Avainsana-arkisto: Burzum

Burzum - Sôl austan, Mâni vestan

Burzum – Sôl austan, Mâni vestan

Huom! Tämä arvio on kirjoitettu ennen Vikernesin uusimpia seikkailuja.

Varg Vikernes ei ole vapautumisensa jälkeen juuri ylimääräisiä taukoja pitänyt. Tällä kertaa mies on tehnyt albumillisen dark ambientia, taas vaihteeksi. Ihan hyvä vaan että mies kokeilee nyt muitakin juttuja, kun Vikernesin eväät metallimusiikin tekemiseen olivat ”Umskiptarin” kolmen pennin viikinkihevin perusteella lopussa. Kompastelevasta kolmen pennin viikinkibläkystä on kaiketi ihan luontevaa siirtyä dark ambientiin, vaikka kieltämättä ”Sôl austan, Mâni vestan” ilmestyi vähän yllättäen.

Burzumin saavutukset dark ambientin parissa eivät ehkä lukeudu alansa kirkkaimpien tähtien joukkoon, mutta niillä on ainakin ollut hetkensä. Mutta siinä missä Vikernes teki edelliset ambienttinsa kiven sisällä ja olosuhteiden pakosta, on ”Sôl austan, Mâni vestan” siitä erikoinen ilmestys että Vikernesillä on tänä päivänä enemmän vaihtoehtoja musiikinteon suhteen kuin suurin piirtein koskaan. Levy on ihan loogista jatkumoa ”Dauði Baldrsille” ja ”Hliðskjálfille”, jatkaen niiden kanssa suhteellisen samoilla linjoilla.

Ambienttimaalailut ovat toimineet osana Burzumin ilmaisua, mutta lähinnä vain osana. Albumien välisoittoina useampikin ”Sôl austan, Mâni vestanin” raita olisi toiminut vallan mainiosti, mutta kun niistä on kyhätty tunnin mittainen järkäle, ollaan jo pulassa. Albumilla on hetkensä ja muutaman kerran sen onnistuu väräyttääkin viisareita, mutta suurimman osan ajasta ”Sôl austan, Mâni vestan” on umpitylsä, varsinkin sävellystensä ja tunnelmiensa osalta. Kovinkaan tarpeellisena levynä tätä ei oikein osaa pitää. Mitä sitten tämän jälkeen tapahtuu, jäänee taas nähtäväksi.

Burzum - Umskiptar

Burzum – Umskiptar

On taas se aika vuodesta, kun herra Vikernes pukeutuu sotisopaan ja lähtee metsään puolustamaan black metallia. Tyypistä nyt voidaan olla montaa mieltä, mutta tämän kiivasta levytystahtia ei voida ainakaan väheksyä. Varsinkaan, kun vasta kaksi vuotta sitten julkaistu ”Belus” ja vuosi sen jälkeen ilmestynyt ”Fallen” osoittivat Burzumin olevan edelleen suvereenisti oman alansa kuningas, jonka tekemisiä joko vihataan tai palvotaan kriitikittä.

Olen sitä porukkaa, jonka mielestä Burzum on tehnyt 2000-luvulla ihan pätevää jälkeä, vaikkakaan ei mitään 90-luvun klassikkolevyjen tasoista. Mutta onpa joku jopa väittänyt Vikernesin tehneen parhaat työnsä vasta vapautumisensa jälkeen. Kyseiset albumit kuulleet eivät kyllä pahasti järkyty, sillä ”Umskiptar” on selkeää jatkoa ”Fallenille”, sillä käytännössä Varg ei ole tehnyt mitään toisin. Paitsi ehkä vienyt Burzumia bathorymaisille viikinkireiteille entistä näkyvämmin.

Ryöstöretki ei kuitenkaan ole sieltä kaikkein onnistuneimmasta päästä. On pakko sanoa, että välillä tämä yhden miehen ooppera ampuu jo paikoin hieman yli. Varg toistaa itseään jopa ”Umskiptarin” sisällä, eikä eeppisemmät kokeilut aina kolahda muualle kuin kiviin. Toistoahan on Burzumin levyillä esiintynyt aiemminkin, mutta nyt se vaan ei toimi enää samalla tavalla. Vargia tuskin edes kiinnostaa tietää mitä black metal -skenelle kuuluu, ja tietty välinpitämättömyys ja oman tien kulkeminen kantavat ”Umskiptaria” eteenpäin, mutta paikoin tuo taivaltaminen on yhtä tervassa kahlaamista, kun jokainen osa ei istahdakaan riittävän luontevaksi kokonaisuuden osaksi.

burzum_from_the_depths

Burzum – From The Depths Of Darkness

Minulle Burzum oli jokseenkin pyhä asia, kun nökötin omassa huoneessani vanhempieni talossa ja vihasin maailmaa. Nykyään olen entistä vihaisempi, mutta Burzum ei ole minulle enää elämän ja kuoleman kysymys. Silti minullakin oli vaikeuksia sulattaa tätä Varg Vikernesin uusinta älynväläystä, varsinkin ennen koko vanhojen biisien uusintaäänityksistä koostuvan ”From The Depths Of Darkness” -levytyksen kuulemista. Puristit eivät taatusti kuin vain korkeintaan sylkäise levyyn päin.

Eniten mukaan on valikoitunut nimettömän debyyttilevyn biisejä, ”Aske” EP:llä mukana ollut A Lost Forgotten Sad Spirit sekä muutama veto kakkosalbumilta ”Det Som Engang Var”. Näiden lisäksi Vikernes on iskenyt mukaan parit uudet (ambientit) raidat. Vikernesin ristiretki ”Tältä niiden alunperinkin piti kuulostaa” -mantran puolesta on tuonut kappaleisiin vain joitakin kosmeettisia muutoksia. Heti ensimmäiseksi huomaa soundien siistiytyneen, vaikka ne ovat silti säilyttäneet ominaisen raakuutensa. Äänittäjänä oli originaalitkin taltioinut Pytten ja äänityspaikkana taas oli Grieghallen, joten kappaleet eivät ole vaeltaneet kauas alkuperäisten tekijöiden hyppysistä. Toisekseen Vikernesin laulusuoritukset ovat vaihtuneet alkuaikojen ”hullu erakko” -tyylin raakkumisesta lähemmäksi herran nykytyyliä.

Tunnelma on säilynyt jokseenkin samana, mistä pitää antaa Vikernesille pisteitä, mutta täysin kaikkia vetoja ei voi onnistuneiksi kehua. Pahiten on kärsinyt My Journey to the Stars, josta on tullut verraten tylsä ja mielenkiinnoton veto, eikä Vikernes ole saanut puhallettua muihinkaan kappaleisiin juurikaan uutta henkeä. ”From The Depths Of Darkness” ei ole silti epäonnistunut, vaikkakin Vikernesin motiivit tämän tekemiselle voidaan helposti kyseenalaistaa, oli hänestä sitten ihmisenä mitä mieltä tahansa. Ei oikeastaan hullumpi tekele, mutta pysyttelen silti alkuperäisten levytysten parissa.