Avainsana-arkisto: Callisto

Lutakko Liekeissä 2012

Lutakko Liekeissä pähkinän kuoressa: isohkoja bändejä, pieniä paikallisia bändejä, mukavaa meininkiä. Vuonna 2012 tosin oli edellisvuoteen verrattuna yksi lava vähemmän, ei ensimmäistäkään ulkomaannimeä ja muutenkin hieman pienimuotoisempi meno. Hellekään ei hellinyt juhlakansaa ja vieressä olevan rakennustyömaan vuoksi Lutakon ympäristö vaikutti edellisvuottakin kaoottisemmalta. Samasta syystä iso ulkolavakin oli poistunut.

Allekirjoittanut on havainnut matkustavansa Tampereelle muuttamisensa jälkeen vähemmän kuin mitä aiemmin. Matkustelu oli osaltani elokuun lopussa itse asiassa minimissä, mutta Lutakko Liekeissä -festien takia oli poistuttava Tampereelta jo puolen päivän jälkeen. Siltikin ensimmäisenä kello 16 aikoihin esiintynyt Slack Bird (jota allekirjoittanut luuli punk rockiksi, mutta kyseessä olikin punkisti soitettu folk) jäi näkemättä tällä kertaa kun piti olla muita juttuja tekemässä, mutta The Escapist tuli katsottua alusta loppuun. The Escapist kärsi muiden ulkolavan bändien tavoin ohuista ja voimattomista soundeista, arvatenkin desibelirajoitusten vuoksi. Musiikillisestihan keikka oli silkkaa priimaa, ja oikeastaan nimenomaan The Escapistin takia lähtö Jyväskyläänkin tapahtui melko aikaisin. Taitaapi olla Suomen kovin anarkobändi heti 1981:n jälkeen. New Waters kärsi ohuista soundeista jopa The Escapistia enemmän. Kyllä huomaa, ettei hooceetä ole tarkoitus kuunnella liian hiljaisella. Vierustoverille pystyi juttelemaan ihan vaivatta, jos sattui olemaan vähänkin kauempana lavasta. No, hyvä meno tyypeillä näkyi lavalla kuitenkin olevan.

Callisto toimii lähes joka kerta, kunhan se vain soittaa sisätiloissa. Tässä tuli muuten havaittua, että olen nähnyt bändin soittamassa edellisen kerran kolmisen vuotta sitten. Callisto on tainnut soittaa viime vuosina vain muutaman keikan vuodessa, ja yhtyeen kotisivujen mukaan tämä oli vasta bändin toinen keikka tämän vuoden aikana. Eipä pääse siis hirveän usein tätäkään bändiä katsomaan ja koska Callisto nyt sattui soittamaan sisällä auringonpaisteisten ulkolavojen sijaan, niin keikasta sai nyt jopa jotain irtikin.

Pigeon Huntin olen ehtinyt nähdä keikalla jo muutaman kerran aiemmin, mutta se alkaa vasta nyt vakuuttamaan kunnolla. Keikka vaan taisi jäädä vähän lyhyeksi… ja soundit taas olivat hieman ohuet. Päätin ostaa bändin levyn hieman myöhemmin, mutta siinä välissä olikin hyvä lähteä viettämään ruokataukoa läheiseen pizzeriaan, joka oli kylläkin melko kallis ja kasvisvaihtoehdoiltaan olematon, mutta menetteli siinä tilanteessa. Lutakolla tarjottavat letut kun eivät ihan riittäneet viemään reissumiehen nälkää.

Sitten oli aika bongata Rattus ensimmäisen kerran uuden kokoonpanonsa kanssa. Keikan aikana sitä kiinnitti kummasti huomiota siihen, että laulaja oli joku muu tyyppi kuin Jake, ja se kieltämättä kyllä vaikutti mielipiteeseen koko keikasta. Soittivat sentään vanhoja klassikkovetoja, kuten Sotahullut ja Sodan tragediat ja Miksi haluat tapella, Voittaako pahuus -biisistä myös plussaa! Siltikin viime viikonloppuna bongattu Ahneus kuulosti paikoin enemmän Rattukselta kuin Rattus itse. Rattus ei ehkä ole nykyään rautaa, mutta ei se kyllä paskaakaan ole. Rattuksen lopetettua Ramin Kuntopolku soitti katoksella, ja oli muuten ainoa kerta näillä festeillä kun Kuntopolut bongasin.

Ramin Kuntopolkua ei voinut kuitenkaan jäädä ihmettelemään, kun sisällä aloitteli Murheenlaakso, joka toimii utuisissa sisätiloissa kyllä hämmentävän hyvin. Tämä keikka jätti jälkeensä lähinnä tyhjää oloa, kun kerrankin pääsin keskittymään Murheenlaaksoon ihan kunnolla. Vaikuttavaa. Murheenlaakso taisi käsittääkseni sitten pistääkin keikkahommat tältä kesältä pussiin, ja tämä oli sille kyllä erittäin väkevä lopetus. Murheenlaakson aikana Lutakko oli melkein täynnä, mutta täyteen se meni vasta Pertti Kurikan Nimipäivien aikana. Keikan kyllä katseli, mutta kun PKN:n keikalla on enemmän ihmisiä kuin Laman keikalla niin sitä alkaa pikkuhiljaa toivomaan että tämä PKN-hype olisi kokenut jo kulminaatiopisteensä ja hiipuisi. Lutakko Liekeissä teki tämänvuotisen yleisöennätyksensä juuri PKN:n keikan aikana, ja sen huomasi siitäkin että sisällä oli tolkuttoman vaikeaa liikkua. Sen jälkeen viihtyi ihan mielellään ulkona avarassa.

Ulkonahan soitti seuraavaksi Pää Kii, joka keräsi paikalle paljon utealiaita, tosin bändin ongelmana olivat sitten epilepsiavalot. Viime vuonna tosin Dischargen ja Disco Ensemblen aikana lavalle katsominen satutti silmiä enemmän, joten jossain ollaan tultu eteenpäinkin. Mutta mitä itse Pää Kiihin tulee, niin kyllähän se kiinnosti. Siinä kuului kummasti Bergmanin pari edellistä bändiä taustalla ja hyviä biisejähän tällä kokoonpanolla kyllä on esitettävänään jo nyt aikamoinen liuta, vaikkei bändi ole kauhean pitkään edes ollut toiminnassa. Pää Kiin jälkeen sisällä mekasti FM2000, mutta jäin ulos haukkaamaan happea. Kannatti, sillä Slack Bird veti toisen ”keikan” juuri tällöin. Onhan noita punkkareiden singer/songwriter-juttuja nyt nähty jo aiemminkin, mutta juuri tähän hetkeen osuneena Slack Bird oli suurin piirtein parasta maailmassa.

Jos WC ei aiemmin räjähtänyt, niin Räjäyttäjät räjäytti. Räjäyttäjät soitti likaisen ja meluisan rockinsa taas housut kintuissa ja hieltä haisten, vaikkakin pihalavan ja yleisön välissä ollut etäisyys vähän rokotti fiilistä. Tämä(kin) bändi on parhaimmillaan pienillä lavoilla, vaikka yleisöllä olisikin riski saada koko ajan turpaansa. Mitä ahtaampi rotanloukku, sen parempi. Tämänkertainen keikka tuntui melko lyhyeltä ja muutama tuttu biisi jäi kuulemattakin, mutta ainakin pöksyt olivat taas nilkoissa, ja se lienee pääasia?

Kun Lutakko Liekessä -organisaatio ilmoitti Laman tulevan soittamaan Lutakkoon, oli päätös lähdöstä tehty jo samantien. Täällä Laman piti soittaa ”toistaiseksi kesän ainoan keikkansa”, ja ihme kyllä se pitikin paikkansa kun ei muita keikkoja ole tätä kirjoittaessakaan ilmoitettu. Suurkaupunkien edellisvuotiset täsmäiskut jäivät itseltäni näkemättä, mutta ainakin nähtyyn Poriin keikkaan verraten Lama ei soittanut lainkaan huonommin, ellei ollut jopa tiukempi. Kyllähän Lamalla on suurin piirtein parhaimmat biisit mitä suomalaisessa punkissa on nähty, ja keikkakin oli sen mukainen; yhtä ilotulitusta.

Keikasta sai runsaasti energiaa, jonka myötä hereillä pysyttelykin oli pitkän päivän jälkeen helppoa. Lisää kahvia ja sitten taas tienpäälle kohti Tamperetta. Tälläkin kertaa Jyväskylän menoista jäi erittäin positiiviset fiilikset. Urpoiluun en törmännyt ja muutenkin nämä festit juhlittiin sangen lämminhenkisissä tunnelmissa. Me likes!

www.lutakkofestival.com

Shai Hulud Tavastialla

Jenkkiläinen Shai Hulud vetelee viimeisiään, mutta ennen lopullista lepoansa (joka on varsin ylilyöty ilmaisu, sillä orkesterihan jatkaa samalla meiningillä, vain nimi ja laulaja vaihtuu…) bändi poikkesi Euroopan kiertueella myös Helsingissä, ja olihan sitä festarien ja töiden uuvuttamana lähdettävä katsastamaan.

Pakollisten mediatöiden ja puistohengauksen jälkeen On A Solid Rock aloitti illan siinä kymmenen pintaan. Saulin Isän Kameraa näprätessä keikka meni vähän ohi, ja muukin väki tuntui olevan vähän kohmeessa suhteellisen lämpimästä illasta huolimatta. Vähän taisi mennä jännityksen puolelle myös bändillä, sillä parempiakin keikkoja olen yhtyeeltä nähnyt. Kaikesta huolimatta varsinkin uudempi materiaali, jota suurimmaksi osaksi kuultiin, toimi oikein mainiosti. Ei muuta kuin Torven keikkaa (??) odottamaan…

Calliston näin nyt ensimmäistä kertaa, ja keikka oli hyvässä mielessä vähintään yhtä ahistava kuin odotinkin. Taas tuli lähinnä vain räpsittyä kuvia hienon kameran lumoissa, mutta mikään meininkibändihän Callisto ei ole, joten ei haitannut lainkaan. Varmasti lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä ymmärrän tällaista fiilistelyä vielä paremmin. Vähemmän puuduttava kuin odotin, tosin vanhempaa materiaalia suosin edelleen.

Myös Shai Hulud yllätti kovalla menollaan. Levyllä varsin monimutkaiset biisit toimivat livenä huomattavasti suoraviivaisemmin, ja yleisössäkin nähtiin elonmerkkejä kunnon circlepittiin asti. Vaikka biiseistä tunnistin kokonaista kaksi sekä Metallican koverin Linoleumin, tylsää ei keikan aikana tullut, varsinkaan kun bändikin jaksoi meuhkata lavalla ja Saulin Isän Kameralla oli töitä.

Musiikillisesti parhaiten tippui On A Solid Rock, mutta kautta linjan mielenkiintoinen line-uppi oli tarjolla, eikä harmita yhtään, että Shai Hulud tuli nähtyä ja seuraava päivä töissä meni pikku koomassa. Erikoismaininta illan deejiille, joka paitsi soitti hyvää musaa myös hallitsi biisien sujuvan vaihtamisen, niinkuin ihka oikeat tiskijukat!

Indie-iltamat, osa 2

Paluu S-Osiksen ja TVO:n tiloihin tapahtui noin kymmenen maissa illalla. Tänään lavalle nousisivat Indie Iltamien toisessa osassa mm. vieraat ruotsista ja jenkeistä, eli Nine ja From Ashes Rise. Ulkolaistähtien seurana olivat Turun metalcoreylpeys Callisto ja suomen emopunkin nousutähti Disco Ensemble. Illassa piti myös nähdä Endstand, joka kuitenkin peruutti keikkansa rumpalin loukkaantumisen takia.

Ensimmäisenä soitannon aloitti Callisto, TVO:n tiloissa. Tupaten täyteen ahtautunut kansa kyllä nautti hypnoottisen mäiskeen äänistä. Pojat kävivät läpi tiuhasti uutta levyään ”True Nature Unfolds”, ja vaikka mieli olisi tehnytkin jäädä katsomaan suomen Neurosista pidemmäksi aikaa, aloitteli Nine jo S-osiksen puolella.

Hiukan aikaa sitten suomessa jo vieraillut Nine aloitti keikkansa ilman sen pidempiä puheita ja kansa oli mukana. PA-kaapitkin meinasivat menossa monta kertaa nurin mennä kun Nine paukutti hittejä toisen perään. Killing Angels -platan biisit tulivat taas tutuiksi, ja meininki oli hyvä. Lauantain bändien päällekkäinen soittojärjestys oli kyllä värkätty huonosti, sillä jos halusi nähdä kaikki bändit, missasi toisen alusta noin 15 minuuttia tai enemmänkin. Ninen veivatessa encorea oli siis aika lähteä katsomaan Ameriikan vieraita.

Muun muassa Tragedyssä vaikuttavien heppujen toinen orkesteri From Ashes Rise oli siis kehissä TVO:lla, ja aika tykitystä se sitten olikin. Uudelta Nightmares -levyltä kuultiin kolmisen biisiä ja välispiikeissä puitiin niin politiikkaa kuin straight edgeäkin (joita on kuulemma Suomessa noin 2 henkilöä). Bändin basistille oli käynyt jokin haaveri ja hän soitti koko keikan istualtaan. Orkesteri oli muuten aggressiivisella päällä ja vaati kokoajan olutta. Helvetin hyvää hardcorepunkkia F.A.R. kuitenkin tykitti ja veti ehdottomasti yhden parhaimmista keikoista tänä vuonna.

Illan päättäjä sitten olikin Suomen emoylpeys Disco Ensemble. Huikean suosion saanut bändi soitti täydelle S-Osikselle ja mikäs siinä, sillä jengiin tuntui uppoavan. Sohvilla istuskelun ja epämääräisen toiminnan seuraamisen ohessa tuli DE lähes missattua, mutta sen voinen sanoa että Viper Ethics plattaa tuli tuutin täydeltä ja Transatlantic sinkkuakin purettiin pari biisiä. Soittivatpa pojat yhden uuden biisinkin mikä ei ollut yhtään hullumpi. Mainio ilta ja mainiot bändit, lisää tällaisia!

Callisto – True Nature Unfolds

Näin se on, pojat joskus haastiksessa sanoivat että unelma olis saada oma täyspitkä pihalle. Nyt se on sitten onnistunut, ja Turun metallisen synkkyyden ruhtinaat ovat julkaisseet täyspitkän levyn Fullsteam Recordsin avituksella. Tämä platta kulkee nimellä ”True Nature Unfolds” ja sisältää 10 biisiä, yhteensä noin 60 minuuttia täyttä tavaraa.

Aikaisempiin Callisto tuotoksiin, ”Ordeal Of The Century” mcd:seen ja 12″:seen ”Jemima/Klimenko” -kiekkoon verrattuna on uusi materiaali aika erillaista kuin vanhat. Raskaus on musiikissa säilynyt ennallaan, mutta biiseihin on tullut pituutta roimastikin lisää, laulutyyli on hieman muuttunut paikoitellen ja back-up laulua on alettu käyttämään vieläkin enemmän. Kitaristi/laulaja Markus rääkyy blackmetal-meinigeisstä tutulla äänellä mutta örisee upeasti myös matalammalta. Taustalaulajana toimii bändin basisti Juho, joka jakaa deathmetal-örinää myös varsin vakuuttavasti.

Musiikillisesti pojat ovat tainneet kuunnella mm. Neurosista, Cult Of Lunaa ja Opethia, sillä näiden bändien musiikista löytyy hieman samanlaisuuksia. Suoraan kopiointiin ei kuitenkaan missään tapauksessa ole menty. Upeita melodioita, synkkää raskautta ja helvetinmoista huutoa kombinoiva Callisto on hionut kasaan paketin Nasum mies Mieszko Talarczykin ja tuottaja Jonas Olssonin avustuksella, legendaarisella Soundlab studiolla. Eli äänimaailmasta ja soundeista on myös turha valittaa.

Callisto on onnistunut ensimmäisen täyspitkänsä kanssa hitonmoisen hyvin ja sen todistavat helposti kappaleet Cold Stare, Blackhole ja Masonic, joissa ei ole meiningeistä tingitty. Vieraslista levyllä on myös mielenkiintoinen, löytyy saksofonistia ja selloa sekä myös Ordeal Of The Centurylla laulanut naisvokalisti. Lisäpotkua antavat myös itse Mieszkon kitarointi Caverns Of Khafkassa ja Kireru Recordsin Kim Mäenpään vieraslaulut Stormissa.

Mitään muuta ei voi sanoa, kokonainen ja itsensä näköinen paketti on kasassa. Tämä on siis Callisto, jonka aito luonto on tullut esille.

Burst Turussa

Allekirjoittaneelle lähes tuntematon, ruotsalainen Burst oli juuri pienellä visiitillä ja käväisi myös Turun Klubilla vetämässä setin. Kuvioissa oli mukana myös turkusen omat pojat, Callisto, ylöjärjen hardcore-partio Abduktio ja synkkä heviryhmä Swallow The Sun. Kolme bändiä olisi siis kehillä ennen illan pääesiintyjää. Metalcorea ja melodisiakin partteja yhdistelevä Burst tuntui olevan varsin mielenkiintoinen kombo, mutta ensimmäisenä kuitenkin lavalle asteli Abduktio.

Jätkät ovat saaneet juuri ulos mini-cd:nsä ”Perustuu Tositapahtumiin”, jota keikalta sai itselleen hankkia, ja tuon kyseisen platan sisältöä käytiin läpi vahvasti. Netissä jaellulla ”Soitellen Sotaan” -kappaleella aloitettettiin tehokkaasti noin puolituntinen setti. Biisi toisensa jälkeen Ylöjärven pojat antoivat kaikkensa, ja vetivät varsin intensiivisen keikan.

Helvetin kovan Abduktion jälkeen oli hieman synkemmän meiningin vuoro, kun Turun oma osasto, Callisto otti lavan haltuunsa. Raskaan, synkän ja teknisen metallin veivaajat ottivat heti alusta saakka tiukan ja tinkimättömän asenteen, soitti luisti virheettömästi. Jopa hypnoottisen fiiliksen luova ilmapiiri syntyi kappaleista joita bändi veivasi. Materiaalia kuultiin sekä ”Ordeal Of The Century” miniltä, että uudelta, pian ilmestyvältä ”True Nature Unfolds” cd:ltä, joka Fullsteamin kautta tulee ulos. Opeth ja muut progressiiviset orkesterit ovat selvästi olleet poikien kuuntelussa. Hidasta, raskasta ja hypnoottista kuten totesin, muuta on Callistosta vaikea sanoa. Paitsi tietenkin että orkesteri veti hiton kovan setin.

Synkistelyn jälkeen saatiin annos lisää synkistelyä, tosin paljon huonommassa mielessä. Swallow The Sun on ilmeisesti hevi-piireissä kovakin sana sillä bändi on kiinnitetty provinssirokkiinkin soittamaan. No sepä ei minun mieltäni muuttanut vaikutelmasta, joka bändistä tuli keikan mukana. Swallow The Sunin sanoma oli liian hidasta heavy-metallia, örinä laululla höystettynä. Biisi toisensa jälkeen S.T.S sai klubin penkeissä istumisen väsyttävämmäksi ja turhautuneemmaksi touhuksi. Biisien pituus tuntui olevan jossain 5-8 minuutin välillä, ja arvioni mukaan keikka kesti about 45 minuuttia ja biisejä bändi soitti noin 6 kappaletta. Allekirjoittaneelle riitti jo puolet siitä ensimmäisestä biisistä, mutta eipä voinut muuta kuin kärsiä. Loputtomalta tuntuneen keikan viimeisenä biisinä tuli kappale joka junnasi paikallaan samoilla riffeillä varmaan viisi minuuttia.

Onneks paskakin loppuu joskus ja oltiinkin pisteessä jolloin lavalle astuisi headliner, Burst. Kello taisi lähennellä yhtä kun ruotsin metalcorepatrolli hyökkäsi lavalle ja tykitti biisi toisensa jälkeen tauotta. Uusi ”Prey On Life” cd oli tehokkaasti käsittelyssä ja parhaita vetoja olikin levyltä myös seiskatuumaiselle Burnt By The Sun -splitille irrotettu ”Sculpt The Lives”, joka tykitti todella mukavasti. Tanssilattiallekkin saatiin liikettä ensimmäistä kertaa koko iltana, kun ruotsin poijjat mekastivat lavalla. Raivoisasti vedetyn keikan jälkeen klubi hiljeni ja ihmiset alkoivat valumaan ulos. Hyvät keikat kaikilta muilta bändeiltä paitsi Swallow The Sunilta, joka meni ”ei enää koskaan listan” kärkipäähän. Kaikkinensa hyvä ilta muuten.

Callisto – Ordeal of the Century

Pieni maamme pitää sisällään monen monituista suurta tuntemattomuutta, ainakin itselleni. Tätä genreä parhaasta päästä edustaa turkulainen Callisto, joskin bändi oli kaukaisesti tuttu yhden näytekipaleen ansiosta. Siitäkin huolimatta oli yllätys kuinka valmis ja toimiva tämä heidän Fullsteam-debyyttinsä on.

Melodista ja metallista skandinaavista hardcorea Breachin hengessä, joskin vokaalit ovat sen verran tanakasti rääytty musiikin päälle, ettei sanojen perässä tahdo pysyä niitä kansilehdestä lukemallakaan! Yleensä tällainen vokalisointi karkoittaa levyn aikasta tehokkaasti soittimesta, mutta tällä kertaa se on siellä tukevasti, eikä vähiten toimivien ja monipuolisten biisien ansiosta. Ja kyllähän siihen lauluunkin tottuu, Cradle Of Filthmäinen rujo kurkunkidustus tuo entisestäänkin lisäväriä varsin tuoreenkuuloiseen pakettiin, jota ryydittävät parissa kohdin mm. sello ja naisvokalisti. Levy on nauhoitettu Jyväskylän Watercastle studiossa, joka muistaakseni on toiminut myös monen huippubändin levytystilana, eikä tämä tuotos saundillisestikaan anna aihetta muutoin odottaa.

Intron ja viiden varsinaisen kipaleen tuotos jyllää tasaisen varmana loppuun asti, josta kuitenkin jää ehkä se huipentuma puuttumaan. Kokonaisuudessaan ehkä aavistuksen verran mariginaalista musiikkia, mutta ennakkoluulottomat, tutustukaa ihmeessä!