Avainsana-arkisto: Become A Threat

Metalliaurinko 8

Metalliauringon järjestäminen ei ollut tänä vuonna erityisen helppoa puuhaa järjestäjille. Harjavallan koulurannalla saatiin kuitenkin kuunnella hardcorea ja hieman melodisempaakin punkkia, vaikka lopulta alueella ei ollutkaan edes ruokakojua ja molemmat ulkomaanvahvistukset (Cold Existence ja In Blood We Trust) tipahtivat ohjelmasta pois. No, itse en kokenut henkilökohtaisesti mitään menettäneeni ulkomaalaisbändien jäätyä väliin, vaikka noin kuriositeetteina ne olisi voinut katsastaakin. Festivaalikokemus oli hemmetin hyvä ilmankin.

Koko aamupäivän Venomin nykytuotantoa (pattu mitä viskaa!) kuunneltuni matkasin taas Harhavaltaan. Hetken aikaa ehdin alueella vain hengailla ja särpiä virvokkeita, kun mölyäminen alkoi. Lappeenrantalainen 53 Stabwounds sai olla auringonpaisteisen päivän aloitusbändi. Keikka oli oikein hyvä ja Ulla hyvä vokalisti. Keikka herätti hieman ajatuksiakin; jäin miettimään naisten vähyyttä bändien keulilla, kun musiikki on vähänkin aggressiivisempaa. Ison lavan korkannut, ”Suomen New Yorkista” eli Raumalta lennähtänyt Last Weekend Mistake oli itselleni täysin uusi nimi. Tai kyllähän meitsi punkkia odotti, ja sitähän sieltä sitten tulikin. Ihan menevää meininkiähän raumalaiset esittivät, mitä nyt bändi näytti orvolta isolla lavalla kun vähäinen yleisökin seisoi lavasta melko kaukana. Nimi korvan taakse.

Become a Threat oli aikas kova. Joudun tunnustamaan, ettei alkusyksyllä julkaistu pitkäsoittolevy ole ollut järin aktiivisessa kuuntelussa, mutta livenä bändi moukaroi erityisen vakuuttavasti. Melodisempaa punkkia esittänyttä One Hidden Framea päädyin lähinnä seuraamaan kaljateltasta käsin, mutta End Beginsin keikka piti katsoa. Edellisen näkemisen ja tämän keikan välillä on julkaistu ”One Step Forward, A Lifetime Back” -levykin, ja se on soinut taloudessani useammin kuin BAT:n präiskäle.

No Second Thought puolestaan alkaa olemaan ilmeisesti jo jonkinlaisessa noususuhdanteessa. Porilaiskvartetti oli Ratfacen ohella ainoa bändi, joka elämöi koulurannassa viime vuonnakin. Nyt vaan bändi oli isommalla lavalla, mikä tosin tuntui hieman ylimitoitetulta. Ehkäpä NST olisi potkinut paremmin yleisöään lähempänä?  Enemyblood oli kovempi kuin Beartown Hardcorefesteillä. Onkohan kyse sitten kehittymisestä, mutta tällä bändillä groove tuntui olevan jyräävämpi kuin Metalliauringon muilla bändeillä. Enemyblood tarttui kuin hyttyset omiin kinttuihini, joten pitää olla varuillaan jos bändi jotain jossain vaiheessa julkaisee.

Jukka Kiesi kaljateltassa taitaa muodostua Metalliauringossa traditioksi, vaikkei tämä ole siellä tainnut soitella vielä kovinkaan montaa kertaa putkeen? Helppohan siinä on mukana laulaa ”väistä ko mie ryyppään” tai ”suomalaiset on arkoja narkkaamaan”. Itse tosin jätin laulamiset väliin, kun siinä olisi tullut kaikille paha mieli. En myöskään jäänyt seuraamaan koko settiä, mutta kuulin kauempaa että ainakin Irwin Goodmanin Ei tippa tapa tuli coverina. Sinänsä ironinen veto, kun Kiesin biiseissä tippa kyllä tappaa.

Ihme kyllä, tämä oli ihan ensimmäinen kerta kun näin Boltin lauteilla. Olen jotenkin onnistunut väistämään bändin keikat melko tehokkaasti, mutta olihan tämä nyt odotuksen arvoista. Varsinkin ”Behind Obstacles Lies the Truth” -levyn biisit olivat komeaa kuultavaa. Boltin jälkeen tulikin sitten vesisade, joka kasteli hämähäkit ja urpot. Sade ei tosin osunut kuin vain Jaakko & Jayn (eli suomalaisittain ”Jaska ja Jei”) ajaksi. Se olikin sitten ainoa bändi, jota en katsonut. Tai näin minä yhden biisin, kun tulin ihan setin loppuvaiheilla takaisin porttien sisäpuolelle. Part Time Killer tuli sentään tsekattua, vaikka uusi levy oli lähtenyt matkaani kauan etsimäni Rytmihäiriö/Chaosbreed-splitin kanssa vasta varttia ennen keikkaa.

Ratface taas oli oma itsensä. Viime vuoden raportissa ihmettelin yhtyeen sijoittamista pienelle lavalle, mutta se olikin perustellumpaa nyt kun seurasin touhuja lähempää. Eihän tuota saunakillazien touhuja voi kutsua oikein muuksi kuin välittömiksi? Bileet olivat noin yleisesti ottaen muutenkin jo hyvässä vauhdissa, jolloin Ratfacen keikka sijoittui juurikin oikeaan hetkeen. Aurinko laski ja yleisön kollektiivinen humalatila nousi. Ja kyllähän siellä taas kikkeli vilahti, vaikkakaan tällä kertaa se ei kuulunut yhdellekään bändiläiselle.

Ja tässä vaiheessa alkoi taas sataa, nimittäin Gambinaa. Rytmihäiriötä en ihan odottanut Metalliauringon pääesiintyjäksi, mutten valita. Ohjelmisto rakentui pääasiassa uudemmista biiseistä, kuten Aaveenpäästä. Kontrasti uuden ja vanhan tuotannon välillä on melkoinen, joten menoa tasapainottivat pari vanhempaakin biisiä. Perjantaina juostiin on kuultu nyky-Rytmiksen keikoilla muistaakseni aiemminkin, mutta Raaka ja tolkuton verityö taisi olla vähän harvinaisempi veto. Olin valmis tarjoamaan Unelle Pectus-pastilleja, mutten sitten viitsinyt kun lauluhommat olisivat vain turhaan siitä kärsineet. Sitä odottamaani Rytmihäiriöfani-ryntäystä ei näkynyt. Näkemäni Rytmihäiriö-paidatkin sai laskea yhden käden sormilla.

Nyt harmitti lähinnä vanhakantaisemman hardcoren puute, viime vuonna sentään oli Riistetyt ja Appendix (jotka eivät tosin jengiä pahemmin kiinnostaneet). Ei lineup olisi yhtään kärsinyt, jos esiintymään olisi saatu vaikkapa Ydinperhe tai vastaavanlainen bändi. Monipuolisuus on jees, vaikka tässäkään kattauksessa ei ollut ensimmäistäkään huonoa vetoa. Yleisöä vaan olisi mahtunut paikalle hieman enemmänkin. Fiilistä oikeastaan laskivat vain sadekuuro ja hyttyset. Yritin lisätä tähän raportin loppuun kahta tai kolmea suosikkiani, mutta päätin luopua ajatuksesta. Listaaminen olisi ollut liian hankalaa ja sitä paitsi turhaa. Ehkä Ratface oli kuitenkin kovin.

Jos nyt pitäisi miettiä osallistumista mahdolliseen yhdeksänteen Metalliaurinkoon, ei tarvitsisi kauaa miettiä. Paikalla ollaan kuin peräpukama, olettaen että järjestävällä taholla vielä on intoa järjestää tämmöiset kinkerit.

Metalliauringon kuvasatoa täällä.

Mahdotonta menoa – Become A Threat

Become A Threat piti alunperin olla projekti, mutta pikkuhiljaa kännihuumoribeatdown-idean päälle alettiin lapioida multaa. Kuitenkin samalla kirkastui kuva siitä mitä on luvassa. Sami Halmeen ja Antti Malisen yhteistyönä lähtenyt projekti on jo nyt asettautunut täysipäiväiseksi bändiksi soittajien muiden bändien rinnalle.

Full House Recordsin kautta julkaistun Method in this madness -esikoislevyn tiimoilta Sami kommentoi Become A Threatin tuotosta.

Miten ja miksi Become A Threat perustettiin?

BECOME A THREAT syntyi projektiluontoisesti Antti Malisen (kitara – St.Hood, DMT) ja minun (Sami Halme – laulu -St.Hood) pitkään hautuneesta humalaideasta ja saavutti lopullisen muotonsa Antin tehtyä muutaman biisin ja Arttu Hartikaisen (rummut – Cutdown, DMT) mukaantulon tuloksena. Jukka Nykänen (kitara – DMT, Bolt) kuuli myös Antin tekemät biisiraakileet ja innostui sen verran hommasta, että lähti hommaan mukaan. Aluksihan tämän koko homma piti olla pelkkä projekti, mutta siinä vaiheessa kun biisit valmistuivat, oli kaikille selvää, että ihan täyspäiväinen bändi tästä tulee muiden meidän bändien rinnalle. Sami Hämäläinen (Cutdown, Black Betsy) on mukana uusimpana tulokkaana basson varressa!

Miten musiikkityylinne muotoutui?

Tarkoitus oli aluksi tehdä projektimielessä huumori/känni-beatdown seiskatuumainen, mutta kun biisejä sitten alettiin selvin päin väsäämään, niin se idea haudattiin heti alkumetreillä… eikä huumorikentällä oikein millään voi tehdä asioita paremmin kuin Ratface. Eikä kukaan meistä ole lähellekään yhtä hauska kuin Ratfacen kaverit…

Sitä paitsi kiinnostus vei sanoituksellisesti koko ajan enemmän ja enemmän poliittiselle/yhteiskunnalliselle puolelle tarkastelemaan asioita ja luultavasti tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Suurimmat musiikilliset vaikutteet tulivat 90-luvun NY/Cleveland-soundista, mutta tietyn kaavan mukaan ei mitään alettu väkisin vääntämään. Tottakai myös meidän kaikkien muut aikaisemmat ja nykyiset bändit myös vaikuttivat paljon lopputulokseen.

Miksi nimi Become A Threat?

Nimi oli jo valmiina biisin nimenä, joten kaiken pähkäilyn jälkeen päädyimme yhdessä siihen nimeen. Kyseisen biisin sanoitukset kuvastaa hyvin tätä bändiä ja sama teema kulkee myös monien muiden biisien sanoitusten takana.

Sanoituksellisesti biiseissä tartutaan yhteiskunnan epäkohtiin ja idiotismiin sekä ihmisten tapoihin uskoa liikaa näkemäänsä tai kuulemaansa sekä helppouskoisuuteen jokapäiväisessä elämässä tulla johdetuksi harhaan. Monen kappaleen takana on henkilökohtainen tarina ja ikävät kasvot.

Kertoisitteko hieman taustoja jokaisesta debyyttilevynne Method in this madnessin kappaleesta?

METHOD IN THIS MADNESS kertoo tarinoita maailman, uskontojen, ihmisten ja ideologioiden mahdottomuuksista. Valmiita ratkaisuja ei ole, mitään ei saa ilman uhrautumista ja maailma muutenkin tuntuu olevan tuhoon tuomittu ihmisten käsissä. Ideologioista vapaata ajattelua ei ole eikä sellaista edes hyväksyttäisi ilman jonkinlaisia sääntöjä ja rajoitteita. Ihmiset ajelehtivat edestakaisin epätietoisina ja helppouskoisina auktoriteettikammoisina tai auktoriteettien edessä niellen kaiken, mikä milloinkin tuntuu hyvältä ja tarjoaa parhaat edut. Maailma kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Levyn nimi viittaa siihen, että vaikka monet maailmassa tapahtuvat teot vaikuttavat ensisilmäyksellä silkalta järjettömyydeltä, on niiden takana usein tarkkaan luodut suunnitelmat. Tämä järjen ja järjettömyyden vastakkainasettelu on levyllä monien sanoitusten takana.

Biiseistä:

Levyn aloittava CONSPIRACY REGIME viittaa osaltaan levyn nimeen ja kertoo valheista ja salaliitoista jotka pyörittävät tätä maailmaa katkeraan loppuun asti. Ihmisiä huijataan koko ajan ja ihmisten katseet käännetään silmänkääntötempuilla pois oikeista ongelmista.

SOULS FOR SALE jatkaa ihmisten oman edun jatkuvalla takaa-ajamisella sekä heikompien helppouskoisuuden hyväksikäyttämisellä.

ONLY ONE STAYS yksi kolmesta biisitä, joihin Jukka kirjoitti sanat ja varsinainen timantti Jukan sanoitusarkusta. Biisi on avoinna kuulijan tulkinnoille. Mullakin on pieni idea, mistä biisi saattaa kertoa… Haha!

BECOME A THREAT nyrkkeilyteeman sisään kiedottu vastarinta-julistus maailman altavastaajille ja haastajille olla hyväksymättä ja nielemättä asioita pureksimatta ja asioiden todellisia tarkoitusperiä miettimättä.

DAYS OF DISCONTENT tarkastelee maailman tilaa, jossa joku jää aina jalkoihin kenenkään huomaamatta ja ketään kiinnostamatta.

INTERNAL AFFAIRin tähtäimessä ovat kaverit, jotka ajautuvat politiikkaan mukaan ajamaan omiensa etua, mutta jättävät laivansa ryhmäpaineen edessä ja harhautuvat vallanhimoissaan pitämään vain omia puoliaan. Ilkeä selkäänpuukotus-biisi.

IN TIME WE RISE, IN TIME WE FALL kertoo nimensä mukaisesti ihmisten ja ideologioiden mahdottomuuksista. Ihminen syö itsensä ja tuhoaa maailmansa kerta kerran jälkeen. Jukka kirjoitti nämä sanat ja laulaa myös 2/3 biisistä! Levyn ehdoton helmi!

PAINTED LIEn sanat voi ymmärtää perheväkivalta-kertomuksena tai vittuiluna hardcoressa (sekä muualla) esiintyvää aatteiden ja trendien mukana liikkumista sekä totalitääristä vuosittain vaihtuvaa puritanismia kohtaan. Ihan miten kuulija haluaa…

THE PHOENIX on kolmas Jukan kirjoittamista sanoista ja biisinä kumartaa 80-luvun hardcoren lyhyiden biisien suuntaan.

KINGS FALL kertoo riippuvuuksista ja niiden tuhoavasta voimasta. Joku vie aina voiton ja valta vaihtuu.

Ja kuten sanoin, lähes kaikkien biisien takana on yleensä jotkin kasvot ja henkilökohtaiset tapahtumat. Tulkinnoille on varaa, mutta meillä ei ole tarkoitus tehdä vaikeasti avautuvaa runoutta.

Miten päädyitte Full Housen rosteriin?

Full House oli alusta alkaen ainoa levy-yhtiö, jota edes mietimme levyn julkaisijaksi. Kunnioitamme kaikki Full Housea ja halusimme olla osa Full Housen perintöä.

Millaisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle? Päämääriä/tavoitteita?

Tavoitteena on soittaa keikkoja mahdollisimman paljon ja jatkaa hyvän musiikin tekemistä. METHOD IN THIS MADNESS ilmestyi 1.9.2010 ja toivottavasti löytää vinyyli- tai cd-muodossa tiensä moniin levysoittimiin.

Become A Threat – Method In This Madness

Alkusyksyn laadukkaimpien hardcore-levyjen julkaisijan titteli taitaa mennä Full Houselle. St. Hood, Cutdown, Down My Throat ja Bolt ovat jo itse laadukkaita yhtyeitä, joissa piilevä osaaminen on isketty nyt samaan bändiin. Become A Threat –yhtyeen debyytti ”Method in This Madness” on siis epäkiitollisen tehtävän edessä joutuessaan ”superbändin” esikoisena ottamaan paikkansa hardcore-rintamalla.

Jos Become A Threat olisi ammatti, niin se olisi hammaslääkäri, joka käyttää juurihoidon välineinä vasaraa ja ruosteisia yhdeksän tuuman nauloja. Kyseinen hampilekuri ei tietenkään ole liian kohtelias asiakastaan kohtaan, vaan käyttää puudutuksenakin luuvitosella iskemistä. Tähän väkivaltaisuuteen Become A Threatin sisällä muhiva aggressiivisuuskin perustuu, ja sille on luonnollisimmaksi purkautumiskanavaksi muodostunut metallinen hardcore. Vokalisti Sami Halme rökittää verbaalisesti vähintään yhtä vakuuttavasti kuin St. Hoodinkin riveissä, mutta eivät muutkaan jätkät heikkoja suorituksia tee. Tiukka ensilevytyshän tämä on, ei sille mitään mahda. Pituuttakin levyllä on sopivasti: vain alle puoli tuntia. Mutta olen kuitenkin varma siitä, että bändi pystyy vielä tiukempaankin suoritukseen.

Paikkansa Become a Threat saa kyllä lunastettua, jos nyt ei ihan kärjestä niin ainakin varteenotettavana haastajana. Heti aluksi bändi saa vääntää kättä Full Housen toisen debytantin – Hammertimen – kanssa. Roponsa tähän tai Hammertimeen sijoittava ei kuitenkaan missään tapauksessa huonoa sijoitusta tee.

Uudet biisit 05/2010

Hardcore-bändit ovat olleet kevään mittaan aktiivisia, uutta materiaalia on niin tuoreilta kuin vanhoiltakin bändeiltä. Lammas suosittelee eritoten St.Hood/Down My Throat -miehistöstä koostuvaa Become A Threat -orkesteria, jonka debyyttialbumi ilmestyy kesällä Full Housella. Uutta materiaalia ovat julkaisseet hiljattain myös Presley Bastards ja Deathbed, eikä sovi unohtaa nousevia tulokkaita, Alley Gods, Foreseen, Upright yms. yms.

Onko bändiltäsi ilmestynyt juuri uutta materiaalia? Ilmianna biisi, ja lisäämme uutuuskappaleen seuraavaan listaan!