Avainsana-arkisto: Austin Lucas

Austin Lucas syntymäpäiväkeikalle Helsinkiin

Suomeen erityisen lämpimän suhteen omaava folkpunk-artisti Austin Lucas esiintyy syntymäpäivänään keskiviikkona 5. maaliskuuta LeBonkissa, Helsingissä. Useita kertoja Suomessa lähinnä soolokeikkojen merkeissä vieraillut muusikko saapuu tällä kertaa Helsinkiin taustayhtyeensä The Bold Partyn kanssa. Illan aikana lavalle nousevat myös Austin Lucasin kanssa kiertävät yhdysvaltalainen folkpunk-artisti PJ Bond sekä kotimainen lämmittelijä Polar Motor.

Indianan syrjäseuduilla kasvanut Austin Lucas aloitti uransa punk-musiikin parissa, mutta viimeisinä vuosina muusikko on laajentanut settiään myös countryn, folkin ja americanan suuntiin. Ensimmäisen soololevynsä ”The Common Cold” vuonna 2006 julkaisseelta artistilta on sittemmin lukuisia levytyksiä, joita on ilmestynyt myös suomalaisen Combat Rock Industryn kautta. Austin Lucasin viimeisin pitkäsoitto on viime vuoden bändilevy ”Stay Reckless”.

Austin Lucas And The Bold Party (usa), PJ Bond (usa), Polar Motor
Ke 5.3.2014 LeBonk, Helsinki
Liput ennakkoon 11,50 eur, ovelta 12 eur.

[youtube url=eKI59g_STq4]

www.austinlucasmusic.com
www.pjbondmusic.com
polarmotormusic.com

Austin Lucas huhtikuussa Suomeen

Jo monta vuotta putkeen suomalaisten sydämiä country, americana ja indie -yhdistelmällään valloittanut Austin Lucas saapuu vuotuiselle visiitilleen huhtikuussa. Tällä kertaa artisti kiertää Amerikassa jonkin verran mainetta americana/indie-ympyröissä saavuttaneen Glossary-yhtyeen kanssa, joka esiintyy Lucasin taustabändinä olemisen lisäksi illan aluksi omalla setillään. Keikka toteutuu Studioravintola Paksussa perjantaina 19. huhtikuuta.

Austin Lucas & Glossary (usa)
Pe 19.4.2013 Studioravintola Paksu, Helsinki
Liput 15 eur + toimituskulut

www.austinlucasmusic.com
www.glossary.us
www.paksu.fi

[youtube url=VHtPFuJ03Hs]

Austin Lucas esiintyy maaliskuussa kahdesti

Austin Lucas huokuu lämpöä ja karismaa. Harvoin näkee yhtä välittömiä ja yleisön huomioon ottavia keikkoja kuin Lucasin esiintymiset ovat.

Isänsä musiikillisista juurista oppinsa ottanut punkkarinuori alkoi itsekin kokeilemaan country/americana –tyylisen musiikin tekemistä ja tuo kokeilu on pitänyt Austin Lucasin niin kiireisenä viime vuodet, että punkin soittaminen on jäänyt lähes tyystin. Ulkonäkö on vielä punk, mutta kun mies avaa suunsa, ei voi kuin ihmetellä tuota ääntä, joka suusta tulee. Harvoin kuulee noin koskettavaa laulua. Moni onkin ihmetellyt, ettei noin lahjakas artisti ole tuon suositumpi. Suosiotakin on tullut ja tulee koko ajan, mutta kun takana ei ole suurta markkinakoneistoa, ruohonjuuritason puurtaminen vie aikansa. Viimekesäinen Amerikan-kiertue Willie Nelsonin kanssa avasi uusia ovia kotimaassa, muualla maailmassa noita ovia availlaan verkkaisesti, mutta varmasti. Suomen-keikoillaan Austin on kerta kerran jälkeen saanut uusia ystäviä ja näin tulee taatusti käymään myös maaliskuussa, kun mies saapuu tuomaan lämpöä Suomen talveen

Austin Lucas (usa)
Pe 16.3. Musta kynnys, Jyväskylä. Liput 8/10 eur, ennakko Tiketti & Musta Kynnys
La 17.3. Semifinal, Helsinki. Liput 10/12 eur, ennakko Tiketti

www.austinlucasmusic.com
www.mustakynnys.com
www.semifinal.fi