Avainsana-arkisto: Belle & Sebastian

Sadepäivän blues – Mark Lanegan Nosturissa

Mark Lanegan on ollut monessa mukana sooloprojektiensa lisäksi. Jotkut tuntevat hänet grunge-yhtye Screaming Treesistä, toiset Queens Of The Stone Agestä, kolmannet yhteistyöstä Belle & Sebastian -vokalisti Isobel Campbellin kanssa, ja neljänsien päässä kilahtaa kello kun mainitaan Soulsavers tai The Gutter Twins. Yhtä kaikki, sateinen ja synkkä maanantai-ilta oli ajanut ihmiset sisätiloihin ja Nosturi oli tupaten täynnä.

Missasin lämppäri Meadow Islandin, ja paikalle tullessani lavalla odottaneet kaksi mikrofonitelinettä osasivat kertoa, että luvassa olisi varsin riisuttu kokoonpano. Lähes ajallaan pimeälle lavalle saapui illan tähti ja toinen mies akustisen kitaran kanssa, jonka Lanegan myöhemmin, ainoassa välispiikissään, esitteli Dave Rosseriksi. Esitys lähti käyntiin hieman hapuilevasti soololevy ”Bubblegumin” avausraidalla When Your Number Isn’t Up, ja ”Field Songs” -levyn One Way Streetillä. Soitto ja laulu alkoivat lämmetä kolmantena tulleen No Easy Addictionin kohdalla.

Setin runko muodostui soololevyjen sävellyksistä, ja lisäksi kuultiin ainakin kaksi Screaming Trees –lainaa, yksi Soulsavers–kappale ja encoren lopuksi esitetty QOTSAn Hangin’ Tree. Joku puhui myös Pink Floyd –coverista, mutta jos sellainen laulettiin, se meni uneksiessa ohi. Unelias oli myös yleisö, joka keskittyi parin minuutin välein vaihtamaan painon jalalta toiselle, mutta jaksoi taputtaa kappaleiden välissä.

Reilun tunnin kestäneen esityksen ei ollut tarkoituskaan tarjota sirkustemppuja, vaan polttopisteessä oli Laneganin raspinen baritoni. Ensimmäinen ajatus on, että miten poissaolevasta ja hieman flegmaattisen oloisesta miehestä voi lähteä niin uskomaton ääni. Kun tästä ihmettelystä pääsee yli, vahvistuu mielikuva miehestä, joka on kokenut paljon ja kulkenut muistakin kuin pääovista, mutta ei kadu hetkeäkään. Ja miksi katua, jos muistot ja kokemukset kiteytyvät hienoiksi kappaleiksi, ja niitä voi esittää maailmojasyleilevällä äänellä. Blues on ilo, vaikka sitten ilman hymyä.

Belle & Sebastian myös Tavastialle

Skotlannissa 1996 perustettu indie pop -yhtye Belle and Sebastian nähdään Suomessa Ruisrockin ohella myös omalla klubikeikallaan. Ensimmäistä kertaa maahamme saapuva indiepop-genren tärkeimpiin kokoonpanoihin lukeutuva bändi nousee Tavastian lavalle maanantaina 12. heinäkuuta. Belle and Sebastian nousee lavalle myös Turun Ruisrockissasunnuntaina 11. heinäkuuta, päivää Tavastian konserttia.

Belle & Sebastian (sco)
Tavstia, Helsinki 12.7.2010
Liput myyntiin ma 17.5.2010 klo 9.00. Ennakko Tiketistä 35 e +mahd. toimituskulut

www.belleandsebastian.com
www.myspace.com/thebandbelleandsebastian
www.fullsteamagency.com