Avainsana-arkisto: Bobaflex

Bobaflex – Apologize for Nothing

Point Pleasantaissa, Länsi-Virginiassa tapahtuu kummia. Auton kokoisia kissakaloja, siivekäs yöperhomies ja Bobaflex. En sitten tiedä, onko rokkibändissä ja auton kokoisessa kalassa yhtä paljon ihmeteltävää. Ehkä Ameriikassa.

Olin hyvin lähellä kuitatakseni Bobaflexin nu-metallin jälkimainingeissa rymistelevänä yritelmänä, mutta levyltä löytyy liikaa toimivia juttuja, jotta sen voisi samantien kirjata paskan musan listaan. Levyn aloittava Six Feet Underground on periaatteessa sangen toimiva, raskailla kitaroilla runtattu hevirokkikipale, jonka kertosäe on vain hitusen tympeä. Levy on täynnä mukavia juttuja, joita yleinen, hitusen tyylittömäksi jäävä eri tyylinen sekamelska kuitenkin valitettavasti varjostaa. Laulajan ääni on vahva, mutta omaan korvaani siinä kuuluu jonkinlainen yliyrittäminen, jonka takia ulosanti on välillä vaivalloisen kuuloista. Kliinit vokaalit menevät nuottiin ja tuovat muutamissa kohdissa ihan mukavaa lisäväriä, mutta ovat myös paikoitellen sangen mitäänsanomattomia, tai höhliä, kuten Guns A-Blazingissa, jossa on ilmeisesti haettu jotain System Of A Downin tapaista hyräilyä ja uikuttelua, joka kuulostaa molemmilla yhtä typerältä. Got U Trappedissä on kliinit vokaalit ja huuto saatu toimimaan yhdessä ja lopputulos on hämmentävä, mutta hyvällä tavalla hauska, tempoja vaihteleva rytistys. Turn the Heat Upissa palataan taas enemmän sinne rokkiräpin puolelle. Ilman helvetin paskaa kertsiä ja muutenkin junttimaiselta uhoamiselta kuulostavaa sanoituspuolta, voisi tämä toimia vähän paremmin, mutta on nyt enemmän myötähäpeää kirvoittava yritelmä.

Mikäli Bobaflex luopuu surkeista nu-metal-virityksistä ja keskittyy enemmän hämäriin laulumelodioihin ja rokkaaviin riffeihin, on siltä lupa odottaa ihan kelpo tavaraa tulevaisuudessa. Osaamista kuitenkin kuulostaisi löytyvän, mutta tyylitaju on jätetty lahjakkaasti käyttämättä.