Avainsana-arkisto: Disfear

Dis on pateettista

Stereotyyppisesti ajatellen punk on tarkkaan säänneltyä, mutta kenties tarkimmat säännöt on ladeltu d-beatille. Genrelle nimensä antanut Discharge määritteli jo 80-luvun alussa, miltä d-beatin tulisi kuulostaa: lyhyitä ja nopeita biisejä, joissa on yleensä kolme sointua, jonka päälle vielä melodiatonta huutoa sodasta ja kaikesta muusta huvittavasti. Ei väliä, jos soitto ei olekaan kellontarkkaa, mutta aggressio on ehdotonta. Myös visuaalisesti d-beatille on omat koodistonsa. Tietynmallisten fonttien, värimaailmojen ja palopommien kärventämien sodanuhrien kuvien käyttö ovat tyypillisiä ominaisuuksia d-beatin mustavalkoisessa maailmassa. Tässäpä allerkirjoittaneen mielestä viisi kovinta Dis-kirjainyhdistelmällä alkavaa alan orkesteria.

http://www.youtube.com/watch?v=0EU9DGY8LiA

Disfear  (SWE)

Taannoin basistinsa Henrik Frykmanin menettänyt Disfear on kenties tunnetuimpia d-beat-orkkia. Nyttemmin Disfear on siirtynyt rockimman materiaalin pariin josta ei hirveästi yhtymäkohtia d-beatiin löydy, mutta sen uran alkupään levytykset olivat d-beatia aidoimmillaan. Ehkä bändin soitannollinen ilmaisu ei ollut kaikkein omaperäisimpiä, mutta bändin tinkimättömyys on pitänyt sen toiminnassa jo yli 20 vuotta. Ei ole myöskään kaukaa haettu ajatus, että Disfearista on kiinnostunut muutama hevarikin At the Gates- ja Entombed-kytkösten kautta. Lampaan leirissä jäädään odottelemaan, miten jäljellejäänyt nelikko päättää tästedes edetä ilman Frykmania.

Distress (RUS)

Yksi tykeimmistä d-beat-bändeistä tulee itänaapurista. Pietarilainen Distress on nähty moneen kertaan Suomessakin, vaikka sen uralle on sattunut erinäisiä vastoinkäymisiä. Esimerkiksi kitaristi Timur Kucharavan murha (13.11.2005) ei ainakaan ole bänditoimintaa helpottanut. Itselleni Distress suoritti täystyrmäyksen Diskelmä-splitillä, jolloin se pääsi yllättämään ja soittamaan suomalaiset suohon.

http://www.youtube.com/watch?v=7dFarj_QlmI

Diskaaos (FIN)

Kulttiklassikoksi kohonnut ”Sota on sotaa” sävellettiin, äänitettiin ja miksattiin parissa päivässä. Ja tietenkin törkeässä muusissa. Diskaaos on kuitenkin hc-punkkia kaikkein aidoimmillaan: välittömänä, raakana ja mitään (paitsi ehkä Dischargea) kumartelematonta. Plätty pyöri pitkään vain kasettiversiona, mutta pari vuotta sitten se päätyi vinyylillekin. Dis on pateettista -kappaleen lyriikoita voidaan pitää d-beatin määrittelevänä sääntökirjana yhtä hyvin kuin Minor Threatin Straight Edge voidaan merkitä sXe:n säännöstöksi: ”Ei ole jumalaa / ei ole saatanaa / palvon Dischargea!”

http://www.youtube.com/watch?v=-b5E0keNscs

Diskelmä (FIN)

D-beatin Manowariksi itseään nimittävä helsinkiläinen Diskelmä on jäänyt mieliin paitsi hölmön nimensä myös tehokkaan musiikkinsa ansiosta. Bändin soundi on laajentunut alkuajoista, eli melodiat ovat lisääntyneet ja ”Burning Dreams” -seiskatuumaisella (2009) helisi jopa piano. Vaikka levyllä Diskelmä kuulostaakin jokseenkin hallitulta, on helsinkiläisbändi onnistunut säilyttämään livetilanteessa arvaamattomuutensa. Diskelmä on kolunnut kotimaisten keikkaluolien lisäksi myös manner-eurooppalaisia keikkamestoja ja squatteja.

http://www.youtube.com/watch?v=7nUtlQzcEbs

Disclose (JAP)

Disclosen vaikutteet olivat selvät, mutta se vei esikuvansa rujon ilmaisun aivan uudelle tasolle. Kawakamin ultraraaka karjuminen vetää vertoja jopa Kevin ”Cal” Morrisin ilmaisulle. Disclose lisäksi suosi yletöntä säröefektin käyttöä. Moni pitää Disclosea itse asiassa jopa parempana kuin Dischargea, ja Disclosesta on kasvanut myös kunnioitettu ja jäljitelty bändi. Esimerkiksi Kylmän Sodan ”kivi pesukoneessa” -soundi on paljon velkaa Discloselle. Bändin parhaimmat tekoset muuten laittavat ihon samalla tavalla kananlihalle kuin ”Why?”. Valitettavasti levyt ovat harvinaisia ja yhtyeen taru katkesi tehokkaasti Kawakamin kuolemaan vuonna 2007.

Vaikka tässä tuli nyt esiteltyä viisi dis-alkuista bändiä, ei ole mikään elinehto että d-beat-bändin nimen pitää alkaa tietyllä kolmella kirjaimella tietyssä järjestyksessä. Muilla tavoilla nimettyjä, suositeltavia bändejäkin on roppakaupalla, kuten Wolfbrigade, Kylmä Sota ja mahdollisesti maailman ensimmäinen d-beat-ryhmä Dischargen jälkeen eli The Varukers. Unohtaa ei sovi myöskään jo soittokamat naulaan heittäneitä pioneereja, kuten Anti-Cimexia, Totalitäriä ja Disarmia. Mutta tuskinpa ilman Internet-yhteyttä tätäkään luette, joten siitä vain netin syövereitä penkomaan!

Municipal Waste Tavastialla

Vanha kunnon Rotisko tuli missattua ja Disfearin setistäkin olisi ehtinyt näkemään vain puolet, mutta oikeastaan pari biisiä riitti sen toteamiseen, että lavalla oli musiikillinen vastine sille kaikelle, mikä ruotsalaisuudessa on perseestä. Ymmärrän kyllä, jos joku hevari saa stondiksen Disfearin ”suoraviivaisuudesta” ja siitä, että bändissä laulaa joku melodeath-jeesus. Jakeluun ei kyllä mene, että joku ihan oikeaakin crustia joskus kuullut tuota laahaavaa ja pystyynkuolleen tylsää d-beatilla vedettyä actionrockia diggailisi. Taustalaulutkin oli vaihtuneet melodisempaan suuntaan. Nolla pistettä.

Municipal Wasten juuret ovat bändin virginialaisuudesta huolimatta syvällä Bay Arean rantahiekassa ja olenkin aina ajatellut bändiä M.O.D.:n ja Nuclear Assaultin sekoitukseksi nykyaikaisilla nopeusstandardeilla. Humoristisen intron saattelemana bändi käveli lavalle ja laulaja Tony Foresta nakkasi samantien ison roskiksen sisältöineen yleisöön, joka löysikin tiensä takaisin lavalle yhtä nopeasti. Basisti Landphil näytti suoraan aikakoneella 80-luvulta repäistyltä ja kitaristi Ryan Wasten MW-kitara oli huvittava ilmestys.

Keikka oli saatanan kova alusta loppuun, täynnä huumoria yleisön sekä bändin puolelta. Tavastian henkilökuntakin oli nähtävästi innoissaan: ainakin yksi poke hoiti daivaajienkuristamishommat erittäin tarmokkaasti. Vitun idiootti! Daivailua nähtiinkin helvetisti, uimapatjalla, volteilla, cowboy-hatulla, painijanaamarilla tai ilman. Bändin biisimatskuhan on kautta linjan erittäin toimivaa livenä enkä keksi pätkääkään valittamisen aihetta setistä. I Want To Kill The Presidentistä tuli Rotten Soundin läsnäolon vuoksi vielä normaalin version päälle grindcore-tempoinen uusintakierros. Boner City nauratti vedet silmistä. Circle pit koettiin monta kertaa. Yleisön ja orkesterin ”Municipal Waste is gonna FUCK YOU UP” -vuorohuutelu hymyilytti.

Setti kesti encoreineen kolmisen varttia ja siihen mennessä varmasti kaikki olivat saaneet rahoillensa kelpo vastineen. Uudestaan!

Disfear kiertää Suomea syyskuussa

Ruotsalainen Disfear saapuu syyskuussa Suomeen näyttämään nykykuntonsa viiden keikan verran. Nykykokoonpano on taatusti yhtyeen mielenkiintoisin, sillä laulajan virkaa on muutaman vuoden hoitanut At The Gatesin laulajana tunnetuksi tullut Tomas Lindberg ja toista kitaraa soittaa toinen Ruotsin metallilegenda Uffe Cederlund, joka jätti Entombedin keskittyäkseen Disfeariin.

Disfearin mukana keikoilla kiertää Uffe Cederlundin toinen, punkimpi bändi Principles of Existence, joka juuri valmistautuu ensimmäisen albuminsa julkaisuun.

Liput keikoille tulevat myyntiin lähiaikoina.

9.9. TAMPERE, Klubi (+ Ghost Brigade)
10.9. JYVÄSKYLÄ, Lutakko
11.9. JOENSUU, Kellari
12.9. HELSINKI, Tavastia (+ Municipal Waste)
13.9. TURKU, Klubi (+ Kieltolaki)

www.myspace.com/disfear
www.myspace.com/principles

Municipal Waste ja Disfear yhteiskeikalle Tavastialle

Yhdysvaltalainen thrash metal -yhtye Municipal Waste, ruotsalainen hardcorepunk-bändi Disfear sekä kotimaisen grindcoren ykkösnimi Rotten Sound saapuvat lauantaina 12. syyskuuta Tavastialle. Liput kolmen bändin yhteiskeikalle ovat juuri tulleet myyntiin Tiketissä.

Thrash metalin ja kaljanjuonnin ilosanomaa Anthraxin, Suicidal Tendenciesin ja DRI:n hengessä levittävä Municipal Waste nauttii vankkaa kulttisuosiota niin punk- kuin metal-fanien keskuudessa. Farkkuliiveihin, pillifarkkuihin, vanhoihin koristossuihin ja huiveihin pukeutuva nelikko valmistautuu parhaillaan neljännen studioalbuminsa ”Massive Aggressive” julkaisuun. Viimeksi yhtye on vieraillut maassamme ja saanut circlepitin kuumaksi vuoden 2008 Provinssirockissa ja Finnish Metal Expossa.

Illan avaavat tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan viettävä Disfear, jonka kokoonpanossa vaikuttaa esimerkiksi Entombed- ja At The Gates -miehistöä sekä hiljattain Pohjois-Amerikan kiertueelta palannut kotimainen Rotten Sound.

Tapahtuma järjestetään Fullsteam Agencyn, Combat Rock Industryn ja Tavastian yhteistyönä.

LIPUT:
– ennakkoon Tiketistä alk. 21 EUR
– ovelta 22 EUR

www.myspace.com/municipalwaste
www.myspace.com/disfear
www.myspace.com/rottensound
www.fireinsidemusic.com
www.fullsteamagency.com

Disfear – Misanthropic Generation

Kulttibändin maineeseen toistaiseksi jäänyt ruotsalainen Disfear on levy-yhtiövaikeuksien jälkeen päässyt onnekseen Relapsen leipiin ja julkaisee nyt jo neljännen täyspitkänsä tällä kertaa selvästi laajemmille markkinoille. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä veikkanpa että bändi on pikkulafkoilla pyöriessään vuoteen 1989 ulottuvan historiansa aikana jäänyt varsin suurelta potentiaaliselta kuulijajoukolta huomaamatta. Nyt saatuaan uudelle levylleen vokalistikseen monessa liemessä keitetyn Tomas Lindbergin (At The Gates, The Great Deceiver, Lock Up, The Crown), bändi on varmasti kovemmassa iskussa kuin koskaan.

Disfear on nimeään älykkäämpi ja innovatiivisempi orkesteri, jossa yhdistyvät 80-luvun lopun rankka crusti hardcore Entombed -henkiseen death ’n rolliin. Ei siis kovinkaan yksiselitteinen, mutta sitäkin mielenkiintoisempi tapaus. Liian raskaita biisejä vältettään pysytelleen lähes pakkomielteen omaisesti legendaarisessa Discharge-kompissa, johon räväkät kitarasoolot tuovat oman värinsä. Laulu on ruotsiheville tyypillistä (ehkäpä siksi että mikinvarressa ON itse Ruotsihevi?!) tuskailua, epätoivon värittämää huutoa, joka onnistuu jälleen kerran luomaan levylle varsin aggressiivisen ja positiivisessa mielessä ahdistuneen tunnelman. Monipuolisista biisirakenteista huolimatta itse levyn sisällä tapahtuu melko vähän vaihtelua, joka saattaa aiheuttaa pientä puutumista, mutta tämäkin heikkous korjaantuu lisäämällä musiikkiin aimo annos energiaa.

Ja kuten nykypäivän kirjottamaton laki tuntuu olevan, ettei yksikään ruotsalainen metelibändi tee levyä ilman kaikkivoipan Mieszko Talarczyckin edesottamuksia miksauspöydän takana, on mies tällekkin levylle vääntänyt kohtalaisen jämäkät, mutta samalla myös omalaatuiset saundit. Tummanpuhuva, tälläkin saralla hieman Entombed-vaikutteinen äänimaailma vahvistaa levyn synkeää ja epätoivoista ilmettä. Eipä voi siitäkään nurista… Eli siis jos tunnistitte yhdenkään arviossa esiintyneen henkilön tai bändin nimen, hankikaa tämä levy, ette voi pettyä!