Avainsana-arkisto: Club De Lay

Pikakatselmus, viikko 18 / 2013

[listitems style=article align=left item=15643]
[listitems style=article align=right item=15702]
[listitems style=article align=right item=15700]
[listitems style=article align=right item=15649]
[listitems style=article align=left item=15647]
[listitems style=article align=right item=15656]
[listitems style=article align=left item=15789]
[listitems style=article align=right item=15651]

Toukokuu 2011

Kuukauden demo
Every Single Burn – Get Rich… Or Die Not Trying

Erikoismaininnat

Suudella – Leijonankesyttäjä
Club De Lay – Tunes for the Townsman / Fix for the Bourgeois
Retaliatory Measures – MMX
Serenity’s End – Dead Waters

Muut:

Howl – Skins of Our Backs
Koodi – Muistoksi
Kuvatus – Pimeännälkä
The Fauna – Promo 2010
Tuhonvarjo – Syvyyden syli
Sorkka – Ensimmäinen jae
Vaikeat Ajat – Kuinka näin kävikään?
Heavy Spacehero – Legacy
Buzz off Evil – Profound Taste of Gore
Intervention – Growing Line of Caskets
Human Waste Disposal Unit – Bullshit Generator

Tsekkaa myös toukokuun demorääkin MySpace-soittolista!

Club De Lay – Tunes for the Townsman / Fix for the Bourgeois

Suomen lädein bändin Club De Lay tempaisi suht köykäisellä kokemuksellaan kasaan yllättävän pätevän ja ennenkaikkea itsensä kuuloisen, melko mahtipontiselta teema-albumilta kalskahtavan ”Tunes for the Townsman / Fix for the Bourgeois” täyspitkän demon. Kehitystä on tapahtunut jälleen huimasti, vaikkei lievästi epätasainen materiaali vielä ihan kokopitkän mittaa kannakaan.

Nelikolla onkin harvinaisen vahva näkemys musiikistaan, harva yhtye pystyy koko uransa aikana näin selkeälinjaista levyä tekemään. Club De Layn musiikissa on sen kaikista ilmeisimmän Oasiksen lisäksi myös paljon 2000-luvun britti-indietä ja post rockiakin, mikä päivittää 90-luvun moppitukkarockin hienosti tälle vuosikymmenelle. Vähän siis sit samaa, mitä – yllätys, yllätys – Beady Eyes tekee. Turhan ilmeisesti Gallaghereita lainailevan avausbiisin We Own the Nightin jälkeen America kuulostaa huomattavasti mielenkiintoisemmalta, kun brittimenoon on yhdistetty kevyesti irkkuväriä. Muutenkin bändi kuuloistaisi varmasti mielenkiintoisemmalta, jos se keskittyisi selkeästi enemmän ”omaan tekemiseen”, yrittämättä apinoida isojen poikien elkeitä (mitä levy-yhtiön nimikin on tarkoittavinaan?). Lontoo on aika kaukana Liipolasta, henkisestikin, vaikka siellä olisi joskus käynytkin.

Soundeista tulee mukavan kotikutoinen fiilis, pientä noottia voisi antaa turhan pintaan nostetulle bassolle, vaikka tärkeä elementti tällaisessa vähän kevyemmän kitarasoundin omaavassa musiikissa onkin. Raakilemaisuudesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Club De Lay oli jälleen positiivinen yllätys. American lisäksi omia suosikkeja ovat Tomorrow Never Knows ja Sister Starlight, joita suosittelen lämpimästi brittiläisen rockin ystäville.

Club De Lay – Demo 2009

Dave Lindholmin romantisoimasta mastokaupungista tulee Club De Lay, joka tarjoilee neljä kappaletta sieltä brittipopin hämyisemmältä laidalta, missä paino hittimelodiota enemmän on tunnelman luomisessa. Stone Rosesit on kyllä kuunneltu tarkkaan, mutta omaakin väriä on perisuomalaisten melankolisempien pätkien muodossa. Kehitys on muutaman vuoden ikäisellä bändillä ollut melkoista, esim. sovituspuolelta alkaa löytymään jo melko kypsiä ratkaisuja, myös soundipuolelle on löytynyt oma, selvästi tunnistettava soundi. Tähän ei edes sitä ”omaa ilmettä” niin kaipaa, kun genre Suomessa on niin vähän koluttu. Mutta hitusen parempia biisejä kylläkin, ja jos mahdollista, vielä katkeransuloisempaa meininkiä, niin kyllä kelpaa.

Club De Lay

Club De Lay on lahtelaispainotteinen 4-henkinen poprock-kokoonpano, jonka rokki yhdistettynä konstailemattomaan huumoriin on vaarallinen yhdistelmä ylemmyydentuntoiselle ja takakireälle rokkiskenelle, jossa tarkoituksenmukaista on puhua enemmän kuin mitä olisi olisi sanottavaa. Club De Lay on jo ehtinytkin herättää jalkapallopainotteisessa alakulttuurissa jonkinlaista mainettakin. Bändin musiikki on sekoitus Sunrise Avenueta, The Rasmusta ja Negativea. Vai onko? Siihen vastaa bändin rumpali Aleksi Siimestö.

Ketkä: Aleksi Siimestö (rummut), Timo Säilä (laulu/kitara), Mikko Ahvonen (laulu/kitara) ja Jukka ”Jampe” Koistinen (basso).

Mistä: Lahelaiset Aleksi, Timo ja Jukka tunteneet toisensa ns. aikojen alusta. Mikko asuu Mäntsälässä ja tutustui Aleksiin Lahen Kauppaoppilaitoksessa.

Milloin: 2007-08 vuodenvaihteessa ryhmä oli kasassa, kun Jukka liittyi Aleksin, Mikon ja Timon seuraan Sopenkorven treenikselle. Homma sai verkkaisen alun, koska Aleksi ja Mikko lähtivät heti puoleksi vuodeksi leikkimään sotaa. Pari vuotta vanhempina Timo ja Jampe olivat sotansa jo sotineet.

Miksi: Ettei elämä ois pelkkää hiekan lapiointia tai tavaroiden hyllyttämistä. The Great Escape….

Kuvailkaa bändinne musiikkityyliä?

Sekoita Sunrise Avenueta, The Rasmusta ja Negativea niin lopputulos on meidän vastakohta.

Haluatteko tarkentaa mitä tarkoittaa ”A kick in the face of disposable pop culture”?

Myspace-sivuilla oleva lentävä lausahdus. Managerin tekosia, se on meistä ainut joka osaa englantia.

Mistä yhtyeenne saa vaikutteensa ja toisaalta miten se erottuu massasta?

Vaikutteita tulee oikeastaan kaikkialta. Erotutaan siten, että ei oteta promokuvia metässä metrohousut jalassa.

Miten kappaleenne syntyvät?

Kaikki tuo ideoitaan treenikselle, rakennetaan, muokataan, rakennetaan lisää ja lopuks mennään kotiin kelaamaan että mikä meni pieleen.

Minkälaista bändillänne jonkinlaista ”sanomaa”? Mistä lyriikat kertovat?

Kerrotaanko heti että me ei olla mitään runosieluja. Eeva-Liisa Manner -palkinto ei tule koristamaan meidän kirjahyllyjä. Niitä lyriikoita voi tulkita jokainen miten lystää, mutta ainahan niissä biiseissä joku teema on. Yleensä ne lyriikat on järjellisesti I am the walrusin -tasosia. I am the eggman…

Olette julkaisseet MySpace-sivuillanne muutamia kappaleita, minkälaista palautetta olette niistä saaneet ja miten materiaalinne on muuten huomioitu?

Palaute on ollu yllättävän hyvää. Muutama kerta ollaan soitu Fm-taajuuksilla Suomessa, Neuvostoliitossa ja Saksassa.

Koska on tarkoitus julkaista materiaalia levyn muodossa? Onko kenties levy-yhtiöihin tai levy-yhtiöistä oltu yhteydessä?

Materiaali julkastaan tosissaan levymuodossa heti, kun joku sen maksaa. Ammattimaisen kuuloiset omakustanteet maksavat ihan vitusti. Istutaan tällä hetkellä niin ison biisiläjän päällä, että debyytti tulee varmaan olemaan mallia tripla.

Suomalaislevy-yhtiöihin lähetetty demoja ja palautettakin saatu, mutta vielä ei oo napannut. Ekat demot tehtiinkin tapamme mukaan vähän höntyillen, joten ei ihmekkään. Syssymmällä tarkotus tuupata uutta, astetta kovempaa, demoa ulos.

Kuinka paljon olette keikkailleet, minkälaista palautetta on tullut, ja onko keikkoja luvassa jatkossakin?

Kaheksan keikkaa ollut tähän asti, ensimmäinen keikka Kemissä 19.9.2008. Sen jälkeen muutama keikka Lahessa, Stadissa, Tampereella ja Pietarissa. Palaute on ollut positiivista, vaikka meijän keikoilla on ollut tapana kusta äänentoiston kannalta. Itehän me ei tajuta miksaamisesta mitään. Keikkoja on luvassa jatkossakin tottakai. 25.7. soitetaan Torvessa ja 12.9. YO-talolla Tampereella.

Minkälaisia pitempiaikaisia tavoitteita teillä on bändinä?

Olla puun kaltainen vientituote.

Sana on vapaa.

Mainostusta, vittuilua.

www.myspace.com/delayclub