Avainsana-arkisto: Diamond Jam

Kesäkuu 2013

Kuukauden demo

[listitems style=article align=left item=16091]

Erityismaininnat

[listitems style=article align=right item=16100]
[listitems style=article align=left item=16093]
[listitems style=article align=right item=16047]

Muut

[listitems style=article align=left item=16086]
[listitems style=article align=right item=16097]
[listitems style=article align=left item=15986]
[listitems style=article align=right item=16002]
[listitems style=article align=left item=16095]
[listitems style=article align=right item=16088]
[listitems style=article align=left item=15973]

Diamond Jam – Fire

Kyllä on taas bändi nimen keksinyt II: Timanttiset Jamit. Timanttiset rossit olisi toki ollut vielä parempi, mutta näillä mennään. Diamond Jam on pari vuotta sitten Jyväskylässä perustettu rock-bändi, jonka jäsenistö on tätä demoa kuunnellessa vasta 18-19-vuotiaita. Uraa on siis vielä roimasti edessä, mutta on soittotatsista päätellen jo hyvän aikaa ehditty veivaamaankin.

Vaikuttajalistasta löytyy mm. Judas Priest, Led Zeppelin ja Godsmack, mutta eniten tästä ainakin soitinpuolella tuli jostain syystä mieleen vanhempi Metallica, joskin lauluosasto sopii paremmin bändin mainostamaan ”rehelliseen kitararockiin”. Paha, joskin yleinen ristiriita demo-osastolla; musapuoli toimii, laulu ei. Kyllähän tällainen hivenen rässähtävä, vaikka hieman laiskanpulskeakin, musiikki vaatisi paljon äkäisempää tulkintaa tai vastaavasti kunnon Halford-kiekumista, jota toki paikon yritetäänkin tavoitella.

Laulupuolen puuteista hulimatta ei kollien jamit ollenkaan toivottomalta kuulosta, tosin timanttisuuteen on vielä matkaa. Tähdätään ensin himmeämpiin jalometalleihin, esim. seiskatuumaiseen vinyyliin.

Diamond Jam – Replay

Timanttiset Jamit, kuulostaa erehdyttävästi musaluokan projektilta, eikä totuus siitä varmaan kovin kaukana olekaan. 90-luvun alussa syntyneistä nuorista miehistä koostuva bändi mainitsee vaikutteikseen mm. Iron Maiden, Black Sabbath ja Godsmack. Melkoinen soppa siis kyseessä.

Nuoriksi kolleiksi yllättävän miehekästä musiikkia bändi tarjoilee, esimerkiksi laulaja Santeria voisi äänen perusteella luulla kokeneemmaksikin kehäkarjuksi. Soittokin pojilta sujuu mukavasti, mutta melko tasapaksuista perusrokkibiiseistä ei saa oikein mitään otetta. Laulajan kyvyt huomioiden olisi mukava kuulla vielä vahvemmin 70-luvulle, Sabbatthin ja Led Zeppelinin suuntaan, kehittyvää musiikkia.