Avainsana-arkisto: Converge

Provinssirock julkaisi ensi kesän artistikiinnityksiä

Kesäkuun 14.-16. järjestettävä 35. Provinssirock on paljastanut hieman ensi kesän artistikattaustaan. Törnävällä nähdään muiden muassa muutaman vuoden tauon jälkeen ruotsalainen In Flames, maanmiehensä Witchcraft, Norjan hardcore/metal-ylpeys Kvelertak, islantilainen metallikokoonpano Sólstafir sekä amerikkalainen hardcore-yhtye Converge.

Kotimaisia kiinnityksiä ovat tässä vaiheessa Children of Bodom ja Streak and the Raven.

[youtube url=yQn5KnCmbM0]

Provinssirockin lipunmyynti on alkanut rajoitetulla erällä kolmen päivän lippuja, jotka myydään viime kesän hintaan. Erikoiserä on myynnissä vuoden loppuun saakka tai niin kauan kuin lippuja riittää. Lisää artistikiinnityksiä on luvassa vielä ennen joulua, jolloin julkistetaan ainakin yksi festivaalin suurimmista nimistä.

www.provinssirock.fi

Converge palaa joulukuussa Suomeen

Lokakuun 9. päivä Epitaphilla uuden albuminsa ”All We Love We Leave Behind” julkaiseva yhdysvaltalainen hardcore-bändi Converge vielä vahvistamattomien tietojen mukaan olisi palaamassa joulukuussa Suomeen. Saamiemme tietojen mukaan yhtye soittaa osana Euroopan kiertuettaan Nosturissa sunnuntaina 9. joulukuuta, mukanaan mielenkiintoinen kattaus bändejä; Converge-nokkamies Jacob Bannonin Deathwish-levymerkin nousukas Touché Amoré, Neurosis- ja Red Sparowes -yhtyeistä tutun Josh Grahamin johtama post-metal -kokoonpano A Storm Of Light, sekä Southern Lordille kiinnitetty italialainen The Secret.

Teknistä hardcorea, metallia, punkia ja mathcorea sekoitteleva Converge on toiminut viimeiset kaksikymmentä vuotta merkittävänä uudistajana koko hardcore-genrelle. Modernin hardcoren klassikoiksi noussut ”Jane Doe” (2001) sekä viimeisin studioalbumi ”Axe to Fall” (2009) saavat syyskuun 11. päivä seuraa yhtyeen kahdeksannesta studioalbuminsta ”All We Love We Leave Behind”. Edellisen kerran yhtye vieraili Suomessa kesällä 2010, tuolloinkin esiintymisareenana toimi Nosturi.

[youtube url=a6nJrdqfYGc]
[youtube url=H6rGV5p8A2c]

Converge (usa), Touché Amoré (usa), A Storm Of Light (usa), The Secret (ita)
Su 9.12.2012 Nosturi, Helsinki
Liput 20 eur + toimituskulut, myyntiin pe 24.8.2012 klo 9.00

www.convergecult.com
toucheamore.com
www.astormoflight.com
www.myspace.com/thesecret
www.fullsteam.fi

Convergen kolmas

Lehtemme oletettavasti aikaansaamattomin toimittaja, eli minä, pääsi nauttimaan yllättävästä syntymäpäivähekumasta. Pitkään tunnetuimpiin suosikkeihini kuulunut kohkauskvartetti Converge sattui visitoimaan maassamme päivän yli kaksi kuukautta sitten, juuri kun kolmaskymmenes vuoteni käynnistyi. Vuoden 2005 erittäin tehokkaan ensivisiitin – sekin Nosturissa – jälkeen nelikko piipahti pari vuotta sitten Ilosaaressa, mutta se jäi itseltäni väliin. Oli siis jo aikakin päästä kuulemaan kunnolla myös viimeisten kahden levyn (jotka tässä välissä ehti ilmestyä) paloja.

Alun perin suunnitelmiin kuului tarkastella myös illan aloittava Lighthouse Project, mutta se jäi vaivihkaa kokematta kun seikkailimme seurueineni paikalle puolisen tuntia myöhässä. Ilmeisesti lämmittelijöidenkin voi päätellä olleen joidenkin mielestä jostain kotoisin, koska moni hyvän hinnan lipusta maksaneen näköinen lurjus näytti tulevan poistumismielessä ulko-ovella vastaan, hyvissä ajoin ennen pääaktia. Siedettävää tiirailuspottia paikallistaessani korviini osui ohimennen oletuksia, että illan setti koostuisi lähinnä uusimman levyn materiaalista. Tuoreuksiin keskittyminen on ikävän yleistä, etenkin valtavirtabändien keskuudessa, joten moinen ounastelu ei ole täysin perusteetonta – mikäli ei ole aiemmin nähnyt Convergea lavalla. Tiesin oletukset virheellisiksi, mutta miksi pilaisin kyseiset harha-arvailut ennakkoon, nyt kun todellisuudella – ja rivakalla musiikilla – naamaan lyöminen tulisi olemaan paljon hupaisampaa. Ihan alkuajoilta asti heiltä ei tietämäni tai kokemani perusteella kannata odottaa yllätyksiä, mutta kaikilta nykykokoonpanon levyiltä, eli Jane Doesta alkaen, saattaa kuulla mitä tahansa.

Oivin paikka löytyi ylhäältä ja jäljellä olleet tusina minuuttia odottelua piti lähinnä keskittyä tolkuttomaan hikoiluun, jolta siinä ihmismäärässä ja kyseisen paikan tuuletusmetodeilla oli mahdotonta välttyä. Hieman lannisti kyttäillä kun pelotti, että keikan aikana hien määrä ja etenkin sen haju moninkertaistuisivat. Sää oli häiritsevän helteinen ja totta kai ovet piti pitää auki, että painostavaa happea pääsi sisään. Unohdin nuivailun välittömästi nelikon kavuttua lavalle.

Muutamassa sekunnissa tohina oli yltynyt useimpien todistamieni keikkojen tasolle ja ohikin, myöskin mitä yleisön toimintaan tulee. Ällisyttävän hyvin yhteen soittava kolmikko pisti valtaosalta jalat tutajamaan ja vokalisti oli vilpittömän maanisilla lietsomistunnelmilla liikenteessä, ottaen ihailtavan terhakkaasti yleisöä haltuun rynniessään orkesterinsa seassa lavaa ympäri. Biisit soivat rakenteellisesti melko uskollisesti studioversioiden tapaan, mutta niissä oli silti paljon enemmän elävyyttä kuin monien bändien esiintymisissä. Heidän tapansa tuottaa materiaalia on saanut monet epäilemään tarkkuuden ja taitojen riittämistä livesuoriutumiseen, koska mistään ”vähän sinne päin” -henkisestä räpläilystä ei studiotallenteissa tosiaankaan ole kyse. Epäusko suoriutumista kohtaan on turhaa, sillä he todella osaavat asiansa lavallakin.

Useat bändit osuvat jotakuinkin kaikissa elementeissä levytystensä kanssa kohdilleen liikaa, niin soitannallisesti kuin energiallisesti, enkä ymmärrä mitä järkeä niin mielikuvituksettomia akteja on mennä katsomaan – musiikin kuuluu elää ja olla tunnistettavissa juuri sillä hetkellä soitetuksi, ainakin meidän mielestä keille ei ole sama soittavatko artistit oikeasti hetkessä eläen vai rutiininomaisesti, playback-tasoisesti. Olipa virkistävää havaita kuuntelevansa elävää musiikkia.

Show sai pieniä, turhahkoja mutta hauskoja mausteita lähes tauotta myös siitä, että lavalle kiipeili kummemmin kursailematta populaa loikkimaan pittikulttuurista (heidän onnekseen) perillä olevien kanssavouhottajien sekaan. Muutama todella sympaattinen päälleen pyrähtäminen ja maha edellä yleisöön sukeltavien kokovariaatioista johtuva nyanssi saivat nopeasti antamaan anteeksi ”sekaantumisen”, jolta lavan kautta bailaajien sekaan pulahtamaan uskaltautuminen minusta ensin tuntui.

En aio jättää menemättä, mikäli he ovat aikeissa palata, vaikka useita kertoja. Ällistyttävän mainio akti. Kuten eräs asioita tyylillä kuvailemaan taipuva ystäväni kerran tokaisi, tuntui kuin olisi otettu suihin ja vedetty turpaan samanaikaisesti.

Ilosaarirock 2008

Joensuu 11.-13.7.2008

Ties monetta kertaa loppuunyyty Ilosaarirock helli jälleen festarikävijöitä pohjoiskarjalaisella vieraanvaraisuudella; auringossa eikä hyvässä tunnelmassa säästelty. Kahteen festaripäivään oli taas saatu ujutettua sen verran mukavasti mielenkiintoisia indie-nimiä, ettei suurempien tähtiesiintyjien (Nightwishia EN lue tällaiseksi) puute sen kummemmin haitannut, Ilosaaressa nyt harvemmin tulee muutenkaan päälavan bändejä katsottua.

Töminän perjantaiset punk-klubit ovat muutamassa vuodessa vakiintuneet mukaviksi hardcore/punk-väen vuotuisiksi kokoontumisajoiksi, joissa omia suosikkejaan pääsee ihastelemaan perinteisiä Torven ja Semin pikkulavoja hulppeammissa puitteissa. Kattaus oli tälläkin kertaa hyvä leikkaus uudempia ja vanhempia punk/hc-kokoonpanoja. Nuoruuden intoa tasoittivat vanhojen jäärien jäykistely, ei niinkään musiikillisessa vaan likkunnallisessa mielessä. Mieleenpainuvimmat esitykset kuultiin Kohu-63:lta, St.Hoodilta ja Anal Thunderilta, joka tapansa mukaan pisti kunnon show’n pystyyn.

Itse festivaaleilla oli luvassa muutama pakollinen tärppi. Lauantaina näihin nimiin kuului Converge ja Mad Caddies, sekä ensimmäisten joukossa esiintynyt Heaven Shall Burn. Sakemannit toimivatkin hyvänä herättelijänä edellisillan riennoista, ja onnistuivat pitämään mielenkiinnon yllä melkein koko setin ajan. Samaa ei voi sanoa Convergesta, joka taidokkaasta soitannastaan huolimatta on turhan venkoilevaa kärsimättömään festarihenkeen. Eikä tilannetta auttanut kakkoslavana toimineen jättiteltan järkyttävän paskat soundit. Tälle ei sitten vain pysty ilmeisesti mitään tekemään, vaikka nurina yleisön keskuudessa yltyy vuodesta toiseen. Vuosi sitten NoFX:n lämppärinä vakuuttaneen Mad Caddiesin leppoisa skapunk toimi mukavana lähtömusana Joensuun yöhön, muodostuen festarin parhaimmaksi keikaksi.

Sunnuntain ehdottomiin tähtihetkiin lukeutui Mike Pattonin esintyminen Mondo Cane – ja Ilosaarirock Sinfonietta -orkesterien kanssa. Mielenkiinnon vei kuitenkin täyteen ahdettu tupa, joten Miken näkeminen vilauksena elävänä sai tällä kertaa riittää Patton-nälkään. Varsin kummallinen ratkaisu laittaa varmasti festareiden odotetuin esiintyjä telttaan musisoimaan, kun hetkeä aiemmin Common heitti mainion leppoisan settinsä varsin harvalukuiselle yleisölle päälavalla. No, positiivisesti yllättäneen Comeback Kidin jälkeen jouduin vielä sen Nightwishinkin kuuntelemaan alusta loppuun, kun ei muutakaan tekemistä ollut…

Unohtumaton viikonloppu siis taas kerran Joensuussa. Kiitos bändien lisäksi myös öisistä shakki-matseista ja campingistä torilla, zorbaksesta ja vanhoista lätkäkavereista…

Converge – No Heroes

Converge on palannut ja tästä on kuulkaa leikki kaukana. Tätä levyä soitetaan joka paikassa silloin kun ydinkärjet ovat jo matkalla pamauttamaan perseemme radioaktiiviseksi avaruuspölyksi, hetkeä ennenkuin maailma loppuu.

Näin on nännit nätin tytön – ”No Heroes” pitää sisällään niin valtavan määrän pakokauhua, intensiivistä sekasortoa ja pelonsekaista paniikkia jota ihminen varmasti kokee silloin kun yrittää rimpuilla itseään vapaaksi kuolemanloukusta ja pakonomaisesti selvitä hengissä. Kuten varmasti kaikki tietänevät, Convergen musiikissa on kyse häiriintyneestä metalcoren, kaaos-coren ja jonkin kolmannen äärimmäisen, tuntemattoman entiteetin yhdistelmästä. Bändin brutaali toimitus on tälläkin kertaa vähintään yhtä tehokasta kuin ennenkin ja heidän omintakeinen tyylinsä viljellä musiikillista kuolemanpelkoa sekä järjestelmällisen sekavasti lyödä helvetillistä löylyä punahehkuisena helottavaan sekasorron kiukaaseen on jotain minkä vain Converge tekee näin hyvin.

No Heroes alkaa reippain ottein, tarjoten puhdasta brutaaliutta hyvän matkaa. Jake Bannonin lyriikoista ei ota taas Jeesuskaan selvää mutta pääpaino onkin tavassa jolla sitä raivoa puretaan ja kuinka paljon siihen sisältyy väkivaltaista intohimoa. Rumpali Ben Kollerin työskentelyä on aina yhtä hauska kuunnella, se on tässä ihan sitä häntä itseään. Ripeän alun jälkeen saammekin nauttia ajoittaisista rauhallisuuksista, joissa kuitenkin synkistellään siihen malliin että heikoimpia hirvittää. Vauhti ei silti lopu kesken, vaan muutamien hitaampien fiilistelyjen siivittämänä luvassa on runsaasti sitä hysteeristä ja sekopäistä pauketta jota olemme heiltä tottuneet saamaan. Sovitustyössä on tehty tuttuun tapaan äkkikäännöksiä vähän joka suuntaan ja biisienkirjoituksessa perinteisiä säännönmukaisuuksia ei luonnollisestikaan tunneta. Levy tarjoaa mukavasti vaihtelua sekä hengähdystaukoja ja kokonaisuus on tasapainoinen paketti hallittua kaaosta.

Kyseessä on siis yksi niitä bändejä jotka saavat kuulijassa aikaan reaktion, joko hyvän tai huonon. Joka tapauksessa reaktio on tosiasia. Jos haluat tuntea eläväsi, osta uusi Converge ja anna itsellesi aikaa sen kanssa. Joko tykästyt siihen tai et, mutta loppukädessä olet taas yhtä kokemusta rikkaampi, sillä ”No Heroes” on ehdottomasti yksi tämän vuoden tiukimmista ja omintakeisimmista tuotoksista.

Converge Nosturissa

Voin kertoa, että maaliskuun seitsemättätoista päivää oli meikäläinen odottanut, sillä pari kuukautta aikaisemmin kuullessani, että Converge on tulossa Suomeen olin jo aivan innoissani. No parin kuukauden päästä oltiinkin sitten matkalla Helsingin Nosturiin ja matkallahan oltiin tietysti tsekkaamaan Bostonin kaaosteoreetikoita. Kuvauslupakin oli hoidossa ja tarkoitus oli napsaista illan esiintyjistä muutama napakka otos. Convergea lämppäämään oli otettu Suomen tuoreimpiin kykyihin lukeutuva nuori ja lupaava orkesteri Satura Lanx ja ultrahypernopeaa hardcorepunkkia armotta veivaava Hero Dishonest.

Paikalle saapumisen jälkeen ei tarvinnut kauaa odotella kun Satura Lanx aloitteli jo. Poikia varmasti jännitti nousta lavalle, mutta soitosta ja menosta lavalla sitä ei kyllä huomannut, sillä Convergesta taidetaan myös Lanxin riveissä diggailla. Uudelta ”Batteries Run Dry, Blood Flows Through” -sinkulta kuultiin molemmat biisit, setti sisälsi myös niin vanhempia kuin uudempiakin biisejä. Hooray For Madnessia ja Song For Williamia kuunnellessa ei ollut mitään valittamista meininkiin vaan soitto tuntui kulkevan hyvin ja eihän bändiä voinut muuta kuin diggailla. Hyvän keikan jätkät vetivät, ainoa huono puoli oli ne kuvat, jotka epäonnistuivat kohtuullisen hyvin…

Kun jäljellä oli enää Hero Dishonest ennen Amerikan poikia, alkoi odottaminen käydä kestämättömäksi. Eipä siinä mitään, vaikka Herojen materiaaliin en sen kummemmin olekaan tutustunut, oli keikka hauskaa katseltavaa. Ero viime näkemään oli suuri, sillä bändin kahdesta laulajasta puuttui toinen, vaikka tuntuipa huuto hoituvan lähes yhtä hyvin yhdeltäkin mieheltä. Napakkaa ja suoraa hardcorepunkkia tarjosi siis Hero Dishonest.

Jengin jo selvästikin tuskastuessa Convergen venailuun, verhojen takana lymyillyt nokkamies Jacob Bannon johdatti bändinsä lauteille ja aloitti saman tien mylläkän.

Äärimmäistä huutoa, hardcorea, metallia ja ties mitä yhdistelevä Converge iski ensimmäisistä tahdeista lähtien. First Light -introsta Last Light -kappaleeseen lähtevä bändi sai yleisönsä todella sekaisin. Materiaalia bändi soitti mm. levyiltä ”Jane Doe”, ”When Forever Comes Crashing”, ”Petitioning The Empty Sky” ja tietysti uudelta ”You Fail Me”:ltä. Orkesterin lavatoiminta oli myös aktiivista ja Bannon ja kitaristi Balou poseerasivat kameroille minkä kerkesivät. Tanssilattian puolella riitti tönimistä enemmän kuin tarpeeksi, mutta perinteistä hardcoretanssiakin muutamat edustivat. The Broken Vowin alkaessa soimaan, sekosi allekirjoittanutkin täydellisesti ja rynni ihmisten yli eturiviin rääkymään. Bannon esitti myös hämäränmuotoista monologia kysellen kuinka perhe voi ja samaa rataa vastaavaa, josta painuttiin taas suoraan kaaoksen uumeniin. Setin kohokohtiin kuuluivat ehdottomasti myös niin Homewrecker kuin Concubinekin. Loppupäässä pojat vetivät hitaamman biisin, joka ilmeisesti oli toinen You Fail Me:n hitaammista vaisuista, korjatkaa jos olen väärässä. Keikan loputtua ihmiset huusivat bändin takaisin lavalle ja keikka päättyi täydellisesti The Saddest Day -kappaleeseen, joka tanssitti jengiä koko yli kuusiminuuttisen pituutensa. Tämän jälkeen ei voinut muuta kuin toivoa, että bändi tulisi pian uudelleen, sillä Converge oli kerta kaikkiaan todella mahtavaa katseltavaa.

Converge – You Fail Me

”Living everyday, dying everyday.” Elämän monimuotoisuus ja lyhyys. Nelihenkinen kaaosteoria Converge on palannut odotetulla uutuuslevyllään. You Fail Me -nimeä kantava teos on poikien seitsemäs täyspitkä ja sen on sylkenyt ulos Epitaph, jonka suojiin bändi päätti siirtyä syystä tai toisesta edellisen b-puoli/rare-track kokoelmansa Unloved & Weeded Outin jälkeen.

Musiikillisesti hardcorepunkkia, metalcorea ja lukuisia muita elementtejä yhdistävä orkesteri on vaikuttanut jo yli 13 vuotta mieliimme melullaan. Lieneekö aivoihimme syöpynyt ajatus paskasta vai nerokkuudesta, se on jokaisen itse päätettävissä. Silti on pakko myöntää, että vakuuttavaa jälkeä on You Fail Me levyllä syntynyt. Soundipolitiikka on loistavaa, johtuen ehkä siitä, että porukan kitaristi Kurt Balou on itse nauhoittanut levyn Godcity studiollaan. Miksauksen Balou on myös hoitanut apunaan Bannon ja Matthew Ellard.

Edellisestä levystä Jane Doe (2000), on kulunut nyt neljä vuotta. Uuden levyn ilmestymisen tiimoilla olikin hieman jännitystä ilmassa siitä, mitä tuleman pitää. You Fail Me alkaa epätavallisen rauhallisella introlla First Light. Heti fiilistelyn jälkeen alkaakin mylly pyöriä. Kakkosraita Last Light vie jalat alta yhtä tehokkaasti kuin sen seuraaja Black Cloud. Edellä mainittu Black Cloud onkin ollut mp3sena netissä jo ajat sitten. Kyseinen biisi antoi aluksi varsin ristiriitaisia fiiliksiä, mutta muutaman kuuntelun jälkeen se paljastui hyväksi vedoksi.

Converge on myös kehittänyt musiikkiaan, kuten bändit yleensä tehdessään uutta levyä. Rauhallisuus on tietyllä tapaa uusin asia mitä levyllä on käytetty. Missään tapauksessa raivosta, energiasta ja raa’asta ulosannista ei tingitä. Mainittakoon vielä fiilistely styge In Her Shadow ja nimikkobiisi You Fail Me, jotka avaavat kuvia sanoitusten ahdistuneeseen maailmaan. Myös tiukkaa punkhardcore otetta on otettu mukaan, sillä Hope Street ja Eagles Become Vultures ajavat asian paremmin kuin hyvin.
Helposti ei Convergen maailmankaikkeus avaudu tälläkään kertaa.

Monia kuunteluita tarvitaan ennen kuin epäsäännöllinen ja mieltäraiskaava melu alkaa toimia vaikuttavasti. Levyn taiteesta vastaa jälleen kerran, kukapa muukaan kuin, itse pääjehu Jacob Bannon. Luulisin, että odottavat tietävät mitä on tulossa. ”This is for the hearts… still beating, beating!”

Converge – The Long Road Home

Deathwish Inc pukkasi pihalle kuluvana vuonna Convergelta live dvd:n. The Long Road Home -niminen levy päätyi sitten käsiini ja ilokseni takakannessa luvattiin noin 26 kappaleen live-videot ja ”bonus” materiaalina kolme täyspitkää keikkaa (2-puolinen dvd) ja ”uuden” Downpour -biisin video. Dvd:n taideosuuden eli kannet on vääntänyt tutuhkoon, turvalliseen ja helvetin tyylikkääseen tapaansa bändin nokkamies Jacob Bannon. Joten hieno on paketti.

Sisällöllisesti varsin kovien biisien videointeja löytyy, harmi vain että muutama on laitettu pariinkin otteeseen. Joissain pätkissä myös kuvan ja äänen laatu on varsin surkea ja ääni on hirveää mössöä, se viittanee tosin dvd:n alussa tulleeseen varoitukseen että osa materiaalista on varsin ”punk”! Paskalaatuiset pätkät eivät kuitenkaan haittaa, ja jos ne eivät miellytä voi ne aina skipata sillä katsottavaa kyllä riittää. Helmiäkin olisi siis tarjolla kun Convergen parhaimmistoa on dokumentoitu vuosilta 1994-2002. Herkkua riittää mm. The Saddest Day, Locust Reign, Color Me Blood Red, Forsaken ja When Forever Comes Crashing -biisien muodossa. Convergen tie kotiin on siis ollut varsin pitkä, mutta loistelias, ja sitä todistaa tämä dvd erittäin ansiokkaasti. Plussana levyllä on myös bändin bio ja kuvagalleriaa keikoilta.

Ehdoton hankinta Converge-faneille ja muillekkin bändistä kiinnostuneille

Converge – Unloved & Weeded Out

Vuoden alussa ilmestyi Deathwishilta Convergen vanhempien ja harvinaisien biisien kokoelma. Unloved & Weeded Out -nimeä kantava levy sisältää bändin historian varrelta harvinaisia biisejä, demonauhoituksia ja bonuksena muutaman livebiisin.

Yhteensä siis 7 uudelleenmasteroitua kappaletta, joista mm. Dead löytyy Converege klassikoksi muodostuneelta ”When Forever Comes Crashing” -lätyltä. Demomatskut seuraavat ”rare & unre-leased” -biisejä, ja niitä löytyykin sitten 5 kappaletta, muiden muassa tuo kuuluisa When Forever Comes Crashing ja Letterbomb -kipale, nämäkin uudelleen miksattuna ja masteroituna. Pientä herkkua tarjoillaan myös ultimaattisen kuritusbiisi Locust Reignin livetaltioinnilla.

Uudeelleenkäsitellyt soundit kyllä ovat kohdallaan ja orkesterin kultakurkku Jake Bannon on kansitaiteesta vastuussa, eli ihan tyylikäs paketti ainakin silmälle on.
Unloved & Weeded Out ei ole sinänsä kovin kummoinen levy ja tuskin kovin kannattava hankinta jokaiselle diggarille, mutta jos demot kiinnostavat niin ehkä lätty on suositeltavaa hommata. Mitään et siis menetä vaikka suurena Converge -fanina jättäsitkin levyn ostamatta. Kannattaa säästää pennoset vastikään ilmestyneille uusintapainoksille ”When Forever Comes Crashing” ja ”Petitioning The Empty Sky” levyistä. Ja toki uusin kokopitkä Converge eepos ”Jane Doe” tyydyttää nälkää paremmin kuin Unloved & Weeded Out. Vain tosifaneille.