Avainsana-arkisto: Devildriver

Verenhimoiset death metal -murskajaiset Tampereella

Pimenevään sunnuntai-iltaan tarjoiltiin Pakkahuoneella aimo annos kuolonmetallia. Iltaa täydensivät rapakon takaa kotoisin oleva 25. vuottaan juhliva Cannibal Corpse, yhtälailla amerikkalaiset The Black Dahlia Murder ja DevilDriver sekä italialainen yllätyslämppäri Hour Of Penance. Edellämainituista ennen keikkaa kuunneltua on tullut vain Corpsea sekä Hour Of Penancea, joten kaksi muuta lämppäriä saivat hyvän mahdollisuuden yllättää.

Illan aloittavat saapasmaan death metallistit saivat hieman pienemmän alueen soitantaan ja riehumiseen. Siitä huolimatta Hour Of Penancen soitto sujui hienosti, suurimman yllätyksen toi rumpali James Payne, jonka soitto oli ilmiömäistä. Eturivistä allekirjoittanut tapitti herran uskomatonta nopeutta ja kikkailua aivan monttu auki. Cannibal Corpsen rinnalla illan brutaaleimmasta annoksesta vastasi Hour Of Penance, joka sai myös tunnustusta yleisön puolesta. Moshpit pyöri ensimmäisistä tahdeista lähtien ja nyrkit takoivat taivasta. Turhaan ei tätä yhtyettä buukattu alkuperäisen lämppärin, Winds Of Plaguen tilalle. Hyvin sujunut keikka, mutta aika lyhyt muihin nähden.

Itselleni tuntemattoman The Black Dahlia Murderin setti oli noin puolituntinen, hieman hard/metalcore vivahteilla maustettu kompakti esitys. Laulaja Trevor Strnadin rellestys lavalla nostatti keikkafiilistä, mutta biisit eivät iskeneet. Soitto oli taitavaa, mutta ei saanut käsiä nousemaan. Jalka hakkasi musiikin tahtiin kyllä, mutta väsymys iskisi ennen kuin BDM lämmittäisi minun sieluni Cannibal Corpsen teurastavaa soundia varten. Kokonaisarvosanaksi ei voi montaa pistettä antaa, mutta toivottavasti bändin fanit nauttivat. Kitaristi Brian Eschbach heitti hyvää riffiä, mutta muuten yhtye jätti vähän kylmäksi.

Coal Chamberistakin tuttu, raskaasti tatuoidun ja hieman ronskilla asenteella varutetun Dez Farfaran DevilDriver oli viimeinen lämmittelijä ennen illan kohokohtaa. Johtohahmo Farfara oli… mielenkiintoinen persoona. Komensi ihmisiä moshpittiin ja lavakäyttäytyminen oli ehkä enemmän lapsellista kuin brutaalia. Olihan miehellä karismaa, mutta kukkoileva asenne otti hieman päähän, lavaesiintyminen ei muutenkaan tainnut olla kaverin parhaita puolia. Tosin thrash metal/groove metal bändiltä voidaankin odottaa enemmän lepsua käytöstä kuin death metallin ammattilaisilta. Miehen mikrofoni oli komea, mutta laulu ei lämmittänyt korviani yhtä paljon. Kokonaisuudesaan DD oli groovaavaa mättöä, mutta ei mielestäni iskenyt samalla tavalla kuin esimerkiksi maamiehensä Lamb Of God livenä. Ainoastaan lopetusbiisi Clouds of California sai nyrkit nousemaan ilmaan ja pään pyörimään tahdissa, ehkä osittain johtuen suunnattomasta odotuksesta seuraavaa bändiä kohtaan. Kuuntelin minä sen vielä kotonakin, ihan hyvä biisihän tuo on. 
Joka tapauksessa, DevilDriver oli hitusen pettymys, mutta jälleen tuli todistettua uusi yhtye ja nautittua koko rahan edestä musiikista. Bändin faneille varmasti nannaa, joten hienoa, että jälleen saimme koti-Suomeen yhtyeen jenkkilästä.

Verentuoksuisen illan huipentuma, brutaalin death metalin kuningas Cannibal Corpse, syy koko matkaan, esiintyi viimeisenä. Aloituskappaleena toimi uudelta ”Torture”-levyltä tuttu Demented Aggression, joka mielestäni avasi keikan hyvin. George ”Corpsegrinder” Fisherin musta huumori näkyi välispiikeissä, kuten ennen Fucked With a Knife -kappaletta tämä maailman suurimman niskan omistava järkäle tokaisi: ”This goes to all women out there”. Corpse esitti tiukan setin, Skull Full of Maggots, Evisceration Plague, Priests of Sodom, Hammer Smashed Face ja tietysti, lopetusbiisinä toiminut Stripped, Raped and Strangled tunnetuimmista mainittuna kuuluivat listaan. Jokaiselta levyltä jotain taisi yleisö kuulla, mutta mielestäni CC soitti lyhyemmän setin kuin Oulun keikalla. Miten vain, hyvää kannatti odottaa, keikka oli onnistunut. Tosin rumpali Paul Mazurkiewiczin soitto kuului hieman ontuvan, olisikohan syynä viimeaikaiset selkäongelmat. Mies on jo iältään 44, joten täytyy vain kiittää yhtä kovasta tuplabasarimyrskystä joka levyllä.

Cannibal Corpsen äärettömyyden puolesta todistaa myös eturivissä pyörtyvät naishenkilöt (liian kova moshaus ehkä, täysi kunnioitukseni jo keikalle tulemisesta!), niskan kipeys kaksi päivää tapahtuman jälkeen sekä korvatulppien turhuus, nimittäin viskoin korvatulppani ensimmäisen biisin kohdalla pilaamasta musiikkielämystäni. Ehkä lämppäritkin olisivat kuullostaneet paremmalta ilman tulppia, mutta summa summarum, ilta oli upea ja ongelmilta vältyttiin, keikkapaikkakin miellytti silmää ja kehoa. Nöyrät kiitokset bändeille ja verenhimoisille kanssamoshaajille!

Cannibal Corpse ja DevilDriver yhteiskiertueelle Suomeen

Ensi helmikuussa on luvassa kunnon tukkapöllyä, kun death metal -legenda Cannibal Corpse ja tuoreempaa sukupolvea edustava DevilDriver aloittavat yhteisen Euroopan-kiertueensa Suomesta. Amerikkalaisen äärimetallin valiojoukot soittavat täkäläisille peräti kolme keikkaa; tukanpyöritystä on luvassa Oulun Teatrialla lauantaina 9. helmikuuta, seuraavana päivänä Tampereen Pakkahuoneella ja lopuksi Helsingin Nosturissa maanantaina 11. helmikuuta. Tasokkaan kattauksen viimeistelevät yhdysvaltalaiset maanmiehensä The Black Dahlia Murder ja Winds of Plague.

[youtube url=_HxV65bn0Zw]

Cannibal Corpse (usa), DevilDriver (usa), The Black Dahlia Murder (usa), Winds Of Plague (usa)
La 9.2.2013 Teatria, Oulu. Liput 29 eur + toimitusmaksut, ovelta 35 eur.
Su 10.2.2013 Pakkahuone, Tampere. Liput: 27 eur + toimitusmaksut, ovelta 30 eur.
Ma 11.2.2013 Nosturi, Helsinki. Liput: 27 eur + toimitusmaksut, ovelta 30 eur.

www.cannibalcorpse.net
www.devildriver.com
www.finnishmetalevents.fi
www.kingfooentertainment.fi

Devildriver – Pray For Villains

Tässä on taas niitä levyjä, joille ei vain riitä yksi kuuntelukerta, jotta voisi sanoa lopullisen mielipiteensä ja arvionsa. Pari vuotta on kulunut DevilDriverin edellisestä täyspitkästä, joka sai ainakin allekirjoittaneen kiinnostumaan ja innostumaan bändistä erittäin positiivisella tavalla, joten odotukset tätä uutukaista kohtaan olivat tietyssä määrin korkealla.

Peruskivoja kitarariffejä siellä täällä, ihan kivaa rumpulointia ja melko tylsää karjuntaa. Siinä mietteeni, kun ensimmäistä kertaa pyöräytin levyn lävitse. Vaikka mielenkiintoa toiselle kuuntelukerralle ei oikein tahtonut löytyä, pinnistelin ja ponnistelin kuitenkin itseni kuuntelemaan teoksen vielä kerran. Ja kappas vain, hommahan alkoikin yhtäkkiä toimia! Avauskappale potkaisi aivan toisella tapaa ja riffitkin kuulostivat paljon koukuttavimmilta tällä kertaa. Toisaalta sama puuduttavuus silti säilyi, sillä kun homman nimi on melkein tauoton turpaanveto, niin 13 biisiä alkaa olla aivan liikaa. Onneksi väliin on tungettu myös pari melodisempaa kappaletta ja muutamia oikein mukavia kertosäkeitä, jotka edes hieman helpottavat tylsistymistä.

Soundillisesti levy on peruskamaa, joskin rumpuihin olisin kaivannut ehkä hieman enemmän ilmavuutta, nyt ne kuulostava melko tukkoisilta ja pellit jäävät jonnin verran basareiden, virvelin ja tomien alle. Toinen nokankopautus soundeista kohdistuu vokaaleihin, ne kun jäävät paikka paikoin hieman kitara- ja rumpupoljennan alle. Aivan hyvä levy kaiken kaikkiaan, vaikken tämänkaltaisen musiikin ylin ystävä olekaan!

Eri esittäjiä – Roadrunner Roadrage

Kasa musavideoita Roadrunnerilta lyöty samoihin kansiin. Mitä tästä nyt sitten enempää voi kertoa jota en tuossa jo osannut tiivistää? Ei voikaan, mutta selitetään nyt silti jotakin.

Noh, onhan tässä tuhti paketti kenelle tahansa metallipäälle ihan hienoja videoita alkuillan ratoksi kun pitää ottaa hieman Jaffaa ja tappaa aikaa ennen lähtöä keikkapaikalle tai ihan vaan baariin. Ja löytyyhän Roadrunnerilta ihan mukaviakin bändejä. Erittäin piiiitkä miinus tämä kokoelma saa siitä että monet biisit tässä eivät ole albumiversioita vaan radioystävällisempiä ja kevytmargariinilla voideltuja välipaloja. Mieluummin sitä aina katselisi vaikka jotain live-dvd:tä ja ainoa tarkoitus tällaiselle kokoelmalle onkin yksinkertaisesti promota omia bändejä halvalla. Tämä on vähän kuin saisi McDonaldsissa hampurilaisen mukana levyn jossa vain kerrotaan mitä kaikkea rasvaista meillä on tarjolla ja kuinka mehukkaan näköistä insuliinipiikki-sämbylää meiltä saa.

Yks plussa Chimairalle siitä kun pistivät livebiisin mukaan, mutta miinus takaisin paskasta menosta. Ja bonarit 36 Crazyfistille kun ottivat mukaan Kung Fua. Mutta maailman pitkin miinus Devildriverin Hold Back The Day -videosta joka on paskin ja noloin 2000-luvun musavideo ikinä. Jos ei levylafka voi tuon parempaa videota pojille kustantaa niin kyllä rahamiehiltä pitäisi leikata munat irti, paistaa ne siellä Mäkkärin pannulla ja syöttää ne niille kahden vehnäsämpylän välissä majoneesilla. Mistä tuleekin mieleeni tämän 3 Inches Of Bloodin laulaja, joka lumoaa kyllä äänellään paatuneimmankin thug-äijän gaylaamaan. Soulflyn livebiiseillä on tunnetusti lifetime warranty, mutta olisi voinut pistää kehiin vähän uudemmankin biisin kuin iankaikkisen Roots-renkutuksen, johon löytyy sanat jo Raamatun vanhasta testamentista. Mooseshan ne aikoinaan hakkasi kivitauluun sitä mukaa kun Max niitä hänelle saneli. Nehän oli lukiossakin samalla luokalla, vanhoja kamuja. Plussaa myös siitä kuinka seksikkäästi Walls Of Jerichon Candace emännöi bileitä. Häneltä pitäisi saada selkäänsä joskus oikein kunnolla.

Mutta yksi asia vielä mikä tosiaan ketuttaa katsellessa tätä on se, kun joka biisin jälkeen saa säätää volyyminappulaa joka toisen biisin tullessa kovempaa ja sitten taas hiljempaa. Olisiko tämä ollut nyt niin mahdoton tehtävä hoitaa? Kaiken kaikkiaan, tulipahan katsottua ja voi olla että joku lauantai alkuillasta juovuspäissäni saatan muutaman videon tuosta vielä tsekatakin.

DevilDriver – The Fury of Our Maker’s Hand

Entisen insaneilu- ja pompottelubändi Coal Chamberin laulajan, Dez Fafaran, uusi bändi DevilDriver tahkoaa yksinkertaisesti sanottuna nykyaikaista jenkkimetallia. Vaikka DevilDriverin jäsenten, tai lähinnä juuri vokalistin, musiikilliset ansiot ovat ajoittain kovinkin kyseenalaista luokkaa, tällä toisella täyspitkällään bändi onnistuu todistamaan itsensä vakavasti otettavaksi puristisimmankin hevi-harrin korvaan.

The Fury of Our Maker’s Hand takoo hehkuvaa rautaansa tanakasti ja tyylilajilleen uskollisilla mausteilla, saaden tankonsa vääntymään synkäksi ja myös aikalailla sulavalinjaiseksi. Kliinejä lauluja ei ole väenpakolla soviteltu kyseenalaisin kompromissein sinne ja tänne, vaan koko vokaalipuoli hoituu mainiosti Fafaran paholaismaisella ulosannillakin. Laulusta ei voi olla kuulematta Phil Anselmomaista revitystä, kun taas miinuspuolella on pakko sanoa että aika ajoin mennään siitä missä aita on matalin. Pahimmillaan jopa siitä missä siinä kuuluisassa aidassa on reikä. Ei mitään kamalaa, mutta liian turvallista.

Biisejä lähtisin mielelläni tiputtelemaan jonnekin God Forbidin, Lamb Of Godin ja Shadows Fallin kaltaisten jenkkimetallin pelastajien raivaamalle alueelle. Uusia aluevaltauksia DevilDriver ei onnistu suorittamaan, vaan pojat tyytyvät pyörimään jo valmiiksi matalaksi räjäytetyillä alueilla.

Sanomattakin on selvää että soittoon tai sen tasoon ei juurikaan ole puuttumista. Tosin muutamat efektoidut riffinpätkät hieman ontuvat, eivätkä kuulosta ainakaan minun korvaani mitenkään mairittelevilta tai biisiä palvelevilta pakollisuuksilta, vaan pikemminkin väkisin vääntämällä haetulta erottautumiselta. Noh, joka tapauksessa tämän levyn loppuarvo jää puntarissa reilusti plussan puolelle.