Avainsana-arkisto: DIY

Menestyksekkäät DIY-karkelot – Projektifest Turussa

Historiallisen Turun ytimessä järjestettiin kolmipäiväiset epäkaupalliset ulkoilmafestarit tee-se-itse -hengessä. Paikalla nähtiin kotimaisia punk kärkinimiä Wastedista Kylmään sotaan ja Seksihulluihin, kuin myös legendaarisia ulkomaaneläviä.

Perjantai 8.6.

Harvakseltaan sitä tulee käytyä Suomen Turussa, paikaksi jota Suomen perssilmäksikin kutsutaan. Eräänä kesäiltana kävelin pitkin Aurajoen rantaa ja katselin, miten jokiranta oli täynnä lämmintä alkukesän perjantaita juhlistavia ihmisiä. Poliisiauton sireeni ulvoi taustalla ja ohitseni kaahaa parikin urheiluautoa. Tuntui ulkopuoliselta. Jatkoin kävelyä ja ihmisiä on terassit täynnä. En kuitenkaan välitä paskaakaan näistä ihmisistä, vaan lampsin tuomiokirkon tapulin varjossa olevan Brinkkalan sisäpihalle. Paikkaan, joka on lähes kaiken sykkeen ytimessä mutta kuitenkin piilossa jokirannan vallanneilta ihmisiltä.

Brinkkalan sisäpihalla olikin todella kotoisaa, kun tuttuja oli joka paikassa ja lavalla esiintyi 1981. Olin siis päätynyt keskelle Projektifestiä, ja olin vielä käynyt läpi melkoiset säädöt saadakseni järjestettyä majapaikatkin perjantain ja sunnuntain välille. Elämä maistui hyvältä ja maistuu myös tätä kirjoittaessa, kun levylautasella kieppuu yhtyeen tuore, tällä reissulla mukaan poimittu seiskatuumainen. Seuraavaksi esiintyneen Rajat -yhtyeen näkemistä olin odottanut siitä asti, kun olin saanut bändin demon hyppysiini joskus viime vuoden puolella. Hyviä biisejä, hyvää soittoa mutta kaiketi yhtye soitti liian aikaisin kun ei jengi tuntunut innostuvan. Enkä minäkään totta puhuen erityisemmin innostunut.

Condition: Dead ei oikein iskenyt. Sillä hetkellä yhtyeen soittoa kyllä kuunteli, vaikka se alkoikin pidemmän päälle puuduttamaan. Levyltä en bändiä kyllä jaksaisi kuunnella, ja myös Motörhead-cover Eat the Rich oli melko tyhjänpäiväinen. Luulin kyseessä olevan muuten jonkin melko vähälle huomiolle jäänyt brittibändi jossa soittaa enää kaksi alkuperäistä (eli vanhempaa) jäsentä, nuoremman polven edustajien tukemana. Condition: Dead tosin paljastui olemaan vasta viisi vuotta vanha bändi, jossa vaan sattuu soittamaan eri-ikäistä jengiä. Seuraavana soittanut Liberty oli ehkä lähimpänä anarko-osastoa, vaikkakaan en tuntenut yhtyeen tuotantoa millään muotoa etukäteen, jolloin tästäkin keikasta jäi lopulta aika vähän käteen. Myöskään kolmas brittibändi, eli Lost Cherrees ei ollut ihan sitä mitä odotin. Tämä keikka oli enemmän punk, vähemmän anarko. Olin ehtinyt elätellä toiveita esimerkiksi Why Does It Have to Be a Dream -biisin kuulemisesta, mutta ainahan siinä niin käy että jos odottaa jotain tiettyä kappaletta niin sitä ei kuitenkaan soiteta. Tätä fiilisteli kyllä siltikin mielellään, mutta jossain vaiheessa pitikin lampsia yöpaikkaan jatkamaan henkeviä keskusteluja.

Lauantai 9.6.

Lauantaiaamu lähti liikkeelle epätoivoisella ruuan metsästämisellä ja Brikkalan pihalle takaisin tarpomisella jo kello yhdeksi PML-Villen ja Rip Off -Jarnon vetämän zinetyöpajan vuoksi. Pakko se on tunnustaa että vaikka itselläkin jäi juhliminen minimiin, oli niinkin ”aikaisin” paikalle saapuminen yllättävänkin haastavaa, mutta joka tapauksessa tarkoituksena oli keskustella zinejen tekemisestä ja kaiketi tehdäkin zine, vaikkakaan lopputulosta ei voida ihan oikeaksi zineksi sanoa vaikka zine-estetiikkaa sujuvasti edustikin. Tosin paikalla taisi olla suunnilleen yksi ihminen, joka ei zineistä juuri mitään tainnut tietää. Syyskuussa Helsingissä järjestetään samanlainen häppeninki, joten sinne vain kaikki kynnelle kykenevät! Omalta osaltani työpaja keskeytyi Portlandin zine-skeneen keskittyneen dokkarin katsomisen vuoksi, joka ei kylläkään ollut ihan sitä mitä toivoin sen olevan. Vähän hassusti kokoonkasattu dokkari, jonka jaksoin katsella lähes loppuun asti. Kuitenkin tämä zinetyöpaja oli mielestäni lähes yhtä oleellinen asia näillä festeillä kuin soittaneet bänditkin, ja varsinkin tämä työpaja sinetöi oman lähtöni Turkuun.

Soittohommat aloitettiin bändipotpurilla, jonka myötä lavalle kapusi festarijärkkääjien bändejä soittamaan lyhyitä, vain parin biisin pituisia settejä. Hauska ja ihan toimivaksikin osoittautunut idea, mitä nyt jos hetkeksikin keskitti huomionsa toisaalle, oli lavalla soittanut bändi vaihtunut toiseen. Haastavuutta tuli toki siitäkin, ettei tuntenut paikallisia ihmisiä ja bändejä riittävän hyvin, että olisi aina tiennyt mikä bändi lavalla kulloinkin soitti. No, onneksi siinä lähistöllä oli esiintyjälista, jonka mukaan soittivat Yleislakko, Abus, Kalliomäyriä, Spermwhale sekä Raivoraittus-biisejä vetävä Kohtuukäyttö (feat xKirreX). En kylläkään tiedä, missä järjestyksessä.

Varsinaiset soitannat aloitti Seksihullut, jonka taisin nähdä nyt vasta ensimmäistä kertaa. Joskus bändi soitti Porissakin, mutta silloin olin tietenkin jossain ihan muualla. No, joka tapauksessa yhtyeen touhuja on tullut seurattua jo Kakka-Hätä 77-splitistä lähtien ja pitkäsoittokin on vieraillut soittimessa kerran jos toisenkin. Hyvä keikka, joka meni itselläni ehdottomasti tämän illan kärkiesitysten joukkoon. Miellyttävyydessä Kylmä Sota ei jäänyt Seksihulluja pahemmaksi. Kylmä Sota veti jopa erikoispitkän keikan soittamalla kymmenen biisiä. Kotikaupunkikeikasta oli kyse, ja siitä johtui moinen ”revittely”. Helvetin hyvä bändihän on kyseessä, mutta yhtyeen keikat tuntuvat aina aivan liian lyhyiltä. No, parempi se on jättää nälkä kuin vetää liian pitkä keikka. Niitä Kylmä Sota ei ole kyllä koskaan vetänyt. Tässä vaiheessa saatiin myös muistutus Suomen kesän ihanuudesta pienen sateen muodossa.

Etukäteen odottamaani Death By Snoo Snoota en seurannut sekuntiakaan muiden asioiden toimittamisen vuoksi, ja sen jälkeen soittanut Moderni Elämä ei sekään mielestäni lukeutunut näiden kekkereiden huippuesityksiin. Mummolaulu oli kyllä ihan jees. Wastedilla hommat saatiin kuitenkin jälleen uuteen nousukiitoon, vaikka kyseinen bändi on nähtykin jo niin monta kertaa ettei sanottavaa tahdo enää löytyä. Tosin meneehän jo sekin sanottavan puolelle, että yhtye on (yhä) timmissä vedossa ja sen keikkoja jaksaa aina vain katsella.

Hisko Detria ei puolestaan osunut täysin oikeaan paikkaan krautrockillaan. Aivoni olivat jonkinlaisessa punk-asennossa, jonka vuoksi jumitus ja hypnoottinen toistaminen eivät tuntuneet niiltä kaikkein kovimmilta jutuilta. Pitää katsoa bändi paremmalla ajalla uudestaan. Jossain vaiheessa keikkaa lipunmyynti pistettiin ilmeisesti kiinni ja alueelle eksyi muutama hauska ylioppilas. Yksi niistä tuli suoraan viereeni, ja siitä seurasi oheinen vuoropuhelu:

”Moi! Mitä jätkä?”
”Öööh… moi! Mitäs tässä…”
”Tulitko sä seuraamaan bändiä?”
”Joo…?”
*Hämmentynyt nyökkäys* ”Ookoo!”

Myöhemmin törmäsin samaan juippiin, ja hän oli täysin myyty näkemästään. Odotan kyllä itsekin bändin näkemistä toistamiseen, tosin mieluummin vähän toisenlaisessa tilanteessa. Bändin lopetettua pitikin sitten lähteä yöpaikkaan, taas jatkamaan henkeviä keskusteluja toisen isännän kanssa ja fiilistelemään hyvää hardcorea.

Sunnuntai 10.6.

Seuraavana aamuna piti toki maksaa bileiden lunnaat, mutta väsyneen reissaajan oli silti kammetava itsensä ylös yhdeksi, jotta brunssillekin ehtisi. Hyvä että tulin, sillä seitan loppui melko nopeasti ja jonosta muodostui todella pitkä. Brunssin lisäksi luvassa oli vielä lisää elävää musiikkia, ja tuo artistikimara alkoi Jyrki Nissisen (Seksihullut) soolokeikalla, joka kylläkin jäi todella lyhyeksi ”teknisten” ongelmien takia. Nissiseltä oli ääni ihan maassa, joten laulamisesta ei tahtonut tulla mitään. Miehen luonnostaan karu ääni sai toisaalta outoja lisäsävyjä tuosta ”bassosta” johtuen.

Hetken päästä lavalle kapusi Mörk Séance, joka oli eräänlainen yhden miehen black metal -projekti. Ukko seisoi lavalla, soitti kitaraa ja iski karuja huutoja siihen päälle. Aika absurdi keikka, kun ottaa huomioon senhetkisen auringonporotuksen ja leppoisan sunnuntaibrunssin luonteen. Sekään keikka ei mahdottoman pitkäksi venynyt, vaan oli jotakuinkin yhtä pitkä kuin Nissisenkin keikka.

Pelkkä Väliviiva

Kolmantena ja viimeisenä esiintyi Sur-rurin Vilu esiintyjänimellä Pelkkä Väliviiva, joka oli käytännössä Sur-ruria ilman bassoa, rumpuja tai säröä kitarassa. Eli lähestulkoon yhtä hyvä, yhtä absurdia ja kantikasta, mutta kuitenkin hieman pehmeämpää. Tämä keikka olikin sitten pitempi, jota en kylläkään bussiaikataulujen vuoksi voinut edes loppuun katsoa. Parin päivän kreisibailaamisen jälkeen piti päästä Turusta pois, vaikka Pelkän Väliviivan osittainen skippaaminen jäikin kaivelemaan hampaankoloon.

Toivotaan, että Projektifest sai nyt tämän tapahtuman myötä kannuksia että ensi vuonnakin näiden kekkereiden järjestäminen onnistuu. Tämänkaltaisia hyvän yhteishengen ja hyvän mielen tapahtumia sietääkin tulla hieman pitemmältäkin katsomaan, ja tokihan Projektifesteillä oli tärkeä rooli Turun hieman vastatuulta saaneiden punk-touhujen elävöittäjänä.

projektifest.wordpress.com