Avainsana-arkisto: Before The Dawn

Saukkonen päästi päiviltään kaikki nykyiset bändinsä

Neljäntoista vuoden ja 7 menestyneen albumin jälkeen Tuomas Saukkonen on päättänyt laittaa pisteen Before The Dawnin tarulle, samoin kuin muillekin aktiivisille projekteilleen Black Sun Aeon, Dawn Of Solace ja RoutaSielu. Nykymuotoiset projektit nähdään lavalla viimeisen kerran 23. helmikuuta, jolloin Before The Dawn, Black Sun Aeon ja RoutaSielu esiintyvät Lahden Finlandia-klubilla.

Laakereilleen ei multi-instrumentalisti aio kuitenkaan jäädä lepäämään, vaan keskittää jatkossa energiansa uuteen Wolfheart-projektiin, jonka on tarkoitus yhdistää Before The Dawnin melodinen death metal Black Sun Aeonin raskaaseen ja eeppiseen äänimaailmaan. Antaakseen konkreettisempaa näyttöä miltä tuleva bändi kuulostaa, Saukkonen on ladannut ensimmäisen trailerin uudesta bändistä YouTubeen.

[youtube url=9FFgrbFVyrw]

www.facebook.com/WolfheartRealm

Before The Dawn – Rise of the Phoenix

Lahtikaupungin melometallihirmu Tuomas Saukkonen jaksaa välillä keskittyä muutosten koettelemaan Before the Dawniinkin. Jossain vaiheessa ilmoitettiin Lars Eikindin lähteneen bändistä ja Before the Dawnin karsivan goottiteräänsä. Melko paljon on tapahtunut auringon alla sen jälkeen, kun Before the Dawn vasta reilu vuosi sitten julkaisi edellisen studioplättynsä. Vai onko sittenkään?

Ilman Eikindiä toimiva Before The Dawn on kuin rusinaton maksalaatikko; toiset nauttivat maksalaatikkonsa vain ja ainoastaan rusinoiden (ja ehkä puolukkahillon) kera, toiset taas pitivät rusinoita kynnyskysymyksenä maksalaatikon diggailulle. Jotkut taas inhoavat maksalaatikkoa, joten heille Eikindin puuttuminen on luonnollisesti yksi ja hailee. En totta puhuen itse kiinnittänyt ensimmäisillä kuuntelukerroilla edes huomiota Eikindin läsnäolon puutteeseen, vaikka kieltämättä nyt vain Saukkosen örinän varassa kulkeva ”Rise of the Phoenix” on vokaaliosastolaan hieman yksiulotteinen. Toinen muutos liittyy ”goottivaikutteiden” tiputtamiseen. Before The Dawn kuulosti kyllä aluksi ihan vain Before The Dawnilta, mutten toisaalta muista bändin levyillä olleen niin selkeästi Throne Of Icen kaltaisia, melodeathiin kallellaan olevia suoraviivaisempia vetoja.

Tavallaan ”Rise of the Phoenix” kuulostaa hieman laimennetulta Before The Dawnilta, mutta toisaalta levy kuulostaa siltä mitä pitääkin. Saukkonen ainakin todistaa osaavansa laadukkaan melodeathin vääntämisen ja tietty sen vanhan tosiasian, ettei sota yhtä miestä kaipaa. Ja muistellaanpa sitten vielä niitä aikoja, jolloin Eikind ei vielä edes ollut bändissä. Nyt ollaan jälleen hieman lähempänä 2000-luvun alun meininkejä, vaikka samalla Before The Dawn on liihotellut eteenpäin.

[youtube url=uYfZa1gaWZw]

Tuska Open Air 2007, lauantai

Tyypilliseen tapaani nukuin lauantaina pommiin ja majoitustilojen suuresta vieraanvaraisuudesta huolimatta, en jostain syystä vain tajunnut käyttää tietokonetta saadakseni Misery Indexin kiertuemanagerin yhteystietoja, joten haastiksen mahdollisuus hiekottui siinä samalla. Olen pahoillani. Aamiaisen ja bissen jälkeen pärähdimme festarialueelle kuulemaan kuitenkin orkesterin päivänavaus-keikan tahteja ja kylläpä ne tahdit olivatkin sitten räväkät. Misery Index paahtoi menemään grindiaan 110 lasissa ekan esiintyjän vaikeasta asemasta huolimatta, eikä esityksestä puuttunut energiaa. Yleisö vastasi haasteeseen mainiosti ja aamu saatiin avattua erinomaisella vedolla pärinää ja pauketta.

Päivän seuraava ja aika paljon myös odotettu esitys tulisi olemaan lahtelaisen Before The Dawnin käsialaa ja jotenkin ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Tiesin bändin olevan kovassa livekunnossa ja kyseinen Tuskan toiseksi suurimmalle lavalla osoitettu keikka oli hyvä osoitus sen pitkään jatkuneen työn tuloksellisuudesta, mitä nokkamies Saukkonen on jaksanut bändinsä eteen tehdä. Alusta alkaen BtD tuuttasi hittimateriaalia melkein täydelle, ja koko ajan täyttyvälle, Sue-teltalle ja vain tyhmä olisi kuvitellut, ettei olisi juuri sillä hetkellä todistamassa erittäin hyvää livevetoa. Bändi tuuttasi settinsä vähäisillä spiikeillä läpi ja tunnelma oli koko vedon ajan katossa, jopa niin katossa, ettei yleisö suostunut antamaan encoren suhteen periksi, vaikka juontaja ilmoitti bändin ajan loppuneen. Järjetön vastalauseiden tulva palkittiin ja orkesteri palasi vielä kerran lavalla repäisemään keikan päätösbiisin ja homma oli kunniakkaasti pulkassa. Tältä orkesterilta on lupa odottaa vielä paljon.

Koska seuraavat esityksille varatut ajat pitivät sisällään Painin, Thunderstonen ja Insomniumin, katsoin parhaaksi lähteä etsimään festaritunnelmaa myös backstagen puolelta. Kuriositeettina vilkaisin ohikiitävän hetken Painia ja se oli juuri sitä mitä kuvittelinkin: Peter Tägtgrenin pophevi-pumppu veti biisejään ihan mukavalla showlla varustettuna mutta orkesterin musiikilliset ansiot ovat itselleni erittäin kyseenalaiset. Bäkkärin meininki oli tälläkin kertaa sitä mitä aina; miniatyyri-festarit omassa karsinassaan sekä muutamia paikkoja rauhoittua suurimmista ihmismassoista. Joitain televisioraporttien tekoja myös noteerasin alueelta mutta niiden funktio jäi epäselväksi, ilmeisesti kyseessä oli jotain maksullisten kanavien ohjelmien tekoa joissa festaria esiteltäisiin artistihaastattelujen ohessa.

Rämmittyäni takaisin varsinaiselle esiintymisalueelle, totesin kävijämäärän olevan varmaan tänä päivänä huipussaan, koska porukkaa oli kuin pipoa ja liikkuminen kävi paikka paikoin jo tukalaksi. Odottelin hetken hevilegenda WASPin aloittamista ja kohta pitkä odotus palkittiin. Tätä spektaakkelia olin odottanut jo pienen ikuisuuden ja viimeinkin joistain epäonnistuneista yrityksistä huolimatta tulisi viimeinkin orkesteri nähdyksi. Blackien päälliköimä bändi avasi komeasti ”On Your Knees” -kipaleella. Tästä eteenpäin keikka oli yhtä juhlaa ja ilotulitusta, koska ennen kun edes ehdin seuraavaa hittiä toivoa, oli Blackie kumppaneineen jo askeleen edellä ja painoi menemään minkä kerkesi. Keikka ei tarjonnut yhtään yllätystä mutta silti siinä oli vain yksi vika: se oli nimittäin liian lyhyt! Ja vaikka hieman olinkin arvelevainen sen suhteen, kuinka orkesteri tulisi täyttäneeksi vaativat toiveeni ilman Chris Holmesia, ei ensitahtien jälkeen asiaa tullut enää edes ajatelleeksi; WASP oli selkeä bändi ja homma toimi aivan penteleen hienosti, loistava keikka.

Koska WASPin veto oli niin hengästyttävä, jäi seuraava esiintymisslotti väliin ja päätin panostaa jäljellä olevat paukut sitten vuorossa olevaan Isisiin. Jos tälle keikalle olisi tullut jostain hepatuksesta, olisi fiilis saattanut olla väärä ja näin hienon bändin livevetoa en halunnut suolata millään välimallin bändikokemuksella etukäteen. Epäilyistä huolimatta oli peli selvä lähes alusta lähtien, Isis toimii myös isolla lavalla ulkoilmassa, ei epäilystäkään. Pumppu veti äänivallia muistuttavaa mateluaan todella hienosti ja keikka tuntui enemmän hienolta audiovisuaaliselta kokemukselta minimalistisesta lavaesiintymisestä huolimatta, kun miltään tyypilliseltä keikalta, tai ainakaan hevikeikalta. Totaalinen keskittyminen bändin olemiseen lavalla ja tuottamaan äänimassaan sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä, eikä biiseissä tuntunut olevan enää selkeitä alkuja saati loppuja, koko hieman yli tunnin pläjäys tiivistyy sanaan kokemus.

Loistavan Isisin jälkeen oli jopa illan päätösbändillä Emperorilla vaikeuksia astua lavalla, koska oman arvostelukykyni täysin menettäneenä jätin jo totaalisen huomioimatta sen ja Isisin välillä olevat bändit. Odotin toki Emperoria yhtenä festarin tärkeimmistä esiintyjistä, mutta valitettavasti kontrasti fiilisten välillä oli aivan liian suuri. Ihsahnin liian suuret nahkahousut ja Tero Vaara korkeudella oleva kitara yhdistelmä ei parantanut tilannetta ja fiilikseen pääseminen oli lievän huvittuneisuuden vallitessa vaikeaa. Myöskään muu Emperorin miehistö ei auttanut asiaa elämällä tilanteessa kun punkki paskassa, enkä sitten pystynyt pääsemään juuri yhtään tunnelmaan. Soundit eivät vakuuttaneet ja menevästä musiikista huolimatta lavaesiintyminen oli notkeaa kun norsunpoikasella, joten yleisfiilis keikasta jäi latteaksi. Emperor soitti kyllä hyviä biisejä mutta kun oli itse ns. ”väärällä jalalla” liikkeellä niin ei voi mitään, kehnohko keikka. Emperorin puolustukseksi voin kyllä todeta, että olen varmaan about yksin mielipiteeni kanssa, mutta mistä vinkkelistä katsottuna hyvänsä on ainakin minun vaikea löytää niitä Emperor-laseja läpikatseltavaksi, mitkä saisivat noin aneemisen lavameiningin rokkaamaan.

Before The Dawn – Deadlight

Tuomas Saukkonen on ehtinyt elämäntyönsä, Before The Dawnin, kanssa neljänteen kokopitkään albumiinsa ja odotukset ovat jo listasijoituksen saaneen sinkkulohkaisu Deadsongin vuoksi kovat tälle ”näytön paikka” –albumille. Saukkosen tehtailema eeppisvaikutteinen alakulo-metalli (kutsuttakoon tätä vaikka siksi, koska mies itse on kuulemma kyllästynyt gootti-ilmaukseen musiikistaan) on tälläkin kiekolla pomminvarmaa jälkeä mutta erona aiempiin tuotoksiin, on kokonaisvaikutelma eheämpi ja toimivampi kuin koskaan; kiitos parhaan ja monipuolisimman biisimateriaalin tähän mennessä sekä tuotantokynän selkeän teroittumisen. Syynä voi myös olla vastuun osittainen jakautuminen soittopuolella, eli bändiintyminen ja entistä paremmin hyödynnetyt bändin sisäiset lauluresurssit, mutta yhtä kaikki, lopputulos vakuuttaa.

Deadlight starttaa Dawn-tuotantoon nähden aika tyräkällä Wrathilla, mikä piiskaavine thrash-vaikutteisine riffeineen ja komppeineen ei ole aivan napakymppi mutta toimii avausraitana mukavasti. Jos tälle rintamalle lähdetään, olisi syytä pistää vähän enemmän peliin riffien mielikuvituksellisuudessa, nämä perusjutut on nimittäin kuultu niin monen monituista kertaa. Kakkosbiisi Faithless onkin sitten pomminvarma hitti, edustaa Dawnia parhaimillaan ja takuulla yksi bändin historian parhaista biiseistä. Tästä eteenpäin Deadlight jatkaa hyvinkin Btd:n kuuloisilla mutta tähän asti Dawnin mielikuvituksellisimmilla biiseillään eteenpäin tuoden perusbiisirakenteisiin koko ajan jotain mielenkiintoista ja tarjoten hyvissä määrin vaihtelua sekä koukkuja levyn loppuun asti. Ainoastaan Star of Fire -raita jää muun vahvan materiaalin varjoon turhempana ja tylsänä renkutuksena, mutta siellä sekin sopassa menee muita kauhoessa. Myös päätösraita on hieman ajatuksia herättävä naisvokalisointinsa vuoksi, koska tämä muuten kelpo tekele saa keskinkertaisen leiman ei-niin-vahvoista lauluistaan. Selvästi perus-hyvän mutta liian kypsymättömän äänen omaava Katja Vauhkonen rykäisee vielä semihuonosti lausutulla englannillaan päälle liimatun kuuloisen suorituksen ja tuo pienen epämukavuuden kalskahduksen mukanaan.

Deadlight on sekä paras että eniten kulutusta kestävä bändin albumi tähän mennessä ja Saukkonen on selvästi löytänyt lisämausteita perus biisintekokaavaansa sen ollessa tervetullutta. Toki hänen maneerinsa ovat edelleen läsnä mutta nyt niitä osataan jo varioida ja jemmata paremmin, mikä tekee tästä peruskalliosta enemmän vahvuuden kuin heikkouden.

Before The Dawn – The Ghost

Tuomas Saukkosen nykyinen soolo- ja entinen bändiprojekti sekä johtotähti Before The Dawn on ehtinyt jo kolmenteen kokopitkään julkaisuunsa, joka kantaa aavemaisesti nimeä ”The Ghost”. BtD jatkaa musiikillisesti melko tutuilla linjoilla tarjoten meille reipasta ja melodista goottimetallia raskaiden kitaroiden, syntikoiden sekä murhaavien örinä- että tyylikkäiden puhtaiden vokaalien höystämänä, mutta tällä kertaa yhtye on raskaampi kuin koskaan ja siirappiset herkistelyt voidaan unohtaa.

BtD:lla on aina ollut kova taso tuotannon sekä sävellyksien suhteen, eikä tämänkertainenkaan tuotos tuo poikkeusta sääntöön ja tällä kertaa Saukkonen on hoitanut kaiken niin soittamisen, kuin tuottamisenkin käytännöllisesti katsoen itse. Joitain vierailijoita kuitenkin mahtuu mukaan molemmille sektoreille, joista tärkeimpänä mainittakoon puhtaat vokaalit upeasti hoitava Lars Eikind, mutta sävellykseltään levy on Saukkosen käsialaa ja tämä kuuluu läpi niin hyvässä kuin ei niin hyvässäkin. Dawnin/Saukkosen perisynti, itseääntoistavat sointukulut ja rytmitysideat kuuluvat tälläkin levyllä ja tuntuu että pieni lisä itsekritiikkiin tai/ja ulkopuolinen sensori olisi ollut sävellysvaiheessa ihan aiheellinen, koska pieni lisä objektiivisuuteen olisi voinut nostaa tämänkin rieskan seuraavalle tasolle Dawnin kehityskaaressa. Nyt saamme nauttia kovatasoisesta mutta dawnin mittakaavassa tyypillisestä levystä jo kolmatta kertaa, tämän kuitenkin tarkoittaessa juuri sitä mitä tämän musiikkityylin ja Dawnin fanit siltä odottavatkin.

Mielenkiinnolla jään odottamaan josko seuraava BtD-tuotanto veisi bändin sen viimeisen ja ratkaisevan askeleen eteenpäin, mikä olisi viimeistään portti lopulliseen läpimurtoon, mitä tässä genressä voi saavuttaa. Kyllä The Ghostkin voi olla se levy, mikä huomioidaan ns. isosti mutta sanoisin, että joku viimeinen puristus tähän vielä vaaditaan jotta helvetin portit lopullisesti aukeavat.

Dawn Of Solace – The Darkness

Tuomas Saukkosen soolo/sivuprojekti DoS on hänen soolo/pääprojektinsa Before the Dawnin synkempi pikkuveli, jonka todennäköinen varhaiselinympäristö on ollut Saukkosen alitajunnan surullisempi ja synkempi kellari. Tämä projekti on hautunut BtD:n idin ja superegon paineessa, hakien muotoaan kaikesta siitä, mitä herra ei ole voinut tai kyennyt laskemaan itsestään ulos ennen kuin Solacen oma ego on ollut riittävän vahva murtautumaan ulos kellarin syövereistä.

Solacen musiikillinen linja on sointukuluiltaan tuttua Before the Dawn-tyylistä goottimetallia mutta tällä kertaa tempo on puolittu ja musiikki on viipyilevää sekä maalailevaa, siinä missä Dawn on reipas ja suoraansanova. Myös sana doom voidaan yhdistää tähän musiikilliseen maalaukseen, joka on selkeästi enemmän yksi suuri kokonaisuus kuin yhdenkään yksittäisen kappaleen esitys.

Onko reilua sitten verrata suoraan tätä BtD:iin, mikä on kuitenkin ihan eri bändi? On: molemmat ovat lähtöisin samasta ihmisestä sekä ovat selvästi samaa laumaa toisen ollessa vain tumma ja tämän musta lammas.

The Darkness kuuluu julkaisuna ehdottomasti Suomen gootti/doom-metallin eliittiin täydellisesti onnistuneen tunnelman ja kokonaisuutensa ansiosta, johon en ole vielä parin-kolmenkymmenen soittokerrankaan jälkeen onnistunut kyllästymään.