Avainsana-arkisto: d-beat

From Ashes Rise – Tilannepäivitys

fromashesriseViime vuodet enemmän ja vähemmän hiljaiseloa viettänyt Portlandin From Ashes Rise tekee hiljalleen uutta tuloaan. 2000-luvun alku oli d-beatin kulta-aikaa ja FAR oli, ja on toki vieläkin yksi tuon genren tärkeimmistä bändeistä. Brad Boatright, toinen bändin kitaristi-huutajista, kertoili sähköpostin välityksellä muutaman sanasen tulevaisuudesta, nykyisestä ja menneestä.

Mitä olette tehneet viime aikoina FARin kanssa? Viime vuonna julkaisitte Rejoice the End – seiskan Southern Lordin kautta. Onko uutta materiaalia ja kiertueita luvassa?

Kirjoitamme parhaillaan tulevaa pitkäsoittoa ja kerromme kyllä yksityiskohdista tarkemmin sitten kun alamme nauhoittamaan levyä. Emme ole suunnitelleet kiertueita vaan olemme keskittyneet uuden musiikin kirjoittamiseen. Toki soittelemme silloin tällöin pistokeikkoja.

FAR hajosi vuonna 2005 ja palasi yhteen 2009. Kysymys on varmaan kysytty sinulta liian monta kertaa, mutta kerrotko vielä mitä tapahtui? Saitteko muuten paljon paskaa niskaan uugee-punkkareilta kun teitte aikanaan levydiilin Jade Treen kanssa?

Me keikkailtiin noina aikoina todella paljon ja jossain kohdassa huomasimme, että olemme menossa eri suuntiin ihmisinä, joten kaikki vain luhistui yhtäkkiä. Meininki ei ollut enää kivaa ja noissa olosuhteissa uuden musiikin tekeminen oli todella haasteellista. Joo, paskaa tuli tosiaan jonkin verran niskaan tuosta Jade Tree – diilistä, mutta ei kuitenkaan kasoittain. Jade Tree ei ole ikinä ollut suuri levy-yhtiö tai mitään sellaista, ja lafkaa pyörittävät ihmiset kunnioittivat meitä siinä kuin mekin heitä, joten levydiili oli ihan luonnollinen juttu. Luulen, että suurin asia joka ei mennyt ihmisten jakeluun oli Jade Treen musiikillinen diversiteetti.

Minkälainen on Portlandin skene nykyisin? Onko sinulla muita bändejä FARin ja Lebanonin lisäksi ja mitä musiikkia diggaat kuunnella?

Portlandissa on uskomattoman laaja valikoima musiikkia tarjolla tänä päivänä. Meillä on mahtavat punkki-, metalli- ja rokkiskenet. Tarjontaa löytyy todella paljon ja meillä on täällä erittäin tiivis yhteisö jonka olemme rakentaneet vuosien varrella. Lebanon hajosi viime vuonna joten FAR on ainoa bändi jossa soitan nykyisin. Minulla on aina ollut hyvin laaja musiikkimaku, eikä se ole muuttunut vuosien varrella. Elämme hienoa aikaa mitä tulee itsenäiseen musiikkiin, ja pidän melko vaikeana pysytellä jatkuvasti ajan hermolla. Onnekseni työskentelen musiikin parissa, joten voin kuitenkin kohtuullisen helposti löytää uusiä bändejä.

Mikä on oma suosikkilevysi FARin tuotannosta?

Todennäköisesti Nightmares – pitkäsoitto, koska sen aikaansaamiseksi teimme niin kovasti töitä ja levyntekoprosessi toi mukanaan paljon kokemusta.

Mitä kitarakamoja käytät ja onko huutotyylisi muuttunut vuosien mittaan? Kuka tekee biisit ja mitkä on parhaat mestat soittaa keikkoja?



Minulla on Gibsonin Les Paul Studio Lite, Edwards Les Paul, Epiphone Explorer ja tappavasaundinen Tokai Explorer. Kaikki kitarani on varustettu kasalla Lacen mikkejä ja soitan Mesa DC-10 nupeilla Marshallin kaappien läpi. Huutotyylini on pysynyt ajan mittaan melko samana, mutta vaihtelen mikkejä välillä. Tykkään myös käyttää 1176 kompressoria. Minä ja John teemme biisit. Portlandin Satyricon oli minulle rakas paikka soittaa livenä, mutta valitettavasti tuota paikkaa ei ole enää. Vaikea sanoa muista paikoista koska niitä on vuosien varrella kertynyt niin paljon.

Sinulla on oma firma Audiosiege Media. Minkälaista työtä teet puljussa ja mitä muuta hommailet, vieläkö ajat prätkällä?

Audiosiege Media on masterointistudioni ja se työllistää minut kokopäiväisesti. Levylafkan osuus puljusta vastaa Moshpit Tragedyn verkkopalveluista ja digitaalisista julkaisuista. Prätkällä en ole ajellut juurikaan sen jälkeen kun jouduin aika pahaan liikenneonnettomuuteen pari vuotta sitten. Tajusin vastikään, etten pysty luottamaan itseeni pyörän päällä. Yritän omistaa perheelleni niin paljon aikaa kuin mahdollista, joten terveenä pysyminen on tärkeää.

Keksi kysymys jonka haluaisit sinulta kysyttävän ja vastaa siihen, kiitos.

Ok, mikä on mielestäsi parasta bisseä?

West coastin IPA.

[youtube url=uiRma6CE3SY]

Dis on pateettista

Stereotyyppisesti ajatellen punk on tarkkaan säänneltyä, mutta kenties tarkimmat säännöt on ladeltu d-beatille. Genrelle nimensä antanut Discharge määritteli jo 80-luvun alussa, miltä d-beatin tulisi kuulostaa: lyhyitä ja nopeita biisejä, joissa on yleensä kolme sointua, jonka päälle vielä melodiatonta huutoa sodasta ja kaikesta muusta huvittavasti. Ei väliä, jos soitto ei olekaan kellontarkkaa, mutta aggressio on ehdotonta. Myös visuaalisesti d-beatille on omat koodistonsa. Tietynmallisten fonttien, värimaailmojen ja palopommien kärventämien sodanuhrien kuvien käyttö ovat tyypillisiä ominaisuuksia d-beatin mustavalkoisessa maailmassa. Tässäpä allerkirjoittaneen mielestä viisi kovinta Dis-kirjainyhdistelmällä alkavaa alan orkesteria.

http://www.youtube.com/watch?v=0EU9DGY8LiA

Disfear  (SWE)

Taannoin basistinsa Henrik Frykmanin menettänyt Disfear on kenties tunnetuimpia d-beat-orkkia. Nyttemmin Disfear on siirtynyt rockimman materiaalin pariin josta ei hirveästi yhtymäkohtia d-beatiin löydy, mutta sen uran alkupään levytykset olivat d-beatia aidoimmillaan. Ehkä bändin soitannollinen ilmaisu ei ollut kaikkein omaperäisimpiä, mutta bändin tinkimättömyys on pitänyt sen toiminnassa jo yli 20 vuotta. Ei ole myöskään kaukaa haettu ajatus, että Disfearista on kiinnostunut muutama hevarikin At the Gates- ja Entombed-kytkösten kautta. Lampaan leirissä jäädään odottelemaan, miten jäljellejäänyt nelikko päättää tästedes edetä ilman Frykmania.

Distress (RUS)

Yksi tykeimmistä d-beat-bändeistä tulee itänaapurista. Pietarilainen Distress on nähty moneen kertaan Suomessakin, vaikka sen uralle on sattunut erinäisiä vastoinkäymisiä. Esimerkiksi kitaristi Timur Kucharavan murha (13.11.2005) ei ainakaan ole bänditoimintaa helpottanut. Itselleni Distress suoritti täystyrmäyksen Diskelmä-splitillä, jolloin se pääsi yllättämään ja soittamaan suomalaiset suohon.

http://www.youtube.com/watch?v=7dFarj_QlmI

Diskaaos (FIN)

Kulttiklassikoksi kohonnut ”Sota on sotaa” sävellettiin, äänitettiin ja miksattiin parissa päivässä. Ja tietenkin törkeässä muusissa. Diskaaos on kuitenkin hc-punkkia kaikkein aidoimmillaan: välittömänä, raakana ja mitään (paitsi ehkä Dischargea) kumartelematonta. Plätty pyöri pitkään vain kasettiversiona, mutta pari vuotta sitten se päätyi vinyylillekin. Dis on pateettista -kappaleen lyriikoita voidaan pitää d-beatin määrittelevänä sääntökirjana yhtä hyvin kuin Minor Threatin Straight Edge voidaan merkitä sXe:n säännöstöksi: ”Ei ole jumalaa / ei ole saatanaa / palvon Dischargea!”

http://www.youtube.com/watch?v=-b5E0keNscs

Diskelmä (FIN)

D-beatin Manowariksi itseään nimittävä helsinkiläinen Diskelmä on jäänyt mieliin paitsi hölmön nimensä myös tehokkaan musiikkinsa ansiosta. Bändin soundi on laajentunut alkuajoista, eli melodiat ovat lisääntyneet ja ”Burning Dreams” -seiskatuumaisella (2009) helisi jopa piano. Vaikka levyllä Diskelmä kuulostaakin jokseenkin hallitulta, on helsinkiläisbändi onnistunut säilyttämään livetilanteessa arvaamattomuutensa. Diskelmä on kolunnut kotimaisten keikkaluolien lisäksi myös manner-eurooppalaisia keikkamestoja ja squatteja.

http://www.youtube.com/watch?v=7nUtlQzcEbs

Disclose (JAP)

Disclosen vaikutteet olivat selvät, mutta se vei esikuvansa rujon ilmaisun aivan uudelle tasolle. Kawakamin ultraraaka karjuminen vetää vertoja jopa Kevin ”Cal” Morrisin ilmaisulle. Disclose lisäksi suosi yletöntä säröefektin käyttöä. Moni pitää Disclosea itse asiassa jopa parempana kuin Dischargea, ja Disclosesta on kasvanut myös kunnioitettu ja jäljitelty bändi. Esimerkiksi Kylmän Sodan ”kivi pesukoneessa” -soundi on paljon velkaa Discloselle. Bändin parhaimmat tekoset muuten laittavat ihon samalla tavalla kananlihalle kuin ”Why?”. Valitettavasti levyt ovat harvinaisia ja yhtyeen taru katkesi tehokkaasti Kawakamin kuolemaan vuonna 2007.

Vaikka tässä tuli nyt esiteltyä viisi dis-alkuista bändiä, ei ole mikään elinehto että d-beat-bändin nimen pitää alkaa tietyllä kolmella kirjaimella tietyssä järjestyksessä. Muilla tavoilla nimettyjä, suositeltavia bändejäkin on roppakaupalla, kuten Wolfbrigade, Kylmä Sota ja mahdollisesti maailman ensimmäinen d-beat-ryhmä Dischargen jälkeen eli The Varukers. Unohtaa ei sovi myöskään jo soittokamat naulaan heittäneitä pioneereja, kuten Anti-Cimexia, Totalitäriä ja Disarmia. Mutta tuskinpa ilman Internet-yhteyttä tätäkään luette, joten siitä vain netin syövereitä penkomaan!