämän vuoden linja lisätä paikallista verta (heh, sananmukaisesti; tekoveren ja corpsepainttien prosentuaalinen osuus osallistujista oli kasvanut viime vuodesta kovin mukavasti) kelpasi ainakin minulle mainiosti. Ensi vuodeksi kun saataisiin pelkästään skandinaavinen kattaus niin Joulupukilta ei muuta tarvitsisikaan toivoa. Throne Of Katarsiksen kanssa samaa linjaa jatkoi pikkulavan seuraava Svarttjern; norjalaista toisen aallon black metallia corpsepainteissa hyvin tehtynä.

Throne Of Katarsis
Svarttjern

Viikinkimetallin vanha konkari Einherjer kuulosti syksyllä ilmestyneellä Norrønillaan hetkittäin niin hyvältä, että vaikka kyseinen tyylisuuntaus nyt ei levynostoon asti jaksa innostaa niin festariohjelmasta se ympyröitiin jo ensimmäisten joukossa. Ja niinpä, livenäkin bändi menetteli, mutta norjalaisemmalta kuin kuningas Haraldin joulupuhe kuulostavat viikinkihoilotukset menivät liian kauan kestäessään sietorajani yli. Ja koska tiukka aikataulutus ja liian paljon hyviä bändejä olivat vieneet liikaa aikaa muulta metallifestareihin olennaisesti kuuluvalta oheistoiminnalta, Decapitated ja suurin osa Witcherystä piti sammuttaa janoa Rockefellerin yläkerran baarissa. Mukavilta sohvilta ja erikoisen viihdyttävän dj:n huomasta oli kuitenkin raahauduttava alakertaan Suomen kamarallakin viime Black Flames Of Blasphemyssä vakuuttaneen One Tail, One Headin nidrosialaisen huippubläkkiksen pariin. Ja kyllä kannatti. Bändiä ei turhaan kehuta jokaikisessä mahdollisessa käänteessä, ja parhaan arvostelun kiteytti kaveri; One Tail, One Head on juuri sitä mitä black metallin olisi aina pitänyt olla. Näin.

One Tail, One Head

Trondheimin toverien jälkeen festarin päätösakti Arcturus ei mitään suunnatonta innostusta enää saanut aikaiseksi sisimmässäni, mutta pitihän sitä käydä muodon vuoksi katsomassa. Puolet keikkaa sai riittää, eli yksi lisää ihan kiva -kastiin. Ihan niin tylsä Arcturus ei ollut kuin olin kuullut Nosturin keikan todistajilta, mutta kasariklassikot baaritiskin ääressä kiinnostivat One Tail, One Headin jälkeen huomattavasti enemmän. Eli takaisin ihmettelemään kuinka paljon dj voikaan biisienvalinnallaan vaikuttaa alkoholinmyyntiin, sillä kukapa sitä nyt kuivin kurkuin jaksaisi laulaa Judas Priestiä keuhkojensa kyllyydestä. Illan ja festarin surrealistinen päätös saatiin myös baarin dj:n ansiosta/syystä; vielä valkoisen meikkivoiteen jämät hiusrajassa näkyen suoraan lavalta tulleet kovat bläkkishemmot laulamassa kuorossa Bon Jovin Living On A Prayeria. Priceless. Sen näyn jälkeen seuraavaan Infernoon tuntuu olevan ihan liian pitkä aika.

Arcturus

Illan voittaja; baarin dj. Bubbling under; One Tail, One Head.

 

Lisää kuvia löytyy Flickristä; http://www.flickr.com/photos/lammaszine/sets/72157629518769088/