Avainsana-arkisto: Cigarette Crossfire

Kadun kieli 2013

Jokelassa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetty Kadun kieli -tapahtuma kuulosti hyvin riskialttiilta tapahtumalta monelta eri kantilta tarkasteltuna. Kyseessä oli ilmaisfestivaali, jonka pääesiintyjäksi oli buukattu ehkä muille kuin skeittipunkkiporukalle tuntematon itävaltalainen alan bändi ja joka järjestettiin vieläpä Jokelassa. Kaiken kukkuraksi Kadun Kieli osui viikonlopulle, jolloin oli kaikki mahdolliset kesätapahtumat päällekkäin (LPRHC, Porispere ja jo Tampereellakin oli kahdet kiinnostavat kekkerit). Melko riskaabelin kuuloista, mutta bändit oli haalittu järkevien välimatkojen päästä (kaukaisimpina esimerkkeinä Yleislakko Turusta ja Tryer Tampereelta), ja tokihan Aintuse soitti samaan syssyyn muutamat muutkin keikat, joten eivät nämä hermannit maksaneet Aintusen lentolippuja vain yhden pistokeikan vuoksi. No, tapahtuma oli silti Jokelassa. Läksin matkaan distro (jota järjestäjät olivat kyselleet paikalle) ja pari kesähessua kyydissä katsomaan, mitä tästä tulee.

Matkasta oli tulla mielenkiintoista, kun navigaattori ei tunnistanut paikan osoitetta, mutta onneksi järjestäjä osasi antaa eksaktimman osoitteen ja Jokelaa hieman paremmin tuntevat kyytiläiset osasivat opastaa paikalle. Kieltämättä odotin vähän toisenlaista miljöötä ja keskempänä Jokelan keskustan kiihkeää sykettä, ja perille tullessa kävikin ilmi että Kadun Kieli järjestettiin toimintansa lopettaneen tehtaan pihalla. Ilmoitettu katukin oli itse asiassa vain kyseisen tehtaan pihalle johdatteleva kinttupolku. Ei mikään ihmekään että navigaattorilla meni sormi suuhun, mutta ex-tehdas oli silti keskeisellä paikalla, koska Jokelan keskustakin oli vain muutaman sadan metrin päässä. Aika hauska miljöö, joka tarjoaa sopivasti vaihtelua kaikkiin niihin baarikeikkoihin mitä näkee suurimman osan vuodesta.

Kieltämättä bändien tsekkailu jäi omalla kohdallani suurimmilta osin toissijaiseksi aktiviteetiksi (Puntala-krapulaa podetaan edelleen) distroilun ja sosiaalisen kanssakäymisen (eli jonninjoutavan sössöttämisen) viedessä enimmän huomioni. Etenkin Tryer vakuutti (taas) reippaalla ja energisellä menollaan, joka ottaa haltuunsa melkeinpä minkä tahansa estradin. Myös Pekkanen Brothers featuring Cigarette Crossfire oli sekin mieleeni, mutta se on harmi, etten ehtinyt seurata NHL95:tä enempää kuin setin kolme viimeistä biisiä. Hyviä bändejähän tänne oli haalittu, tosin kekkerit aloittanut paikallinen Hukka jäi itselleni jälleen tuntemattomaksi bändiksi.

En tiedä oliko paikalla ollut yleisö paikallista nuorisoa (kyllä, paikalla oli paljon paikallisia teinejä saamassa ensimmäisiä keikkakokemuksiaan ja pilaamassa tulevaisuutensa) vaiko päästadin punk rock-fanaatikkoja joilla ei ollut juuri sinä lauantaina muutakaan tekemistä, mutta yleisöä oli ihan kiitettävästi. Tokihan tapahtuman ilmaisuus sai porukkaa liikkeelle vähän paremmin, mutta yllätyin silti. En tiedä onko Aintusella yllättävän paljon faneja Jokelassa vai olivatko paikalliset nuoret innoissaan ylipäätään siitä että edes joku ulkomaalainen bändi soittaa Jokelassa, mutta hyvän hässäkän nämä itävallan haukat saivat aikaiseksi. Omaan makuuni Aintuse meni liiankin härskiksi NOFX-lainailuksi (ja bändi jopa coveroi NOFX:ää), mutta sillä nyt ei ollut mitään väliä. Meininki oli leppoisaa. Ainoastaan Aintusen lopetettua paikalle valuneen varttuneemman väestön parissa näkyi jotain toimintaa, joka näytti ulkopuolisen silmiin kähinältä. Eipä tuota kyllä voi sanoa edes järjestäjien piikkiin meneväksi miinukseksi. Koska fiilis oli koko tapahtuman ajan todella korkealla, niin luulen tulevani paikalle myös vuonna 2014 mikäli kalenterijumalat vain suinkin ovat minulle suotuisia.

kadunkieli.wordpress.com

Cigarette Crossfire – In Between the Cure and the Disease

Siinä vaiheessa kun Cigarette Crossfiren ensimmäinen seiskatuumainen oli pyörinyt jo sen tieskuinkamonennen kerran, oli pakko herätä todellisuuteen ja kuunnella jotain muutakin. Kyseinen seiska jätti odotuttamaan paljon, miltei mahdottomia. ”In Between the Cure and the Disease” saa siis sikäli epäreilun käsittelyn, että ennen arvioimista sen on päättänyt jo olevan todella tiukka levy.

Seiskatuumaiseen nähden Cigarette Crossfire tuntuu soittavan hallitummin ja entistäkin melankolisemmin. Polttoainetta Cigarette Crossfiren liekille kaataa jo pelkästään Suomessa vallitseva pelon ja vihan harmaannuttama ilmapiiri, vaikka toki omat sisäiset kamppailut tarjoavatkin jälleen sanoituksiin sisältöä. Seiskan ongelmista suurin – soundipuoli – on saatu korjattua osaavissa käsissä. Viimeksikin kyseessä oli enimmäkseen vain pieni kauneusvirhe, mutta nyt koko bändi tuntuu soivan tasapainoisemmin. Ja määrätietoisemmin, kun joka paikkaan ei tarvitse särökitaraa tunkea, vaan tilaa annetaan yksittäisille vivahteille ja nyansseillekin. Vaikka ”In Between the Cure and the Disease” onkin tasaisen laadukas, ei siltä yksittäisten huippuhetkienkään nimeäminen tuota lainkaan vaikeuksia. Omiksi henkilökohtaisiksi suosikkibiiseiksini tipahtivat raidat Void ja Shadows Fall.

Kokonaisuutena ”In Between the Cure and the Disease” oli jo ennakkoon saamassa suhteellisen korkeat pisteet, mutta lopputulos antaa aihetta vielä suuremmille hurraa-huudoille kuin mihin olin henkilökohtaisella tasolla valmistautunut. Biisinkirjoituksen osalta Cigarette Crossfire lunastaa ne lähes mahdottomat odotukset ja iskee vielä lisää paineita tulevan seuraajansa niskaan. Viime vuoden kovimpia levyjä, ilman sitä kuuluisaa epäilyksen häivääkään.

Cigarette Crossfire röökien ristitulessa

Tammikuu 2012. Cigarette Crossfiren seiskatuumaisen ja Shatterhandin kanssa tehdyn splitin julkaisuista on kulunut vuosi ja Combat Rock Industryn kautta tullut ”In Between the Cure and the Disease” on sekin ehtinyt olla kauppojen hyllyillä jo muutaman kuukauden ajan. Keikat vielä päälle, niin Cigarette Crossfiren syke on ollut jo tasolla ”mieletön”. Riihimäen Ravintola Escapen pahnoilta yhytetty komppania oli edellisenä iltana soittanut Helsingin Henry’s Pubissa ja seuraavana sen oli tarkoitus soittaa Tampereen Vastavirralla. Keikka olikin todistajalausuntojen mukaan varsin onnistunut, vaikka Riihimäen keikkakaan ei jättänyt epäselvyyksiä Cigarette Crossfiren tämänhetkisestä livekunnosta. Paikalla oli Cigarette Crossfiren koko miehistö, eli Ilkka (kitara), Jere (basso ja laulu), Henrik (rummut) ja Pasi (kitara).

Kauankos te nyt olittekaan olleet kasassa? Kaksi, kolme vuotta…?

Ilkka: Kaksi vuotta varsinaista toimintaa. Bändin juuret ovat jo vuodessa 2008, jolloin meillä oli erilaisia kokeiluja poikien kanssa. Musiikki oli Cigarette Crossfiren henkistä, mutta vähän hardcorempaa. Varsinainen syntymä oli varmaan silloin, kun Henkka tuli bändiin.

Henrik: Se oli syksyllä kaksi ja puoli vuotta sitten.

Miten kuvailisitte noita kuluneita vuosia?

Ilkka: Tuntuu siltä että aika on mennyt nopeasti. Kaikenlaisia asioita on tapahtunut, mutta jos biisinkirjoitusta ajatellaan niin koko kahden vuoden ajan ollaan sävelletty noita seiskatuumaisen ja pitkäsoiton biisejä. Touhuunhan on saatu kunnolla vauhtia kun Jere liittyi bändiin.

Jere: Liityin bändiin puolitoista vuotta sitten. Kun olin bändin ensimmäinen virallinen laulaja, niin vasta silloin sanoituksiakin alkoi tulla ja biisit muokkautua nykyisiin muotoihinsa.

Henrik: Sitä ennen biisejä piti soittaa ”katsotaan sitten miten laulut tulee” -ajatuksella.

Ilkka: Mitään ei voitu sovittaa valmiiksi, vaan jauhettu aina vain niitä samoja…

Pasi: …mokia. (naurua)

Sain itse käsityksen, että synnytys olisi ollut melko kivuliaskin?

Ilkka: Mister Karalakin (paikalla istuva, illan aikana myös esiintyneen Sean & Mereaun laulaja, haast. Huom.) kokeili laulua ja kävihän siinä vaikka ketä muitakin, yksi hollantilainenkin kaveri. Sitten oli Juho (Another Sinking Ship), ja hän olisi ollut hommassa hyväkin, mutta sitten hänellä ei riittänytkään enää aika. Sitten kun sekään ei onnistunut, alkoi olemaan jo mieli muualla…

Henrik: Juhon bändiin tuleminen oli melko varmaa, mutta sitten kun hän ei tullutkaan niin ”eiköhän tämä ollut tässä”-tilanne oli lähellä.

Ilkka: Jere oli muutaman vuoden takainen tuttu yhdeltä Saksan Hot Water Music -keikalta. Törmäsimme sitten Nosturissa, juteltiin bändijuttuja ja sitten Jere ehdottikin jo lauluhommien kokeilemista.

Jere: Mä en ollut alunperin sen kanssa hirveän tosissani, olin fanipoikana liikenteessä ja kyselemässä jätkien uudesta bändistä ja minulta kyseltiin ääninäytteitä. Hetken päästä puhelin alkoi soimaan ja kyseltiin voinko tulla treeneihin.

Sitten tämmöinen ”Oletteko te tosissanne”-henkinen kysymys, eli mistä Cigarette Crossfiren nimi juontaa?

Ilkka: No se oli kivulias projekti! (naurua) Kuljen aika paljon töihin pyörällä ja kuuntelen siinä samalla paljon musaa, ja ”cigarette crossfire” sattui tulemaan yhdessä At the Drive-Inin biisissä (Winter Month Novelty, toim. huom.) tulemaan. Silloin me treenattiin täällä Riksussa, missä kaikki vetivät röökiä ihan koko ajan. Treenien jälkeen haistiin aina viikon ajan röökille, ja vaikka poltin itsekin niin mä olen aina vihannut sisällä polttamista ja siten olen ajatellut olevani ”röökien ristitulessa”. Nimi jäi pyörimään muiden ehdotusten joukkoon, joista yksi oli Aerola Small Trails, eli Nännipihan pikkuretket. Cigarette Crossfire vain tuntui soveliaalta kaiken kessuttelun lomassa.

Eikös Sue Ellen ollut aika vahvoilla ollut vaihtoehto?

Ilkka: Oli, mutta se oli Mikon idea.

Mikko: Se on aina ollut mun mielikuvitusbändin nimi.

Pasi: Siinä vaiheessa alkoi nimellä kyllä olla jo kiire, kun eka keikka oli buukattu ja joku piti keksiä.

Ilkka: Mutta eipä siihen sen suurempaa dramatiikkaa liity.

Cigarette Crossfire on joissakin yhteyksissä sanottu Manifesto Jukeboxin manttelinperijäksi ja MJ:n täyttämän tyhjiön täyttäjäksi. Ahdistaako moinen titteli?

Pasi: Ei todellakaan!

Ilkka: Se on enemmänkin kunnianosoitus.

Aiheuttaako paineita?

Kaikki: Eiiiii….!

Ilkka: Asiaa pohdittiin itse asiassa studiossa Luukkaisen (Antti) kanssa. Hänen mielestään ehkä jossain sovituspuolella on varsinkin kitarajutuissa samankaltaisuuksia, mutta ei voida sanoa että tuo kohta on lainattu tuolta ja toinen kohta taas tuolta. Tokaisin, että olen mielestäni pöllinyt soolon jostain The Estrangedin biisistä, mutta hän sanoi sen olevan Sugarin biisistä ja käyttäneensä Manifesto Jukeboxin levyillä samaa! Näinhän se menee!

Jere: Ehkä meidän vaikutteet on enemmän sieltä Floridan suunnalta, eli Young Livers ja Hot Water Music.

Seiskahan julkaistiin kimppajulkaisuna useammankin eri toimijan (Tuska & Ahdistus, Hockey Champ Records, Unsane Asylum, Automobiledrive Music ja Nice New Outfit) kautta. Saatiinko julkaisija siihen helposti mukaan?

Ilkka: Saatiin. Suomihan on pullollaan näitä pienlafkoja, ja sitten kun julkaisijoita oikein haalitaan jäävät kulutkin pieniksi. Sitä paitsi julkaisijat vanhoja tuttuja, ja siinä vaiheessa tämänkaltainen julkaisu tuntui luontevalta.

Henrik: Ja yksi julkaisija jäi pois kannesta, eli meikäläisen Nice New Outfit. Ei ollut logoa.

Miten Combat Rock Industry tuli mukaan kuvioihin?

Ilkka: Koetettiin tiedustella Combatin intoa, kun oltiin julkaisemassa tuota seiskaa.

Henrik: Ainakin hehkutin Janille (Koskinen), että nyt on tulossa saatanan kovia biisejä ja että on tulossa todella kovaa kamaa.

Ilkka: Sinä vaiheessa niillä oli niin paljon julkaisuja jonossa, ettei se silloin onnistunut. Seiskan julkaisun jälkeen Jani kävi joillakin keikoilla ja diggaili meiningistä. Ei tarvinnut hirveästi voidella tai käyttää saunailloissa. Ei edes lähetelty demoja ja itse asiassa hän kuulikin koko levyn vasta kun se oli valmis.

Kun keikkalistojanne katselee, niin tunnutte vetävän keikkoja keskiverto-punkbändiä vähäsen enemmän. Ovatko näpit meinanneet palaa keikkojen määrän suhteen?

Ilkka: Mä olen ainakin iloinen niiden määrästä. Pasikin on perheellinen mies, joten asiat ovat sujuneet tähän mennessä hyvin. En nyt toisaalta tiedä, voiko niitä olla koskaan liikaakaan. Ei ole alkanut kyllä tyyppien naamatkaan vituttamaan, eli hyvä ryhmähenki on vielä säilynyt.

Ulkomaillakin on keikkoja riittänyt. Onko vastaanotto muualla poikennut paljonkin suomalaisten vastaanotosta?

Henrik: Ei siellä ole ollut juuri minkäänlaista vastaanottoa. Moni on noiden keikkojen myötä ensimmäistä kertaa vasta kuullut bändiä.

Pasi: Ei kukaan ole oikein tiennyt, miten bändiin tulisi suhtautua.

Ilkka: Sehän oli vähän tuollaista ”nimeä vähän hoodeille ja seiskaa jakoon”-menoa. Aika samaa kädet puuskassa -seisoskelua on ollut muuallakin kuin Suomessa.

Jere: Kiertue oli hauska loma.

Ilkka: Olihan se ihan makeeta soittaa Fucked Upin lämppärinä, vaikka se olikin ihan paska sinä iltana.

Pasi: Ja Atlas Losing Gripin kanssa.

Lämppäättehän te vielä Leatherfaceakin.

Henrik: Nämä jätkäthän palvovat sitä.

Ilkka: ”Dreams come true!”, vaikka vähän artisti maksaa-tyyppisesti ängettiin itsemme sinne mukaan. Laitoin buukkaavalle taholle ”tämmöstä olisi tarjolla”-tyyppisen promokirjeen, että paljoa ei pyydetä kunhan vain päästään soittamaan.

Mitkä ovat bändin seuraavat liikkeet?

Jere: Uutta materiaalia pitäisi tehdä.

Ilkka: Ihan ensimmäiseksi pitää hankkia uusi treenikämppä kun vanha meni alta. Jonkinlaista kiertueseiskaakin väläyteltiin, mutta koska olemme olleet nyt sävellyspuolen suhteen vähän laiskoja niin ne biisit taitavat sitten päätyä seuraavalle pitkäsoitolle. Olisi ihan siistiä saada jo tämän vuoden aikana jotain uutta pihalle, kun tuon edellisen levyn matskua on jauhettu niin pitkään vaikka se on ollut vasta pari kuukautta pihalla.

Jere: Biisit ovat niin vanhoja, osa jo vuosikausia vanhoja.

Henrik: Toivottavasti saadaan kiertue Saksaan.

Tyypillinen jokerikysymys: Kumpi on parempi karkkipäivä; perjantai vai lauantai?

Ilkka: Mä syön joka päivä karkkia.

Pasi: Kyllä se lauantai on.

Ilkka: On on, ehdottomasti!

Mitään muuta, mitä haluatte tuoda esille

Ilkka: Ei ole oikein muuta mainostettavaa… että TÄTS IT!

http://www.cigarettecrossfire.com/

Puntala-rock 2011

Jotkin festivaalit ne vaan vetävät pariinsa joka vuosi. Puntalalle oli raivattu tilaa kalenterista vaikka yksikään bändi ei ollut vielä varmistettu. Joka kerta kun Puntalan bändit julkistetaan, ensimmäinen reaktioni on aina ollut ”Tässäkö tämä muka nyt oli?”, mutta myöhemmin reaktio on vaihtunut ”Jumaliste mikä lineup!” -tyylin hihkumiseksi. Niin kävi myös tänä vuonna. Matkaan piti lähteä jo hyvissä ajoin, että ehtisi olemaan paikalla jo lähes alusta lähtien.

Perjantai 29.7.

Katekismus ei tippunut minulle nyt sen paremmin kuin aiemmin Hämeenlinnassakaan nähtynä, joten menin tsekkaamaan distroteltan antimia. Tämän Puntalan ensimmäinen ja ainoa sadekuuro iski jo heti toisen esiintyjän aloittaessa soittamaan. Ei sade kauaa kestänyt, mutta kuuro oli sitäkin voimakkaampi. Tosin minua ei vesisade ehtinyt koskettaa, olinhan juuri sopivasti siellä distroteltan suojissa ihastelemassa Kansalaistottelemattomuus-Deekin hintaparatiisin megatarjouksia. Tunnelma teltassa kävi nopeasti tiiviiksi, mutta ehtihän siinä kuulostella Better Not Bornia, jota en tosin varsinaisesti ehtinyt nähdä sekuntiakaan.

Kun sade lopulta suvaitsi loppua, kömmin ulos teltan suojista vilkaisemaan Aivolävistystä. Moni tuntui olleen keikasta innoissaan, mutten itse oikein saanut siitä kiinni, vaikka bändin meno ihan hyvältä kuulostikin. Cigarette Crossfire sen sijaan toimi hyvin, mutta uutta studiomateriaalia olisi mukava kuulla, jotta saisi kiinni puolistakaan bändin esittämistä biiseistä. Pikkulavalla heti perään mennyttä Mastodonttia ajattelin myös mennä katsomaan, mutta se nyt meni vähän ohi kun rinteessä tuli törmättyä tuttuihin. Ja olihan se nähty Töminässä.

Kadotetut aloitti suoraviivaisella punkrokilla, mutta siirtyi keikan loppuvaiheilla jammailuosastolle. Pitää kyllä sanoa, ettei tämä keikka kolissut yhtä hyvin kuin tammikuun Nosturin veto. Tuskinpa mistään leipiintymisestäkään oli kyse, kun bändi ei ole siinä välissä kovin montaa keikkaa vetänyt. Sokea Piste oli etukäteen tarkoitus katsastaa jo neljännen kerran, mutta siihen väliin sattui se strateginen piipahtaminen autolla. Keikan alkupuoli jäi siis näkemättä, enkä sen toisen puoliskon aikana ehtinyt enää päästä menoon sisälle. Drömdeadin tsekkaaminen taas ei kuulunut suunnitelmiini, mutta hetken sitä rinteestä ihmeteltyäni koin tarpeelliseksi hivuttautua lähemmäs päälavaa. Varsinkin laulaja tuntui laittavan itsensä täysillä likoon. Mutta näin jälkeenpäin en muista keikasta juuri muuta kuin hemmon lavapreesensin ja Jukkelin vierailun keikan päätteeksi.

Drömdeadin lopetettua joudun kiirehtimään rinteeseen katsomaan juuri uuden ”Epäluonnollinen poistuma” EP:nsä julkaissutta Viimeistä Kolonnaa. Jostain syystä tämä oli vasta ensimmäinen kerta, kun näin bändin soittavan yhtään missään. Ei kai Viimeinen Kolonna kovin usein keikkaile, kun sen jäsenillä on muitakin bändejä, jotka keikkailevat hieman suuremmalla intensiteetillä? No, hyvä se kuitenkin oli, samaten Ruidosa Immundicia, joka veti hyvän keikan jo edellisenä iltana Puntalan ennakkoklubilla Hämeenlinnan Suistolla, eikä tämä veto jäänyt siitä juuri jälkeen. Pippuria riitti tälläkin kertaa, mutta perjantain osalta mökkilavan tarjonnan päättänyt Hero Dishonest jäi siinä välissä väliinputoajaksi, vaikka senkin keikan seurasin alusta loppuun. Ehkä siinä oli nähty jo niin monta hösselibändiä putkessa, että virta meinasi loppua kesken?

Burning Kitchenin keikkaa odotin myös innolla, vaikka en olekaan koskaan mieltänyt tuota mainiota svedubändiä ihan pääesiintyjäkaliiberin yhtyeeksi. Esitys oli sympaattinen ja vetävä, mutta ei toisaalta päätä räjäyttävä. Olihan se kyllä sinänsä ainutlaatuista, kun bändi oli soittanut tämän vedon lisäksi vain Punk Illegalissa. En itse asiassa edes tiennyt yhtyeen kokoontuneen keikkoja soittamaan, ennen kuin luin bändin nimen Puntalan esiintyjälistasta.

En jäänyt seuraamaan leirintäalueen menoja, ja kun tuttujakaan ei tahtonut nähdä enää missään (jos niitä paikalla enää edes oli), niin lähdin nukkumaan maalaishotelliin. How punk is that?

[flickrfeed photoset=72157627395821520]

Lauantai 30.7.

Suhteellisen tukevan aamiaisen (johon ei muuten kuulunut hedelmiä, aijai!) nautittuani ja hotellilta poistumisen jälkeen palasin alueelle ilman krapulan häivääkään. Mielialahäiriötä (jonka nimi muistuttaa häiritsevissä määrin Mielenhäiriötä, tuota 80-luvun punk-ryhmää) taisin kuulla jopa yhden biisin, kun en päässyt tulemaan yhtään aikaisemmin mestoille. Sekaannusta varten koetin tulla niinkin aikaisin kuin yhdeksi, ja sen ehdin sentään nähdä ihan kokonaisuudessaan. Eipä se keikka mitenkään ihmeellinen ollut, että sen takia olisi pitänyt pitää kiirettä. Varsinkin, kun ajatuksenani ei ollut tsekata sitä seuranneita bändejä.

Dementia Kolektiva kuulosti ihan hyvälle distroteltalle kuultuna, jonne jäin istuskelemaan ja pitämään hetkeksi Toisen Vaihtoehdon ja Tuska & Ahdistus -distron lippua korkealla ko. instanssien moguleiden mentyä katsomaan tuota Itävallan ihmettä. Subvulturea en nähnyt oikeastaan yhtään sen enempää, vaikka en sen soittaessa enää leikkinytkään kauppiasta. Venäläinen Antimelodix yllätti positiivisesti. Joku tuttu oli sitä hehkuttanut, joten ihan sen perusteella kävin rinteessä kuulostelemassa meininkiä. Itse asiassa se kolahti eniten siihen mennessä näkemistäni/kuulemistani bändeistä, olihan yhtyeen roiskinnassa sopivassa suhteessa sekä crustia että metallisia sahausriffejä. Hetken aikaa meni, ennen kuin sain bändin edustajia kiinni sijoittaakseni nappulaa bändin seiskatuumaiseen.

Seuraava pikkulavan bändi olikin Antiklimax, jonka näkemistä olin myös ehtinyt tovin odottaa, varsinkin kun taannoinen Hämeenlinnan keikkansa oli jäänyt Joensuun reissun takia välistä. En totta puhuen saanut tästä keikasta juurikaan mitään irti. Kyllähän sen nyt toki kivuttomasti katsoi, mutta levynostopuuhiin ei syntynyt pakottavaa tarvetta. Ainakaan nyt. Nurmikolta tuli seurattua vielä Left for Dead, kunnes marssin takaisin pikkulavan edustalle. Siellä soittaneen Rikoslain aikana nähtiin kitaran hajottamista lavalle ja viuhahteluakin. Munamaisterin taltuttamiseksi tarvittiin kolme järkkäriä. Eikä se ollut edes Orpi, tuo maankuulu ekshibitionisti, joka vaikuttaisi olevan nakuilustaan huolimatta hyvinkin säyseä tyyppi. Tänä vuonna miehellä tosin taisivat pysyä housut jalassa lähes koko Puntalan ajan. Ainakaan en nähnyt miehen pakaroita. Niin, olihan Rikoslaki ihan hyvä, vaikka ei suuria yllätyksiä tarjonnutkaan noin musiikillisessa mielessä. Enpä tosin niitä odottanutkaan.

Sotatilan näin edellisen kerran jo vuonna 2008, enkä ollut tuolloin kuullut yhtäkään bändin levyttämää biisiä. Sen jälkeen niitä on tullut lisääkin ja Suomessakin on heitetty joitakin keikkoja, vaikkakaan se ei olekaan ihan jokapäiväistä bändin enemmistön pitäessä majapaikkaansa ulkomailla. En kyllä muistanut, että yhtye on näin kova. Vähän toisenlainen ilmestys oli sitten soittanut Järjestyshäiriö. Kyseessähän ei ole se teinirokkiviritys, vaan aito ja alkuperäinen Järjestyshäiriö 80-luvun alun Tampereelta (tosin kuulemma Porissakin oli samanniminen bändi). Kuinkahan moni teinipunkki ehti innostua suosikkiyhtyeensä buukkauksesta Puntalaan? Bändin ainoat äänitykset julkaistiin pari vuotta sitten, mutta tämä taisi olla yhtyeen ensimmäinen keikka ikinä? Liki 30 vuodessa pojista oli ehtinyt kasvaa miehiä (ainakin oletettavasti), mutta vokalisti edusti nuorempaa polvea. En ole totta puhuakseni kuunnellut sitä seiskatuumaista juurikaan ostohetken jälkeen, mutta olihan setissä paljon sellaista tavaraa mitä ei sillä lärpäkkeellä ollut. Ja toki myös Riistettyjenkin tutuksi tekemään materiaalia, jota saatiin tulkitsemaan Riistettyjen Lazze, joka oli kyllä vieraillut lavalla jo Sotatilan keikalla. Koskahan miehen pääbändi aktivoituu julkaisemaan uutta materiaalia?

Turkulainen 1981 sai anarkohenkisen, melodisen punkkinsa kanssa ottaa päälavan seuraavaksi haltuunsa. Missään en ollut ehtinyt nähdä bändiä, joten kyllähän sen katselin oikein kernaasti. Mutta keikka tuntui tolkuttoman lyhyeltä, jolloin se loppui ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Petturin palkkakin kolisi, mutta jäi selvästi kakkoseksi päälavalla seuraavaksi esiintyneelle orkesterille. Kuten jäi oikeastaan suurin osa muistakin bändeistä.

Kolumbialainen Polikarpa y Sus Viciosas tarjosi jymy-yllätyksen ja tuli täysin puskista. Ei jessus mikä intensiteetti ja miten vihaisia naisia lavalla oli laittamassa Puntalaa ojennukseen. Ennen keikkaa en ostanut bändin tytöiltä levyä, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna kuningasluokan moka. Keikan loppuun mennessä olivat levyrahat jo loppuneet muuhun Etelä-Amerikan -kamaan (Lobotomiaan ja Ratos de Porãoon), joten jäi ostamatta. Oli nimittäin aika kova keikka. Keikassa tosin vaan ärsytti vähän se ”kuvaajatyyppi”, joka kikkaili taskukameransa kanssa lavalla minkä ehti. Jossain vaiheessa mies ryhtyi taustalaulajaksi, mutta eipä siitäkään juuri mitään tullut.

Belgrado

Valse Tristesta diggailen kovastikin, mutta edellisestä näkemisestä keikalla oli kulunut jo kaksi vuotta. Kokoonpanokin oli ehtinyt siinä välissä joutua takuukorjaukseen, ja jäinkin miettimään oliko Porin Thrashwaxfesteillä muita VT-jäseniä kuin Mikko ja Wasky? No, se on kaiketi ihan sama millä kokoonpanolla VT vetää kun nykyiselläkin kokoonpanolla homma tuntuu toimivan mallikkaasti ja kunhan idioottikaksoset pysyvät ruorissa. Järjetöntä koohotustahan se taas oli, jonka seuraaminen oli mukavaa hommaa. Belgradon olin taas nähnyt Suistolla aloitusklubilla, joten osasin odottaa tältäkin keikalta paljon. Kyllähän se ne odotukset lunasti ja laulaja oli ihana. Puntalassa saisi puolestani olla enemmänkin post-punkkia, kun Belgrado taisi olla tämän vuoden ainoa sitä edustava yhtye. Viime vuonna ei tainnut olla senkään vertaa?

Kohu-63 kiinnosti, mutta en nyt jaksanut keskittyä siihen kun päättymättömässä keikkakalenterissani oli jo merkitty päivä jolloin Kohut näkisi uudestaan. Sen sijaan Antisect oli pakkokatsottava. Yhtye kaiketi soitti ensimmäisen virallisen keikkansa 25 vuoteen, joten tätä oli moni odottanut, useimmiten pelonsekaisin tuntein. Soittaisiko Antisect kaikki muut bändit suohon vai kusta lorottaisiko se oman perintönsä päälle? Loppujen lopuksi crustpioneeri ei tehnyt kumpaakaan, mutta se oli yllättävänkin kova! Huomasin ottavani jopa pari juoksuaskelta kun huomasin Antisectin aloittavan settinsä. Neuroottisten Pelimannien aikana tanssijalka hieman väpätti, mutta Angelic Upstartsista en ole koskaan sen pahemmin perustanut, joten seurasin keikkaa vain oletettuun puoliväliinsä asti ja lähdin Hämeenlinnaan vetämään unta palloon.

Lopputiivistelmänä mainittakoon, että yllättävän kovia keikkoja tuli yllättäviltäkin suunnilta, rahaa paloi levyihin liiankin kanssa ja tuttuja näkyi sen verta paljon, ettei juuri kenenkään kanssa ehtinyt turista kovinkaan pitkiä toveja kerrallaan. Mutta kiitokset jälleen kerran järjestäjille, vaikka keisari Koivuluoma voisi ensi vuodeksi skarpata ja opetella hallitsemaan sekä aikaa että säätä paremmin. Ensiksi mainittu nimittäin kului taas liian reippaasti.

[flickrfeed photoset=72157627272303277]

Töminä 2011

Töminä! Itselläni oli henkilökohtainen Ilosaarikokemus alkanut jo tätäkin aiemmin, edellisenä iltana kun tuli piipahdettua Kerubissa, alkuperäisessä Ilosaaressa sekä Wanhassa Jokelassa kuuntelemassa The B and the Bandin yllärikeikkaa (Jaakko & Jayn kaltainen akustista ja räyhäävää, punk-henkistä musiikkia soittava trio, mutta parempi) sekä virvokkeita nauttimassa. Tokihan Tuusniemen Petonipunkkikin olisi kiinnostanut, mutta enpä itse voi noille päällekkäisyyksille mitään. Koska viikonloppu tulisi kulumaan Joensuussa, oli omalla kohdallani itsestään selvää että Töminästä alettaisiin nyt rakentamaan perinnettä. Kovaakin kovempi esiintyjäkaarti varmisti sen, ettei Sulo-klubille ollut minulla mitään jakoa.

Toisin kuin viime vuonna (jolloin VR:n mokailujen takia missasin Civil Abusen kokonaan ja näin Death With a Daggerilta jopa yhden biisin) olin saapunut Joensuuhun jo edellisenä iltana, joten ei tarvinnut enää sen enempää kikkailla käytännön muodollisuuksien kanssa. Ensimmäisenä soitti orkesteri nimeltään Mastodontti. Jotenkin olin elänyt siinä käsityksessä, että bändi olisi soittanut enemmänkin 77-henkistä punk rockia, mutta aika helposti olen sitten näköjään harhaan johdatettavissa. Sitten muistin olevani yksi niistä harvoista onnekkaista, jotka saivat Street Rovers’ Union -splitin sijasta levyllisen SA-INTia, joten yhteinen taipaleeni Mastodonin kanssa on lähtenyt liikkeelle väärällä jalalla. Pitäisi varmaan tehdä jotain sen splitin suhteen.

Ills on sellainen bändi, josta hardcoren ystävät tuntuvat olleen tohkeissaan mutta joka itseltäni on mennyt kokonaan ohi. Ei tänä päivänä ihan kaikkea kiinnostavaa voi mitenkään saada heti käsiinsä. No, tutun näköisiä naamoja siellä lavalla oli ja bändin musiikki nyt ei kauheasti eronnut ukkojen muiden bändien (Lighthouse Project, Cold Inside) vastaavasta. En sano muuta kuin että Ills oli nyt ihan jees, mutta muodostan varsinaisen mielipiteeni bändistä vasta lisäkuuntelujen jälkeen. Yleislakko puolestaan soitti ihan perusvarman keikan, joka ei tarjonnut suuremmin yllätyksiä muttei kyllä pettymyksiäkään. Tämä oli kolmas kerta, kun ylipäätään näin bändin lauteilla mutta ensimmäinen uuden levyn julkaisemisen jälkeen. Ihan yhtä kova Yleislakko ei kyllä ollut kuin odotin sen olevan, mutta ehkäpä odotukset olivat taas korkealla? Hyvähän tämäkin keikka oli, mutta kiire tuntui hieman vaivaavan.

Ydinperhe nyt oli Ydinperhe. Bändi soittaa erityisen vihaisia keikkoja, ja arvaan myös laulajaa ärsyttäneen Sue-lavan ylimitoitettu koko ja etäisyys yleisöstä. Ydinperhe sopii paremmin pienien kusiluolien nurkkiin kuin festivaalilavoille, se nyt on selvä. Hemmo lähti siis lavalta lätkimään ja tekemään parempaa tuttavuutta joensuulaisyleisön kanssa, mutta järjestyksenvalvojat eivät taas olleet siitä erityisen mielissään. Sanoisin, että siinä oli aitoa kaaosta ja täydellistä järjestyssäännöistä piittaamattomuutta. Koko keikkaa en valitettavasti pystynyt nyt tällä kertaa katsomaan muun säätämisen (eli Yleislakon haastattelemisen) takia. Saavuin kuitenkin parahiksi näkemään Cigarette Crossfiren, joka taas oli niitä bändejä, joiden näkemistä olen odottanut hetken aikaa. Bändi on soittanut enimmäkseen pääkaupunkiseudulla ja ne loput mahdolliset keikat olen sitten sivuuttanut milloin ties mistäkin syystä. Se vuodenvaihteessa ilmaantunut seiskatuumainenkin on parantunut ajan saatossa. Olihan se nyt hyvä, vaikka tuttuja biisejä olivat vain ne kolme jo julkaistua kappaletta.

En nyt suoranaisesti sano että Käpykaarti oli omalla kohdallani illan odotetuin nimi, mutta se kuulosti jälleen hyvältä. En sano että punkin pitäisi olla poliittisia palopuheita pursuavaa paatosta, mutta kyllä jotain olennaista menetetään jos minkäänlaista kantaa ei uskalleta ottaa. Käpykaarti uskaltaa ja se onkin erittäin punk. Pisteet Käpykaartin jermuille, varsinkin Satrulle. Mies sai välispiikeillään varmasti monen sunnuntaipunkkarin höristelemään korviaan. Ehkä jopa koki jonkinlaisen valaistumisenkin tuona iltana, mutta tiedä häntä. Mutta yhtyeen LP on kova, joten käykääpä ostamassa. Tosin saksofonia toivoisin kuulevani vaan enemmän, oli kyseessä sitten keikat tai levytykset.

End Begins sai kunnian olla illan ainoa ns. hupparicorebändi ja illan ensimmäinen lahtelaisbändi, vaikkei yhdelläkään bändin jäsenellä hupparia ollut (ainakaan lavalla) eikä se nyt muutenkaan niin kauheasti Illsistä eronnut. Bändin soitto sujui ihan mukavasti, mutta ehkäpä se Metalliauringon veto oli kovempi välittömämmän vuorovaikutuksen vuoksi. Yksi biisihän oli kaiketi Celtic Frost -cover, mutta en itse ainakaan tunnistanut sitä. Joko bändi sai biisistään omannäköisensä tai sitten soitti sen niin huonosti, en tiedä. Sen toisen lahtelaisbändin Part Time Killerin olen puolestaan nähnyt ilmeisesti liiankin monta kertaa lyhyen ajan sisällä, kun keikan täydellinen missaaminen ei tuntunut missään. Olisin sen silti ehkä voinut katsoa, ellen olisi ollut kiireinen End Begins -nimisen veljessarjan kanssa puutaheinää höpöttäessä. Frankie the Damagen sentään pääsin katsomaan, ja pitää kyllä sanoa että bändi toimi paremmin kuin levyllä. ”Payback Time” on muuten ihan mainio levy, se mainittakoon. Typön perseestä en ehtinyt saada kunnollista kuvaa, kun mies kankkujaan esitteli haltioituneelle yleisölle.

Kieltolain piti esiintyä jo viime vuonna, mutta jostain syystä se keikka jäi soittamatta ja korvaajaksi taidettiin saada Selfish. Missään muuallakaan en ollut bändiä nähnyt, joten tätä vetoa oli odotettu. Hyvä ja intensiivinenhän se olikin, mutta myös tolkuttoman lyhyt. Kestikö se nyt sitten vartin? Väkevä päätös Töminälle siitä huolimatta, tai siitä johtuen. En kovin montaa kertaa poistunut tapahtuma-alueelta, joten siinä illan aikana kadulle oli syntynyt helvetin esikartano festarihassuttelijoineen ja satunnaisine teinijuoppoineen. Kunhan siitä esteradasta selvisi, oli hyvä päästä juomaan viiniä mukavan illan päätteeksi ja valmistautumaan varsinaiseen Ilosaareen. Tosin itseäni kiinnosti Töminä pääfestaria enemmän  jo lähtökohtaisesti, ja niinhän siinä kävi että Töminä asetti sellaiset puitteet että siitä olisi hyvänkin rokkifestarin pistää paremmaksi.

[flickrfeed photoset=72157627154420153]