Avainsana-arkisto: Carcass

Kova metallikattaus joulukuussa Helsingissä

Vastikään uuden ”Deceiver of the Gods” -albuminsa julkaissut Amon Amarth ja syyskuussa uuden ”Surgical Steel” -levyn julkaiseva Carcass tähdittävät hurmeisia metallikekkereitä joulukuun 9. päivä Helsingin Kaapelitehtaalla. Kolmantena yhtyeenä illan kattauksessa nähdään tuottajalegenda Andy Sneapin johtama Hell.

Vuonna 1992 perustettu ruotsalaisen viikinkimetallin kärkinimiin lukeutuva Amon Amarth julkaisi pari viikkoa sitten yhdeksännen albuminsa ”Deceiver of the Gods” julkisua. Skandinaavisesta mytologiasta ammennusta sanoituksiinsa keräävän yhtyeen rivistöön kuuluu Johan Hegg (laulu), Ted Lundström (basso), Johan Söderberg (kitara), Olavi Mikkonen (kitara) ja Fredrik Andersson (rummut).

Vuonna 2007 yli kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen henkiin herännyt death metal/grindcore-pionneri Carcass julkaisee syyskuussa ensimmäisen albuminsa sitten vuonna 1996 ilmestyneen ”Swansong”-albumin. Illan kolmantena yhtyeenä nähdään jo 80-luvulla kulttisuosiota nauttinut, mutta vuoden 87-08 telakalla ollut brittiläinen heavy metal -legenda Hell, jonka debyyttialbumi ”Human Remains” ilmestyi vasta vuonna 2011.

Amon Amarth (swe), Carcass (uk), Hell (uk)
Ma 9.12.2013 Helsinki, Kaapelitehdas
Liput 37 euroa + toimituskulut

www.amonamarth.com
www.facebook.com/officialcarcass
www.hell-metal-band.com
www.livenation.fi

Tuska 2008

Selaillessasi nykypäivän kotimaisia rocklehtiä, et voi välttyä ajatukselta: miten helkkarissa näihin kaikkiin kekkereihin riittää yleisöä? Kaava on selvä – jotkut voittaa, ja toisille käteen jää vain luu. Isot festarit ovat oppirahansa maksaneet ja kenties selvinneet kuiville. Kasvuvaraa ei juurikaan enää ole, joten palvelunlaatu ja tapahtuman sisältö määrää kohtalon tulevaisuudessa. Yksi suuri voittaja näillä kuplettimarkkinoilla on metalliin erikoistunut Tuska-festivaali, joka 11. kerran järjestettiin tänäkin suvena kesäisessä Kaisaniemessä. Iän myötä jonkinmoisen festivaaliummetuksen saaneena päätin uhmata tautia ja akkeroin itseni odottamaan tuskan paloa.

Totta tosiaan, ensimmäistä kertaa pääsin vierailemaan ko. tapahtumassa. Itseasiassa olin ensimmäistä kertaa koko alueen läheisyydessä, vaikka lähes koko festarihistorian ajan olen samassa taajamassa asunut. Into lähteä jälkiherännäisenä näille herätysjuhlille syntyi jo alkutalvesta ensimmäisten esiintyjien varmistuessa listoille. Carcass, Morbid Angel, Kreator, Killswitch Engage, Entombed ja sokerina pohjana Slayer. Kyseessä on sellainen lista esiintyjiä, jota ei noteeraamatta voi jättää. Ehkäpä jonkinmoinen nostalgiafiilis toi itselle sen tarvittavan lisäkipinän päästä sytyttämään se todellinen tuskan palo. Poikkeuksellisen hyvästä esiintyjäkaartista huolimatta jaksan ihmetellä tälläkin kertaa kovin yksipuolista musiikkitarjontaa. Missä on punk ja hardcore? Kuitenkin hyvänä ja toimivana esimerkkinä toimii Saksan With Full Force, jossa onnistuneesti on joka vuosi katettu pöytä laajennetulla raskaan musiikin tarjonalla. Edes oheiset klubit eivät juuri Rytmihäiriötä kummempaa vaihtoehtoa tarjonnut. Yks pieni lava riittäs pliis… No, makkarat makkarana ja lihat lihana. Ymmärränhän minä, että jauhomakkara on parasta! Ja kyllähän vanha hevi aina hcpunkkareillekin putoo.

Festivaalit alkoivat perjantaina iltapäivällä, ja itse työssäkäyvänä lomattomana sain mahdollisuuden päästä alueelle vasta illansuussa. Kaikki meni kuitenkin niin kuin pitikin, enkä missannut mitään oleellista. Ainoastaan viinanjuonnin kanssa tuli kiire, sillä Carcass aloitti jo klo 18.30. Monelle festareiden ehkä odotetuin akti oli juuri Carcass, joka pitkän tauon jälkeen oli koonnut taas sairaanloiset rivinsä. Tunnelma ennen keikkaa oli yleisössä odottavan korkealla. Tuttujakin näkyi ympäri aluetta, ja värilliset viinat kiersivät ringissä. Irvisteltiin vain. Carcass veti hyvä setin, joka soundasi omalle kuuntelupaikalle (mikserikopiin viereen) mielestäni hyvin. Riffit olivat sitä tiukkaa tykitystä, mitä arvelinkin sen olevan. Kun setin lopussa sain vielä kuulla oman suosikkibiisini Heartworkin, voin sanoa, että olin jonnimoisessa hevihumalassa. Voiko tuosta enää laittaa paremmaksi? Snadisti päällekkäin Carcassin kanssa soitti Entombed, joka Nicke Anderssonin lähtemisen jälkeen on itselle ollut lähinnä hyvää, mutta ei niin pakollista pullaa. Vankan nousuhumalan saattelemalla päätin lähteä ahtautumaan pienemmän lavan läheisyyteen, josko näkisi Enskan nykyvireen? Tungos oli melkoinen, ja pikkulava sijaitsi niin kusisessa paikassa, että päätin yhden biisin jälkeen lähteä kohti Kallion yötä. Hyvältähän Lars Göranin murina edelleen kuulosti, mutta tuntui paremmalta hävitä, niin kuin poikamies Pattayalle konsanaan.

Lauantaina oli vahva tarkoitus nähdä kahdeksankymmentäluvun lopun klassikko, Kreator, jonka olen kerran aikaisemmin Saksassa nähnyt. Pleasure to Killin ja Extreme Aggressionin materiaali olisi ollut paras lääke värillisten viinojen ja lukuisten keskikaljojen aiheuttamaan suurkoistiseen. Matka kohti festivaalialuetta alkoikin lupaavasti kallion seurahuoneen kautta tokoinrantaan, jossa sade kuitenkin yllätti porukan. Niinpä juoksin latooon…
Rohkean aikainen liikkeellelähtö, sekä hevimusiikin aiheuttama vankka uho johti siihen, että havahduin hotellihuoneesta Vantaalta. Mitä vittua? No äläpä kerro enempää…

Surullinen sunnuntai kääntyi aurinkoiseksi metaljuhlaksi, kun iltapäivällä otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin kohti festarialuetta. Muutaman kylmän tasoittavan jälkeen edellisen illan hölmöilyt tuntuivat lähinnä vain huvittavilta. Lisäpontta fiiliksille antoi hevikansan halu esittää urpoa erilaisten hauskojen paitojen ja asuteiden merkeissä. Yksi näiden festareiden paras erityispiirre on hauskuutusten keksiminen, ja hevikansallahan tämä on yleensä parasta. Onhan itse hevarina oleminen sinänsä jo huvittavaa toimintaa. Lukuisten naurunpyrähdysten jälkeen totesin, että tämänkertaisen hauskuutuskilpailun voitti ”Olen runkkari” -t-paita, joka erottautui muista spedeilyistä pyhällä yksinkertaisuudellaan. Toinen poikkeuksellinen ja positiivinen huomio oli ehdottomasti Tuskan alkoholipolitiikka. On rohkea veto antaa heviporukan tuoda omia viinoja alueelle. Lähes poikkeuksetta nykyään millekään festarialueelle ei saa omia litkuja tuoda, ja Ihme ja kumma, hommahan toimii! Isot propsit järjestäjille! Veikkaan, että häiriöitä ei olut yhtään sen enempää kuin muillakaan festareilla, vaikka suht tanakkaa tavaraa tuntui pöniköissä olevan.

Darran voitettuani alkoi sopivasti päälavalla soittamaan Killswitch Engage. 3 – 4 vuotta sitten tämä olisi ollut todellista muotimusiikkia, mutta nyt bändin musiikki on tuiki tavallista metalcorea. Omaa sydäntä lämmitti lähinnä bändin vanhempi tuotanto ekalta ja tokalta levyltä. Kitaristi intoutui heittämään välispiikeissä hyvää läppää, ja vetäisi hän ykkösellä yhden kaljankin. KSE on hyvä bändi, joka otti kaiken irti mitä sunnuntaiyleisöstä irti sai. Ilta jatkui nonstop-varostelulla ja kaljan kittaamisella. Aurinkoista päivää varjosti välillä tunne siitä, että huomenna se helvetti vasta alkaa, kun töihin pitäs mennä. PRKL! Slayer päätti festarit ansaitulla pääesiintyjän paikalla pimenevässä Helsingin illassa. Setti oli tyypillinen Slayer-setti, eikä yllättänyt biisivalinnoillaan. Vain Season in the Abyss ja muutama muu helmi loisti poissaolollaan. Pitkän viikonlopun verottomana ei Slayerikään enää jaksanut innostaa. Peruskeikka, mutta parempiakin on tullut nähtyä.

Tuska-festivaali oli nimensä veroinen juhla, joka vaatii veronsa. Oikea elämä alkoi voittaa vasta torstaina, ja nyt perjantaina, viikko Tuskasta, tuntuu jo upeelta. Hieno festivaali, joka on ansainnut paikkansa auringossa. Järjestelyt toimivat lähes loistavasti, ja pahimmat urpot pysyivät piilossa. Lepposat festarit, lepposat festarit.

www.tuska-festival.fi