Avainsana-arkisto: Chainerection

Chainerection – Heir to the Throne

Äänekoskelaisen Chainerectionin esikoisalbumi ”Heir to the Throne” lupailee saatekirjeessään olla garagerockia blues- ja punkvaikutteilla soittava The Hellacoptersin ja Glueciferin äpärälapsi, joka paikoin leijailee Space Mammothin utuisuuksiin. Tämä on siinä mielessä kiinnostava asetelma, että aikakausi, jonka aikana tämä garage- ja actionrock nosti eniten kumin polttamaa tomua avainketjuilla ja farkkutakeilla varustautuneiden rasvatukkien silmille, alkaa olla menneen talven lumia. Silti näköjään diggareita tälle skenelle riittää, joka on tietysti ihan mukavaa. On paljon helpompi ottaa jonkun trendin post-kaudella toimiva bändi tosissaan, kun alkaa setvimään pahimman villityksen aikana niistä lukuisista skenetulokkaista joitain tolkullisia kandidaatteja kuninkaiden/kuningattarien manttelinperijöiksi.

”Heir to the Thronen” avausraita Motor City Muscle kuulostaa hyvin vahvasti ”Supershitty To The Maxin” aikaiselta Hellacoptersilta. Meiningissä on sama vivahde aina soundeja ja lauluefektiä myöten. Biisi ei ole hullumpi, mutta antaa odottaa levykokonaisuudelta jotain melko tavanomaista Hella-pastissia. Levyn ottaessa tulta pyrstöönsä paljastuu kuitenkin, että kyseessä on laajemmalla skaalalla operoiva esitys. Kovin kauaksi vaikutteista ei päästä, mutta ilahduttavasti kokonaisuus tarjoilee hyvän kattauksen skenen erilaisia puolia.

Ekalla kuuntelukierroksella huomasin jalan tamppailevan tasaiseen tahtiin lattiaa, vaikken edes yrittänyt varsinaisesti keskittyä sisällön haltuun ottoon. Tokalla kerralla pisti levyn dynamiikka korvaan, nimittäin alun raitojen jälkeen pysähdyin kuuntelemaan esim. hitaampaa Shapeshifteria, perinteisemmin svengaavaa Dudes of Hazardia ja rockabillymäisesti pumppaavaa Graveyard Shift Bluesia. Myös luvatut punk- ja bluesvaikutteet, siinä missä utuilutkin, ovat oikeasti olemassa. Positiivista on myös se, että läpi matkan jalka jaksaa tampata hyväksyvästi maata.

Levy on selkeä ja kuunneltava kokonaisuus, jonka positiivisena puolena on riittävän harkitut biisiaihiot. Jos liikutaan niinkin kolutussa skenessä kuin garagerock, on syytä kiinnittää huomiota hienodynamiikkaan, ja tässä Chainerection onnistuu. Skenen kliseet ja koukut kolutaan kaikki läpi, mutta harkiten.

Chainerection astelee siinä mielessä epäkiitollisessa maastossa, että alan kärkinimien jalanjäljet ovat siellä kohtuuttoman syvät. Tämän vuoksi genren riffiarsenaalista saa kaivaa melkoisen helmen erottuakseen oikeasti joukosta. Toisaalta, erikoisuuksien tavoittelu ei ole koskaan ollut rokkiskenen idea ja tämän bändin tapauksessa tietty pelkkä yhteen skenekaavaan kangistumattomuus ja toisaalta todella napakka soitto vetävät debyyttialbumin melko vaivatta plussan puolelle. Tämän aktin voisin ilomielin käydä tarkkaamassa jossain rokkiluolassa pienissä keskikaljoissa.