Avainsana-arkisto: Better Not Born

Better Not Born ei skeneilyistä piittaa



Kotimaan punk/hardcore – kuviot ovat mainiolla tolalla ja pinnan alla kytee useita piinkovia bändejä. Yksi niistä on vastikään hyväksi havaittu ja kovaksi live-bändiksi todistettu helsinkiläinen Better Not Born.





Kertokaa ketä olette, mistä tulette ja milloin bändi on perustettu?

Sampo: Better Not Born, Helsinki. Meitä on viisi kundia: minä (vokaalit), Sami (basso ja vokaalit), Mikko (kitara), Petteri (kitara) ja Tommi (rummut). Homma pistettiin tulille vuonna 2010.

Miten määrittelette musiikkityylinne vai tarvitseeko sitä määritellä? Kertokaa suurimmat vaikuttimet bändin perustamiseen ja musiikkiin?

Sampo: Konala Hevimetal! Ei vaan, oman bändin genreä on aina aika vaikea määritellä, koska vaikutelistahan on ääretön. Parissa ekan seiskatuumaisen arvosteluista oli kuitenkin maininta ”crustahtavaa hardcorea” ja kaipa se pitää aika hyvin kutinsa.
Bändin alkuaikoina Sami, ex-kitaristimme Jere ja allekirjoittanut haikaili yhteisestä projektia, joka olisi sopivan ”omasoundinen ja röyhkeä”. Mottona oli, Jereä lainatakseni, ”maailma on tyhmä paikka”. Näillä eväillä on jatkettu siitä asti, vaikka materiaali sinänsä onkin muuttunut matkan varrella raskaammaksi. Vitutus maailman epäkohtia kohtaan toimii virtalähteenä hamaan loppuun asti.

Petteri: Musiikkiin nyt vaikuttaa kaikki ympärillä tapahtuvat asiat ja sisällä kiehuvat henkiset taistot. BNB on sellainen ahdistuskuonan viemäri. Kurkkua puristava tuskainen itkupotkuraivari tiivistettynä kiukkuisiin riffeihin.

Olette julkaisseet pari seiskaa (jos olen ymmärtänyt oikein), kertokaa niistä, missä tehty, kuka julkaissut, miten otettu vastaan?

Sampo: Juu, itseasiassa meiltä on demokassun/cd-r:n lisäksi tullut Downfall-nimeä kantava seiska ja nyt tuloillaan on Cause A Riotin kanssa tehty splittiseiska.

Demon julkaisun ja miehistön vaihdoksen jälkeen (Jere lähti, Mikko tilalle) alettiin siirtymään selkeästi raskaampaan ja kiukkusempaan materiaaliin. Se tuntui luonnolliselta kehitykseltä, kun suurin biisintekovastuu ei ollut enää Jeren harteilla. Alettiin löytämään sitä omaa juttua ja oltiin hyvillä fiiliksillä Downfallille päätyineistä biiseistä. Harmi vain, että monen tekijän summana lopputulos ei kyseisellä seiskalla ollut ihan sitä mitä haettiin, mutta oppia ikä kaikki. Nauhoitettiin biisit treeniksellä itse ja Santtu Rosen miksasi sekä masteroi. Kustiin homma jo nauhoitusvaiheessa, eikä annettu Santulle kovinkaan priimaa jälkeä miksattavaksi, mutta virheistä oppii. Saatiin kuitenkin yllättävänkin positiivista palautetta seiskasta ja päätettiin tehdä mahdollisimman nopeasti uusi julkaisu.

Splitti oli meille ja Cause A Riotille fiksu ratkaisu tähän väliin, kun molemmilta löytyi pari varastoon jäänyttä biisiä ja tietysti taloudellisestikin tämä oli järkevää. Tällä kertaa saatiin apua oikealta taholta, kun Tammisen Saku (Unkind/Sink) nauhoitti biisit Causareiden treeniksellä. Saku vastasi myös miksaamisesta ja masteroinnista ja täytyy kyllä heittää suuret kiitokset siihen suuntaan. Nyt ollaan todella tyytyväisiä ja innolla venttaillaan miten jengi ottaa uudet biisit vastaan. Toivottavasti palaute on vielä parempaa kuin edeltävästä julkaisusta!

Petteri: Kustannukset hoidettiin luonnollisesti omasta pussista ja oiva tekosyy pistää Filthy Rat Records levymerkki pystyyn jolla nyt hoidetaan hommat niin kauan kuin tarve. Vaikka eipä tässä kovinkaan aktiivisesti julkaisijaa ollakaan haeskeltu, kun kerran homman voi pitää omissakin käsissä, niin olisihan se helpottavampaa jos apukäsiä löytyisi lähinnä jakelukanavien muodossa.

Oletteko soittaneet paljonkin keikkoja, miltä keikkailu ylipäätään maistuu ja missä on paras meininki?

Sampo: Keikkoja taitaa olla plakkarissa joku parikymmentä. Mihinkään hillittömään keikkailutahtiin ei olla kyetty, kun jengillä on perheet ja duunit ja muut epäolennaiset jutut sotkemassa sitä tärkeintä.. Ei vaan, sen mukaan isketään keikkaa kun aikataulut antaa myöten ja miten/mikä on ylipäätään järkevää.
Keikkailuhan on parasta tässä touhussa ilman muuta ja meidän vahvuutena onkin hyvä livemeininki. Sitä pyritään luonnollisesti kokoajan kehittämään ja parantamaan. Pidetään siitä ajatuksesta kiinni, että vaikka mestoilla olisi vain pari ihmistä, niin niille annetaan lavalla joka tapauksessa kaikkemme sen parinkymmen minuutin ajan ja toivotaan, että edes toinen tykkäsi näkemästään ja kuulemastaan ja haluaa ehkä joskus vielä nähdä meidät uudestaan.
Viime joulukuussa käytiin Cause A Riotin ja NHL 95:n kanssa Tallinnassa Ülase 12:sta ja pakko nostaa hattua sille meiningille. Porukka pisti haisemaan pienessä tilassa ihan tosissaan ja kaikilla oli aivan helvetin hauskaa! Tiivistunnelmaiset keikat ylipäätään on niitä parhaita.

Petteri: Eihän keikkailussa muuta vikaa kuin se loputon venailu ja kun setti on se tiivis parikyt minuuttia, niin lämpenee vasta vikan piisin puolessa välissä. Vanha ihminen kun syttyy hitaasti, ehehe.. Mutta kyllä keikkailu maistuu. Sinänsä en osaa ite määritellä parasta meininkiä, tiivis meininki on paras meininki, Tallinnassahan se juurikin oli tiivistä. Mutta välillä se paras meininki on vain omakohtainen kokemus, toisinaan jengin aito läsnäolo. Paras meininki on kokonaisuus ja osiensa summa, jos yks kuuntelija tykkää tai vaikka bändikaveri on hyvillä fiiliksillä niin sekin jo lämmittää mieltä.

Mitä tykkäätte nykyisestä punk/hardcore-meiningistä?

Sampo: Punk/hardcorehan on helvetillisen laaja käsite, mutta kyllähän nykyään(kin) loistavia bändejä löytyy ympäri maailmaa todella paljon ja uusia syntyy kokoajan. Itselleni uppoaa suht laajalla rintamalla punk/hc-lokeroon mahtuvia bändejä ja kyllähän noita priimaluokan bändejä piisaa varsinkin Keski-Euroopassa ja Jenkeissä. Suomessakin mylvii kourallinen todella kovia tekijöitä, joista tosin vain pari hassua on oikeasti noteerattu. Täällä kotomaassa kun tuntuu tuo skeneily olevan suuressa huudossa. Ironiset läpät on parasta ikinä missään ja vakavammin agendaansa ajavat bändit jätetään noteeraamatta ”paskana hevinä”.
Keikkatarjontahan sinällään täällä on melko runsasta ja hyvinvoivaa näinä päivinä. Harva se viikko olisi, jos ei nyt jokaiselle, niin ainakin puolelle viikonpäivistä vähintäänkin snadisti kiinnostavia iltamia tarjolla. Valinnanvaikeus samana iltana olevista tapahtumista onkin sitten kaksiteräinen peitsi..

Petteri: Komppaan Sampoa. Kauheen tarkkaan en itse meininkiä seuraa, että tietäisin / haluaisin tietää mikä on ns. viimeisin villitys. Tietoista välimatkaa kaikenmaailman skeneraameihin ja muutenkin seuraan aika kapeaa rosvosektoria tuosta punk/hc osastosta tai kun genret nyt tuppaa menemään aika sekaisin omassa käytössä.. Kunhan on synkkää ja ikävää, ei leikitä! Hah!
Välillä vaan tuntuu että halpa kalja ja überkänni on meiningin peruspilari, ja sit tiukassa känässä ollaan poliittisia ja kantaaottavia… tai jos edes silloinkaan, ehkä jopa vielä vähemmän, hah! Liikaa välinpitämättömyyttä, tiedostamattomuutta ja perehtymistä asioihin, tai sitten juurikin päinvastoin ja heristellään sormea joka suuntaan tekemällä omasta fundamentalismista vain vaivaannuttavaa? Tokihan kaiken tiedostavaisuuden suostakin täytyy päästä välillä reunalle hengähtämään, sukeltaakseen takaisin syvemmälle ja nähdä asioita uudesta perspektiivistä… Noh nää on näitä ikuisuuspohdintoja jotka ulottuu laajemmalle kuin vain punkhc-piireihin.
Mutta joo hyviä bändejä ja keikkoja on paljon, mutta timanttisen tiukkoja taas yllättävänkin harvassa, mutta onneksi niitäkin löytyy ja tapahtuu, tai sit mä oon vaan vanha, väsynyt ja nirso..

Keksikää kysymys ja vastatkaa siihen, kiitos!

Kysymys: Hmm.. paha paha.. Mikä on Better Not Bornin seuraava etappi?
Vastaus: Kokopitkä ja ulkomaankiertue vuonna 2014!

betternotborn.bandcamp.com

Better Not Born / Cause a Riot – Split

Vaihteeksi vähän monipuolisempaan otteeseen splittikaverien valinnan suhteen ovat nyt ajautuneet Better Not Born ja Cause A Riot. En varsinaisesti arvannut että juuri nämä kaksi bändiä tekisivät kimppalevyn johtuen niiden hyvin erilaisista musiikillisista linjoista, mutta onhan se aiemminkin havaittu moisen poikkeavuuden olevan nimenomaan rikkaus. Kummaltakin bändiltä on mukana kaksi uutta biisiä.

Metallisävytteistä crustia murjovan Better Not Bornin edellinen seiskatuumainen jätti hieman toivomisen varaa soundipoliittisista syistä, vaikka musiikillisesti olikin ihan mainio äänite. Nyt ovat ainakin soundit kunnossa, ja niin ovat kyllä biisitkin. Better Not Born on selvästi kehittynyt ja saanut sävellyksistään monisyisempiä ja syvempiä, vaikka yhtye ei ole mustasta linjastaan tinkinyt rahtuakaan. Erittäin hyvä kehityssuunta.

Cause a Riot on melodisen punkkinsa kanssa sekin vanha tuttu. Toisin kuin ensimmäisen kasettinsa, ei CAR:n ensiseiska räjäyttänyt samalla tavalla pankkia. ”Se jokin” jäi saavuttamatta, mutta nyt näyttäisivät järvenpääläiset olevan taas jutun juonessa mukana. Rima jopa nousee parhaimman tähän mennessä kuullun CAR-biisi Swan Songin myötä, eikä oikeastaan reippaampi Disheartened jää siitä juuri kauemmaksi. Molemmat sävellykset ovat erittäin tyylitajuisia ja viimeisen päälle harkittuja, vaikka mitenkään sliipatuiksi tai nynnyiksi niitä ei voisi kuvailla.

Levyn molemmat bändit ovat ainakin näillä biiseillä todella kovassa vedossa. Yhtyeet ovat pysyneet juurilleen uskollisina, mutta ottaneet tarpeeksi ratkaisevia askelia jotta kuulijalle ei synny mielikuvaa siitä että olisi kuullut nämä biisit jo aiemminkin. Tätä splittiä kuuntelevat hiekkalaatikon kovimmat jätkät, muilla on suu täynnä hiekkaa.

Better Not Born – Downfall

Better Not Bornin ensimmäinen ”oikea” äänite ”Downfall”-seiskatuumainen on laskeutunut. Viime vuonna julkaistua demoa seuraava ”Downfall” näyttää Better Not Bornin kehittyneen useallakin osa-alueella. Soitto ja linja ovat tarkentuneet, sekä biisimateriaali on tuntunut myös parantuneen, vaikka mistään huonoista vedoista ei sillä demollakaan ollut kyse.

Jo kansikuvasta voi arvailla levyn sisältävän metallisempia elementtejä Amebix-peruskuvaston lisäksi. Arvostin tuossa demossa nimenomaan sitä, ettei Better Not Born edes yrittänyt olla maailman saastunein ja ärjyin crust-jyrä. Yhtye on kyllä tiukentanut otettaan crustista, kun demolla tunnuttiin menevän hardcoremmissa poljennoissa. Ei sillä, kyllä tämä on mielestäni edelleen lähempänä crushtahtavaa hardcorea kuin hardcorehtavaa crustia, mutta sillä nyt ei ole mitään käytännön merkitystä. Better Not Bornin rokkaava ja metallinen särmä taitaa olla se tekijä, jolla yhtye erottuu joukosta edukseen. Persoonallisesti raakkuva vokalisti toimii viimeisenä silauksena Better Not Bornin omaleimaisessa paukuttamisessa. Ainoastaan vain hieman hampaaton kitara tuntuu jäävän altavastaajaksi muuten hyvin jytisevällä EP:llä.

Ei ”Downfall” välttämättä ole vielä se levy, jolla Better Not Born olisi parhaimmillaan, mutta ainakin suunta on oikea.

Puntala-rock 2011

Jotkin festivaalit ne vaan vetävät pariinsa joka vuosi. Puntalalle oli raivattu tilaa kalenterista vaikka yksikään bändi ei ollut vielä varmistettu. Joka kerta kun Puntalan bändit julkistetaan, ensimmäinen reaktioni on aina ollut ”Tässäkö tämä muka nyt oli?”, mutta myöhemmin reaktio on vaihtunut ”Jumaliste mikä lineup!” -tyylin hihkumiseksi. Niin kävi myös tänä vuonna. Matkaan piti lähteä jo hyvissä ajoin, että ehtisi olemaan paikalla jo lähes alusta lähtien.

Perjantai 29.7.

Katekismus ei tippunut minulle nyt sen paremmin kuin aiemmin Hämeenlinnassakaan nähtynä, joten menin tsekkaamaan distroteltan antimia. Tämän Puntalan ensimmäinen ja ainoa sadekuuro iski jo heti toisen esiintyjän aloittaessa soittamaan. Ei sade kauaa kestänyt, mutta kuuro oli sitäkin voimakkaampi. Tosin minua ei vesisade ehtinyt koskettaa, olinhan juuri sopivasti siellä distroteltan suojissa ihastelemassa Kansalaistottelemattomuus-Deekin hintaparatiisin megatarjouksia. Tunnelma teltassa kävi nopeasti tiiviiksi, mutta ehtihän siinä kuulostella Better Not Bornia, jota en tosin varsinaisesti ehtinyt nähdä sekuntiakaan.

Kun sade lopulta suvaitsi loppua, kömmin ulos teltan suojista vilkaisemaan Aivolävistystä. Moni tuntui olleen keikasta innoissaan, mutten itse oikein saanut siitä kiinni, vaikka bändin meno ihan hyvältä kuulostikin. Cigarette Crossfire sen sijaan toimi hyvin, mutta uutta studiomateriaalia olisi mukava kuulla, jotta saisi kiinni puolistakaan bändin esittämistä biiseistä. Pikkulavalla heti perään mennyttä Mastodonttia ajattelin myös mennä katsomaan, mutta se nyt meni vähän ohi kun rinteessä tuli törmättyä tuttuihin. Ja olihan se nähty Töminässä.

Kadotetut aloitti suoraviivaisella punkrokilla, mutta siirtyi keikan loppuvaiheilla jammailuosastolle. Pitää kyllä sanoa, ettei tämä keikka kolissut yhtä hyvin kuin tammikuun Nosturin veto. Tuskinpa mistään leipiintymisestäkään oli kyse, kun bändi ei ole siinä välissä kovin montaa keikkaa vetänyt. Sokea Piste oli etukäteen tarkoitus katsastaa jo neljännen kerran, mutta siihen väliin sattui se strateginen piipahtaminen autolla. Keikan alkupuoli jäi siis näkemättä, enkä sen toisen puoliskon aikana ehtinyt enää päästä menoon sisälle. Drömdeadin tsekkaaminen taas ei kuulunut suunnitelmiini, mutta hetken sitä rinteestä ihmeteltyäni koin tarpeelliseksi hivuttautua lähemmäs päälavaa. Varsinkin laulaja tuntui laittavan itsensä täysillä likoon. Mutta näin jälkeenpäin en muista keikasta juuri muuta kuin hemmon lavapreesensin ja Jukkelin vierailun keikan päätteeksi.

Drömdeadin lopetettua joudun kiirehtimään rinteeseen katsomaan juuri uuden ”Epäluonnollinen poistuma” EP:nsä julkaissutta Viimeistä Kolonnaa. Jostain syystä tämä oli vasta ensimmäinen kerta, kun näin bändin soittavan yhtään missään. Ei kai Viimeinen Kolonna kovin usein keikkaile, kun sen jäsenillä on muitakin bändejä, jotka keikkailevat hieman suuremmalla intensiteetillä? No, hyvä se kuitenkin oli, samaten Ruidosa Immundicia, joka veti hyvän keikan jo edellisenä iltana Puntalan ennakkoklubilla Hämeenlinnan Suistolla, eikä tämä veto jäänyt siitä juuri jälkeen. Pippuria riitti tälläkin kertaa, mutta perjantain osalta mökkilavan tarjonnan päättänyt Hero Dishonest jäi siinä välissä väliinputoajaksi, vaikka senkin keikan seurasin alusta loppuun. Ehkä siinä oli nähty jo niin monta hösselibändiä putkessa, että virta meinasi loppua kesken?

Burning Kitchenin keikkaa odotin myös innolla, vaikka en olekaan koskaan mieltänyt tuota mainiota svedubändiä ihan pääesiintyjäkaliiberin yhtyeeksi. Esitys oli sympaattinen ja vetävä, mutta ei toisaalta päätä räjäyttävä. Olihan se kyllä sinänsä ainutlaatuista, kun bändi oli soittanut tämän vedon lisäksi vain Punk Illegalissa. En itse asiassa edes tiennyt yhtyeen kokoontuneen keikkoja soittamaan, ennen kuin luin bändin nimen Puntalan esiintyjälistasta.

En jäänyt seuraamaan leirintäalueen menoja, ja kun tuttujakaan ei tahtonut nähdä enää missään (jos niitä paikalla enää edes oli), niin lähdin nukkumaan maalaishotelliin. How punk is that?

[flickrfeed photoset=72157627395821520]

Lauantai 30.7.

Suhteellisen tukevan aamiaisen (johon ei muuten kuulunut hedelmiä, aijai!) nautittuani ja hotellilta poistumisen jälkeen palasin alueelle ilman krapulan häivääkään. Mielialahäiriötä (jonka nimi muistuttaa häiritsevissä määrin Mielenhäiriötä, tuota 80-luvun punk-ryhmää) taisin kuulla jopa yhden biisin, kun en päässyt tulemaan yhtään aikaisemmin mestoille. Sekaannusta varten koetin tulla niinkin aikaisin kuin yhdeksi, ja sen ehdin sentään nähdä ihan kokonaisuudessaan. Eipä se keikka mitenkään ihmeellinen ollut, että sen takia olisi pitänyt pitää kiirettä. Varsinkin, kun ajatuksenani ei ollut tsekata sitä seuranneita bändejä.

Dementia Kolektiva kuulosti ihan hyvälle distroteltalle kuultuna, jonne jäin istuskelemaan ja pitämään hetkeksi Toisen Vaihtoehdon ja Tuska & Ahdistus -distron lippua korkealla ko. instanssien moguleiden mentyä katsomaan tuota Itävallan ihmettä. Subvulturea en nähnyt oikeastaan yhtään sen enempää, vaikka en sen soittaessa enää leikkinytkään kauppiasta. Venäläinen Antimelodix yllätti positiivisesti. Joku tuttu oli sitä hehkuttanut, joten ihan sen perusteella kävin rinteessä kuulostelemassa meininkiä. Itse asiassa se kolahti eniten siihen mennessä näkemistäni/kuulemistani bändeistä, olihan yhtyeen roiskinnassa sopivassa suhteessa sekä crustia että metallisia sahausriffejä. Hetken aikaa meni, ennen kuin sain bändin edustajia kiinni sijoittaakseni nappulaa bändin seiskatuumaiseen.

Seuraava pikkulavan bändi olikin Antiklimax, jonka näkemistä olin myös ehtinyt tovin odottaa, varsinkin kun taannoinen Hämeenlinnan keikkansa oli jäänyt Joensuun reissun takia välistä. En totta puhuen saanut tästä keikasta juurikaan mitään irti. Kyllähän sen nyt toki kivuttomasti katsoi, mutta levynostopuuhiin ei syntynyt pakottavaa tarvetta. Ainakaan nyt. Nurmikolta tuli seurattua vielä Left for Dead, kunnes marssin takaisin pikkulavan edustalle. Siellä soittaneen Rikoslain aikana nähtiin kitaran hajottamista lavalle ja viuhahteluakin. Munamaisterin taltuttamiseksi tarvittiin kolme järkkäriä. Eikä se ollut edes Orpi, tuo maankuulu ekshibitionisti, joka vaikuttaisi olevan nakuilustaan huolimatta hyvinkin säyseä tyyppi. Tänä vuonna miehellä tosin taisivat pysyä housut jalassa lähes koko Puntalan ajan. Ainakaan en nähnyt miehen pakaroita. Niin, olihan Rikoslaki ihan hyvä, vaikka ei suuria yllätyksiä tarjonnutkaan noin musiikillisessa mielessä. Enpä tosin niitä odottanutkaan.

Sotatilan näin edellisen kerran jo vuonna 2008, enkä ollut tuolloin kuullut yhtäkään bändin levyttämää biisiä. Sen jälkeen niitä on tullut lisääkin ja Suomessakin on heitetty joitakin keikkoja, vaikkakaan se ei olekaan ihan jokapäiväistä bändin enemmistön pitäessä majapaikkaansa ulkomailla. En kyllä muistanut, että yhtye on näin kova. Vähän toisenlainen ilmestys oli sitten soittanut Järjestyshäiriö. Kyseessähän ei ole se teinirokkiviritys, vaan aito ja alkuperäinen Järjestyshäiriö 80-luvun alun Tampereelta (tosin kuulemma Porissakin oli samanniminen bändi). Kuinkahan moni teinipunkki ehti innostua suosikkiyhtyeensä buukkauksesta Puntalaan? Bändin ainoat äänitykset julkaistiin pari vuotta sitten, mutta tämä taisi olla yhtyeen ensimmäinen keikka ikinä? Liki 30 vuodessa pojista oli ehtinyt kasvaa miehiä (ainakin oletettavasti), mutta vokalisti edusti nuorempaa polvea. En ole totta puhuakseni kuunnellut sitä seiskatuumaista juurikaan ostohetken jälkeen, mutta olihan setissä paljon sellaista tavaraa mitä ei sillä lärpäkkeellä ollut. Ja toki myös Riistettyjenkin tutuksi tekemään materiaalia, jota saatiin tulkitsemaan Riistettyjen Lazze, joka oli kyllä vieraillut lavalla jo Sotatilan keikalla. Koskahan miehen pääbändi aktivoituu julkaisemaan uutta materiaalia?

Turkulainen 1981 sai anarkohenkisen, melodisen punkkinsa kanssa ottaa päälavan seuraavaksi haltuunsa. Missään en ollut ehtinyt nähdä bändiä, joten kyllähän sen katselin oikein kernaasti. Mutta keikka tuntui tolkuttoman lyhyeltä, jolloin se loppui ennen kuin se oli ehtinyt kunnolla alkaakaan. Petturin palkkakin kolisi, mutta jäi selvästi kakkoseksi päälavalla seuraavaksi esiintyneelle orkesterille. Kuten jäi oikeastaan suurin osa muistakin bändeistä.

Kolumbialainen Polikarpa y Sus Viciosas tarjosi jymy-yllätyksen ja tuli täysin puskista. Ei jessus mikä intensiteetti ja miten vihaisia naisia lavalla oli laittamassa Puntalaa ojennukseen. Ennen keikkaa en ostanut bändin tytöiltä levyä, mikä oli näin jälkikäteen ajateltuna kuningasluokan moka. Keikan loppuun mennessä olivat levyrahat jo loppuneet muuhun Etelä-Amerikan -kamaan (Lobotomiaan ja Ratos de Porãoon), joten jäi ostamatta. Oli nimittäin aika kova keikka. Keikassa tosin vaan ärsytti vähän se ”kuvaajatyyppi”, joka kikkaili taskukameransa kanssa lavalla minkä ehti. Jossain vaiheessa mies ryhtyi taustalaulajaksi, mutta eipä siitäkään juuri mitään tullut.

Belgrado

Valse Tristesta diggailen kovastikin, mutta edellisestä näkemisestä keikalla oli kulunut jo kaksi vuotta. Kokoonpanokin oli ehtinyt siinä välissä joutua takuukorjaukseen, ja jäinkin miettimään oliko Porin Thrashwaxfesteillä muita VT-jäseniä kuin Mikko ja Wasky? No, se on kaiketi ihan sama millä kokoonpanolla VT vetää kun nykyiselläkin kokoonpanolla homma tuntuu toimivan mallikkaasti ja kunhan idioottikaksoset pysyvät ruorissa. Järjetöntä koohotustahan se taas oli, jonka seuraaminen oli mukavaa hommaa. Belgradon olin taas nähnyt Suistolla aloitusklubilla, joten osasin odottaa tältäkin keikalta paljon. Kyllähän se ne odotukset lunasti ja laulaja oli ihana. Puntalassa saisi puolestani olla enemmänkin post-punkkia, kun Belgrado taisi olla tämän vuoden ainoa sitä edustava yhtye. Viime vuonna ei tainnut olla senkään vertaa?

Kohu-63 kiinnosti, mutta en nyt jaksanut keskittyä siihen kun päättymättömässä keikkakalenterissani oli jo merkitty päivä jolloin Kohut näkisi uudestaan. Sen sijaan Antisect oli pakkokatsottava. Yhtye kaiketi soitti ensimmäisen virallisen keikkansa 25 vuoteen, joten tätä oli moni odottanut, useimmiten pelonsekaisin tuntein. Soittaisiko Antisect kaikki muut bändit suohon vai kusta lorottaisiko se oman perintönsä päälle? Loppujen lopuksi crustpioneeri ei tehnyt kumpaakaan, mutta se oli yllättävänkin kova! Huomasin ottavani jopa pari juoksuaskelta kun huomasin Antisectin aloittavan settinsä. Neuroottisten Pelimannien aikana tanssijalka hieman väpätti, mutta Angelic Upstartsista en ole koskaan sen pahemmin perustanut, joten seurasin keikkaa vain oletettuun puoliväliinsä asti ja lähdin Hämeenlinnaan vetämään unta palloon.

Lopputiivistelmänä mainittakoon, että yllättävän kovia keikkoja tuli yllättäviltäkin suunnilta, rahaa paloi levyihin liiankin kanssa ja tuttuja näkyi sen verta paljon, ettei juuri kenenkään kanssa ehtinyt turista kovinkaan pitkiä toveja kerrallaan. Mutta kiitokset jälleen kerran järjestäjille, vaikka keisari Koivuluoma voisi ensi vuodeksi skarpata ja opetella hallitsemaan sekä aikaa että säätä paremmin. Ensiksi mainittu nimittäin kului taas liian reippaasti.

[flickrfeed photoset=72157627272303277]